Ässät katkaisi Jokerien pisteputken

LIIGA / Raportti
Ässät puolusti omaa maaliaan tehokkaasti.
Kuva © Matti Korpi
Jokerit jäi ilman sarjapisteitä ensimmäistä kertaa sitten lokakuun alun, kun Porin Ässät kävi kuittaamassa täydet kolme pistettä helsinkiläisten kotiluolasta. Ässien voiton takeena olivat tiivis viisikkopuolustus ja maalivahti Juha Järvenpää.

Helsingin Jokerit ja Porin Ässät tarjosivat yleisölle jälleen laadukasta jääkiekkoviihdettä, kun ne kohtasivat ensin mainitun kotihallissa toistamiseen reilun kuukauden sisään. Edelliskerralla Jokerit oli vahvempi, mutta nyt oli vieraiden vuoro.

Kotijoukkue oli ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä pelillisesti Ässiä edellä, mutta joutui lähtemään kolmanteen erään kahden maalin takaa-ajoasemasta. Se nousi tasoihin Ilari Filppulan ja Tomi Mäen maaleilla, mutta Joel Armia nosti vieraat jälleen johtoon.

Lopussa vieraat kaunistelivat numeroita kahdesti, kun Aki Uusikartano ja Ville Uusitalo iskivät kauden ensimmäiset osumansa omalta alueeltaan tyhjään häkkiin. Molemmat maalit syntyivät neljällä kuutta vastaan, ja yhteensä Ässät teki ottelun viidestä maalistaan peräti kolme alivoimalla.

– Ei se ole ihan meidän taktiikkaa. "Shit happens" joskus, naureskeli porilaisten päävalmentaja Karri Kivi.

– Kaveri tuli lopussa tasoihin, mutta nyt pystyttiin peli kääntämään. Nämä ovat niitä kokemuksia, joita me joukkueena tarvitsemme, Kivi painotti.

Jokerikollega Tomi Lämsä ripitti joukkuettaan etenkin kolmesta ensimmäisestä takaiskumaalista. Hän kehui myös vieraiden puolustuspelaamista.

– Ässät oli kunkku oman maalin edessä ja esti meidän maalintekopelin sillä, Lämsä näki.

– On vaikea pelata, kun on viisi pelaajaa pohjassa oman maalin edessä todella tiiviinä. Sinne on vaikea saada kiekkoja.

Oman joukkueensa hyökkäyspelaamiseen Lämsä oli pääosin tyytyväinen, vain tehottomuus jäi mietityttämään.

– Kun parikymmentä hyvää paikkaa luodaan, on pakko alkaa pussi heilumaan, Lämsä totesi.

– Ehkä vähän koko pelin kuva oli se, että tietty selkeys ja yksinkertaisuus jäi puuttumaan.

Jokerit hallitsee, Ässät iskee

Ottelun avausmaalin iski Sami Lähteenmäki jo kahden minuutin pelin jälkeen. Ässien kolmosketjun laituri pääsi laidasta läpi, kun kotijoukkueen keskialueen puolustuspeli petti. Maali oli Lähteenmäelle kauden toinen.

– Aamusta asti näytti siltä, että on oikeanlainen aggre ja latinki päällä, Kivi kiitteli joukkueensa ilmettä.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää noudattivat pitkälti samaa kaavaa: Jokerit hallitsi peliä etenkin tasaviisikoin ja pakotti Ässät rikkomaan, mutta tuhri ylivoimansa.

– Peli meni siihen, että asemapuolustus ja sitten vastaan, kun tulee paikka, Kivi myönsi.

– Jokerit tuli tosi kovaa. En muista montaa peliä, että tullaan kolmella periaatteessa koko ajan urut auki päälle.

Erityisesti ottelun keskimmäinen erä oli kotijoukkueelta vahvaa pelaamista. Se piti kiekkoa ja pystyi luomaan tukun hyviä tekopaikkojakin, mutta oli niissä tehoton.

– Toinen erä oli hyvä meiltä. Rummutettiin kyllä, mutta ei saatu palkintoa siitä, Lämsä harmitteli.

Uusitalo oli rummutuksesta samaa mieltä.

– Oltiin kyllä toisessa erässä niin pesukoneessa, ettei olla vähään aikaan oltu. Kaveri painoi hulluna päälle, mutta selvittiin siitä, ässäkapteeni kertasi.

Ässät teki erän ainoan maalin, kun se pääsi alivoimalla aloittamaan kotijoukkueen pitkän kiekon jälkeen hyökkäyspäädystä. Mika Niemi voitti aloituksen puhtaasti, mutta Tuomas Pihlman ampui avopaikasta ohi maalin. Niemi ehti kuitenkin ensimmäisenä paluukiekkoon ja laukoi sen pienestä kulmasta Eero Kilpeläisen takaa maaliin.

– Omissa ylivoimalla karsea nukahdus, hohhoijaa, ja kaveri teki häkin, Lämsä tuhahti.

Valtteri Filppula sairastuvalle

Jokerit koki keskimmäisessä erässä myös toisen takaiskun, kun työsulkuvahvistus Valtteri Filppula väänsi polvensa ja joutui jättämään ottelun kesken. Vamman tarkempi laatu ja vakavuus selviävät magneettikuvauksessa.

Kotijoukkue ei kuitenkaan lannistunut, vaan taisteli päätöserässä tasoihin. Ilari Filppulan kauden yhdestoista osuma oli komea yksilösuoritus, Tomi Mäen kauden ensimmäinen puolestaan komean suoran hyökkäyksen päätös.

– Kolmas erä oli pelillisesti ehkä heikoin, mutta maalit lasketaan. Tultiin ansaitusti tasoihin, näki Lämsä.

Ottelun voittomaali syntyi Ässien ylivoiman päätteeksi, mutta jo tasaviisikoin. Niemi alusti tilanteen Armialle, joka laukoi pienestä kulmasta Kilpeläisen suojusten kautta lukemiksi 2–3.

– Välittömästi hyvän jäähyn tapon jälkeen taas vähän "ops, ops", ja kiekko häkkiin, Lämsä manasi.

Jokerit jatkaa pelejään torstaina paikallisottelulla IFK:n kotihallissa. Ässät puolestaan matkustaa perjantaina Ilveksen vieraaksi Tampereelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle