Liiga tiedotti tänään, että SaiPan urheilujohtaja Jussi Markkanen on valittu Liigan urheilujohtajaksi.
Suomalaisen jääkiekon kovin multitaskaaja ei kauaa viihtynyt pienennetyssä roolissaan Lappeenrannassa, vaan suuntaa nyt Liigan pääkonttorille Vallilaan.
Markkanen on saanut paljon kritiikkiä toiminnastaan sekä SaiPan toimitusjohtajana että urheilujohtajana. Siksi tuntuu hyvin epäilyttävältä, että yli 60 hakijan joukosta juuri Markkanen oli se kaikkein pätevin vaihtoehto.
Eikö muka ketään muuta olisi löytynyt?
Mutta vielä huolestuttavampaa kuin Markkasen pätevyys rooliin on se, että tämän rekrytoinnin myötä Liigan kolmea korkeimpaa johtopaikkaa pitää hyvänään pienseurojen miehet.
Puheenjohtajana toimiva Heikki Hiltunen on Vaasan Sportin ja toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen KooKoon osaomistaja. Markkanen oli SaiPan osaomistaja. Uuden pestin myötä hän luopuu osuudestaan seurassa, mutta SaiPa-sydämestään ei.
Tämä ei voi olla sattumaa.
Markkasen pestaaminen nostaa rumasti esille, millainen hyvä veli -verkosto Liigan johto tällä hetkellä on.
Ja samalla on harvinaisen selvää, ettei koko kiekkoyhteisön toivomaa sarjamallimuutosta tule tapahtumaan. Siitä pitävät huolen nämä kolme herraa, joiden seurat olisivat ensimmäisten joukossa putoamassa sarjatasoa alemmas.
"Markkasen pestaaminen nostaa rumasti esille, millainen hyvä veli -verkosto Liigan johto tällä hetkellä on"
Samalla lyödään viimeinen naula kaikille niille puheille, että sarja olisi millään muullakaan tavalla muuttumassa. Vielä Kati Kivimäen aloittaessa toimitusjohtajana oli pieni toivonkipinä olemassa. Nyt sekin on peittynyt lappeenrantalaisen vapaapalokunnan sammutuspeitteen alle.
Tässä kaikessa paistaa kilometrien päähän, että Liigassa halutaan tällä hetkellä tehdä turvallisia rekrytointeja ja ratkaisuja uudistusten ja oikeasti merkittävien suunnan muutosten sijaan.
Mutta miksi? Mitä Liigan toimistolla oikein halutaan turvata?
Sarjan urheilullinen taso ei ole sillä tasolla, missä sen kuuluisi olla. Liigan etu olisi, että se rakennettaisiin tukemaan mahdollisimman kokonaisvaltaista kilpailullisuutta.
Nämä rekrytointipäätökset sen sijaan tukevat sitä, että asiat pysyvät nykyisellään. Tämä linja palvelee kaikkein eniten juuri tätä kolmikkoa, sillä näin heidän omistamat tai aiemmin omistamat joukkueet pysyvät taloudellisesti turvattuna.
Mitä Liiga sitten tarvitsisi?
Tutun ja turvallisen sijaan Liiga kaipaa raikkautta ja rohkeutta. Sarja ei voi luottaa ikuisesti nykyiseen vakaaseen asemaansa suomalaisessa urheilukulttuurissa, vaan sen on pysyttävä aallonharjalla muuttuvan maailman mukana. Vanhassa turvallisessa pysyminen voi lyhyellä aikavälillä olla toimivaa, mutta pitkässä juoksussa täytyy osata muuttua.
Eikä kyse ole pelkästä avoimesta sarjasta, vaan koko Liigan tulevaisuudesta. Tällaiset päätökset, puheet joukkuemäärän kasvattamisesta ja kuilusta Mestiksen välillä sekä jatkuvat kohut eivät tuo valoa pimeyteen.
Näin siinä käy, kun oma napa menee yhteisen hyvän edelle.
