Mestis-viikko: Rikkaat rikastuivat, Kiekko-Pojat yllätti kahdella rintamalla

MESTIS / Artikkeli
Jokerit on vahvasti matkalla kohti runkosarjan voittoa.
Kuva © Tiia Mahkonen

Mestis nousi maan kirkkaimpiin valoihin menneellä viikolla, kun Liiga jäi maaottelutauolle Ruotsin EHT-turnauksen ajaksi. Viikon suurin mielenkiinto kohdistui Helsinkiin, sillä Jokereille tarjoutui mahdollisuus ratkaista runkosarjan voitto täydellisellä viikolla.

Narripaidat eivät kuitenkaan onnistuneet hyödyntämään kultaista mahdollisuutta, vaikka lähin uhkaaja IPK konttasi läpi viikon omissa otteluissaan. Jään ulkopuolella sarjakärki jatkoi koko kauden kestänyttä kilpavarustelua, johon viikon aikana monella saralla otsikoissa pyörinyt Kiekko-Pojat vastasi tuomalla Mestikseen runsaasti NHL-kokemusta.

Taistelu sarjan keskipakan sijoituksista kiristyy koko ajan, ja mennyt viikko tiivisti viimeistä kotietupaikkaa jahtaavaa ryhmää entisestään.

Viikon onnistuja

Ketterä avasi taistelun kotietupaikoista uudelleen kirimällä IPK:n piste-eron kiinni kolmessa ottelussa. Viime kauden hopeamitalisti käynnisti viikon katkeralla jatkoaikatappiolla Kiekko-Poikien vieraana, mutta perjantain kotivoitto Jokereista oli todellinen hauiksen näyttö. Imatralaiset karkasivat puolen tunnin jälkeen jo suvereeniin 3–0-johtoon, eikä vieraiden vain hetkeä myöhemmin löytynyt kirivaihde riittänyt tasoittamaan ottelua.

Lauantaina Hermeksen oma kirivaihde riitti viemään ottelun jatkoajalle, mutta Jimi Rönkkösen illan toinen maali ja neljäs tehopiste jätti lisäpisteen Imatralle. IPK:n taipuessa Jokereiden vieraana Helsingissä joukkueet päättivät otteluviikon tasapisteissä. Kumpikin joukkue on 71 pisteessä, ja matkaa neljännelle sijalle on kuusi pistettä. Joukkueet ratkovat mitä ilmeisemmin toisen sijan kohtalon keskenään, sillä Jokereiden 22 pisteen karkumatka on kummallekin joukkueelle kohtuuton kirittävä.

Viikon pettymys

IPK lähti viikkoon kriittisistä lähtökohdista, sillä iisalmelaiset olivat Jokereiden lähin uhkaaja sarjataulukossa. Hallitsevan mestarin viikko oli kuitenkin todellinen ulospuhallus, sillä kolmesta ottelusta tarttui mukaan vain yksi piste, sekin jatkoaikatappiosta TUTOn vieraana. Iisalmelaiset menettivät myös johtoasemansa jokaisessa ottelussa.

Keskiviikon kierroksella Hokki nousi maalin tappioasemasta rinnalle ja ohi 2–1-voittoon. Karsintasijalla oleva kajaanilaisryhmä oli voittanut vain kolme ottelua edellisestä 12 kohtaamisestaan ennen keskiviikkoa, ja IPK oli päästänyt joukkueiden aiemmissa keskinäisissä otteluissa vain kaksi maalia.

Jos Hokin nousu voittolukemiin nähtiin jo ensimmäisessä erässä, TUTO nousi mestarin kustannuksella tasoihin vasta ottelun päätösminuutilla. Turkulaisten miltei puolentoista minuutin kuudella kenttäpelaajalla pelaaminen toi lopulta tulosta, ja Akseli Pennanen laukoi loppukirin sinetin jatkoajalla. 

Jokereiden perjantainen tappio Ketterän vieraana loi hyvän mahdollisuuden iskeä ylivoimaiseen sarjakärkeen lauantai-illan kohtaamisessa Nordiksella, mutta Joni Airon iskemä 2–1-johtomaali toisen erän alkupuolella valui viikon teeman mukaisesti viemäriin. Isännät vyöryivät kolmannessa erässä päälle napaten täydet pisteet hallitulla esityksellä.

Ketterän noustessa tasoihin aiemmin suhteellisen turvalliselta vaikuttanut runkosarjan toinen sija on nyt kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys, ja keltamustat ovat voittaneet vain kaksi viimeisestä seitsemästä ottelustaan.

KeuPa ansaitsee epäkunniamaininnan perjantain Hokki-ottelusta. Sarjajumbolla oli mahdollisuus napata elintärkeät pisteet hyvin todennäköiseltä karsijakumppaniltaan, mutta 3–2-tappio jättää keuruulaisille korkean vuoren kiivettäväksi karsintasarjan kotietua ajatellen.

Viikon yllättäjä 

Kiekko-Pojat yllätti viikon aikana kahdella rintamalla. Keskiviikkona seura tiedotti 37-vuotiaan Jakub Kindlin hankinnasta. Tšekkipakki tuo Joensuuhun NHL-kokemusta peräti 331 runkosarjaottelun edestä. Konkari luuti perjantain debyytissään Hermestä vastaan ykköspakkiparissa Niko Liirin kanssa. Peliaikaa Kindl merkkautti 15.31, ja puolustajan tilastoihin merkittiin yksi kiinnipitämisrangaistus vain neljän minuutin pelin jälkeen.

Sunnuntaina sarjanelonen kohahdutti jälleen, kun seura tiedotti päävalmentaja Kasper Vuorisen potkuista. Hermeksen kanssa tasapisteissä, mutta viimeisessä kotietuun oikeuttavassa pudotuspelipaikassa kiinni oleva joukkue on voittanut viimeisestä 15 ottelustaan vain viisi. Vuorisen tilalle päävastuuseen siirtyy joukkueen apuvalmentajana viimeisen kolmen kauden ajan työskennellyt Mikko Rämö.

Jos Kiekko-Pojat vahvistui kokeneella puolustajalla, Jokerit vastasi kilpavarusteluun vähintään yhtä merkittävästi. Sarjakärki haali riveihinsä Hokissa lainasopimuksella pelanneen Oliver Sunin, joka päätti menneen viikon sarjan pistepörssin viidennellä sijalla. Suni solmi Jokereiden kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen. Pistehain ohella narripaitaan liittyi Liigan puolelta tuttu kasvo, kun Ben Blood solmi niin ikään loppukauden mittaisen sopimuksen.

Romuluinen puolustaja on viime vuosina herättänyt runsaasti tunteita Liigan pudotuspeleissä, ja hän tuo jo ennalta vahvaan puolustukseen lähinnä lisää lihasta ja sytykettä.

Jokerit koki IPK-kohtaamisessa myös sydämentykytyksiä, sillä Valtteri Filppula jätti ottelun toisen erän kesken. Pistepörssissä neljäntenä oleva supertähti ei palannut penkille myöskään päätöserässä. Seura ei tiedottanut kapteeninsa tilasta tarkemmin viikonlopun aikana.

Pelillisellä puolella Hokki antoi itselleen vielä ohuen sauman jahdata kahdeksatta ja viimeistä pudotuspelipaikkaa voittamalla IPK:n ja KeuPan varsinaisella peliajalla. Matkaa kahdeksannella sijalla olevaan TUTOon on kahdeksan pistettä.

Viikon erikoisuus

Jokerit kunnioitti lauantain IPK-ottelussa Vesa-Matti Loirin muistoa. Tyylikkäästi toteutetussa tapahtumassa juhlittiin vuonna 2023 kuolleen viihdeikonin elämäntyötä muun muassa musiikin kautta. Seura yllätti musiikkivalinnoillaan myös maalilaulun osalta, sillä seuran perinteinen maalilaulu Gonna Fly Now oli korvattu Loirin tulkitsemalla Nauravalla kulkurilla. Vaihdos herätti paljon tunteita kotikannattajien keskuudessa.

Viikon erikoisimmasta, mutta kenties myös näyttävimmästä tuuletuksesta vastasi IPK:n verkkoon jatkoaikamaalin perjantaina viimeistellyt TUTO-hyökkääjä Pennanen. 22-vuotias sentteri laukoi kiekon b-pisteiden välistä ohi Oskari Parviaisen, ja päätti tapahtumasarjan ilmeisen paljon tunteita vapauttaneella tuuletuksella.

Alkavan viikon nostot

Alkanut viikko tarjoaa kiekkokansalle kaksin käsin mahdollisia pudotuspelipareja. Jokerit ja TUTO kohtaavat viimeistä kertaa runkosarjassa torstaina, ja joukkueet ovat viikon alkaessa ensimmäisellä ja kahdeksannella sijalla. Myös IPK:n ja K-Vantaan, Kiekko-Poikien ja K-Vantaan sekä Hermeksen ja IPK:n ottelut ovat merkittäviä sarjan keskipakan sijoitusten kannalta.

Jokerit voi ratkaista runkosarjan voiton kolmen ottelun viikolla. IPK voi saalistaa jäljellä olevisssa otteluissaan maksimissaan 24 pistettä, ja helsinkiläiset lähtevät viikkoon 22 pisteen karkumatkalla. Ketterällä on jäljellä vain seitsemän runkosarjaottelua, joten imatralaiset eivät voi saavuttaa ykkössijaa.

Hokki ja IPK vastaavat kuitenkin viikon näyttävimmästä kohtaamisesta, kun joukkueet mittelevät lauantain kierroksella ulkoilmaottelussa. Simppelisti Talviklassikoksi nimetty kohtaaminen pelataan Sotkamossa sijaitsevalla Hiukan pesäpallostadionilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle