Kun Juuse Saros edusti viimeksi Leijonia kevään 2016 MM-kisoissa, hän oli vasta 21-vuotias.
Forssassa syntynyt 29-vuotias maalivahti on sittemmin pelannut yli 400 ottelua NHL:ää, kun pudotuspelit lasketaan mukaan, ja ollut kerran ehdolla sarjan parhaaksi maalivahdiksi.
4 Nations Face-Off -turnauksessa Saros aloittaa Suomen maalilla, kun maajoukkue kohtaa avausottelussaan Yhdysvallat, jota on povattu koko turnauksen voittajaksi yhdessä Kanadan kanssa. Etenkin maalivahtiosastolla amerikkalaiset ovat ohittaneet pohjoiset naapurinsa, joten Suomenkin maalivahtipelin on oltava kunnossa.
Meidän on valmistauduttava kaikkeen
Saros vakuutti joukkueen olevan hyvin tietoinen vastustajansa tasosta.
– Kaikki Yhdysvaltojen neljä kentällistä voivat tehdä maaleja ja luoda tilanteita. Meidän on valmistauduttava kaikkeen. Tiedämme, kuinka hyvä heidän joukkueensa on, joten meidän täytyy vain tehdä parhaamme, maalivahti linjasi.
– Yhdysvaltojen riveissä on totta kai paljon taitoa ja kovuutta, ja heillä on laaja joukkue. Meidän täytyy olla hereillä riippumatta siitä, kuka kentällä on.
Pohjoisamerikkalaiset toimittajat tiedustelivat mediatilaisuudessa suomalaisveskarilta, mitä hän ajattelee Yhdysvaltojen kapteenista Auston Matthewsista, joka on yksi joukkueensa tärkeimmistä pelaajista.
– Hän pystyy sekä luomaan tilanteita että tietenkin laukomaan paremmin kuin kukaan. Hän on erityinen pelaaja, Saros myönsi.
Yhtälailla Saroksen ajatukset omasta kapteenistaan Aleksander Barkovista kiinnostivat.
– Olen pelannut häntä vastaan 10-vuotiaasta lähtien, joten olen nähnyt hänen matkansa. Mutta hän on ollut aina todella hyvä ja superfiksu pelaaja. Hän pystyy melko lailla kaikkeen, joten on hienoa olla samalla puolella, maalivahti kehui.
– Jo lapsena näki, että hänestä tulee erityinen pelaaja. Ei ole yllätys, missä hän on nyt.
Puolustajien loukkaantumiset eivät vaivaa maalivahtia
Suomi lähtee maajoukkueturnaukseen altavastaajana, sillä sen pelaajamateriaali on määrällisesti kapein kilpakumppaneihin verrattuna. Asemaa eivät helpottaneet Miro Heiskasen, Jani Hakanpään ja Rasmus Ristolaisen poisjäännit turnauksen alla.
Puolustajien loukkaantumiset vaikeuttavat luonnollisesti myös maalivahtien peliä, mutta tämä ei kommenttien perusteella aiheuttanut päänvaivaa Sarokselle.
Tykkään tästä ryhmästä
– Kaikkiin tilalle tulleisiin pakkeihin on täysi luotto. Puolustaminen tapahtuu myös aina viisikkona. Ei se siten muuta meidän tekemistä mitenkään, pelaaja vakuutti.
Maalivahdin viestinnästä välittyi, että Suomen joukkue haluaa lähtökohdistaan huolimatta uskoa itseensä, eikä kumartele kuvia.
– Meitä ei haittaa olla altavastaajia. Emme kuitenkaan ajattele sitä juurikaan. Luotamme toisiimme ja tähän joukkueeseen, joten teemme vain parhaamme. Altavastaaja-asema ei muuta mitään.
– Me uskomme tähän ryhmään täysin. Tiivis joukkuepelaaminen tulee toki olemaan suurin juttu, joka yleensä Suomella on, mutta meillä on myös kärjessä ratkaisuvoimaa, spesiaalipelaajia siinä. Tykkään tästä ryhmästä, Saros kertoi.
4 Nations -turnauksessa Suomen maalilla peliajasta kilpailevat Ukko-Pekka Luukkosen ohella viime ja toissa kausien seuratoverit Saros ja Kevin Lankinen.
Suomalainen ei kommenttiensa perusteella seurannut keskiviikkoista Ruotsin ja Kanadan turnauksen avausottelua paikanpäältä, mutta kertoi kuitenkin katsovansa ottelua television välityksellä ainakin vähän.
Torstaina hänen ei tarvitse enää seurata maaotteluita sivusta.
Suomi kohtaa Yhdysvallat torstain ja perjantain välisenä yönä kello 3.00 Suomen aikaa.