SaiPaan kolmaskin ruotsalainen

LIIGA / Uutinen
SaiPassa pelaa ensi kaudella peräti kolme ruotsalaispelaajaa. Jo aiemmin Ruotsin lehdissä julkistettujen Emil Lundbergin ja Jens Bergenströmin siirtojen lisäksi SaiPa vahvisti tänään hankkineensa puolustaja Henrik Petrén Södertäljestä.

Kaikki kolme ruotsalaista kiekkoilivat päättyneellä kaudella Elitserienissä. Bergenström edusti Leksandia, Lundberg Luleåta ja Petré Södertäljeä. Jatkoaika kertoi aiemmin Bergenströmin siirrosta täällä ja Lundbergin siirrosta täällä.

Uutena nimenä SaiPaan nyt liitetty Henrik Petré kiekkoili tällä kaudella Södertäljessä, joka jäi Elitserienissä toiseksi viimeiseksi. Petré teki 49 ottelussa kaksi maalia ja antoi kolme maalisyöttöä, ja tehopörssilukema jäi kuuden maalin verran pakkaselle. Hiljattain 27 vuotta täyttänyt Petré on pelannut 282 Elitserienin runkosarja- ja pudotuspeliottelua. Ruotsalainen on profiloitunut puolustavaksi puolustajaksi, sillä hänen yhden kauden piste-ennätyksensä Elitserienistä on vain kuusi pistettä.

Lisäksi SaiPa ilmoitti jatkaneensa hyökkääjä Teemu Paakkarisen sopimusta kauden 2007-08 loppuun. 22-vuotias seuran oma kasvatti teki tällä kaudella 55 ottelussa tehot 4+8=12.

» Lähetä palautetta toimitukselle