KalPan tuska on ja pysyy

LIIGA / Raportti
KalPan taistelu jäi jälleen tuloksettomaksi.
Kuva © Atte Rissanen - atterissanenphotography.com
KalPa jäi pisteittä jo kahdeksannen kerran peräkkäin. Ottelun kaava oli savolaisille turhankin tuttu. Pelin näennäinen hallinta oli kotijoukkueella, mutta haaveet sarjapisteistä karisivat päätöserän loppupuolella. Pelicans kaivoi Niiralasta pisteet Vili Sopasen johdolla.

Niiralan montun lehtereillä ollut yleisö näki tuttuakin tutumman KalPan. Kotijoukkue oli kyllä luisteleva, yritteliäs ja hallitsi hienokseltaan kaukalon tapahtumia. Sitten tuleekin se iso mutta. Kuopiossa vierailuvuorossa ollut Pelicans oli maalinteossa terävämpi ja korjasi täydet pisteet 3–1-voitolla.

− Tiedettiin, että KalPa on peli-ilmeeltään täysin muuta kuin sarjajumbo. KalPa hallitsi avausrerää ja tuli toiseen erään helvetinmoisella luistelulla. Oltiin koko erä lirissä, mutta kolmanteen erään saatiin lisää rohkeutta ja luistelua. Sen jälkeen peli oli "one goal game", niin kuin yleensä, Pelicansin päävalmentaja Hannu Aravirta analysoi ottelua.

Yhden maalin kiekkopelin ratkaisijaksi nousi Vili Sopanen. Laituri tulitti illan voittomaalin vain reilu kolme minuuttia ennen peliajan loppua. Erinomaisen alustuksen Sopasen osumaan teki Tyler Redenbach.

− Päällimmäisenä maalista jäi mieleen Tylerin hyvä syöttö, joka taisi mennä jostain mailan alta tai längistä. Kiekko tuli hyvin lapaan ja sain siitä nopean kudin aikaiseksi, Sopanen kertasi osumaansa.

Voittomaalin tekijälle Niiralan monttu on ollut aiemminkin mieluisa paikka.

− Kuopiossa on aina ollut mukava pelata. Jotenkin tykkään tästä isosta kaukalosta ja tuntuu, että jääkin liukuu hyvin. Monesti täällä on ollut itsellä hyviä pelejä.

Sopasen maali oli paha isku vasten KalPan kasvoja ja tuli lähes pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Kotijoukkueen loppukiri jäi tuloksettomaksi, ja Miikka Männikkö viimeisteli loppulukemat tyhjään KalPa-rysään.

Maalinteon vaikeus näkyi

KalPan pelaajilla mailan puristaminen näkyy ratkaisupaikoissa. Esimerkkinä voi nostaa avauserän tilanteen, jossa Jasse Ikonen pääsi nousemaan kulmasta parhaalle mahdolliselle tekosektorille. Veto suuntautui kuitenkin suoraan ottelussa 23 kertaa torjuneen Jere Myllyniemen Pelicans-logoon.

− En tiedä minkälainen tuska KalPalla on, mutta ei se ainakaan minun silmääni erottunut. Minun mielestä KalPa pelasi hyvän pelin ja oli kahdessa ensimmäisessä erässä vähän hallitsevampi, arvioi Sopanen vastustajaa.

Toisessa erässä KalPa sai kiekon kertaalleen ohi Myllyniemen, mutta Jyri Junnilan osuma hylättiin, koska Junnila käytännössä heitti kiekon maaliin. Maalinteon aloitti Pelicans, kun Petri Lammassaari istui päätöserän alussa kaksiminuuttistaan. Osumasta vastasi maalipörssin kärjessä keikkuva Radek Smolenak, joka luuti irtokiekon ohi voimattoman Pekka Tuokkolan.

Vain hetki avausmaalin jälkeen Joonas Hurri kaatoi Kasperi Kapasen, josta seurasi rangaistuslaukaus. Kapanen lirutti Myllyniemen jalkojen välistä ottelun tasoihin. Sopasen osuma jätti kotijoukkueen kuitenkin jälleen nuolemaan näppejään.

− Maalin pelit ovat olleet meille tappiollisia, enkä ihmettele yhtään, että taas Smolenak ja Sopanen olivat ne vastustajan maalintekijät. Ei näissä peleissä hirveän paljon ratkaisijoita tarvitse, mutta meillä ei tällä hetkellä niitä ole ja sen takia maalin pelit kääntyvät meille vastaiseksi, totesi KalPan Jari Laukkanen.

Joukkueet kohtaavat jo huomenna Lahdessa. Sopaselle peräkkäisten päivien pelit ovat mieluisia.

− Tykkään kyllä peräkkäisien päivien matseista. Kun pelaa ensimmäisen pelin hyvin, niin on mukavampi lähteä pelaamaan seuraavaa.

− Ja näin kun sanoo, niin huomenna on kuitenkin ihan paska peli, leukaili hyväntuulinen Sopanen lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle