Pakkopisteet haussa

MESTIS / Ennakko
Jukureiden ja Kiekko-Vantaan ottelut ovat aina olleet tasaisia, eikä kuluvan kauden neljäs kohtaaminenkaan tule poikkeusta tekemään. Joukkueet tarvitsevat kipeästi pisteitä; Jukurit pitääkseen KalPan takanaan ja K-Vantaa pysyäkseen kahdeksan parhaan joukossa. Molempien osapuolten otteita on leimannut tehottomuus.

Jukurit ja Kiekko-Vantaa ovat kulkeneet mielenkiintoisen taipaleen samoja latuja
pitkin. Tuskin kukaan paikalla ollut unohtaa viime kevään viimeistä finaalia. Tällä kaudella joukkueiden väliset asetelmat ovat pysyneet samanlaisina, vaikka lohipaidat eivät sarjan kärkikastissa olekaan pelanneet.

Vauhtia riittää, tuleeko tulosta?

Jukurit on tuskallisesta maalinteostaan huolimatta kyennyt napsimaan pisteitä tasaiseen tahtiin. Vaikka kannattajat joskus sortuvat ylitsevuotavaan kritiikkiin ajoittain todella heikon viimeistelyn myötä, ei sovi unohtaa että sarvipäät roikkuvat tälläkin hetkellä sarjan kärjessä. Jukurit-ikoni Lasse Kanerva on pitkän tehottomuuden jälkeen
löytänyt maalijyvänsä ja viime ottelu oli alkukauden tehomies Tomi Lindforsiltakin jo parempi. Rintamaa kaventaa edelleen tärkeän viimeistelijän Aku Joki-Erkkilän sairasloma. Jukurit saa kuitenkin koottua neljä ketjua, joten helpolla ei vantaalaispuolustus tule jukurihyökkääjien kanssa selviämään. Neljän ketjun mylly luo
tilanteita, mutta paikoista on laitettava kiekot maaliin.

Jukureiden puolustuspeli on herättänyt runsaasti puhetta kauden mittaan. Kapea rintama vahvistui vuodenvaihteessa Jussi Timosella ja Ville Hyrkkäällä, mutta loukkaantumisten myötä huolia on alkanut jälleen ilmaantua. Ilkka Kallioinen parantelee vielä Kuopiossa saamaansa tälliä ja Teppo Tuomasen paluu kentille ei ole vielä ajankohtainen asia. Edellä mainitun kaksikon puuttuminen näkyy erityisesti oman pään pelissä. Maalivahtiosaston suurin arvoitus on pelaava maalivahti, sillä Mikael Vuorion maanantaisen onnistumisen myötä tolppien väliin voi asettua kumpi tahansa.

Kiekko-Vantaan puolustus oli edellisessä ottelussa ajoittain hyvinkin hukassa. Käsittämättömät oman päädyn kömmähdykset kostautuivat maalien muodossa, mutta loisto-ottelun pelannut Antti Niemi pelasti joukkueen nöyryytykseltä. Valmentaja Jarmo Kauppi nostikin Niemen ottelun sankariksi, eikä pitänyt hassumpana ajatuksena sitä, että tämä asettuisi tolppien väliin kaikissa loppukauden otteluissa. Näin ollen on todennäköistä, että vantaalaisten maalia torstai- illan mittelössä vartioi Niemi.

Tehottomuus on ollut vantaalaisten vaivana jo jonkin aikaa ja lisäksi ylivoimapelikin ottaa sujuakseen vain harvoin. Pörssikärki tosin loistaa tasaisuudellaan, ja onnistumisia voi tulla jokaiselle ketjulle kunhan kaikki virittäytyvät samalle aaltopituudelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle