Jatkoaika analysoi jokaisen Liigan puolivälieräparin lattiasta kattoon. Tampereen-toimituksen ikuinen alokas Lauri Lehtinen ja Lahden-toimituksen kersantti Samu Saatsi analysoivat Tappara-Pelicans-sarjan neljä tärkeintä pointtia.
1. Tapparan ja Pelicansin välinen päävalmentajien taisto tihkuu karismaa ja nähtyjä pelejä. Kokemus vastaan kokemus, menestyjä vastaan menestyjä, Jukka Rautakorpi vastaan Hannu Aravirta.
Saatsi: Tässä parissa Hannu Aravirta lähtee mielestäni altavastaajana, kuten valmentamansa joukkue. Pelicansin päävalmentaja on monesti tunnettu siitä, että hänen luotsaamansa joukkue ei pääse koskaan puolivälieriä pidemmälle. Ja putoaa mieluiten vielä johdettuaan sarjaa.
Tämä ''viimeinen ristiretki'' on Aravirralle se viimeinen tilaisuus osoittaa, että hän on se voittava valmentaja, jona hänet on myös muistettu. Pelicans lähtee sarjaan täysin paineettomana altavastaajana, joten ''Aran'' on varmasti helpompi lähteä punomaan juoniaan Tapparan päänmenoksi.
Lehtinen: Molemmat koutsit aloittivat liigavalmentajina JYPissä. Aravirta 1989 ja Jukka Rautakorpi 1994. Paljon on vettä virrannut pitkin jokia sen jälkeen, ja asetelmat ovat vaihtuneet. Rautakorvesta on tullut Tapparassa sarjan paras valmentaja, muun muuassa ohi Aravirran.
Viime vuonna puolivälierissä HIFK:n Raimo Summanen pisti heikommalla materiaalilla kampoihin Rautakorven Tapparalle puhtaasti pelin sisäisin muutoksin ja konnankoukkuja käyttäen. Tähän Aravirtakin pystyy, mutta pelikaanit tarvitsevat ihmeen konkarikoutsinsa valmennusuran jatkamiseksi.
2. Jere Myllyniemeä ja Juha Metsolaa pidetään loistavina maalivahteina, mutta kumpikin on kärsinyt todella runsaasta ylipeluutuksesta runkosarjassa. Kumman nuppi kestää?
Saatsi: Jere Myllyniemi on koko kauden ollut Pelicansin tuki ja turva, lämmin syli. HIFK:ta vastaan Myllyniemi oli vähintään jäätävässä iskussa. Varsinkin toisessa osaottelussa hän oli lähes ohittamaton, vaikka helsinkiläisten tuhlailulla oli myös oma osansa.
Myllyniemen ja Pelicansin yllä leijuu silti mielestäni kaksi isoa uhkaa.
Toinen on Myllyniemen ylipeluutus. Turkoosien ykköskassari on kahminut järjettömän määrän peliminuutteja kauden mittaan, lähes ilman kilpailevaa kakkosmaalivahtia. Kuinka kauan mies jaksaa punnertaa Pelicansin puolesta?
Entäs sitten jos Myllyniemi ei enää vain jaksa? Kenestä tehtäisiin selkärangan paikkaaja? Janne Juvonen on osoittanut pärjäävänsä kovissa tilanteissa, mutta miehen kausi on ollut erittäin repaleinen ja penkintäyteinen Pelicansin pallottelun takia. Nuori mies on tällä hetkellä A-nuorten pudotuspeleissä hakemassa lahtelaisille lisää elinaikaa Bluesia vastaan.
Ajattelemattomuutensa myötä mastokaupunkilaiset ovat ajaneet itsensä nurkkaan. Tilanne on kolikonheitto, saa nähdä, osuuko Pelicansille suosiollisempi puoli.
Lehtinen: Jos on Myllyniemeä peluutettu vailla huolta huomisesta, samaa pätee myös Tappara-kollega Juha Metsolaan, joka liittyi Myllyniemen seuraksi TOP-5-maalivahteihin runkosarjassa peliminuuttien osalta. Metsola on mies, jolla on edessään uransa tärkein kevät.
Metsola on maalivahtina luonnonoikku. Pienikokoinen maalivahti paikkaa pientä kokoaan uskomattomilla reflekseillä, nopeudella ja reaktioilla, mutta myös täysin hullulla pelityylillä. Metsola tulee pahimmiltaan metrejä vastaan maaliltaan haastaakseen hyökkääjiä. Useimmiten kiekko tarttuu, mutta joskus hyökkääjä näkee takatolpalle liukuneen ketjukaverinsa ja silloin Metsola saadaan näyttämään ylipelaavalta hätäilijältä. Kaiken tämän keskellä on kyse erinomaisesta maalivahdista.
Metsolalla on kuitenkin kaksi heikkoa kohtaa, joista ainakin toisen tulisi kadota alkavissa pudotuspeleissä. Metsolan mailapelaaminen on suoraan sanoen heikkoa. Vaaratilanteita ei saa sattua kevään tärkeissä peleissä. Toinen vaaratekijä on Metsolan kuuppa. Ässiä vastaan käydyssä finaalisarjassa Metsola hörppäsi maaleja ilman maskia, puolesta kentästä ja miinuskulmasta. Sulamisen kertautuminen voisi jäädä kummittelemaan Metsolan uran ylle pitkäksi aikaa.
3. Pelicans osallistui Villi kortti -kierroksella helsinkiläisten murjomiseen, kun lahtelaiset pudottivat HIFK:n laulukuoroon kahden jatkoaikatappion jälkeen. Kuinka suuri momentum Pelicansin mukaan tarttui?
Saatsi: Lahtelaiset ovat kääntäneet kelkkaansa hyvin huonoista ajoista. Ruusuiset unelmat jatkopaikasta eivät ole päivän puheenaihe, vaan kova työnteko ja yllätysmomentti. HIFK-jatkoaikavoittojen merkitystä on korostettava tässä vaiheessa. Pelicansissa löytyy myös valmiutta voittaa ratkaisevia otteluita.
Altavastaajan rooli on Pelicansille mieluinen. Maha tuskin on täynnä, vaan töitä on jatkettava. Joukkueen elinehtona on ammentaa voitoista saatua itseluottamusta sen verran, että se antaisi rohkeuden pelata ilman pelkoa mistään.
Lehtinen: Pelicans on ansainnut puolivälieräpaikkansa ja mieluisan roolinsa. Täytyy muistaa, että Pelicans oli Ilveksen ohella se joukkue, jonka huiman syksyn aikana kaikki mutisivat, että "se mikä menee ylös, tulee myös lujaa alas". Ilves putosi pudotuspeleistä, mutta Pelicans porskutti kahdella jatkoaikavoitolla HIFK:n kumoon. SaiPan jälkeen kauden ykkösyllättäjä HPK:n kanssa, mutta Kerhoa huomattavasti mediaseksittömämmällä tavalla ilman kymmenen matsin voittoputkia.
Pelicansin saama itseluottamus on isossa roolissa Tapparaa vastaan. Sen täytyy luottaa itseensä, jotta se voi ylittää nopeasti Tapparan miinakenttää muistuttavan keskialueen. Pelicansin pelaajien täytyy muistaa, kuinka joukkue oli HIFK:ta vastaan parhaimmillaan juuri pelien ratkaisuhetkillä. Tapparaa vastaan ei ole varaa höntyilyyn, jos lahtelaiset pääsevät pelien loppuhetkille tasaisessa tilanteessa. Kiitos Vili Sopasen, Tyler Redenbachin ja Juha Leimun ratkaisuvoimaa kyllä riittää.
Pelicans-pelaajille haastetta tuo myös HIFK-pelien tuoma rasitus ja sen mahdollinen jatkuminen. Moni mustelma on kadonnut perjantaihin tultaessa, mutta Jan Latvalan (31.54min) ja Niko Tuhkasen (29.22min) kaltaiset megaminuutit per ottelu tuntuvat varmasti jaloissa. Mahtaako luistin kulkea?
4. Tappara päätti runkosarjan heikohkosti, mutta ennakkosuosikin viittaa kukaan ei tamperelaisten niskoilta ole hakemassa. Miten sarjassa käy?
Lehtinen: Rautakorpi syytti runkosarjan viimeisen kotipelin jälkeen toimittajia tulosorientoituneisuudesta. Tappara hävisi neljästä viimeisestä runkosarjapelistään kolme ja ei voittanut lainkaan varsinaisella peliajalla. Joukkue on kokenut ja sekä taktisesti että kemian puolesta yhteenhitsautunut, mutta Tapparan on Pelicansin tavoin nostettava pelinsä tasoa kenraaliharjoituksesta. Pelinopeuden on säilyttävä, kirvesrintojen kuuluu olla yksi fyysisimmistä jengeistä keväällä ja keskialueen puolustuspelaamisen on säikytettävä heikkohermoisimmat vastustajat kotimatkalle jo kättelyssä.
Tappara ei Pelicansia vastaan tarvitse vielä täydellistä onnistumista, mutta ylikävelyä ei nähdä jo pelkästään Tapparan dieselmäisyyden takia. Kunhan Tappara ei löydä uusia aleksanderbarkoveja ja chrisconnollyja, jotka romuttavat loukkaantumisillaan joukkueen kultahaaveet, sarja menee selvästi Tapparalle. Lyön pöytään yrmeät 4-1-luvut, mutta ainakin kaksi peleistä on aivan ultratiukkoja.
Saatsi: Pelicans pystynee kiusaamaan tamperelaisia useammassa kamppailussa, mutta en usko joukkueen suurempaan tuhkimotarinaan kuitenkaan. Mitä paremmin lahtelaiset puolustavat ja Jere Myllyniemi venyy, sitä pidemmälle mennään.
En usko mestarisuosikin yljuoksuun, vaikka Tappara varmasti terästyy kevättä kohden. Tappara jatkoon voitoin 4-2.