KooKoo hyödynsi Hokin alkukankeuden

MESTIS / Raportti
KooKoon faniporukka pääsi juhlimaan kotivoittoa maanantai-iltana.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Kouvolan KooKoo ja Kajaanin Hokki kohtaavat toisensa pudotuspeleissä nyt kolmatta kautta putkeen, mutta tällä kertaa vasta välierissä. Itse ottelussa KooKoo hyödynsi Hokin tahmeahkon alun ja otti ensimmäisen kiinnityksen maalein 2−1 (2−0, 0−0, 0−1).

KooKoon ja Hokin kohtaaminen pudotuspeleissä tuli varmasti hieman yllätyksenä molemmille joukkueille, sillä Vaasan Sportin välieräpaikka näytti jo melko varmalta otteluvoittojen ollessa jo 3−1 Mikkelin Jukureita vastaan. Jukurit kuitenkin kampesi ensi kaudeksi Liigaan nousevan Sportin tieltään menemällä välieriin voitoin 3−4.

Tämä tarkoitti sitä, että kajaanilaisten matka lyheni huomattavasti, kun heidän ei tarvinnutkaan matkata Turkuun vaan noin 500 kilometrin päässä Kajaanista olevaan Kouvolaan. KooKoo puolestaan pääsi aloittamaan välieräpelit kotonaan, kun toisena vaihtoehtona oli sunnuntaimatka Vaasaan.

Joukkueet kohtaavat toisensa nyt jo kolmatta kevättä putkeen. Edelliset pudotuspelisarjat ovat menneet KooKoolle voitoin 4−0 ja 4−2.

Hokilla bussijalat ensimmäisessä erässä

Puolen tuhannen kilometrin matka Kouvolaan painoi selvästi kajaanilaisten jaloissa ottelun ensimmäisessä erässä. Vaikka joukkue matkusti jo sunnuntain aikana hieman lähemmäs Kouvolaa, oli pelaajilla ensimmäisessä erässä niin sanotut "bussijalat", kun KooKoo hallitsi avauserää mielin määrin.

− Se oli vähän kuin maraton meiltä. Loppusuoralla vähän kiihdytettiin vauhtia, mutta ei tänään oltu ensimmäisenä maalissa, Hokin päävalmentaja Petri Mattila summasi.

Ottelun avausmaali syntyi KooKoon kahden miehen ylivoimalla Aatu Hämäläisen lavasta. Hokin puolustaja Veikko Karppiselle tapahtui pieni merkkausvirhe, kun mies piti b-pisteellä päivystänyttä Lasse Lappalaista niin tarkasti, että Hämäläisellä oli helppo työ kävellä maalin kulmalle ja runnoa kiekko maaliin.

Hokki sai selvitettyä maalin jälkeen jääneen toisen jäähyn, mutta KooKoon lähettämä päätykiekko pomppasi hieman onnekkaasti Teemu Tallbergille. Tomi Peltosen jäätyä maalin eteen täysin ilman vartiointia, Tallbergillä oli helppo työ syöttää kiekko Peltoselle, joka ei avopaikasta erehtynyt.

− Pelin alku oli meiltä energinen ja hyvä. Joukkue oli hyvin valmistautunut ja päästiin pelin päälle hyvän liikkeen ja järkevän hyökkäyspelaamisen ansiosta, KooKoo-päävalmentaja Juha Juujärvi kertasi.

Hokki pisti lopussa pelin jännäksi

Ottelun toisessa erässä Hokki pääsi jo paremmin peliin mukaan. Toinen kolmannes jäi kuitenkin maalittomaksi molempien joukkueiden puolustaessa tarkasti maalinedustaansa.

Viimeisessä erässä ottelu näytti pitkään olevan KooKoon heiniä ja kotijoukkue jäädytti hyvin kajaanilaisten hyökkäystä roikkukiekoilla sekä mainiolla keskialueen sumputuksellaan. Hokki oli todella aseeton erän ensimmäisen vartin, mutta viimeiset viisi minuuttia joukkue rummutti toden teolla.

Ottelun lopusta muodostuikin todellinen trilleri Hokin pelatessa ilman maalivahtia. Arttu Niskakankaan viivaveto upposi kovan maskin taakse jääneen Mikko Rämön selän taakse, ja vierasjoukkue olikin yhtäkkiä maalin päässä. Hokki otti maalin jälkeen aikalisän ja pelasi ottelun loppuun kuudella miehellä. Oranssimustien puolustus ja läpi ottelun hyvin pelannut Rämö kuitenkin kestivät valkopaitojen rynnistyksen, minkä seurauksena ensimmäinen kiinnitys jäi Kouvolaan. 

− Otetaan joku toinen urheilutermi käyttöön seuraavaan peliin, mikä sisältää jotain muuta kuin maratonmaista suoritusta, ja ollaan varmasti parempia sitten keskiviikkona, vähäsanainen Mattila tiivisti.

− Pää kesti loppuun asti ja ollaan tyytyväisiä tästä. Kuten Petri [Mattila] tuossa sanoi, niin Hokki tulee varmasti paremmin sisään seuraavaan peliin. Puhalletaan vähän ja ruvetaan valmistautumaan kohti Kajaanin reissua, Juujärvi päätti.

Välierät jatkuvat Kajaanissa keskiviikkoiltana.

» Lähetä palautetta toimitukselle