Titaaneilla pakkovoiton paikka
Kuntokäyrät
Titaaneilla on alla kuluvalta keskiviikolta todellinen mahalasku kotihallissa, sillä kotkalaiset kärsivät 1-10-rökäletappion vieraana olleille Mikkelin Jukureille. Pohjalta ei yleensä ole kuin yksi suunta ja tässä kohtaa myös ainoa mahdollisuus – ylöspäin!
Titaanit ja Sport ovat kuluvalla kaudella kohdanneet kolmesti. Vaasassa Sport ei punanutuille juuri saumoja antanut voittamalla kamppailut 8-2- ja 5-2-lukemin, kun taas Kotkassa Titaanit kykeni venyttämään pelin aina jatkoajalle, jossa vaasalaisten Juha Koivisto onnistui iskemään 2-3-voittomaalin ylivoimapelin turvin.
Sportin kuntokäyrä on ollut vahvasti ylöspäin. Alkukaudella Sport saattoi voittaa otteluita miten tahtoi, mutta myös hävitä odottamattomalla tavalla. Sportin putki joulun jälkeen on vakuuttava, sillä tappiota Sportille varsinaisella peliajalla on tullut vain yksi. Sport taistelee sarjan ykköspaikasta Jokipoikien kanssa, mutta myös Sport tarvitsee voittojen lisäksi apuja muilta. Sport on varmistanut jo kuitenkin vähintään kakkospaikan runkosarjassa.
Ratkaisun paikat
Titaanien on saatava Sportin peli alusta asti sekaisin julmetun taistelun, luistelun ja kovan taklauspelin yhdistelmällä. Kotkan pieni kaukalo tarjoaa tähän loistavat puitteet, joten punanuttujen on ehdottomasti käytettävä näitä hyödykseen ja yksinkertaisesti revittävä ja raastettava sekä taklattava pelihalut taitavilta vaasalaisilta pois.
Lienee sanomattakin selvää, että keskiviikkoisen 1-10-tappion jälkeen niin maalivahtipeli kuin koko joukkueen tiivis puolustaminen nousevat avainasemaan. Sport hallitsee aivan varmasti kiekollista peliä, joten Titaanien on oltava kärsivällisiä ja puolustettava koko kentällisen voimin omaa maaliaan ja autettava maalivahtiaan kiperissä paikoissa. Virheisiin ja niistä tuleviin rangaistuksiin ei ole varaa juuri lainkaan, sillä Sport on hyvä ylivoimajoukkue, kun taas Titaanit on huono alivoimajoukkue.
Sportin hallitessa tapahtumia kaukalossa on Titaanien pyrittävä lähtemään nopeasti omista ylös ja sen myötä saatava nopeita vastahyökkäyksiä aikaan. Kotkalaisten on myös onnistuttava kiekonriistoissa keskialueella sekä hyökkäysalueella, joiden jälkeen pelinkäännön pitää olla ripeää. Näillä saadut tekopaikat pitää käyttää lähes maksimaalisesti hyödyksi, sillä Sportin tiivis puolustuspaketti Suomalainen viimeisenä lukkona ei juuri armopaloja tarjoile.
Kotkalaisten ylivoimapelaamisen pitää suoraviivaistua aiemmasta eli turhat hieromiset on jätettävä aggressiivista alivoimaa pelaavaa Sportia vastaan minimiin. Miestä ja kiekkoa maalille, niin niitä hyviä asioita yleensä tapahtuu.
Sportilla on ollut ongelmia pienissä kaukaloissa kautta aikain. Vaikkei Sportin kotihallikaan ole mikään ostarin parkkipaikka, pienessä kaukalossa peli on usein ongelmallista. Ongelmia on usein ajoituksien kanssa, sillä kiekkoa ei useinkaan saada pakeilta hyökkääjille oikeaan aikaan. Sportin vahvuus on ollut koko kauden ajan nopeat lähdöt omasta päästä, ja sen puuttuminen on pistänyt Sportin peliä sekaisin.
Sportin ylivoimapelistä olisi syytä odottaa isoja tekoja. Pete Suonpään ja Josh Pruddenin hyviä käsiä on saatu vasta viime peleissä hyödynnettyä, ja pienessä kaukalossa nopeilla käsillä ja nopealla päällä on tilausta. Alivoimapelissä ei Sportilla pitäisi olla isoja ongelmia, sillä Timo Pahkala on palannut alivoiman ykkösmieheksi yhdessä Tuomas Takalan kanssa.
Kokoonpanot
Titaanien sairastuvalla jatkavat kautensa loukkaantumisiin jo päättäneet puolustaja Juhamatti Hietamäki ja hyökkääjä Joni Kulmakivi. Kahden edellä mainitun lisäksi myös hyökkääjä Simo Romo on vielä sivussa, vaikka mies onkin aloittanut jo kevyen harjoittelun polvivamman jäljiltä.
Punanuttujen kokoonpano muuttuu hieman Jukurit-kamppailusta, sillä laitataklauksesta ulosajon saanut hyökkääjä Pietari Kolhonen on pelikiellossa kaksi seuraavaa ottelua eli loput runkosarjan koitokset. Tämän seurauksena hyökkääjä Jyri Seppinen nousee pelaavaan miehistöön. Sen sijaan puolustaja Mika Luukkainen jatkaa katsomon puolella. Titaanien maalille palaa vaasalaisten kiusaksi viime ottelussa kesken pois vaihdettu Kai Tillanen.
Sportilta on jätetty kotiin joukkueen paras pistemies ja hyökkäyspelin dynamo, Kim Nabb. Viime aikoina pienistä kolhuista kärsinyt Nabb voi huoletta jäädä pois matkasta, sillä muu joukkue on terveenä. Pete Suonpää ottaa ykkösketjun vasemman laiturin paikan. Puolustukseen palaa myös Antti Uitto, joka on ollut useammastakin pelistä poissa viime aikoina. Myös Mikko Rossi palaa luukkuvahdiksi saatuaan nivunsensa pelikuntoon.