Jokereille jälleen satakuntalaisvieraita

LIIGA / Ennakko
Viime kaudella Ässät alisti Jokereita kauden kaikissa neljässä kohtaamisessa.
Kuva © Julia Heino
Jokerit yrittää jatkaa voitokkaiden kotiotteluidensa sarjaa keskiviikkona, kun se saa vieraakseen Ässät. Pisteet ovat lähteneet porilaisten mukaan Helsingin Areenalta kahden viime kauden aikana joka kerta.

Kuntokäyrät

Jokerit onnistui voittamaan edellisviikon neljästä ottelustaan kolme viimeistä. Sunnuntaina Lukko tosin vei pisteen mukanaan, kun kahden väsyneen joukkueen peli venyi jatkoajalle asti.

Helsinkiläisryhmä on ollut hyvässä vireessä paitsi tuloksellisesti, myös pelillisesti. Vaikka erityisesti hyökkääjiä on runsaasti sivussa loukkaantumisten vuoksi, on joukkue pystynyt pitämään kiekkoa ja hallitsemaan kenttätapahtumia. Erikoistilannepelaaminen, tehottomuus maalipaikoissa ja ailahteleva maalivahtipeli ovat olleet joukkueen heikkouksia.

Ässät on alkukaudesta voittanut ja hävinnyt vuorotellen. Viimeksi vuorossa oli voitto, kun Turusta tarttui mukaan kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen. Tulosten lisäksi myös porilaisten peliesitykset ovat ailahdelleet runsaasti. 

Ratkaisun paikat

Yksi Ässien ongelmakohdista on alkukaudesta ollut avauspelaaminen. Keskiviikkona kiekon menettäminen liian lähellä omaa maalia on vaarallista, sillä kotijoukkue Jokerit on paitsi hyvä kiekkokontrollijoukkue, myös vaarallinen vastahyökkäyksissä.

Kumpikin joukkue on alkukaudesta päästänyt paljon maaleja vastustajan pelatessa ylivoimalla. Jokerit on tosin kompensoinut huonoa saldoaan neljällä alivoimamaalilla. Jäähyillä on joka tapauksessa kahden heikon alivoimajoukkueen kohtaamisessa tavallistakin suurempi merkitys.

Jokerit on alkukaudesta tehnyt maaleja varsin tasaisesti. Joukkueen viisi parasta pistemiestä jakaantuvat keskiviikon todennäköisissä kokoonpanoissa kaikkiin neljään hyökkäysketjuun. Ässien kalusto on kapeampi, tehot lepäävät pitkälti Stephen Dixonin ja Mika Niemen ketjujen varassa.

Kokoonpanot

Jokerit saa sairastuvalta mukaan Riku Hahlin, joka on ollut sivussa kauden avausottelusta asti. Kolmosketjun sentteri saa laidoilleen Juhani Tyrväisen ja Joonas Raskin. Myös Markus Nordlundin ja Matti Lambergin paluu tositoimiin on lähellä. Sen sijaan Ben Eaves, Nichlas Hardt, Tomi MäkiAntti-Jussi Niemi ja Jani Rita ovat pidempään sivussa.

Ässien kokoonpanoon tulee edellisotteluun verrattuna yksi muutos, kun Aki Juusela nousee nelosketjuun Sami Lähteenmäen tilalle. Pelikuntoon pääsyä tavoittelee edelleen polvivaivainen puolustaja Tomi Taimi.

Seuraa Heitä

Eero Kilpeläinen #37 |

Maalivahti

Entinen ässävahti on ollut alkukaudesta kaukana viime vuoden tasostaan.

Ville Uusitalo #52 |

Vasen puolustaja

Ässien kapteenilta odotetaan kiekollista johtajuutta. Se on kuitenkin alkukaudesta ollut kateissa.

Saku Salminen #68 |

Keskushyökkääjä

Jokerien nelosketjun laituri oli sunnuntaina ykkösylivoiman maskimies ja alivoiman ykkösaloittaja. Rooli on kasvanut onnistumisten myötä.

Veli-Matti Savinainen #19 | Tappara

Laitahyökkääjä

Viime kaudella laituri teki 17 täysosumaa, mutta tämän syksyn saldo näyttää vielä nollaa. Laukauksia Savinaiselle on kertynyt jo yli neljäkymmentä, joten on vain ajan kysymys, koska kiekko löytää tiensä maaliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle