Espoon Bluesin tehtävä on saattaa maamme korkea-arvoiset kiekkojournalistit naurun alaisiksi vuodesta toiseen. Ei ole aivan yksi tai kaksi kertaa viime vuosien aikana kun Suomen kiekkogurut syksyn saapuessa ja liigan lähestyessä ennustavat espoolaisjoukkueelle suurin piirtein vähintään pleijareiden kotietua. Rosteri näyttää niin kivalta ja vahvalta että. 'Jos ei tuolla mennä mitalipeleihin niin ei sitten millään' hymisevät korkeat asiantuntijat joukkueiden kokoonpanoja tavatessaan. Mikäs siinä tosiaan on hymistellessä; rosteri näyttää olevan kunnossa, valmennus vaikuttaa ammattimaiselta ja organisaatio ja muutkin puitteet prameilta.
Kyllä kansa tietää!
Tavallinen kansa ei moiseen hymistelyyn sorru. Se ei tunne puoliakaan rosterissa mainituista pelaajista ja sillä on jotain mikä tietäjiltä puuttuu. Sillä on muisti ja se muisti sanoo: kutut ne mitään taaskaan pärjää, ei ne pärjänny viimekskään, eikä sitä ennen, eikä sitä.
Kansa ei hymistele, se nauraa. Se ei naura Bluesille, se nauraa jääkiekkoasiantuntijoille. Se tiesi jo syksyllä sen mitä ammatikseen kiekkoilusta roskaa jauhava sakki ei tiennyt: espoolaisia nähdään kevään ratkaisupelien aikaan lähinnä viheriöllä, ei siellä missä liigamestaruuksia ratkaistaan.
Eipä tarvitse ihmetellä jos Suomen kansanedustuslaitokseen ei lähivuosina kirjoittaudu sisään edustajan statuksella ensimmäistäkään entistä kiekkotoimittajaa. Kenen tahansa järkevän lissun tai reiskan keskuudessa herättää monin verroin enemmän luottamusta kuka tahansa huumetokkurassa pyssyä heilutteleva kaljupää kuin Bluesille menestystä ennustava kiekkojournalisti.
Kiitos vain kysymästä, en ole asettumassa ehdolle. Sitä paitsi odottelen juuri kutsua SM-liigan puheenjohtajan paikalle, joten no thanks.
Pettääkö Helsingfors IFK?
Toinen viime vuosina sympaattisesti koheltanut, tai penaillut kuten fanit asian ilmaisevat, pääkaupunkiseudulta ponnistava seura HIFK on sen sijaan näyttänyt huolestuttavia ammattimaisen jääkiekko-organisaation tunnusmerkkejä kuluvan kauden ensimmäisellä puoliskolla.
Vastaus kysymykseen miksi HIFK on nyt hyvä muttei ollut kausilla 1999-2003 on lapsellisen helppo. Vastaus on sama kuin vastaus kysymykseen miksi HIFK:n kunnollinen menestys vuoden viime vuosikymmeninä on ollut lyhyt kukoistus kausilla 1997-1999. Vastaus on: valmennus.
Niin helppoa se on. Tottakai suurella seuralla on helpompi koota potentiaalinen mestaruusmiehistö kuin pienellä, mutta: rahalla ei kuitenkaan tee mitään ellei joukkuetta koota järkevästi ja ennen kaikkea: jos joukkuetta ei vedä riittävän ammattitaitoinen ja karismaattinen kaveri.
Siinä se. Loppupeleissä Suomesta ei löydy kovin montaa huippuvalmentajaa ja etenkään sellaista kaveria joka kestäisi pääkaupunkiseudun rahaseurassa valmentamisen paineet. Esimerkkejä löytyy niin Bluesin, HIFK:n kuin Jokereidenkin historiasta riittämiin. Yrittäneitä on paljon enemmän kuin onnistuneita. Siksi ei ole aivan hölmöä jos maajoukkueeseen valitaan valmentaja aina Jokereista, kuten viime aikoina on ollut. Suomessa parhaita paineensietomittareita on se kuinka hyvin valmentaja on kestänyt paineet kyseisessä organisaatiossa.
HIFK teki sikäli turvallisen valmentajahankinnan, että Aravirralla on vankat näytöt molemmista, Jokereista ja maajoukkueesta. Niillä eväillä luulisi petoluolassakin selviämän.
Jumbot tronilla
Saamari kun nyppii matsista toiseen Helsinki Areenan AV-tarjonta. Tai no, ei se nyppinyt Karjala-turnauksessa. Mikä lie ollut maajoukkue-DJ:n salaisuus kun musiikki oli tapahtuman luonteeseen sopivasti valittu ja mikä yllättävintä: eri kappaleet soivat samalla volyymilla. Mamma mia. Vielä kun voisi sanoa samaa kaikista maajoukkueen ja Jokereiden kotiluolassa pelattavista matseista, niin jopa tuntuisi muikealta.
Jokeriorganisaatiossa selvästi tehdään, tai ainakin koitetaan tehdä, jotain asioiden parantamiseksi. Hommassa edetään vain niin hitaasti että haukotuttaa. Kymmenien miljoonien eurojen organisaatiolla ei ole halua/kykyä hoitaa yhden lippulaivoistaan, jääkiekkojoukkueensa, kotiotteluiden audiovisuaalista tarjontaa ammattimaisesti. Vaikuttaako fiksulta? No, ei kyllä minustakaan. Kuinka kauan tästä samasta asiasta pitää oikein valittaa ennen kuin jotain todella tapahtuu?
No, kehutaan nyt Jokereitakin hieman. Joukkueessa on nykyään vauhtia kuin pienessä ompelimossa. Mukavaa vaihtelua viime kauden 'Ville hyökkää ja muut pysyy kiekon alla'-systeemiin, jossa ensinnä koitettiin välttää jäähyvä toiseksi estää vastustajaa tekemästä maalia ja kolmanneksi ehkä hyökätä.
Hyvää hokia: euro-hokia
Karjala-turnauksesta ja Narrien viime kaudesta tuli mieleeni maajoukkueen höpö-höpö-turnaukset. Tiedättehän nämä eri ohraliemien mukaan nimetyt kesken kautta pelatut turnaukset joiden perusteella valkataan epävirallinen Euroopan mestari.
Kyseisiä pelejä morkataan aivan turhaan. Kuluvalla kaudella ei olla tässä valtakunnassa nähty vielä niin paljon vauhtia, taitoa ja taklauksia ja niin vähän kahvaamista ja kärkikarvaajan blokkaamista kuin viimeisimmässä Helsingissä pelatussa turnauksessa.
Itseään 'oikean jääkiekon ystäviksi' lanseeraavien kavereiden tulisikin riemurinnoin osallistua kyseisiin matseihin yleisön ominaisuudessa ja lopettaa marina niiden morkkaaminen turhina ja SM-liigaa häiritsevinä. Jos päämotiivina on nähdä hyvää kiekkoa, ei Suomenmaassa parempaa tilaisuutta tule kuin aikaisintaan taas vuoden kuluttua pe-lattavassa Karjala-turnauksessa.
MM-kisat ovat Euro Hockey Tourin peleihin verrattuna varsinaisia höpö-höpö-pelejä, ainakin mitä tulee kiekkomaiden paremmuusjärjestykseen laittamisen suhteen. Maailmanmestaruuden ratkaisu on lähinnä arpapeliä siitä keitä ja kuinka motivoituneita NHL-pelaajia saadaan kisoihin mukaan.
Euro Hockey Tourin pelit ovat selkeitä Euroopassa pelaavien pelaajien mestaruuskisoja. Eräänlainen tällainen olivat tavallaan Tukholman MM-kisat 1995. Sinne ei NHL-apuja työsulun pitkittämän kauden takia pahemmin saatu. Suomellekin kävi niissä kinkereissä ihan mukavasti.
Euro Hockey Touria pitäisi laajentaa. Pohjoisamerikkalaisia pelaa Vanhalla mantereella niin paljon, että Kanada ja USA voisivat tulla omilla joukkueillaan mukaan, kuten Slovakiakin.
MM-kisoista voitaisiin eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen kiekkoilun sekasikiönä luopua kokonaan. Euro Hockey Tour voitaisiin muuttaa yhdeksi kesken kautta pelattavaksi turnaukseksi, johon osallistuisivat Suomi, Ruotsi, Venäjä, Tsekki, Slovakia, Saksa, Kanada, USA ja vaikka Itävalta tai Ranska.
Maailman parhaat pelaajat voisivat sitten kohdata nykyisen kaltaisissa olympia- ja world cup-turnauksissa. Näin päästäisiin valitsemaan oikeat jääkiekon Euroopan- ja Maailmanmestarit. Nykyisissä MM-kisoissa ei ratkaista kenenkään paremmuutta minkään suhteen.
että sikäli...
