Lappeenrannassa tilanne oli avauserän jälkeen 0-0, mutta toisen erän alussa isäntäjoukkue SaiPa teki nopeasti kaksi maalia, ja karkasi sen jälkeen omille teilleen. HIFK sai tehtyä kaksi kavennusmaalia vasta kolmannen erän jälkimmäisellä puoliskolla 5-0 tilanteessa, joten kotivoitto kirjattiin SaiPalle maalein 5-2.
Pisteiden valossa välierien ensimmäisellä kierroksella kunnostautuivat TPS:n Juho Lehtisalo kahdella maalilla, Janne Tuominen kahdella syötöllä ja Mikko Kankaanperä 1+1-tehoilla; HPK:n Teppo Tuomanen 2+1; SaiPan Teemu Somppi 2+1 sekä Ville Hämäläinen ja puolustaja Juha Pursiainen 0+2 –tehoilla; HIFK:n Eetu Holma 0+2-tehot.
Kaikki neljä joukkuetta pelasi liki parhailla kokoonpanoillaan, ainoastaan HPK:lta oli SM-liigajoukkueen mukana kauden tulokasehdokas Janne Laakkonen. Molemmat ottelusarjat ovat siis 1-0-tilanteissa; finaaleihin pääsee kahdella voitolla.