Titaanit janoaa hallitsevan mestarin päänahkaa
Kuntokäyrät
Sarjakakkosena paistatteleva TuTo liu’uskelee tällä hetkellä neljän ottelun voittoputkessa. Viime viikon lauantaina (4.10.) turkulaiset nappasivat viimeisimmän sulan hattuunsa kaatamalla Kiekko-Vantaan vieraissa lukemin 3-1.
Titaanien kolmen ottelun vierasvoittoputki katkesi edellisviikon perjantaina (3.10.) Kajaanissa, kun Mestiksen sarjataulukossa sijalla kahdeksan olevat kotkalaiset hävisivät niukasti Hokille lukemin 1-2.
Ratkaisun paikat
TuTo on sarjasijoituksensa, kotietunsa ja viime otteluidensa vahvan vireen ansiosta selkeä suosikki Titaaneita vastaan. Turkulaiset ovat kamppailuista toiseen venyneet vahvan rutiininsa ansiosta maukkaisiin voittoihin, joten Titaanien pitää kyetä käyttämään sille siunaantuneet iskupaikat lähes täydellisesti hyödyksi mikäli kotkalaiset mielivät TuToa horjuttaa.
– Lähdemme taisteluun Titaaneita vastaan hyvällä mielellä. Takana on kaksi hyvin taisteltua ja voitettua matsia, joten nyt pitää vain osata pitää hyvä pelivire yllä ja voittaa lisää, painottaa TuTon päävalmentaja Petri Niukkanen.
– Titaanit on paljon vaarallisempi joukkue kuin viime vuonna. Sillä on takana alkupeleistä jo kolme voittoa, mikä on kolme enemmän kuin viime kaudella. Eli tarkkana pitää olla.
TuTo tulee varmasti hallitsemaan ottelua ja pitämään kiekkoa itsellään suurimman osan peliajasta. Tästä syystä kotkalaisten maalivahti- ja puolustuspelaamisen koko viisikon voimin tulee toimia todella hyvin, eikä TuTolle pidä antaa liikaa tilaa. Vastavuoroisesti Titaanien pitää pystyä kääntämään peliä nopealla tahdilla jo keskialueelta alkaen kiekonriistojen seurauksena sekä iskeä kovalla prosentilla sille siunaantuneista tekopaikoista kiekkoa sisään.
– Pääsemme lähtemään Turkuun hyvillä fiiliksillä. Alkukauden kahdeksan ottelun vieraskiertue on näillä näkymin tulossa päätökseensä ja toivottavasti saamme ensi viikonloppuna liukua jälleen kotiyleisön eteen pelaamaan, toteaa titaanivalmentaja Jari Blomberg.
– Emme aio TuToa kumarrella vaikka se viime kauden Mestis-mestari onkin. Meidän pitää puolustaa joukkueena hyvin ja lähteä nopeasti omista liikkeelle. Keskittymisestä kaikki jälleen lähtee ja samoja lainalaisuuksia kuin aiemminkin pyrimme pelaamisessamme noudattamaan.
Titaanien alivoimapelaaminen on Mestiksen kärkeä, mutta siitäkin huolimatta kotkalaisten tulee välttää suurta jäähymäärää, sillä TuTon ylivoima on tappavan tehokasta. Mikäli turkulaiset pääsevät jauhamaan illan aikana useasti ylivoimalla, paranevat kotijoukkueen voittomahdollisuudet entisestään.
Kokoonpanot
TuTo saa jälleen uutta verta riveihinsä, kun Espoon Bluesin sopimuspelaaja Camilo Miettinen siirtyy Turkuun. Poissa turkulaisten riveistä ovat loukkaantuneet puolustaja Markus Laine ja hyökkääjä Arttu Virtanen.
Titaanit iskee hallitsevan Mestis-mestarin kimppuun tutulla miehistöllä, sillä Kotkaan ei uusia miehiä ole kauden aikana rahdattu. Sen sijaan polvivammastaan toipunut hyökkääjä Joni Kulmakivi palaa kehiin, kun taas puolustaja Toni Mäkinen (polvi) sekä hyökkääjät Jyri Seppinen (nivunen) ja Ville Valli (kylki) jatkavat edelleenkin punanuttujen sairastuvan puolella.
Lisäyksiä: Ottelun alla Titaanien kokoonpanosta putosi viikon sairaslomalle noidannuolesta kärsivä ykkösmaalivahti Kai Tillanen. Tämän seurauksena kotkalaisten maalin suulla illan kamppailussa esiintyy avausminuuttinsa kuluvan kauden Mestiksessä torjuva Teemu Hankanen ja varalle nousee Titaanien A-nuorten maalivahti Tomi Salminen.
Myös TuTo koki menetyksen, kun kaksi ottelua turkulaisten riveissä pakittelemaan kerennyt Kimmo Eronen otti uudeksi suunnakseen Helsingin ja seurakseen Jokerit.
Muuta
Titaanit metsästää Mestis-historiansa ensimmäistä voittoa turkulaisista, sillä viime kaudella kotkalaiset hävisivät kaikki neljä keskinäistä otteluaan TuTolle murskaavin yhteismaalein 4-25.
Tämän seurauksena kotkalaisten voitonjano on varmasti melkoinen, kun joukkue Kupittaan jäähallin jäälle TuToa vastaan liukuu.