Vaikka IFK:n joukkue vielä loppukesästä näytti erittäin hyvältä ja joukkueen odotettiin taistelevan playoffien kotiedusta, niin toisin kävi. Suuri vaikutus tähän oli loukkaantumisilla, jotka eivät osoittaneet missään vaiheessa kautta loppumisen merkkejä.
Ykkösketjun sielunelämää
Nykyisin Sparta Prahassa extraliigassa pelaava Roman Simicek tuli joukkueeseen NHL:stä ja miehestä odotettiin tärkeää tekijää kauden edetessä. Polvivammat seurasivat toisiaan ja Simicekin sopimus purettiinkin tammikuun loppuvaiheilla. Nuori superlupaus Tuomo Ruutu paikkasi hyvin Simicekin jättämää aukkoa, mutta samalla kun Simicek lähti, loukkaantui Ruutu Toni Sihvosen polvitaklauksesta.
Joulukuussa Kuhta-Ruutu-Pärssinen eli IFK:n ykkösketju oli liigan paras ketju, mutta nuorten MM-kisojen aikaan ketju hajosi, eikä Ruutu ehtinyt pelaamaan kuin muutaman ottelun ennen loukkaantumistaan.
Tammikuun lopussa ennen liigan siirtorajan umpeutumista Ruutua paikkaamaan hankittiin Jari Kauppila, mutta Kauppilan rinnalla Timo Pärssinen ja Kimmo Kuhta eivät nousseet samalle tasolle kuin Ruudun pelatessa ketjun keskellä. Lisäksi samaisessa ottelussa, jossa Ruutu loukkaantui, sai Pärssinen aivotärähdyksen ja kun Kuhta loukkaantui maajoukkueessa pelatessaan, oltiin melkoisessa kierteessä.
Yksilöinä sekä Pärssinen, että Kuhta onnistuivat hyvin. Pärssinen kantoi lähes koko kauden kultakypärää ja jäi vain muutaman pisteen omasta runkosarjan piste-ennätyksestään. Kuhta taas löi oman ennätyksensä peräti 14 pisteellä ja voitti IFK:n maalipörssin 22 maalilla. Kuten kausiennakossa oletin, tämä oli Kuhdan läpimurtokausi liigan eliittiin.
Viitaluoman läpimurto
Ville Viitaluoman johtama ketju aloitti kauden nelosketjuna, mutta päätti kauden kakkosena. Varsinkin Viitaluoman nousu tärkeäksi pelaajaksi tuli monelle yllätyksenä. Miestä oltiin jo siirtämässä monen kannattajan mielissä pois IFK:sta, mutta IFK:n onneksi Viitaluoma oli eri mieltä.
Muut ketjun miehet Carlo Grünn ja Ilkka Pikkarainen nousivat hekin tärkeiksi pelaajiksi, mutta molempien kausi meni osin piloille loukkaantumisten takia. Grünn loukkaantui joulutauolla harjoituksissa ja Pikkarainen ottelussa Tapparaa vastaan. Ketju ratkaisi alkukaudesta monta ottelua, kun muut ketjut eivät maalinteossa onnistuneet. Grünn palasi kolmeen viimeiseen playoff-otteluun, mutta miehen panos ei auttanut IFK:ta jatkoon.
Kuitenkin näillekin kolmelle pelaajalle tämä kausi oli selkeä läpimurto liigapeleihin ja ensi kausi, joka on kolmikon kolmas täysi liigakausi, pitäisi nostaa miehet jo liigan vakiopelaajiin.
Kolmas ja neljäs vaihtelivat peli peliltä
IFK:lla ei missään vaiheessa ollut varsinaisesti kolmos- ja neloskentällistä. Viitaluoman ketju aloitti nelosena, mutta hyvin otteiden jälkeen nousi siis muutaman sijan ylemmäksi joukkueen arvoasteikossa. Monet kävivät kokeilemassa kahdessa viimeisessä kentällisessä, mutta varsinaista koostumusta näihin ei siis missään vaiheessa pystytty muodostamaan.
Näiden ketjujen roolitus ei juuri tästä syystä oikein onnistunut, useastihan neloskentällisen hommana on rikkoa vastustajan ykköskentän peliä, mutta IFK:ssa nelonenkin oli välillä otteluiden ratkaisijana. Tämä osoittaa IFK:n hyökkäyksen leveyttä, mutta toisaalta myös roolituksen puutetta ja ns. maalintekokentällisten puuttumista tärkeimmissä otteluissa.
Ulkomaalaiskuvio täytti lähes komedian tunnusmerkit
Ulkomaalaisten hankinta ei ole IFK:n ostovoimasta huolimatta onnistunut lähellekään siihen malliin, kuin sen pitäisi onnistua. Hankinnoista Simicek oli puolikuntoinen, Frantisek Mrazek hyytyi saatuaan loppuvuoden kattavan sopimuksen, mutta nosti tasoaan kauden loppua kohti. Mrazek ei kuitenkaan ollut sellainen pelaaja, joka olisi ollut varsinainen ulkomaalaisvahvistus sanan varsinaisessa merkityksessä. Mrazek tuli alunperin stunttaamaan Roman Vopatia tämän loukkaannuttua, mutta loukkaantumisten jälkeen sai muutaman ottelun perusteella jatkosopimuksen.
Yorick Treille oli lähinnä viemässä katsomosta yhden paikan, eikä missään vaiheessa ollut lähelläkään vahvistus. Onni onnettomuudessa oli, että IFK:lla oli jo Treillen saapuessa viisi ulkomaalaista, joten tämä ranskalainen ei kentällä ollut peliä sotkemassa kuin muutamassa ottelussa.
Maalivahtiosastolla virhetikiksi osoittautui Tapparasta hankittu veteraanimaalivahti Tom Draper, joka oli enemmänkin haitaksi epävarmuutensa vuoksi. Draperin sopimus purettiin kauden alkukaudella ja tämä olikin onnenpotku IFK:lle. Jos nimittäin positiivista ulkomaalaishankinnoista löytää, niin Dave Stathoksen saapuminen maalintukoksi oli IFK:lle kuin lahja.
Täysin puskista saapunut Stathos piti monissa otteluissa IFK:ta pystyssä ja mies herätti suurta kiinnostusta myös eräässä pohjoisessa naapurissa. Playoff-ottelut Jokereita vastaan eivät tosin luoneet Stathokselle, kuten ei muullekaan IFK-joukkueelle onnistumisen elämyksiä.
Pakistossa vain harvoja onnistujia
Puolustajien osalta hankinnat eivät olleet onnistuneita lukuunottamatta Toni Söderholmia, joka sai kauden päätteeksi Vuoden Tulokkaan-tittelin. IFK-kasvatti Söderholm saapui joukkueeseen alunperin try-outille, mutta saavutti pian IFK-johdon luottamuksen ja osoittautuikin sopimuksen arvoiseksi.
Pauli Levokarin paikkaajaksi hankittu Niclas Hedberg paransi otteitaan kohti kauden loppua, mutta pakkipari Hedberg-Saarinen aiheutti kentällä enimmäkseen pelkoa. IFK:n kannattajille siis. Pasi Saarinen ei missään vaiheessa päässyt sille tasolle, jota mieheltä odotettiin.
IFK:n ykköspuolustaja oli tälläkin kaudella liigan ykköspakki Marek Zidlicky. Zidlicky on vahvasti hyökkäävä pelaaja, joka ei jätä ketään kylmäksi. Miestä useasti haukutaan liiasta hyökkäämisestä, mutta tärkeimmillä hetkillä myös puolustuspeli on Zidlickyltä vahva osa-alue. IFK-fanit toki toivovat näkevänsä Zidlickyn IFK-paidassa ensi kaudellakin, mutta kuten Jere Karalahti totesi: "Eiköhän nyt ole Marekin aika lähteä kokeilemaan NHL:ään". Zidlickyn lähtö ei ole varmaa, mutta kuitenkin mahdollista.
Kauden jälkeen Venäjän liigaan siirtyvä Robert Kantor nosti puolustuspelin tasoaan edelliskaudesta huikeasti. Varsinkin kauden alussa Kantorin "urut" eli kovat lämärit toimivat hyvin, kun vastustajat pyrkivät ylivoimassa pysäyttämään Zidlickyä ja näin Kantorille jäi tilaa laukoa. Tammikuun alussa siirtohuhut velloivat Kantorin ympärillä ja ehkä tämä vaikutti siihen, että maalihanat pysyivät suljettuina pitkän aikaa tämän jälkeen. Kantorin avojääpommeja jää kaipaamaan usea IFK-kannattaja.
Nuorista pelaajista Hannu Pikkarainen ja Antti-Pekka Lamberg saivat jonkinverran peliaikaa, mutta näitä herroja rankaistiin virheistä huomattavasti enemmän, kuin esimerkiksi Hedberg-Saarinen pakkiparia. Pikkarainen sai penkkikomennuksen yhdestä virheestä, kun toiset saivat jatkaa peliä 10 vastaavanlaisen virheen jälkeenkin.
IFK:n puolustus oli pahasti tuuliajolla Stathoksen saapumiseen asti, joskaan ei se senkään jälkeen täydessä iskussa ollut. Kaikki hyökkää-menetelmä ei nykypäivän liigassa onnistu, jos pakkien tehtävät eivät ole täysin selvillä kaikkien osalta.
Markkinointi
IFK:n kauden parhaimpiin onnistujiin kuuluu markkinointiosasto, joka on onnistunut luomaan tyylikkään ja järkevänhintaisen fanituotesarjan. Tuotteita kehtaa myös aikuinen pitää päällänsä. Helsingin katuja kävellessä törmää päivittäin IFK-pipoihin ja muihin IFK-tuotteisiin. Parhaimpia esimerkkejä fanituotteiden onnistumisesta on uusien "Jere-paitojen" saapuminen myyntiin samana päivänä, kun paita lanseerattiin Jere Karalahden päällä. Muutama vuosi sitten paita olisi ollut saatavilla ehkä syksyllä, jos silloinkaan.
Unohtaa ei myöskään voi IFK-kaulahuivien saapumista markkinoille. Varmasti jokainen IFK-faneja vieraspeleissä seurannut on nähnyt huivien heiluvan fanien käsissä IFK:n tehdessä maalin.
Faneista
IFK:lla on suuri joukko fanaattisia kannattajia, mutta kotiotteluissa tunnelma on päässyt osin huonojen peliesitysten takia laskemaan melkoisen huonoksi. Parhaimmillaan meteli on Suomen parasta, mutta välillä Helsingin Jäähallissa on valitettavan hiljaista. Vieraspeleissä tätä ongelmaa ei ole päässyt tapahtumaan, vaan laulut raikuvat pelien alusta loppuvihellykseen saakka.
Fanitoiminta on vieraspeleissä erittäin onnistunutta ja "punainen meri" on vellonut kiitettävästi vierasmatkoilla. Bussi tai useampi on saatu liikkeelle lähes jokaiseen otteluun ja tämä on myös varmistanut IFK-kannatuksen onnistumisen, vaikka peliesitykset kentällä eivät aina kannatuksen kanssa ole kompensoineetkaan. Samanlainen ote pitäisi saada siirrettyä myös kotiotteluihin, jotta kaikkialla kehutut IFK-fanit myös pitäisivät piikkipaikkansa Suomen fanikartalla.
Hyvää ja huonoa
Vaikka IFK:n kausi päättyikin jälleen pettymykseen, niin paljon hyvääkin on saavutettu. Kaksi kautta sitten A-junioreista nostetut pelaajat ovat alkaneet lunastaa heihin asetettuja odotuksia. Ensi kaudella, jos NHL ei pahasti pelaajia vie, pelaa IFK:ssa useita oman juniorikoneiston kasvatteja. Tätä asiaa ei pidä unohtaa, IFK on enemmän IFKlainen, kuin moneen vuoteen. Tämän pitää toki näkyä myös kentällä, taklauksina ja taisteluna. Muuten muutama vuosi rämpimistä on ollut turhaa.
Negatiivisina puolina kaudella olivat valtavat ailahtelut ja varsinkin se, että joukkue ei onnistunut pelaamaan kuin muutaman huippuottelun joukkueena koko kauden aikana. Tilanne oli sama viime kaudella. Tällä kaudella IFK pääsi sentään playoffeihin, mutta tippuminen playoffeista oli sekin lähellä. Vastaavanlaisiin epäonnistumisiin urheilullisella ei kauaa ole varaa, vaikka taloudellinen tulos olisikin hyvä. IFK:n pitää menestyä, muuten brändin uskottavuus alkaa olemaan koetuksella.
