Tapparan kokenut Nurmi: "Jatketaan vaan työntekoa"

LIIGA / Haastattelu
Teemu Nurmi väänsi tiistaina muun muassa Matt Generousin kanssa.
Kuva © Jarno Hietanen

Tappara sai kuluvalle kaudelle tutun paluumuuttajan, kun seuran oma kasvatti Teemu Nurmi palasi pitkältä Rauman visiitiltään kirvesrintoihin. Kokenut Nurmi on yksi Tapparan runkopelaajista myös meneillään olevissa pudotuspeleissä.

Runkosarjavoittajan pudotuspelitaival oli kuitenkin lähellä katketa jo ennen aikojaan, kun joukkue oli suurissa vaikeuksissa paikallisvastustaja Ilvestä vastaan puolivälierissä.

Eteneminen välieriin kevensi joukkueen henkistä taakkaa, mutta Nurmi ei halunnut enää muistella menneitä.

- Se on pelattu jo, nyt keskitytään taas näihin peleihin. Totta kai oli hyvä, että mentiin jatkoon, Nurmi paalutti.

Tiistaina pelatussa ensimmäisessä välieräottelussa Tappara jatkoi siitä, mihin se viime lauantaina jäi ja nappasi ottelusta voitton luvuin 2-0.

- Hyvä fiilis jäi, tasaista oli. Ihan playoff-kiekkoa, Nurmi totesi joukkueensa voittoon päättyneestä ottelusta.

Monet odottivat HIFK:n tulevan aggressiivisemmin Tapparan kimppuun, mutta Nurmen mukaan mikään ei yllättänyt.

- Molemmat pelasivat odotetusti, se oli sellaista kamppailupeliä. Päästä päähän koitettiin pelata. Tasaista oli.

Nurmen mukaan Tappara ehti välipäivien aikana jonkin verran pureutua HIFK:n pelitapaan, mutta suurempi merkitys valmistautumisen kannalta oli kauden aikaisemmilla kohtaamisilla.

- Jonkin verran joo (ehdittiin pureutua), tuossa kun oli pari päivää aikaa. Ollaan pelattu kaudella aiemminkin vastakkain, niin varmasti molemmat suurin piirtein tiesivät miten pelata, Nurmi totesi.

Mestaruutta puolustavan Tapparan esitys tiistaina oli pääosin tasapainoinen, eikö HIFK onnistunut maalinteossa kertaakaan. Kotijoukkueen ylivoimapelaamiseen jäi kuitenkin parantamisen varaa.

- Jatketaan vaan työntekoa, sillä se on aikaisemminkin tullut. Ruvetaan vaan painamaan eteenpäin, Nurmi analysoi.

Sarjan seuraava ottelu pelataan torstaina Helsingissä. Odotettavissa on, että HIFK pelaa kotiluolassaan aktiivisemmin.

Nurmen mukaan Tapparan valmistautuminen ei kuitenkaan tule poikkeamaan aiemmista otteluista.

- Ladataan taas uudestaan sinne seuraavaan peliin, ei mitään taikatemppuja.

» Lähetä palautetta toimitukselle