Tuplapelien ensimmäinen osa vierasjuhlaa

LIIGA / Raportti
Kärpät pääsi juhlimaan voittoa.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Blues pelasi yhden kauden parhaista peleistään, mutta Kärppien rutiini oli tällä kertaa liikaa espoolaisryhmälle. Tuplapelien ensimmäinen osa päättyi oululaisten 2-1-voittoon.

Ottelun kaikki maalit tehtiin toisessa erässä. Kärpät siirtyi johtoon Joonas Donskoin ylivoimaosumalla, kun Eetu Pöysti oli ottanut kontaktia maalivahti Jussi Rynnäkseen.

– Aika hyvin Blues sai alivoimalla pelattua paikat meiltä pois. Onneksi saatiin kuitenkin se yksi maali, maalin syöttänyt Atte Ohtamaa arvioi.

Bluesin tasoitus syntyi pian aloitusvoiton jälkeen, kun Nico Nyberg ohjasi Jere Seppälän laukauksen maaliin. Kärpät siirtyi uudestaan johtoon ajassa 37.58 Simon Suorannan osumalla.

Kolmannessa erässä Blues ei saanut kunnollisia paikkoja, sillä Kärpät pelasi hyvää puolustuspeliä. Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen ottelun loppuun.

– Pelasimme liian puolustavasti kolmannessa erässä.

Kolmannessa erässä nähtiin vain yksi rangaistus, mikä helpotti Marjamäen mukaan kolmos- ja nelosketjujen pelaamista. Erikoistilanteissa kun näiden vastuu tuppaa jäämään pienemmäksi.

Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho myönsi kolmannen erän heikkouden

– Harmittaa, ettei kunnon takaa-ajoa saatu aikaiseksi.

Nöyrästi kohti uutta kohtaamista

Kärppien voiton takana oli myös vahva uhrautuvaisuus. Blues sai toisessa erässä kaksikin vahvaa vastahyökkäystä, mutta molemmissa puolustajien heittäytymiset katkaisivat ratkaisevan syötön. Ensin sen teki Ohtamaa, sitten kapteeni Lasse Kukkonen. Ohtamaa itse kuitenkin harmitteli tilanteita, mistä Bluesin ylivoimahyökkäykset syntyivät.

– Niissä pitää vain olla tarkempia huomenna. Blues käänsi hyvin peliä. Meillä oli tuuriakin mukana, ettei maalia syntynyt.

Bluesin joukkueessa Siim Liivikin johtama nelosketju painoi vahvasti peliä Kärppien päätyyn ja yritti myös omalla toiminnallaan saada Kärppien peliä sekaisin.

– He tulevat ryminällä, tekevät omaa hommaansa loistavasti.

Joukkueet kohtaavat uudestaan lauantaina, silloin Oulussa. Asetelma on tuttu Ohtamaalle, sillä joukkueilla on monta kohtaamista pudotuspeleissä, minkä lisäksi joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tammikuun tasauksessa.

– Nämähän ovat kuin paikallispelejä, kun on niin hyvät yhteydet Oulun ja Espoon välillä.

Vaikka joukkueet ovat kaukana toisistaan sarjataulukossa, ei Ohtamaa lähde aliarvioimaan vastustajaa lauantainakaan.

– Näissä pääsee mittaamaan omaa tasoa oikein kunnolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle