Winnipeg Jetsistä Columbus Blue Jacketsiin siirtynyt Patrik Laine aloitti ensimmäisen ottelunsa uudessa joukkueessaan ketjussa, jossa keskushyökkääjänä hääri liigakentiltä KalPan paidasta tuttu Alexandre Texier ja toisena laitahyökkääjänä Cam Atkinson.
Blue Jacketsia vastaan Laineen debyytissä asettui Dallas Stars, jonka riveissä pelaa columbuslaisten tavoin monta suomalaispelaajaa. Laine väläytteli osaamistaan muutamia kertoja ja pääsi kokeilemaan laukomistakin, mutta päällimmäiseksi jäivät mieleen mailan liikkeet muussa kuin maalintekotarkoituksessa. Itse ottelusta muodostui Starsin näytös.
Ensimmäinen erä − tehotilasto pakkaselle
Laine oli kentällä, kun Stars siirtyi ottelussa johtoon. Suomalainen pyrki estämään Stars-pakki John Klingbergin toimituksen siniviivalta maalille hyökkäyspään aloituksen jälkeen. Klingberg kuitenkin ehti laukoa kiekon kohti maalia ja Joe Pavelski ohjasi pikkumustan ohi Joonas Korpisalon. Kuitenkin heti seuraavassa vaihdossa Laine tarjoili hyvän syötön ketjukaverilleen Atkinsonille.
Blue Jacketsin peli ei ollut lähteäkseen liikkeelle, mikä näkyi Laineenkin ottelun alussa muutamina lavasta pomppineena kiekkoina. Toisaalta hän osoitti myös pystyvänsä suojaamaan kiekkoa taitavasti hyökkäysalueella ja sen jälkeen jakamaan paikkoja ketjukavereilleen.
Ylivoimaosaamistaan Laine pääsi näyttämään erän lopussa, kun Stars-puolustaja Jamie Oleksiak kamppasi tämän hyökkäyspään aloituksen jälkeen. Vielä ensimmäisellä Blue Jackets -ylivoimallaan suomalaistykki ei päässyt virittämänä laukaustaan.
Laineen peliaika ensimmäisen erän jälkeen: 6.29.
Toinen erä − ensimmäinen jäähy uudessa joukkueessa
Laine pääsi käyttämään laukaustaan siirretyksen rangaistuksen aikana. B-pisteen kaarelta lähteneen kudin eteen syöksyi kuitenkin suomalaisen harmiksi Nick Caamano, joten tulosta laituri joutui yhä odottamaan. Tilanteesta seuranneella ylivoimalla Seth Jones kavensi numerot 1−2:een.
Suomalaishyökkääjä välähteli pelitilanteissa silloin tällöin, mutta Starsin viedessä kamppailua nimiinsä ei Laine päässyt kovinkaan usein lähelle kiekkoa.
Laine käytti toisessa erässä mailaansa, mutta Blue Jacketsin kannalta huonossa valossa. Laituri huitaisi mailallaan Stars-hyökkääjä Denis Gurjanovia kasvoihin yrittäessään peittää tämän syöttöä maalinedustalle. Seurauksena Laineelle kaksiminuuttinen korkeasta mailasta. Venäläishyökkääjä rokotti iskemällä erikoistilanteesta 4−1-maalin.
Toisen erän päätyttyä Stars oli iskenyt Korpisalon selän taakse jo viisi osumaa. Oli Elvis Merzlikinsin aika astua työpisteelle ja suomalaiskassarin lähteä vaihdon puolelle. Laine pääsi erässä yrittämään rannelaukausta kohti Jake Oettingerin vartioimaa maalia, mutta vanha tuttu Klingberg ehti väliin.
Toinen 20-minuuttinen päättyi Blue Jackets -ylivoimaan, jonka aikana Laine toi kiekon kertaalleen sulavasti yli keskialueen ja tarjosi yhden napakan poikittaissyötön toisella puolella odottaneelle Max Domille. Domin kuti pomppi lopulta maaliraudoista ulos.
Laineen peliaika toisen erän jälkeen: 13.54.
Kolmas erä − hyvä yritys ei vielä tuonut tulosta
Mihail Grigorenkon tehtyä erän alkuun Blue Jacketsin toisen maalin sai joukkue hetkellisen piristysruiskeen kiriä ajatellen. Myös Laine näytti tsemppihenkeä nousemalla laidalta vahvasti kiekon kanssa hyökkäysalueelle. Ratkaisuun asti hän ei kuitenkaan päässyt tilanteessa etenemään.
Laine pyrki hakemaan laukaukselleen tilaa läpi ottelun, mutta useimmiten hän ei joko ollut riittävän hyvässä tilanteessa laukoakseen tai vastustajat onnistuivat lukemaan hänen aikeensa ennalta.
Blue Jackets yritti kaventaa numeroita entisestään 3−5:stä pelaamalla ottelun lopussa ilman maalivahtia. Laine pääsi erikoistilanteessa kentälle, mutta ei päässyt kokeilemaan maalintekoa. Stars viimeisteli lukemat 3−6:een tehden Laineen ensimmäisestä ottelusta uudessa joukkueessa harmittavan kokemuksen.
Laineen peliaika koko ottelussa: 20.54.
Laine merkkautti ottelussa teholukeman -2, laukoi ottelussa kahdesti sekä istui yhden kaksiminuuttisen. Hänelle merkattiin myös yksi kiekonmenetys ja kaksi taklausta.