Mikkelin Jukurien päävalmentajaa Antti Pennasta pidetään jääkiekkopiireissä Suomen parhaimpiin kuuluvana taktisena osaajana, eikä suotta. Pennanen on peluuttanut Jukureissa menestyksekkäästi ja vakuuttavasti monista hyökkäysrytmeistään tunnettua, modernia Meidän peliä.
Hän on antanut takavuosina mausteensa sen kehittämiseen HPK:n A-junioreita valmentaessaan, ja Pennanen on luennoinut Meidän pelin periaatteilla hyökkäämisestä Vierumäen koulutuspäivillä.
Vuodenvaihteessa Pennanen edusti Suomen nuorten maajoukkuetta MM-kisoissa apuvalmentajana merkittävässä roolissa. Hänen vastuualueinaan olivat hyökkääjien peluutus ja ylivoimapeli.
"Meidän peli on ennen kaikkea pelitilanteiden tunnistamista."
Pesti Jukka Jalosen valmennustiimiin ylipäätään vapautui, kun Raimo Helminen oli ottanut viime kesänä paikan vastaan Kazakstanista KHL-joukkue Astanasta ja Jalonen halusi tilalle kanssaan samansuuntaisesti pelistä ajattelevan osaajan. Siis Meidän pelin taitajan.
Meidän peliin yhdistetään usein päällimmäisenä kiekkokontrollia lisäävät viivelähdöt, mutta niitä korostetaan toisinaan liikaakin. Meidän pelissä tulee pystyä myös puolustamaan eri rytmeissä laadukkaasti, ja Meidän peli on ennen kaikkea pelitilanteiden tunnistamista. Siihen sisältyy siten joskus runsaastikin tilan voittamista sisältävää nopeaa hyökkäämistä.
Pennasen Jukuritkin on viljellyt yksittäisissä Mestis-otteluissa valtoimenaan nopeita suunnanmuutoksia jopa pystysuunnan jääkiekon tapaisesti. Sellaisissa peleissä vastustaja on usein karvannut voimakkaasti ylhäältä.
Kyse on tärkeästä perusasiasta. Asiasta, joka selittää, miksei viivelähdöille ole järkevää laskea peli- tai eräkohtaista ihannemäärää, vaikka niinkin on toisinaan tehty.
− Et voi päättää, miten vastustaja tulee puolustamaan tai hyökkäämään tiettyjä tilanteita. Pitääkin opettaa pelaajat tunnistamaan, mitä missäkin tilanteessa tehdään. Jotkin vastustajat ovat esimerkiksi hyvin valmiina puolustamaan syvältä sinisten välistä, Pennanen sanoo.
− Nuorten MM-kisoissa näin toimi varsinkin Venäjä. Silloin pitää pystyä pikkaisen malttamaan, täytyy painaa pause-nappia. Ei voi suin päin mennä. Eri elementti tulee USA:n ja Kanadan kaltaisia joukkueita vastaan, jotka eivät pelaa matalaa ohjauspeliä, vaan ajavat maalin takaa pois. Sellaisissa tilanteissa ollaan pakotettuja pelaamaan nopeammin, valmentaja painottaa.
Kohti parempia yleispuolustajia
Mutta olemmeko jälleen tekemässä tämän? Meidän pelin hyökkäysmies. Siis pelin moderni osaaja. Ja sillä selvä.
On liian helppoa asettaa valmentaja lokerikkoon hyökkäysten rytmittämisen perusteella. Itse peli, ja varsinkin valmentaminen, on kuitenkin muutakin.
− Tuo on hyvä pointti, että suomalaista jääkiekkoa lähestytään paljon hyökkäämisen kautta ja mietitään sitä kautta peliä sekä valmentajia. Kun oikeasti mennään valmentamisen arkeen, ei se ole lainkaan niin suuressa roolissa... On median luomaa, että pitää laittaa tuo tuohon laatikkoon ja tuo tuohon, Pennanen pohtii.
Pennanen tosin myöntää, että hän on aiemmin ollut korostuneesti hyökkäyspelin valmentaja.
"opettakaa puolustajat puolustamaan. Kyllä vataset, saarijärvet, juolevit ja saarelat tulevat meistä huolimatta."
− Viime vuonna olin kuitenkin jo tosi kiinnostunut puolustamisesta. Myös tänä vuonna se on Jukureissa isossa osassa.
Nuorten MM-kisoissa Pennanen ihastui varsinkin Venäjän puolustajien puolustuspelaamiseen. Ja siitä olisi Suomessa Pennasen mukaan laajemminkin opittavaa.
− Venäläinen koulukunta opettaa puolustajat puolustamaan. He pystyvät antamaan ekan syötön, ja he ovat isoja sekä vahvoja kamppailemaan. Se on heidän tapansa jo monen vuoden takaa ja itsessään aika paljon puolustajalle. Mutta sanopa venäläinen huippu kiekollinen puolustaja. Eiväthän he niitä tuota lähtökohtaisesti.
− Haluaisin viestiä myös suomalaisessa jääkiekossa enemmän, että opettakaa puolustajat puolustamaan. Kyllä vataset, saarijärvet, juolevit ja saarelat (kiekolliset taiturit) tulevat meistä huolimatta. Se, mitä systeemi, valmentajat ja joukkue pystyvät tuottamaan, on hyviä puolustavia yleispuolustajia. Sellaisia jätkiä, jotka pystyvät puolustamaan laadukkaasti ja antamaan sen ensimmäisen syötön omille.
Pennanen muistuttaa, että puolustajienkin hyökkääminen on hyvä asia. Huomiota ei saisi silti varastaa se, miten kaikki nousevat ja pelaavat kiekolla.
− Hyökkääminen ja sen ihannointi on muodikkaampaa suhteessa puolustamiseen. Ei kuitenkaan unohdeta puolustamisen laatutekijöitä: mailapaineita, box-outeja (sijoittumista hyökkääjien tielle maalin edessä niin, etteivät he pääse maalivahdin eteen maskiin tai irtokiekkoihin), miten kaikkiaan puolustetaan suorahyökkäyksiä vastaan ja niin poispäin.
− On muistettava, että kaksikymppisten kisoissa olimme ongelmissa juuri puolustuksellisesti, Pennanen huomauttaa.
Viivelähdöistä yksilön vaatimuksiin
Nuorten Leijonien joukkue oli suomalaiseksi jääkiekkomaajoukkueeksi siitä poikkeuksellinen, että verkko heilui useimmissa otteluissa tiuhaan molemmissa päissä.
Hyökkäysvoima nähtiin raikkaana tuulahduksena, mutta samalla sakkasi varsinkin Suomen passiivinen alivoimapeli, jossa neliö tapasi olla suuri ja vastustajille jäi heikon mailapaineenkin myötä väylää syöttää vaarallisesti neliön läpi.
Suomi oli puolustuspäässään myös usein vaikeuksissa yksi vastaan yksi -kamppailutilanteissa ja teki merkkausvirheitä nopeasti alueella liikkuneita joukkueita vastaan.
"Kilpailuetu syntyy silti siitä, miten yksittäiset pelaajat menevät kauden aikana eteenpäin pelin lainalaisuuksissa ja vaatimuksissa, ja miten he pystyvät pelaamaan laadukkaasti."
− Hyökkäyspeli meitä kantoi, mutta runsasmaaliset pelit kertoivat myös sekä hyökkääjiemme että puolustajiemme kyvystä puolustaa. Viisikkopelissä puhuimme oman pään täytöstä ja sellaisesta, mutta enemmän jouduimme silti operoimaan sen kanssa, miten yksittäinen pelaaja puolustaa tilanteita.
Pelikirjamieheksi monien mielikuvissa yhdistyvä Pennanenkin on siirtänyt painoaan vahvemmin yksilön valmentamiseen eri pelitilannerooleissa. Ja tästä hänellä on sanottavaa, jota kannattaa kuunnella erityisen huolellisesti.
– En usko, että suomalaisessa pelissä synnytetään seurajoukkuetasollakaan kilpailuetua siitä, millainen ohjauspeli on tai millainen viivelähtö on. Ne pitää olla. Et voi menestyä, jos viisikkopeli ei ole kunnossa. Kilpailuetu syntyy silti siitä, miten yksittäiset pelaajat menevät kauden aikana eteenpäin pelin lainalaisuuksissa ja vaatimuksissa, ja miten he pystyvät pelaamaan laadukkaasti. Tärkeää on lisäksi se, että pelaaja pystyy pelaamaan isosti tunteella. Se on se, mihin suuntaan olen viimeisen viiden vuoden aikana mennyt paljon.
− Joskus aikoinaan mietin, että v***u se viivelähtö piti olla kohdillaan. Ei se saa huonossa kunnossa edelleenkään olla, mutta paljon enemmän mietin yksilön vaatimuksien kautta sitä, miten pakki ottaa haltuun kiekon, mihin syntyy tila, mihin se syöttää, miten se puolustaa, mitä aluetta, miten se peittää, ja missä sen maila on. Harjoitusten tavoitteet ja vaatimukset syntyvät usein tästä ajattelusta.
"Aho teki ison vaikutuksen"
Pelin nopeutuminen asettaa pelaajille lisää haasteita, kun oikeat pelitilannekohtaiset ratkaisut tulisi onnistua tekemään nopeasti ohikiitävässä hetkessä. Pelitapa auttaa, mutta sen merkitystä on turha korostaa yli kaiken tässäkään asiassa.
− Koko ajan pitäisi löytää keinoja pelata nopeammin, mutta mielestäni se tulee enemmän sieltä, miten yksittäinen pelaaja pelaa tilanteita nopeammin. Totta kai viisikoita pitää pystyä auttamaan, mutta on löydettävä muitakin keinoja, koska tämä peli ei ainakaan hidastu. Se taas vaatii saakelisti yksittäiseltä pelaajalta.
Nuorista Leijonista häikäisevään pelinopeuteen pystyi varsinkin Jesse Puljujärven, Sebastian Ahon ja Patrik Laineen muodostama hyökkäyskolmikko. Heilläkin oli tukenaan vahva pelitavallinen selkäranka eri rytmeineen. He myös tunsivat ennestään toisensa, mikä auttoi kemian muodostumisessa. Yhteispelin nopeutta he tuottivat kuitenkin ennen kaikkea huimilla yksilötaidoillaan.
Puljujärvi, Aho ja Laine tekivät eron moniin muihin nuorten MM-kisoissa pelanneisiin syöttökykyjensä, vikkelän liikkumisensa ja laadukkaan sijoittumisensa yhdistelmällä. He pystyivät antamaan kaikkein vaativimpia läpäiseviä syöttöjä lapaan pienessä tilassa ja vähässä ajassa aivan vastustajien kupeesta, nopeatempoisesti.
"Hän vakuutti sillä, miten hyvin hän tekee päivittäisen työn suhteessa muihin saman ikäisiin suomalaisiin huippupelaajiin."
− Kun tilaa ja aikaa on entistä vähemmän, puolustavan pelaajan läpi syöttäminen ja laitojen lähellä pelaaminen ovat sellaisia taitoja, joita kannattaa opetella alusta saakka, Pennanen alleviivaa.
Ahon kentällisestä löytyi myös pelaaja, jonka Pennanen nostaa nuorista Leijonista yli muiden.
− Sebastian Aho teki kaikessa tekemisessään ison vaikutuksen. Hän vakuutti sillä, miten hyvin hän tekee päivittäisen työn suhteessa muihin saman ikäisiin suomalaisiin huippupelaajiin. Tyyppinä hän on vielä nopea oppimaan, kunnianhimoinen ja kiinnostunut pelistä. Hän on koutsattavissa vielä sillä lailla, ettei ole nostanut itseään mihinkään. Hän pyytää apua.
Pennanen jakaa samassa yhteydessä tunnustusta Jaloselle, jonka hän nostaa Suomen top-3−jääkiekkovalmentajien joukkoon yhdessä Jukka Rautakorven ja Erkka Westerlundin kanssa.
− Oli Jukalta hieno veto laittaa Aho keskushyökkääjäksi. Voidaan kysyä, kuinka moni muu olisi sen tehnyt. Ahohan on lähtökohtaisesti laitahyökkääjä. Hän sanoi, että on viimeksi pelannut keskellä joskus vuonna yksi ja kaksi. Nyt hän tuli MM-kisoihin ja pelaamaan keskelle. Sekin kuvastaa, kuinka hyvä pelaaja hän on. Hän ei ollut ongelmissa aloituksissa eikä missään, vaan pystyi pelaamaan. Se oli Jukalta hyvä älynväläys.
"Peliä yliajatellaan"
Nuorten Leijonien voittama maailmanmestaruus oli yksilöiden valtavan panoksen ohella Meidän pelillä voitettu maailmanmestaruus. Suomi oli pelitavallisesti käytännössä kaikkia muita joukkueita edellä.
Suuri kiitos siitä kuuluu Jukka Jalosen edistykselliselle valmennustiimille, Antti Pennanen mukaan lukien. Siitä ei ole kahta sanaa.
Muu on pelaajalähtöistä; pelin yksittäiset muutokset lähtevät usein pelaajilta.
On myös tervettä, että mediassa on alettu vuosien saatossa puhumaan ja kirjoittamaan täsmällisemmin pelistä. Jalostakin suitsutettiin eri puolilla urheilumediakenttää täysin aiheesta.
Eri asia on, korostetaanko valmentajien roolia yksittäisissä pelitilanteissa tapahtuvissa ratkaisuissa aika ajoin liikaakin.
− Peliä yliajatellaan. Staattisia asioita, joihin valmentaja pystyy pelin aikana vaikuttamaan, ovat ylivoima, alivoima, ohjauspeli, rytmitys viivelähtöineen, ja se, kuinka pitkään kiekossa pysytään. Voi tarkkailla esimerkiksi ohjauspelin korkeuden muutoksia ja sitä, nopeutuuko peli. Muu on pelaajalähtöistä; pelin yksittäiset muutokset lähtevät usein pelaajilta. Pelin aikana on esimerkiksi vaikea koutsata sitä, miten paineen alta hyökätään.
− Pelaajien kyky ottaa vastaan asioita pelin aikana on myös usein rajallinen, jääkiekko on kuitenkin hyvin nopea peli.
Pelitavasta ja myös tunteesta puhuminen ovat oleellisia asioita. Pennasen esiin nostama kolmas seikka jää kuitenkin medialta paljon useammin huomiotta.
− Olisi tärkeää seurata, miten paljon yksittäiset pelaajat kehittyvät kauden aikana eri osa-alueilla, Pennanen päättää.