Kaksi erää nolla nollaa. Tunne? Nollissa. Pelintaso? Nollissa. Väsyneiden virheiden määrä? Mittaamaton.
JYP ja Ässät eivät tosiaan torstaisessa väännössään suuria esittäneet. Katsomossa ei syyttä haukoteltu tai vaadittu pellavatyynyjä untenmaille siirtymistä varten.
Jyväskylässä ei pelattu poikkeusottelua. Samanlaisia unettavia viestejä sateli myös muilta paikkakunnilta. Ja siellä missä pelaajat olisivat hereillä ovat taas tuomarit nukkuneet.
Murheellista.
Tammikuu on SM-liigalle pirullinen kuukausi. Yli 40 ottelun pelirupeama näkyy jo väistämättä kaikkien joukkueiden otteissa. Väsymystiloja eivät auta myöskään jatkuvat loukkaantumiset ja siten terveen miehistön suurempi kuormitus.
Runkosarjan loppua ja tosipelien alkamista odotellaan jo vesi kielellä. Pelailun maku siirtyy tekemiseen. Syksyiset maali-iloittelut ovat vaihtuneet tahmaiseen väsytystaistoon.
Tämä siitä huolimatta, että tällä hetkellä kotoinen liigamme on suorastaan äärimmäisen tasainen. Jokainen piste on juuri nyt merkitsevä. Silti unettavat esitykset seuraavat toisiaan muutamista kofeiinintäyteisistä piristysruiskeista huolimatta.
Mistä liiga voisi kaivaa viihdyttävyytensä myös tammikuussa? Miksi toistuvasti vuoden vaihteen jälkeen pelaamisen taso romahtaa näin konkreettisesti? Eikö juuri nyt sitä kiimaa pitäisi haalia, jotta edessä häämöttävä kevät ei päättyisi suunniteltua aikaisemmin?
Vai onko tämä kaikki surku ja valitus vain väsyneen kirjoittajan mieltä alentavaa masennustilaa? Masennustilaa, joka tulvii väistämättä mieleen, kun yöllä nähdyt viihdepommit eivät siirrykään suorilta käsin hämyisen härmän kaukaloihin.
Kyllä siellä rapakon takana vain pelataan upeaa kiekkoa. Siellä ei ole vielä tyynyillekään tarveta.
