Rikkoutuuko Jukurien tämän kauden yleisöennätys jännittävässä ilmaisottelussa?

MESTIS / Ennakko
HCK puolustaa uhrautuvasti.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Tällä kaudella ailahtelevasti esiintynyt ja maalinteon kanssa tuskaillut Jukurit saa vieraakseen hurjassa nousukunnossa kiitävän HCK:n. Ennätyksellisessä pisteputkessa ravaava keravalaisjoukkue voi hyvinkin sortua laukalle pistenälkäisen isäntäjoukkueen käsittelyssä. Jukurien keskiviikkoinen Sport-ottelun nöyryytys voi kääntyä positiiviseksi raivoksi ja haluksi näyttää kotiyleisölle joukkueen todellinen osaaminen.

Jukurien kausi ei ole vastannut joukkueen eikä fanien odotuksia. Joukkue on sarjataulukossa vasta viidentenä ja kasassa on 30 ottelusta 49 pistettä. Mikkeliläisten marraskuun pelirupeama oli tilastollisesti kuitenkin kohtuullista parempi ja joukkue voitti kymmenestä pelaamastaan ottelusta kahdeksan.

Viime viikolla Jukurit ilmoitti purkaneensa päävalmentajansa Jarno Pikkaraisen sopimuksen ja nimitti uudeksi päävalmentajaksi aiemmin apuvalmentajana toimineen Timo Turusen. On selvää, että moinen tapahtuma on vaikuttanut joukkueeseen jollain tapaa, mutta nähtäväksi jää, kuinka kauaksi aikaa. Ainakin Vaasassa viime keskiviikkona joukkue oli täysin purjeessa ja juuri niin haluton pelaamaan kuin tappiolukemat 6−0 antavat ymmärtää.

Materiaaliltaan joukkue on huippuluokkaa ja etenkin Toni Jalon johtama ketju, jossa laitahyökkääjinä pelaavat Jesse Rohtla ja Mikko Laine, on yleensä aiheuttanut vastustajan puolustukselle melkoisesti päänvaivaa. Nyt syöttökone Jalon pelaamisessa on ollut havaittavissa pieniä väsymisen merkkejä, eikä pisteitä ole napsunut ketjulle aivan entiseen malliin. Valmentaja Turunen onkin muokkaillut illan otteluun ketjuja uuteen uskoon.

Puhuttelevin yksityiskohta mikkeliläisten kokoonpanossa on maalivahtivalinta perjantai-illan otteluun. Miten koko marraskuun joukkuetta upeasti torjunnoillaan pystyssä pitänyt Tadeas Galansky toipuu viime keskiviikkoisesta šokkihoidosta, jossa vaasalaiset tekivät nuorukaisesta reikäjuustoa muutamassa minuutissa? Jukurien kokoonpanoon paluun tekee puolustaja Juha-Petteri Purolinna ja poissa kokoonpanosta sairastuvan vahvuudessa ovat yhä Jani Forsström, Joonas Kalliola ja Toni Hyvärinen.

HCK keskittyy omaan peliin

Joukkueet kohtaavat vasta toista kertaa tällä kaudella. Edelliskertaisen pelin Keravalla reilu viikko sitten voitti HCK lukemin 3−1 huikean taistelun jälkeen. Tuossa ottelussa Jukurit oli hallitsevampi osapuoli, mutta keravalaisten tehokas viisikkopuolustus ohjasi mikkeliläisten pelin kulmiin ja muihin maalinteon kannalta epäedullisiin paikkoihin. Leijonapaidat iskivät saamistaan paikoista korkealla prosentilla ja juhlivat ansaitusti voittoaan.

Keskiviikkona Turun Kupittaalla TUTOlta itselleen jatkoaikavoiton taistellut HCK ei varmasti lähde otteluun takki auki, vaikka Jukurit onkin sarjataulukossa alempana ja viime kauden mestarijoukkueen kone on muutenkin yskähdellyt.

− Paha tilanne meille, Jukureilla on allaan rökäletappio Sportille. Se peli oli ohi kuudessa minuutissa, joten varmasti ärsytetty ja todella nälkäinen joukkue on vastassa, kertoo HCK:n apuvalmentaja Joni Petrell joukkueensa kotisivulla.

HCK on viime aikoina esiintynyt todella vakuuttavasti ja leijonapaidat ovatkin olleet vaikeasti voitettava ryhmä, jolla on kova henkinen kantti. Joukkue lähtee harvoin mukaan vastustajan kyytiin, vaan toteuttaa sen sijaan tehokkaasti omaa pelitapaansa. Kimmokkeena kiivaaseen kamppailuun voitosta voi oivan lisäsysäyksen antaa fakta, ettei HCK ole kertaakaan voittanut Jukureita Mikkelissä.

− Omaan tekemiseen keskitytään täysin. Pyritään saamaan kaikki irti pelaajista ja pelaamaan fiksusti. Varmasti fyysinen peli on tulossa, meidän on oltava pelinopeita, koska Jukurit karvaa aktiivisesti, Petrell toteaa.

HCK:n keskiviikkoiseen kokoonpanoon tehdään pari pientä muutosta. Tolppien välissä aloittaa edellisen Keravalla käydyn Jukurit-ottelun sankari Richard Ullberg sekä lisäksi viime ottelussa rotaation vuoksi huilanneet laitahyökkääjät Janne Kivilahti ja Jere Laine palaavat kokoonpanoon. Loukkaantumisten vuoksi ovat edelleen sivussa keskushyökkääjä Tommi Laine ja puolustaja Nikke Kettukangas. Myös HIFK:ssa lainassa ollut laitahyökkääjä Joel Lehtinen on sivussa perjantain ottelusta.

Luvassa perjantai-illaksi on myös suuri yleisömäärä, sillä paikallinen kauppiasryhmittymä tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn otteluun.

Seuraa Heitä

Joonas Koskinen #10 |

Keskushyökkääjä

Tehtaili Hokki-pelissä kaksi maalia ja on muutenkin ollut pirteämmällä pelipäällä Pikkaraisen lähdön jälkeen. Jatkuuko hyvä vire jälleen kotiyleisön edessä?

Tero Konttinen #33 | Asplöven

Puolustaja

Konttisen alkukausi on ollut rikkonainen, mutta on hiljalleen löytämässä takaisin pelirytmiin. Ehjänä ollessaan on Mestiksen parhaita kiekollisia puolustajia. Hyvä viivapelaaja, joka laukoo tulisesti, kuten viime pelissä Turussa tehdessään kauden avausmaalin. Laukaus oli niin kova ja tuli niin lujaa ulos maalin takayläputkesta, että tuomareiltakin meni noin 15 sekuntia tajuta, että kiekko kävi maalissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle