Kouvolalaisen ravintolan kulmapöydässä istuu lähes parimetrinen ja yli satakiloinen järkäle. Tuuhea parta rehottaa, eikä ensimmäisenä tulisi mieleen kyseessä olevan ammattijääkiekkoilija, mutta takissa komeileva mustaoranssi logo paljastaa miehen KooKoon pelaajaksi.
Hän on parjattu ja arvostettu, rakastettu ja vihattu – Matt Nickerson, Kymenlaakson Mestis-ylpeyden kesän kuumin pelaajahankinta. Mies, josta jokaisella on oma mielipiteensä, useimmilla varsin vahva sellainen. Toinen rakastaa ja toinen vihaa, mutta jokainen on jotain mieltä.
Kolmella Suomessa viettämällään kaudella Nickerson ”voitti” kaksi SM-liigan jäähykuninkuutta ja ansaitsi siinä sivussa peliesityksillään parikin eri NHL-näyttöpaikkaa. Parhaiten mies muistetaan periksi antamattomasta asenteestaan, joka läikkyi silloin tällöin yli, joskus vähän enemmänkin.
Jenkkipuolustaja ehti jo kertaalleen lopettaa uransa vaikeassa paikassa kauden 2009-10 päätteeksi, mutta nyt SM-liigahistorian puhutuimpiin ulkomaalaisvahvistuksiin lukeutuva puolustaja pelaa Mestistä Kouvolassa ja nauttii taas elostaan.
Ensimmäisen Porin-vuoden Nickersonille muodostui epävakaisen tuittupään imago, mutta seitsemän vuotta myöhemmin kouvolalaisen lounasravintolan pöydässä istuu ja pienen ihmettelyn jälkeen maksapihveistä kieltäytyy mitä kohteliain yksilö. Liekö aika tehnyt tehtävänsä, mutta joka tapauksessa mies on varsin erilainen, kuin millaiseksi hänet olisi voinut netin videopalveluista löytyvien pätkien perusteella kuvitella.
Tämä on tositarina miehestä, joka on jo 27-vuotiaana ehtinyt tehdä mitä värikkäimmän uran.
”Oh man!”
Matt Nickerson syntyi ja varttui USA:n koillisnurkassa sijaitsevassa Connecticutin osavaltiossa, vajaan 8000 asukkaan Old Lymen kaupungissa. Merenrantakaupunki on naapuriensa East Lymen, South Lymen ja Lymen kanssa kuuluisa jääkiekkosuuruuksien sijaan borrelioosin löytymisestä, eikä kaupungissa ollut 1980-90-lukujen taitteessa edes jääkiekkokaukaloa.
Osavaltion pääkaupungissa Hartfordissa kyllä pelattiin kiekkoa kirkkaissa valoissa, ensin WHA:ssa New England Whalersina ja vuosina 1979-97 NHL:ssä Hartford Whalersina. Tulevan NHL-sopimuspelaaja Matt Nickersonin kiekkoura alkoi kotikaupungin sijaan 15 mailin päässä New Londonissa, joukkueessa nimeltä Southeastern Seahawks.
– Ei meillä ollut Old Lymessä jääkiekkoa tai edes kaukaloa. Lähin oli New Londonissa, jonne sitten menin, nykyinen KooKoo-pakki muistelee.
Nickersonin jääkiekkouran alku poikkeaa hivenen tavanomaisimmista, sillä harvoja kaukaloon kehottaa yli 400 NHL-ottelun konkari. Samalla seudulla asunut, uransa SM-liigan Jokereissa kaudella 1977-78 lopettanut NHL- & WHA-jyrä Doug Roberts oli oleellinen osatekijä siinä, että 5-vuotias Matt päätyi luistimille. Roberts pelasi Jokereiden lisäksi urallaan muun muassa NHL:ää Detroitin, Oaklandin, Kalifornian ja Bostonin väreissä sekä WHA:ta New Englandissa.
– Roberts valmensi yliopistolla, joka oli 15-20 minuutin päässä meidän kylästä. Jotenkin isäni päätyi juttelemaan hänen kanssaan. Doug sanoi, että ota Matt mukaan ja laitetaan hänet jäälle. Niin isäni sitten teki ja siitä se on jatkunut, Nickerson muistelee.
Nuorena myös hyökkääjän tonttia tuli kokeiltua, mutta valmentajat siirsivät isokokoisen nuorukaisen nopeasti puolustajaksi. Vuonna 2001 Nickerson päätyi USA:n pääjuniorisarjoihin lukeutuvassa NAHL:ssa pelaavan Teksas Tornadon testileirille.
– Se oli menestyksekäs joukkue ja he järjestivät testejä ympäri maata. Olin silloin 16-vuotias ja mukana oli eräs 20-vuotias kovanaama toisesta juniorisarjasta. Minulla oli hyvä ensimmäinen päivä ja toisena valmentaja Tony Curtale tuli jäälle ja sanoi, että ”te kaksi, tapelkaa.”
– Ajattelin, että ”oh man!” No, tappelimme ja pärjäsin hyvin. Tony rakasti jätkiä, jotka voivat pelata ja tehdä myös fyysisiä juttuja, joten Teksas oli minulle täydellinen paikka.
Niinpä Tornado varasi Nickersonin toisella kierroksella kesän 2001 NAHL-varaustilaisuudessa. Teksasissa mies pelasi lopulta kaksi kautta, joista jälkimmäisellä pokkasi kyseenalaisen jäähykuninkaan kunnian 277 rangaistusminuutilla 47 ottelussa.
Dallas kuin Hartford
Toisen Tornado-kauden 2002-03 jälkeen koitti Nickersonin uran toinen merkityksellinen varaustilaisuus – NHL:n vuosimallia 2003.
Dallas Stars nappasi nuoren kovanaaman riveihinsä varaustilaisuuden kolmannella kierroksella, ensimmäisen varauspäivän kolmanneksi viimeisenä pelaajana numerolla 99.
– Se oli mahtavaa! Olimme paikanpäällä tilaisuudessa ja ajattelin jo, että tämä oli tuhlausta, ajoimme turhaan Nashvilleen. Olin kyllä puhunut Dallasinkin kanssa aiemmin, mutta kaikki joukkueet, joiden olin ajatellut valitsevan minut, olivat jo menneet.
– Asuin Teksasissa vain 20 minuutin päässä Dallasista ja kävin katsomassa paljon heidän pelejään, joten se oli miltei yhtä upeaa, kuin Hartford Whalers olisi varannut! Ehdottomasti yksi elämäni upeimmista hetkistä, Nickerson kertaa ja viittaa kotiosavaltionsa entiseen kiekkoylpeyteen.
Varauksen jälkeen Matt pelasi yhden kauden yliopistossa Clarksonissa ja ”voitti” NCAA:n jäähykuninkuuden. Yliopisto jäi taakse, kun Dallas tarjosi sopimusta, mutta nuoren puolustajan tie vei takaisin junioreihin, tällä kertaa Kanadaan ja QMJHL-joukkue Victoriavilleen.
– Tein Dallasin kanssa sopimuksen yhden yliopistovuoden jälkeen, mutta sitten tuli työsulku ja jouduin takaisin juniorisarjaan, koska Dallasilla ei ollut AHL-joukkuetta. Seuraavalla kaudella minut lähetettiin Suomeen, Poriin. Se oli minulle lopulta todella hyvä juttu. En varmaan olisi koskaan päätynyt tänne, ellen silloin.
Vielä ennen Suomeen lähtöä Nickerson ehti pelata Dallasin mukana harjoitusottelun Edmontonia vastaan. Siinä hän päätyi tilastoihin hieman epätyypillisellä tavalla - maalintekijänä. Siinä oli vanhemmille selittämistä.
– Tein maalin heti ensimmäisessä vaihdossani, mikä oli aika siistiä. Soitin kotiin pelin jälkeen ja äitini kysyi tappelinko. Vastasin, että en, mutta hän ei uskonut vaan sanoi, että ”tappelithan, sanoit että aiot tapella!” Hän ei pitänyt yhtään tappelemisestani, vaan sanoi aina, että ei sinun tarvitse tapella.
– Sanoin, että tein maalin, mutta ei sitäkään uskottu. Minun piti lähettää ottelupöytäkirja kotiin, jotta äiti uskoi, etten tapellut, vaan tein maalin, Nickerson nauraa haikeana.
Porilainen hulluus
Suomeen ja Ässiin Nickerson saapui työsulun jälkeiseksi kaudeksi 2005-06. Parikymppinen jenkki pamahti SM-liigaan ryminällä ja oli hetkessä koko pienen maan kansan tietoisuudessa. Tämän vuosituhannen puolella lähinnä taaperrukseen tottunut porilaisjoukkue taisteli hullunlailla ja selvisi 22 vuoden tauon jälkeen SM-finaaleihin.
– Ei se yllätys ollut, meillä oli mahtava joukkue! Juuso Riksman, Jesse Saarinen, Kristian Kuusela, Juha Kiilholma, Matti Kuparinen, ja tietysti Marko Kivenmäki. Se oli aika pirun hyvä porukka täynnä jätkiä, jotka halusivat vain voittaa.
– Kukaan ei uskonut, että voisimme voittaa, mutta kun se pallo lähti pyörimään ja pudotuspelit alkoivat, niin huh! Monet pelaavat 20 vuotta, eivätkä koskaan ole sellaisessa joukkueessa ja koe sellaista, mitä me koimme. Oli mahtavaa näyttää kaikille mitä voimme tehdä, ja että emme ole vain joukko luusereita.
Runkosarjassa 36 ottelua, 13 tehopistettä ja 236 jäähyminuuttia. Pudotuspeleissä 14 ottelua, yksi maali, 50 rangaistusminuuttia ja lähes satumainen SM-hopea. Nickersonin ensimmäistä ammattilaisvuotta voi hyvällä syyllä sanoa värikkääksi. Nuorimies profiloitui nopeasti fyysiseksi, jopa hieman hulluksi puolustajaksi ja se toi joukkueelle turvallisuuden tunnetta.
– Olin odottanut pelaavani AHL:ssä, mutta sitten päädyin tänne. Olin nuori enkä tuntenut täältä ketään, kaikki asiat vain tapahtuivat. En ottaisi mitään takaisin, sillä uskon, että kaikki tapaukset itse asiassa auttoivat joukkuetta. Sain jätkät tuntemaan olonsa turvalliseksi.
– ”Mave” [Kivenmäki] on jopa sanonut, että sen jälkeen kun olin lähtenyt ja hän pelasi vielä vuosia ilman minua, ei se ollut ollenkaan samanlaista, koska hän tunsi ekstraturvallisuutta kun tiesi, että jos joku tekisi hänelle jotain, siitä joutuisi vastaamaan minulle. Se on valtava kohteliaisuus mieheltä, joka on paras pelaaja, jonka kanssa olen koskaan pelannut. Toivottavasti muutkin jätkät tunsivat niin.
Yli 80 000 asukkaan jazz-kaupunki sekosi kiekkoylpeytensä pitkän tauon jälkeen tulleesta menestyksestä täysin ja esimerkiksi Nickersonin värjätystä irokeesista tuli kaupunkilaisten keskuudessa hitti. Ässien kotipelit olivat ensimmäistä puolivälierää lukuun ottamatta loppuunmyytyjä ja siinäkin vapaata tilaa oli vain 214 silmäparin verran.
– Se oli siistiä, todella siistiä! Asuimme kävelykadun varrella ja siinä näki aina muutaman irokeesin ja ihmisiä Ässien logo hiuksissaan, pienillä lapsillakin oli irokeeseja. Tuntui kirjaimellisesti siltä, että jäällä ollessamme meillä oli 80 000 ihmistä tukena, ja jos jotain pahaa tapahtuisi, se ei haittaisi, koska ihmiset pitivät sinusta huolta.
Tapaus Hämeenlinna
SM-liigan kohupelaajalta nähtiin myös ylilyöntejä, esimerkiksi tammikuussa 2006. Ässät oli Hämeenlinnassa tulevalle finaalivastustajalleen häviöllä päätöserän lopulla maalein 3-1, kun alkoi tapahtua. Päreensä polttanut Nickerson yritti väkisin ”tanssia” HPK:n Jari Sailion kanssa ja lensi ulos. Matkalla pukukoppiin edellispäivänä 21-vuotissyntymäpäiviään viettänyt puolustaja menetti täysin malttinsa ja yritti kiivetä pleksin yli katsomoon.
Matt muistaa yhä kirkkaasti lähes seitsemän vuoden takaiset tapahtumat ja haluaa selvittää tapausta. Tappiollisen pelitilanteen lisäksi pimahduksen takana oli paljon muutakin.
– Muistan sen vielä kirkkaasti. Sain aamuneljältä puhelun kotoa, äitini ja siskoni olivat saaneet selville, että isälläni oli toinen nainen ja he olivat heittämässä häntä ulos talosta. Kävin läpi monenlaisia ajatuksia, mutta menin kuitenkin peliin. Olin vihainen, koska olimme häviöllä ja lensin ulos.
– Sitten katsoja koetti vielä sylkeä päälleni ja minä räjähdin. ”Kinke” (Ässien huoltaja Kimmo Korhonen) veti minut alas ja hyvä niin! Menin pukuhuoneeseen ja itkin, minä vain itkin. Tunsin itseni todella avuttomaksi, koska äitini ja sisareni olivat niin tuskissaan, enkä minä voinut tehdä mitään.
Ratkaisu tilanteeseen löytyi Ässien apuvalmentaja Karri Kiven avustuksella.
– Karri otti minut kotiinsa sinä iltana. Istuimme hänen luonaan ja hän puhui minulle omista elämänkokemuksistaan. Muistelisin myös, että joimme pullon vodkaa, vaikka oli torstai. Valmentajat auttoivat paljon ja he sanoivat, että ”voit mennä, mene vain”, mutta äitini sanoi, että et ole tulossa ja niin oli parempi.
– Mutta ilman Karri Kiveä siinä tilanteessa… Hän auttoi minua rauhoittumaan ja ymmärtämään, että se oli ulottumattomissani. Se Hämeenlinnan tapaus ei johtunut siitä, että olisin vain halunnut kiivetä lasin yli sen katsojan luo. Paljon oli menossa.
Nickerson oli jälleen mukana Ässien seuraavassa ottelussa lauantaina Tampereella ja teki yhden kauden neljästä osumastaan Ilveksen verkkoon, Tuukka Raskin selän taa.
Oikea paikka ja oikea aika
Porin tuhkimotarinan jälkeen Nickerson palasi Dallasiin, sillä mies oli yhä Starsin sopimuspelaaja ja vain lainalla yhteistyöseura Ässissä. Pelit eivät sujuneet toivotusti ja kausi kului farmisarjojen puolella – NHL-debyytti jäi tekemättä. Pelejä kertyi sekä AHL:n puolella Iowa Starsissa että porrasta alempana ECHL:ssä Idaho Steelheadsissa.
– Pelasin kesällä, mutta jouduin olkapääleikkaukseen ja missasin ensimmäiset 15-20 peliä. Sitten minun täytyi aloittaa oma AHL-urani, mutta se ei ollut minulle silloin sopiva paikka, ”Big Matt” muistelee.
– En tiedä miksi, mutta valmentaja vihasi minua. Ei ollut väliä mitä tein, hän vihasi sitä joka tapauksessa. Jos tappelin, hän kysyi, että miksi tappelit ja jos en tapellut, hän kysyi, että miksi et tapellut. En voinut koskaan tehdä mitään oikein.
Kauden aikana farmikoitoksia kertyi 53, mutta pelejä kirkkaimmissa valoissa ei yhtään. Se oli 22-vuotiaalle puolustajalle suuri takaisku.
– Oli se pettymys, mietin sitä paljon. Opin sen, että nuoren pelaajan pitää olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja oikeassa organisaatiossa.
Yhden bussisarjavuoden jälkeen Nickerson palasi Suomeen ja Ässiin. ”Kuninkaan” paluu ei sekään sujunut toivotusti ja kesken kauden 2007-08 puolustaja siirtyi Tampereen Ilvekseen, jossa pelasi myös seuraavan sesongin. Jälkimmäinen kausi tosin alkoi verosyistä Ruotsin Malmössä, mutta silti jenkki ehti voittamaan jäähykuninkuuden, toista kertaa urallaan.
– Palaaminen oli todella mukavaa, mutta samalla pettymys. Emme menestyneet niin hyvin kuin mihin olin täällä tottunut. Siirryin sitten Ilvekseen, jossa oli myös mukavaa ja viihdyin Tampereella.
Liekki sammui - ja syttyi
Myös toisen SM-liigan jäähykuninkuuden jälkeen Nickerson lähti koettamaan onneaan maailman ykkösliigaan. Suomalaisille varsin tuttu Edmonton Oilers tarjosi sopimusta Suomen otsikoissa viihtyneelle kuumaveriselle pelaajalle.
Toinenkaan NHL-yritys ei tuottanut yhtään peliä ”isossa sirkuksessa”, sillä Nickerson esitti kaikki kauden peliesityksensä AHL-kaukaloissa. Otteluja Springfield Falconsin paidassakaan ei kertynyt kuin 19, sillä auto-onnettomuus ja aivotärähdys hankaloittivat läpimurtoa.
– Jouduimme vielä kihlattuni Nooran kanssa pahaan auto-onnettomuuteen. Oli ilta ja satoi, ja olin kääntymässä, kun ilman valoja ajanut naiskuski törmäsi suoraan päin. Kun tajusin, että joudumme onnettomuuteen, oli jo liian myöhäistä.
– En ollut koskaan ollut vakavassa onnettomuudessa. Se oli todella pelottavaa, pelottavinta koskaan. Löin pääni pahasti ja sain varsin vakavan aivotärähdyksen. Se nainen söi ajaessaan myös omenaa ja menetti etuhampaansa.
Pelillisesti vaikea vuosi hankaloitui entisestään, kun perhepiiriä kohtasi suru-uutinen. Lopulta liekki jääkiekkoon sammui kokonaan ja Nickerson ripusti luistimet naulaan 25-vuotiaana kauden 2009-10 päätteeksi.
– Se oli turhauttava vuosi. En pelannut paljoa, eikä onnettomuus auttanut kokoonpanoon pääsemistä. Aloin menettää paloani ja sitten äitini menehtyi.
Nickerson oli sivussa kaksi kokonaista kautta, ennen kuin löysi jälleen liekin ja palasi Suomeen tekemään itselleen uutta uraa Mestiksestä. Kouvolan KooKoo tarttui mielenkiintoiseen mahdollisuuteen ja tarjosi SM-liigan entiselle ”pahalle pojalle” tilaisuuden.
– Ainakin minä sain liekin taas syttymään olemalla hetken pois ja tämän palon haluan säilyttää. Nautin taas hallille tulemisesta joka päivä, nautin pelaamisesta, nautin kilpailemisesta. Kaiken kaikkiaan luulen, että lukuun ottamatta äitini menettämistä, tämä oli hyvä ratkaisu olla hetki pois.
Mitä Nickersonille kuuluu KooKoossa? Haastattelun toinen osa julkaistaan viikon kuluttua, maanantaina 26. marraskuuta!
