Mielipide

Amatöörien puuhastelua!

MAAJOUKKUE / Kolumni
Kai Kantolan edustusoikeudesta syntyneeseen hämminkiin kulminoituu koko Suomen alle 20-vuotiaiden kisajoukkueen valinnoissa tehdyt hölmöilyt. Kyseessä on yksi lajin tärkeimmistä kisoista ja Suomi hölmöilee minkä kerkiää.

Ensin Suomen valmennusjohto hölmöili pudottamalla kisoista useita miesten liigapeleissä pelanneita pelaajia, muun muassa Ilveksen Tommi Huhtalan ja Ässien Eetu Heikkisen. Molemmat ovat pelaajia, joista Suomelle olisi varmasti ollut apua. Mukaan otettiin pelaajia, joilla ei ole käytännössä lainkaan kokemusta aikuisten peleistä.

Suomen alle 20-vuotiaiden MM-ryhmästä ei ole koskaan pudotettu kahta puolitoista kautta säännöllisesti miesten SM-liigaotteluita pelannutta pelaajaa, kuten tehtiin Ilveksen Huhtalan ja Ville Korhosen kohdalla. Korhonen toki pääsi kisoihin Jori Lehterän loukkaantumisen jälkeen.

Kokonaan oma tapauksensa on Juuso Puustinen. Nuorukainen pelasi syksyn WHL:n Kamloopsissa tehoin 17+21, yli piste per ottelu tasoa. Siitä huolimatta hän ei mahtunut joukkueeseen, koska maalipaikkoihin pääseminen on Pohjois-Amerikassa eri asia kuin MM-kisoissa. Mielenkiintoinen väite, kun turnauksen ykkössuosikin Kanadan kaikki pelaajat tulevat Pohjois-Amerikasta.

Puustisen raahaaminen Suomeen osoitti maajoukkueen valmennusjohdon puusilmäisyyden. Kanadasta Suomeen roudataan pelaaja viikoksi ja sen jälkeen todetaan, ettei hänelle ole käyttöä joukkueessa. Kiva kun kävit, lennä takaisin.

Jo hyvissä ajoin syksyllä tiedettiin, että Jarmo Tolvasen valinnat tulevat aiheuttamaan keskustelua. Mielenkiintoinen pointti on se, että Suomen joukkueessa on paljon isokokoisia ja hitaita pelaajia, kun Kanadalla on paljon pieniä ja nopeita pelaajia. Asetelmat ovat siis kääntyneet toisinpäin.

Kaiken huippu oli tapaus Kai Kantola. Suomen valmennusjohdolle ja liiton ihmisille ei tullut missään vaiheessa mieleen varmistaa Kantolan edustusoikeus. Tällaisia asioitako ei olisi voinut varmistaa etukäteen? Onko todella niin, että kansainvälinen jääkiekkoliitto ei ota tällaisiin asioihin kantaa ennen turnauksen alkua?

Epäilen. Suomi mokasi, pahemman kerran.

» Lähetä palautetta toimitukselle