Suomen pelaamista viime viikolla päättyneissä MM-kisoissa moitittiin passiiviseksi jopa ruotsalaismedioita myöten. Arviot ja kritiikki eivät missään nimessä olleet aiheettomia.
Otetaan vertailukohdaksi kolmen vuoden takaiset MM-kisat Valko-Venäjällä, jossa päävalmentajana toimi Erkka Westerlund. Kisoja voidaan pitää siinä mielessä hieman samantyylisinä Suomen osalta, että parhaat NHL-avut jättivät kisat väliin, jolloin jostain oli kaivettava pelitapaetua. Suomen apuvalmentajana toimi keväällä 2014 nykyinen päävalmentaja Lauri Marjamäki.
Syvennytään yhteen puolustuspelin osa-alueeseen sekä filosofiaan sen takana. Tarkasteltavana on Suomen keskialueen puolustuspelaamisen erot päättyneissä ja vuoden 2014 MM-kisoissa.
Suomalaista puolustuspelaamista on vuosien saatossa leimannut kaksivaiheisuus. Kun painetta ei ole ollut järkevä antaa hyökkäysalueella, ollaan vetäydytty keskialueen trapiin.
Toinen leimaava piirre suomalaisessa jääkiekossa on ollut pelin jatkumo. Se, kuinka puolustetaan, vaikuttaa siihen, kuinka hyökätään – ja toisinpäin.
Kaksivaiheisuuteen Suomi luotti niin 2014 kuin 2017 MM-kisoissa. Ero tulee kuitenkin siinä, kuinka keskialuetta puolustetaan. 2017 MM-kisoissa se oli huomattavasti passiivisempaa.
kolme vuotta sitten keskialueen trapissa pyrittiin kiekonriistoon.
Iso filosofinen ero, joka itse asiassa kuvaa hyvin koko suomalaisen pelitavan kehitystä, on se, että kolme vuotta sitten keskialueen trapissa pyrittiin korostuneesti kiekonriistoon. Marjamäen joukkue sen sijaan pyrki minimoimaan vastustajan suorahyökkäyspelaamisen ja pääsemään hyviin asemiin puolustusalueen puolustuspeliä ajatellen. Pelin jatkumon kannalta ero on suuri.
Yksinkertaisesti: Kevään 2014 MM-kisoissa Suomen trapilla oli selkeästi sekä hyökkäys- että puolustustavoitteita, 2017 korostetusti puolustus- ja todella vähän hyökkäystavoitteita.
Eron huomaa trapin toteutuksessa ja rakenteessa. Westerlundin Leijonat-trap oli muotoa 1-2-2, jossa tavoite oli puolustuksen lisäksi riistää kiekko ja hyökätä.
Siinä kärkihyökkääjä antoi välittömän paineen hyökkäyssinisen ja punaviivan välissä ja pakotti kiekollisen ratkaisuun. Alemmat hyökkääjät reagoivat usein laitaan jatkettuun kiekkoon ja saivat siitä riiston. Iso tekijä kiekonriiston onnistumisissa oli se, että koko viisikko oli liikkeessä, jolloin vauhtieroa ei päässyt syntymään.
Marjamäen trap muodostettiin usein oman siniviivan ja punaviivan väliin 3-2-muodostelmaan. Se oli staattinen, seisoskeleva ja vetäytyvä. Siinä ei ollut kärkimiestä, joka olisi antanut painetta vastustajan kiekolliselle pelaajalle. Kaikki vetäytyivät ja punaviivan jälkeen antoivat näennäisen paineen, joka oli roimasti myöhässä.
Marjamäen trapissa käytännössä seistiin ja odotettiin, että vastustaja vyöryy hyökkäysalueelle. Kiekonriistoihin pyrittiin todella vähän, ja niissä onnistuttiin sitä harvemmin. Ongelma oli se, että vauhtierot kasvoivat suhteessa vastustajan hyökkäävään viisikkoon, jolloin hyökkäyksen pysäyttäminen oli lähes mahdoton tehtävä.
Marjamäen trapissa korostui riskittömyys.
Marjamäen trapissa oli olennaista se, että viisikko pysyy todella tiiviinä. Trapin yksi vahvuus oli se, että väleihin oli todella hankala pelata. Westerlundin trap ei ollut yhtä riskitön. Jos kolmen hyökkääjän taakse pystyttiin pelaamaan vauhtiin, vastassa oli enää kaksi puolustajaa, jolloin suorahyökkäysten toteuttaminen oli helppoa.
Marjamäen trapissa, kuten hänen joukkueensa pelaamisessa yleensäkin, korostui riskittömyys.
Mitkä olivat seuraukset peliin?
Marjamäen trap kääntyi oikeastaan itseään vastaan. Tavoitteena oli se, että vastustajan vyöryessä hyökkäysalueelle, viisikko olisi mahdollisimman tiivis ja valmis puolustusalueen puolustuspeliin.
Massiivisiksi yltyneiden vauhtierojen myötä lähtökohdat puolustusalueen puolustuspelaamiseen olivat kuitenkin todella heikot. Suomi ei ehtinyt siirtokiekkoihin ensimmäisenä. Sen jälkeen puolustusalueella roikuttiin perässä. Pelin virtaus ei ollut suosiollinen, eikä passiivinen keskialueen pelaaminen auttanut Suomea siinä yhtään.
MARJAMÄEN TRAP EI ANTANUT LEIJONILLE HYÖKKÄYSPELILLISESTI MITÄÄN.
Westerlundin onnistunut aggressiivinen keskialueen puolustuspelaaminen sen sijaan toi Suomelle parempaa pelin virtausta. Kun vastustajan hyökkäystä pystyttiin paineen avulla keskialueella rikkomaan, se ei päässyt hyökkäysalueella haluttuihin asemiin.
Sen lisäksi Westerlundin 1-2-2-muodostelman myötä Suomi riisti kiekkoja keskialueella mukavaan tahtiin, mikä luonollisesti vaikutti pelin virtaukseen.
Taitavasti toteutetun keskialueen puolustuspelin myötä Leijonat oli todella lähellä voittaa MM-kultaa keväällä 2014. Viikko sitten päättyneissä MM-kisoissa Marjamäen trap ei antanut Leijonille hyökkäyspelillisesti yhtään mitään.