Ensimmäinen kahdesta

LIIGA / Ennakko
Viime kevään välierissä joukkueiden kohtaamiset olivat kovin yksipuolisia.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Perjantain ratoksi Rauman Lukon vieraaksi Äijänsuolle luistelee viime kevään välieristä tuttu Tappara. Joukkueet kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja toisen kerran heti huomenna.

Kotijoukkue Lukko on saanut aikaiseksi orastavan pisteputken. Raumalaiset ovat poistuneet viimeisestä kolmesta ottelusta pisteitä mukanaan. KalPa ja Ilves kaatuivat varsinaisella peliajalla, kun taas Pelicansia vastaan tiistaina joukkue joutui nöyrtymään voittomaalikisassa.

Lukon peli on alkanut pikkuhiljaa syksyn edetessä löytää omaa uomaansa. Positiivista on, että vaikka joukkueen kärkipelaajat eivät olekkaan olleet menneissä otteluissa aina maalinteossa, on taustalta aina noussut joku, joka on tarvittavat maalit tehnyt. KalPaa vastaan nousivat esiin Olli Sipiläinen ja Ilkka Mikkola, ja Pelicansia vastaan Jerry Ahtola sekä Aki Kangasmäki.

Tiistainen kohtaaminen Lahdessa Pelicansin vieraana oli hyvä esimerkki siitä, miten vastuunkantajia nousee. Pussinokat olivat pitkään kiinni kotivoitossa ja täydessä pistepotissa, mutta Kangasmäen kääntölaukaus viitisen minuuttia ennen päätössummeria toi Lukon tasoihin.

Molempien joukkueiden alkusyksy oli hieman tuskaista ja peli haki vielä itseään, mutta syksyn edetessä varsinkin Jukka Rautakorven luotsaama Tappara on terästänyt otettaan. Lokakuussa on ollut jaossa 27 sarjapistettä ja kirvesrinnat ovat haalineet niistä 20 pistepottiinsa.

Joukkue on onnistunut laajalla rintamalla, eikä maalinteon vastuu kasaannu liikaa yhden tai kahden miehen hartioille. Olli Palola on rikkonut maaliennätyksensä jo tässä vaiheessa kautta, ja Pekka Jormakka on myös päässyt alkuvaikeuksien jälkeen vauhtiin.

Tapparan viikko on sisältänyt yhden ottelun, jonka se pelasi tiistaina. Silloin porkkanahousut olivat pitkän aikaa täydessä pistepotissa kiinni, mutta JYP tuli sekä tasoihin, että ohi, tosin vasta jatkoajalla. Tappara ei pystynyt pitämään kolmannessa erässä aktiivista peliään yllä, vaan passivoitui liikaa. Siitä JYPin tasoinen seura rankaisee armotta.

Lukolla sairalistalla ovat Aleksi Saarela, Lauri Tukonen, Teemu Nurmi ja Steven Zalewski. Näistä Tukosen ja Nurmen paluun pitäisi olla lähitulevaisuudessa. Tapparalla ei juurikaan ole loukkaantumishuolia, kun ainoa sairastuvan potilas on Elmeri Kaksonen. 

Seuraa Heitä

Teemu Aalto #38 |

Puolustaja

Palkittiin seurajohdon toimesta jatkosopimuksella. Rankaiseeko entistä työnantajaansa viuhuvalla lämärillään?

Toni Koivisto #22 |

Laitahyökkääjä

Viimeisteli puolitoista viikkoa sitten kauden avausmaalinsa ja vajaa viikko sitten toisen. Maalit ovat syntyneet joka toisessa ottelussa. Olisiko tämän tahdin ylläpitämisen aika?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Toni Koivisto 3 1 4
2.Ilkka Mikkola 1 2 3
3.Matt Generous 0 2 2
4.Lauri Tukonen 1 1 2
5.Juhani Jasu 0 2 2
Tappara M S P
1.Olli Palola 3 2 5
2.Jukka Peltola 1 4 5
3.Jan-Mikael Järvinen 0 5 5
4.Jarkko Malinen 0 3 3
5.Pekka Jormakka 3 0 3

» Lähetä palautetta toimitukselle