Joukkueet (1.-16.): Hermes, SaiPa, K-67, FPS, K-Karhut, Reipas, SaPKo, Kärpät, PiTa, Haukat, Titaanit, KooKoo, KooVee, Ketterä, Diskos, Junkkarit
Ottelumäärä: 44
Tällä kaudella divari pelattiin ensimmäistä kertaa 16 joukkueen voimin. Kokonaan uusia seuroja sarjahistoria ei saanut, mutta melkein kuitenkin. Konkurssit pitivät Joensuun ja Oulun poissa kartalta vain yhden vuoden, Joensuussa tosin nimi oli vaihtunut ongelmien myötä Kiekko-Karhuiksi. Harvinaisempi vieras sen sijaan oli sarjanousija PiTa, jonka edellisestä divarikaudesta oli ehtinyt vierähtää jo kahdeksantoista vuotta. Joukkueet oli jaettu kahteen maantieteelliseen lohkoon, jotta matkustuskustannukset pysyisivät paremmin aisoissa.
Ennen kauden alkua jääkiekkoväellä oli pienoinen huoli sarjan tasosta: riittäisikö pelaajia kaikille joukkueille? Huoli oli varsin turha, sillä kiitos muutaman farmisopimuksen solmineen seuran touhu muistutti toisinaan täydellistä farssia. Joidenkin joukkueiden kokoonpano saattoi vaihdella kauden aikana lähes täydellisesti. Tapparan ja Ilveksen huoltamassa KooVeessa pyörähti kauden aikana peräti 55 eri pelaajaa ja TPS:n Kiekko-67:ssa vain muutama vähemmän. Diskos (JYP), Haukat (Jokerit ja K-Espoo) ja PiTa (HIFK) peluuttivat nekin kauden aikana yli neljääkymmentä eri pelaajaa.
Runkosarja oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta erittäin tasainen. Vielä joulukuussa viisi parasta seuraa oli kahden pisteen sisällä toisistaan. Hivenen yllättäen sarjan päättyessä helmikuussa piikkipaikalle oli noussut Kokkolan Hermes. Yllättäen siksi, että joukkue haiskahti tasapaksulle – mikä tosin oli samalla myös sen suurin vahvuus. Vaihtuvuus joukkueessa oli ollut jälleen kerran varsin suuri. Valmentajan lisäksi vaihtoon meni kaksi kolmasosaa pelaajista. Aiempina vuosina Hermeksen hankinnat olivat olleet huomattavasti nimekkäämpiä ja täten odotuksetkin korkeammalla. Nyt kai luonteetkin osuivat yksiin, sillä tähdittäkin peli kulki.
Hermeksen paras pistemies, kauden aikana Imatralla kahdella maalillaan neljänsadan divaripisteen rajapyykin rikkonut, Jouni Kalliokoski mahtui tehoillaan 22+22 vain juuri ja juuri sarjan kahdenkymmenen parhaan pistemiehen sakkiin. Tommi Hietalan korvanneen maalivahti Kimmo Vesan torjuntalukemat olivat "vain" hyvää keskitasoa – toisaalta taas vähintään 17 maaliin ja 38 tehopisteeseen pystyi peräti kuusi kokkolalaishyökkääjää ja Vesa torjui eniten voittoja koko sarjassa. Pari edelliskautta Lukossa torjunut Vesa oli Hermeksen selvä ykkösvahti, sillä Junkkareihin siirtyneen Hietalan lisäksi myös kakkosmolari Marco Tennberg oli jättänyt joukkueen ja siirtynyt Jeppiksen riveihin.
Hermeksen uusia puolustajia olivat viime vuodet kakkosdivaria pelannut kokenut Vesa Lahtinen, Junkkareiden Matti Perkiö ja turkulaisjuniori Teemu Vihervä. He onnistuivat korvaamaan varsin onnistuneesti joukkueen menettämän pakkikolmikon: Venäjälle palanneen Vener Safinin, Janne Tormosen (Titaanit) ja Tommi Pihlavan (KooVee). Konkarit Marko Lapinkoski ja Jouni Kalliokoski jäivät Kokkolaan, mutta muut kolme tehohyökkääjäänsä Hermes menetti täksi kaudeksi. TuTo värväsi tehot 18+27 iskeneen Tuomas Kalliomäen, Pasi Kangas (18+32) palasi Jyväskylään ja maalitykki Mikko Niemisen (26+25) kiekkoura jatkui Kotkassa.
Aivan yhtä kovia ratkaisijoita ei tämän kauden joukkueesta löytynyt, mutta vastaavasti uusien hankintojen ansiosta materiaali oli entistä laajempi ja tasaisempi. Mika Ritoniemi siirtyi Junkkareista, Pasi Forsberg SaPKosta ja Jussi Polvi Kärpistä. Latvian 23-vuotias maajoukkuehyökkääjä Aleksanders Semjonovs vahvisti porukkaa kauden alusta alkaen, härkämaisen vahva Igor Vjazmikin puolestaan liittyi porukkaan vasta loppusyksystä. Eritoten Jukka-Pekka Annalan suojatit kunnostautuivat tiukoissa kamppailuissa, jotka kääntyivät Hermekselle kovalla prosentilla. Kahdeksaan tappiottomaan peliin runkosarjan lopettanut joukkue keräsi kaudesta yhteensä 63 pistettä, vaikkei maaliero (176-130) kovin kummoinen ollutkaan. Viimeisestä neljästätoista pelistään kokkolalaiset voittivat kaksitoista. Hermes oli viihtynyt viiden parhaan joukossa koko kauden ja kevätpuoliskon sarjan kärkikolmikossa, mutta nousi ykkösijalle vasta toiseksi viimeiseisellä kierroksella.
Kiekko-67 lähes koko kauden kärjessä
Loppuun asti runkosarjavoitosta Hermeksen kanssa taistelivat myös SaiPa, Kiekko-67, FPS ja Joensuun Kiekko-Karhut. Itse asiassa Hermes nousi kärkeen kuin varkain, kun hyvin tuloksin talven taivaltaneet ja loppumetreille sarjaa johtaneet lappeenrantalaiset hävisivät kaksi viimeistä peliään ja joutuivat tyytymään kakkostilaan.
SaiPa oli jälleen sarjan ehdoton suosikki, vaikka olikin muuttunutkin melkoisesti. Vuosikausia yhdessä ollut pelaajarunko hajosi ja Ketterää valmentanut Heikki Mälkiä sekä ex-puolustaja Tuomo Martin korvasivat penkin takana parivaljakon Kaarna–Mansikka. Liiganousun kariutumisen myötä SaiPa menetti rutkasti sekä kokeneita että lupaavia pelaajiaan. Kovin, vaikkakin odotettu, kolaus oli Jussi Markkasen lähtö. Nuori maalivahti valitsi seurakseen Tapparan. Liigaan siirtyivät myös 37 maalin Tero Hämäläinen (HIFK), SaiPan kuudenneksi tehokkain Jukka Penttinen (Jokerit), parikymppinen V-P Nutikka (KalPa) ja luottopuolustaja Riku Kallioniemi (Lukko). Pakisto harveni myös rapakon taakse suunnanneella Tommi Hyyrysellä sekä Petri Pulkkisella ja Teemu Kallioniemellä.
Ranskaan siirtyneet hyökkääjät Jyrki Silius ja Pekka Kylliäinen olivat kuitenkin SaiPa-hengessä mukana koko kauden. Lappeenrannan jäähallin pukuhuone alkoi huhupuheiden mukaan olla kevään korvilla jo varsin täynnä kaksikon Nizzan aurinkorannoilta lähettelemiä postikortteja, joissa vertailtiin nykyisen ja entisen seuran varsin erilaisia harjoitusolosuhteita. Toki Lappeenrannassa oli varteenotettavia hankintojakin tehty. Mälkiä toi mukanaan Imatralta J-P Rinkisen, Marko Saarisen, tehopuolustaja Timo Lohkon ja SaiPaan palanneen varavahti Janne Valtosen. Hyökkäystehoja odoteltiin K-67:sta sarjan kynnyksellä siirtyneeltä Mika Karapuulta sekä edelliskaudella Hermestäkin edustaneelta JYP:in Teemu Kohvakalta. Puolustukseensa SaiPa teki kaksi kovaa värväystä: lupaavan Jussi Pekkalan SaPKosta ja paluumuuttaja Mikko Myllykosken HPK:sta.
SaiPa aloitti kauden neljällä voitolla ja pysyi koko kauden ajan kolmen kärkiseuran porukassa, mutta helpoksi sen syksyä ei voinut kutsua. Kippari Ari Santasen kausi alkoi huono-onnisesti: nivunen paukahti juuri syksyn neljännessä pelissä ja uudestaan jäälle oli asiaa vasta joulun jälkeen. Pienemmistä loukkaantumisista kärsivät myös hyökkääjät Jonas Hemming ja Marko Ek sekä puolustuksen tukipilareihin kuuluneet Ari Suutari ja Petri Peronmaa. SaiPa joutuikin vahvistamaan rivejään muutamalla pelaajahankinnalla: loppukauden joukkueessa hyökkäsivät opiskelupaikan perässä Turusta muuttaneen Joel Salosen lisäksi myös JYP:ssä kautensa aloittanut Markku Ikonen.
Kevään ratkaisupelien lähestyessä taivas alkoi näyttää Lappeenrannassa taas tutun valoisalta. SaiPan ykkösvitja kuului tänäkin keväänä sarjan eliittiin ja terveenä joukkueen kolmos- ja nelosketjut olivat divaritasolle erittäin tasokkaat. Päätöskierrosten tappiot pudottivat sen kuitenkin lopulta piikkipaikalta ja se jäi kolmen pisteen päähän kokkolalaisista. SaiPan maaliero (187-124) jäi 63 maalia plussan puolelle ja se sijoittui täten tasapisteisiin päätyneen Kiekko-67:n edelle. Turkulaisten maaliero oli +51. Kiekko-67 oli ennakkokaavailuissa sarjan musta hevonen, jonka todellinen iskukyky ei ollut arvattavissa.
Turussa vallitsi kuitenkin tuttu tyyli, vaikka valmentaja ja noin puolet joukkueesta oli jälleen vaihtunut. Jursinov Jr. suuntasi kesällä Tampereen Ilvekseen ruoriin ja kuusseiskaa tuli luotsaamaan keväällä pelaajauransa lopettanut 33-vuotias Ari Vuori. Edelliskauden runkopelaajistaan joukkue oli menettänyt muun muassa hyökkääjistään Karapuun, Itävaltaan siirtyneen Arto Vuotin, Petteri Sihvosen ja Jaakko Ketosen sekä puolustuksesta TPS:n ylös nostaman Mikko Sokan ja rapakon taa suunnanneen Arttu Käyhkön. Uusista puolustajista Mikko Tamminen liittyi joukkoon KooVeesta ja Antti Boman Ässien junioreista, mutta muuten Turussa luotettiin omiin poikiin. TPS:stä tai sen junioreista divariin siirtyi lähinnä 1976-77-ikäluokan pelureita, kuten Sami Salonen, Miika Elomo, Ville Mikkonen ja Marko Mäkinen. JYP:ssä pelannut Juho Jokinen sai hänkin oppia turkulaiskiekkoilun filosofiaa Kiekon riveissä.
K-67:n paidan puki kauden aikana ylleen ennätysmäärä pelaajaa, mutta rotaatio ei tahtia haitannut, päinvastoin. Vähiten maaleja (112) koko sarjassa jälleen kerran päästänyt joukkue aloitti kautensa peräti kahdellatoista peräkkäisellä voitolla ja porskutti kovassa pistevauhdissa aina helmikuuhun asti. Joukkueen ensimmäinen tappio tuli lokakuun puolen välin jälkeen Forssassa (4-2). Runkosarjan voitto-osoitteeksi veikattiinkin yleisesti Turkua. Seitsemästä viimeisestä pelistään joukkue saalisti kuitenkin ainoastaan kaksi pistettä ja joutui päästämään ensin SaiPan ja sitten myös Hermeksen ohitseen. Ensimmäisen kerran K-67 putosi piikkipaikalta helmikuussa, pari kierrosta ennen päätöstä, kun Reipas kuritti vieraitaan 7-2. Tappio otti koville nuoren joukkueen keskuudessa: toisen erän alussa Kiekon Jari Nieminen haastoi Reippaan kanukkisentteri Kevin McKinnonin nyrkkihippasille ja hankki itsensä suihkuun. Samassa matsissa pelirangaistukset turkulaisista keräsivät myös Mikko Tamminen, Jani Kiviharju ja Kimmo Peltola. Antti Boman nappasi kympin ja yhteensä joukkue saalisti 19 kaksiminuuttista.
Turkulaisten totaalisessa kurssinmuutoksessa on huomattava se, että TPS otti siirtorajan kynnyksellä miehensä omaan liigamestaruutta tavoitelleeseen porukkaansa. Divariporukan rivit alkoivatkin olla kevään korvilla huolestuttavan harvat. Jani Hurme, Tomi Kallio, Riku-Petteri Lehtonen, Miika Elomo, Teemu Numminen ja kaikki lyhytaikaisemmat lainapelurit siirtyivät porrasta ylemmäs. Jani Hurme nousi pudotuspeleissä jopa TPS:n hopeajoukkueen ykkösvahdiksi. Kiekko-67:n materiaali oli näin ollen heikentynyt yhdessä hujauksessa huomattavasti. Mikko Elorantahan oli siirtynyt jo lokakuussa Ilvekseen ja viime hetkillä seurojaan divarissa vaihtoivat myös Lappeenrantaan matkannut Salonen sekä FoPS:iin vaihtanut Vesa Lehtonen. Loppukaudeksi K-67 joutuikin hankkimaan uusia pelaajia. Vastuuta sai muun muassa vasta seitsemäntoista vuotta täyttänyt Teemu Elomo, TuTossa yrittänyt Tuomas Jalava, Suomussalmelta kesken hankittu Terry Luukkonen ja TPS:n junnuista nostetut Juha Peltonen ja Mikko Tähkäpää.
Uusi alku Oulussa ja Joensuussa
Siinä, että sarjan maaliahnein joukkue oli Forssan Palloseura, ei ollut mitään uutta. Sen sijaan jotain perinteisestä forssalaiskiekkoilusta poikkeavaa kausi tarjosi – o-kirjaimen katoamisenkin lisäksi – sillä joukkue onnistui tällä kertaa myös oman pään varjelemisessa. FPS:n maaliero 223-128 oli ylivoimaisesti sarjan paras. Pekka Laukkasen tilalle Diskoksesta valmentajaksi tulleen Timo Tuomen joukkue otti kauden aikana vanhaan tapaan kuitenkin myös joitain kannattajille niin makeita rökälevoittoja. Viidellä voitolla vuoden 1996 aloittanut Hermes joutui palaamaan Forssasta raskain askelin, kun Palloseura oli rökittänyt sitä maalein 14-2. KooKoo kaatui vieraissa 4-10 ja Junkkarit kotona 13-1.
FPS:n hyvä menestys oli yllättävää, sillä paperilla joukkue ei näyttänyt olevan viime vuoden keskivertoporukkaa parempi. Pelaajakato Forssassa ei kuitenkaan ollut tänä kesänä ollut läheskään yhtä suuri kuin aiempina vuosina, joten joukkueen peli oli uomissaan sarjan avauskierroksilta alkaen. Noin kentällisen tärkeitä miehiä se oli kuitenkin menettänyt. Ykköstykki Tommi Vali siirtyi Kouvolaan ja Janne Ijäs sekä Petri Kemppainen kakkosdivariin. Petri Kujala aloitti kautensa JYP:ssä ja konkaripakki Samu Jalonen jätti hokkarit naulaan. Konkareista konkarein, Mika Helkearo, sen sijaan siirtyi penkin takaa vielä kerran kaukaloon – tällä kertaa vieläpä koko kaudeksi.
Palloseuran hankinnoista tärkein oli monivuotisen luottovahti Jukka Laineen paikalle värvätty JYP:n Markus Hätinen. Valia korvaamaan Forssaan lennätettiin nuori nuori NHL-varattu jenkkisentteri Chris Tucker ja puolustukseen liittyi Janne Kaiponen Ässien junioreista. Pelaajapakka eli syksyn aikana jonkun verran Forssassakin, sillä Jarno Yli-Junnila siirtyi Kouvolaan ja Pasi Vuorelankin pelit jäivät yhdeksään. Vastaavasti taas Forssassa käväisivät Jani Uski ja V-P Ahonen Lukosta sekä Tapparan Miikka Kemppi. Vastuutta Jyväskylässä jäänyt Kujala palasi sittemmin divariin, kuten Lukossa käväissyt Rauniokin, ja kevään korvilla joukkue vahvistui vielä Espoosta kakkosmolariksi tulleella Leif Berggrenillä, K-67:n Vesa Lehtosella ja takaisin kaukaloon hypänneellä Samu Jalosella.
FPS olikin kevään kovimpin joukkueita ja ehkä kaikkein kovimmassa iskussa oli juuri Raunio, joka tehtaili 28 pelissä tehot 22+20. Aivan viimeisillä kierroksilla kone kuitenkin yski sen verran, ettei Palloseurasta ollut kovimman kolmikon ohittajaksi. 59 pistettä kasannut FPS sijoittui siis neljänneksi – vain pisteen SaiPaa ja K-67:aa vähemmän keränneenä. Viidenneksi selvisi nousijajoukkue Kiekko-Karhut, joka jäi FPS:sta vain kaksi pistettä.
K-Karhujen onnistunut paluukausi kertoo myös siitä, että joukkue oli jo kakkosdivarissa hurjan kova. Seuran takaisin divariin nostaneeseen joukkueeseen tehtiin täksi kaudeksi vain kaksi hankintaa: maalivahti Timo Järvinen palasi Kalajoelta ja puolustaja Kaj Kuusisto tuli Lahdesta. Joesuulaisilta ei odotettu näin vahvaa panosta sarjaan, sillä siinä missä nousijajoukkueita yleensä vahvistetaan entisestään, niin Karhujen kohdalla lähtijöitä oli huomattavasti enemmän kuin hankintoja. Kokeneista kolkyt-ja-risat runkomiehistä puolustajat Jari Hakkarainen ja Petri Rautiainen sekä hyökkääjät Markku Kyllönen ja Jyrki Manninen siirtyivät ulkomaille tai lopettivat uransa. Vanhoista veloista viisastuneena tyhjiksi jääneet paikat täytettiin omilla junioreilla – vieläpä varsin onnistuneesti.
Nousijan kausi oli varsin tasainen. Aivan ensimmäisten kierrosten aikana se haki vielä paikkaansa porukan keskivaiheilta, mutta kellui aina lokakuusta runkosarjan loppuun asti neljäntenä tai viidentenä. Erityisen hyvin se keräsi pisteitä kotiluolassaan. Joensuu oli koko sarjan pahin paikka vieraille, sillä joukkue ei hävinnyt runkosarjassa yhtään kotiottelua ja tasapeliinkin siellä ylsivät kertaalleen vain Haukat ja Titaanit. Muihin kärkiseuroihin verrattuna K-Karhut oli kuitenkin materiaaliltaan suhteellisen kapea joukkue, joten 27 pelissä tehot 10+24 iskeneen Jarkko Savijoen lähtö Hämeenlinnaan näkyi lopulta joukkueeen tuloksissa. 57 pistettä maalierolla 166-123 oli kuitenkin huomattavasti näyttävämpi paluu kuin mitä K-Karhuilta uskallettiin odotella.
Lahden Reipas oli sekin varsin nuori joukkue, varsinkin puolustuksen osalta. Keski-ikää tosin nosti sekä pelaajaksi että apuvalmentajaksi Ruotsista palannut 39-vuotias Kari Eloranta. Eloranta oli suunnannut Lahdesta maailmalle 18 vuotta aiemmin, jolloin joukkueen muut puolustajat – Grönroos (22), Peltonen (20), Reimari (20), Salminen (18), Lydman (18) – olivat vasta suunnitteilla tai korkeintaan kasailivat hiekkakakkuja kurahaalareissaan. Reipas oli menettänyt siirtomarkkinoilla neljä tärkeää puolustajaansa: Petri Kosken Ruotsiin, Kuusiston Joensuuhun, Timo Kahelinin kakkoseen nousseeseen Mustangsiin ja Ville Skinnarin Hollantiin.
Puolustusta pidettiinkin lahtelaisjoukkueen akilleen kantapäänä; "pappa ja viisi junnua".
Lahtelaisten peräpää piti kuitenkin siinä missä muidenkin joukkueiden, sillä lahjakkaat nuoret olivat valmiita ottamaan askeleen eteenpäin. Erinomaista esimerkkiä näyttäneen Elorannan pysyminen Lahdessa koko kauden ajan oli puolestaan oikea lottovoitto joukkueelle; kokeneen Elorannan perässä oli kauden aikana useampikin liigajoukkue. Vielä tärkeämmäksi pakin pitäminen osoittautui kauden loppupuolella, sillä helmikuussa kakkosluotsi nostettiin vastuuvalmentajaksi Sergei Grishintsovin tilalle.
Hyökkäyksen onnistumisesta ei Reippaan kohdalta osattu kovin huolissaan olla, vaikka merkit olivatkin uhkaavat. Maalinteko oli ollut lahtelaisille varsin vaikeaa jo edelliskaudella ja se oli vielä menettänyt kaksi tehokkainta pelaajaansa: Jari Multasen Titaaneihin ja Jani Uskin Lukkoon. Ainoana vahvistuksena porukkaan liittyi pienikokoinen kanadalaissentteri Kevin McKinnnon, joten joukkueen hyökkäyspeli alkoi kulkea todenteolla vasta loppusyksystä Uskin siirryttyä takaisin Lahteen Raumalta Forssan kautta. Loppukaudeksi nuori Jonni Vauhkonen siirtyi puolestaan Lukkoon ja joukkuetta jouduttiin täydentämään KooKoon Jani Luoma-aholla. Epätasaisuus vaivasi nuorta joukkuetta läpi kauden. Reipas otti selviä voittoja, mutta kärsi niiden lomassa myös yllättäviä tappioita, joten kärkiryhmän mukana se ei pysynyt. 50 sarjapistettä takasi sille kuitenkin kotiedun pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ja maalierokin (175-136) oli kohtalainen.
Kärppien paluu
Savonlinnalaiset kiekkojännärit saattoivat vielä juhannuksenakin mutustella kevään jänniä yllätysotteluita Ilvestä vastaan, mutta SaPKon toimistolla ei moiseen muisteloon aikaa. Risto Dufvan hypättyä JYP:in penkin taakse Pallokerhon oli jälleen etsittävä uutta valmentajaa, joksi sitten tuli aikoinaan seuran paidassa divarin jäähykuninkuudenkin voittanut Ari-Pekka Selin. Myös uusia pelaajia tarvittiin, sillä SaPKo menetti reilun kentällisen avainmiehiään. Suurimmat miinukset merkittiin, kun kahtena edellisenä kautena 55 maalia iskenyt tehohyökkääjä Tommi Turunen siirtyi Lukkoon, puolustaja Jussi Pekkala SaiPaan sekä Jukka Laamanen ja maalivahti Marko Leinonen JYP:iin. Menetyksiä olivat myös Hermekseen siirtynyt Pasi Forsberg, lopettanut Erkki Huttunen, kymmenen maalin Marko Hirn ja TuTossa jatkanut puolustaja Antti Tirkkonen.
Pallokerho nosti joukkueeseensa rutkasti omia nuoriaan, mutta muutama vahvistus Savoon kuitenkin saatiin. Hyökkääjä Kimmo Nurro tuli KalPasta ja puolustaja Johnny Bärlund OKK:sta. Uudeksi maalivahdiksi tuli Ässien Marko Härkönen. Alkukauden sarjan parhaimpana molarina torjunut Härkönen tosin kutsuttiin takaisin Kari Takon kakkosvahdiksi ennen joulua. Se ei kuitenkaan savolaisia säikäyttänyt, sillä tilalle Porista tullut Marko Suvelo oli hänkin sarjan parhaimmistoa. Edellisellä kaudella SaPKolla pyyhki erittäinkin tehokkaasti niin kauan kunnes Toni Koivunen karkasi liigaan. Joukkueeseen etsittiinkin täksi kaudeksi kiivaasti toista huipputason sentteriä Gennadi Kurdinin kaveriksi. Itävallasta löytynyt Brendan Flynn olisi ehkä ollutkin pelimies, mutta Savonlinnaan asti ei miestä koskaan saatu. Helsinkiin päästyään Flynn sai kuulla äitinsä sairastuneen ja lensi samantien kotiin rapakon taa – eikä palannut. Puolustaja Aleksander Tihonov puolestaan palautettiin turistileiman kera pikapostina takaisin itään ennen ensimmäistäkään virallista ottelua.
Varsin pitkälti ykköskenttänsä varassa ollut SaPKo majaili kauden ensimmäisen puoliskon viimeisillä pudotuspelisijoilla. Vähitellen se kuitenkin nykäisi muutaman sijan eron viivaan, lähinnä hyvin sujuneiden kotiotteluittensa ansiosta. Yhteensä SaPKo keräsi kaudesta 47 pistettä, joista Talvisalossa pelatut pelit tuottivat sille 33. Viimeisten kierrosten voitot SaiPasta ja Titaaneista takasivat sille sijan Reippaan takaa seitsemäntenä. Vähämaalisia pelejä tahkonnut Pallokerho teki runkosarjassa 150 ja päästi 132 maalia. Divariin vuoden sapattivapaalta palannut Kärpät sen sijaan pelasi varsin runsasmaalisia otteluita. Oululaiset tekivät kolmekymmentä maalia SaPKoa enemmän, mutta ex-pakki Hannu Jalosen valmennuksessa taiteillut ryhmä päästikin niitä peräti 165. Pisteissä Kärpät jäi savonlinnalaisista pisteen päähän ja kahdeksanneksi.
Kärpät oli muuttunut kakkosdivarin joukkueestaan melkoisesti, sillä samoja miehiä ei joukkueessa pysynyt kahtakaan kentällistä. Suurin osa pyrittiin korvaamaan paremmilla kiekkoilijoilla, mutta muutama harmittava menetyskin Oulussa nähtiin. Ykkösvahti Erkko Korpela siirtyi Kalajoelle, avainhyökkääjistä Miikka Rousu TPS:iin ja Jussi Polvi Hermekseen. Ykkössentterinä pelannut Janne Simola jatkoi pelaamistaan kolmosdivarissa Kempeleellä, konkaripakeista taas Anatoli Semenov Torniossa ja Jari Perttunen Kiekko-Oulussa. Hankintoja yhdisti oululaisuus. Hulluista vuosista ja rahavaikeuksista oli kuitenkin viisastuttu Oulussakin, sillä tähtiä ei taivaalta pyydystelty. Sami Alalauri ja puolustaja Marko Elorinne siirtyivät Kalajoelta ja Harri Helama kakkosen KKP:stä. Puolustuksen paluumuuttajia olivat kokenut Marko Pieniniemi ja KooKoossa käväissyt Jani Ojala, kesken kauden osastoa vahvistamaan tuli myös Kiirunassa alkukauden pelannut Jimi Helin. Mukaan nostettiin myös rutkasti omia ‘76-77-syntyneitä junioreita, kuten Janne Salpa, Jaako Niskavaara ja Esa Pirnes. Parikymppinen Salpa kiitti varsinkin vastuusta ja pamautti sarjassa peräti 27 maalia.
Sijoille kuusi–kahdeksan päätyneet joukkueet jäivät neljän pisteen sisälle toisistaan, eikä perässä tulijatkaan kaukana olleet. Sarja oli siis erittäin tasainen myös keskiryhmän osalta. Oululaiset olivat vielä pari kierrosta ennen runkosarjan päätöstä sarjataulukossa kaksi pykälää ylempänä, mutta kohtaloksi koitui Hermes. Kärpät kohtasi piikkipaikan napanneen kokkolalaisjoukkueen kahdesti kolmessa viimeisessä pelissään ja saavutti näistä peleistä vain pisteen. Kotonaan Kärpät oli kova. Se kuritti kauden aikana muun muassa Kiekko-Karhuja luvuin 8-1. Vierasottelut pitkine matkoineen sen sijaan olivat varsin hankalia pohjoisen nousijalle
PiTan tehokas tusina
Kärppien perään sijoittui kolme muuta tuoretta divarijoukkuetta – kaikki pisteen sisälle toisistaan. Timo Haapaniemen valmentamaa PiTaa ei voi syyttää ainakaan keskiviivalta poikkeamisesta: joukkue voitti 44 ottelusta 19, hävisi saman verran ja pelasi kuusi ottelua tasan, eli päätyi 44 pisteeseen. Siltä varalta, ettei tämä vielä vakuuttaisi kerrottakoon, että myös joukkueen tehdyt ja päästetyt maalit olivat balanssissa: 139-139. Pitäjänmäkeläiset aloittivat kauden nimensä mukaisesti, eli varsin tarmokkaasti. Kymmenen kierroksen jälkeen perinteikäs seura möllötteli jopa taulukon kolmantena. Rajallisin voimavaroin toimineen joukkueen kauden ainoaksi kauneusvirheeksi voitaneen laskea runkosarjan päätöskierrokset, jolloin PiTa hävisi neljä viimeistä peliään ja menetti lopulta pari sijaa. Joukkueessa pelasi kauden aikana yli neljäkymmentä eri miestä, mutta varsinkin alkuvuodesta joukkueen vaihtopenkillä oli tilaa vaikka muille jakaa. Tammikuun lopussa PiTa haki makealle maistuneet vieraspisteet Kotkasta 12 pelaajan voimin.
PiTan divariin nostanut ryhmä jatkoi pitkälti ennallaan, vaikka pääkaupunkiseudun piiri pieni toki tälläkin kertaa pyöri. Menetyksiä olivat ehkä vain puolustajat Jari Innanen (OKK) ja Ari Häkkinen (Lightning) jotka halusivat jatkaa kakkosessa. Maalivahti Pertti Packalén keskittyi tänä talvena enemmänkin kakkosluotsin tehtäviin, vaikka hänelle vielä yhdeksän ottelua pöytäkirjoihin merkittiinkin. PiTan varsinaisina veskareina toimivat OKK:sta siirtynyt Jan Lundell sekä Karhu-Kissoista Porvoon kautta takaisin Helsinkiin koukannut Jyrki Katajamäki, jotka muodostivat ehkäpä sarjan tasaisimman molarikaksikon.
Oulunkylästä divariin kelpasivat myös tehopuolustaja Juha Iso-Herttua sekä neljässätoista pelissä ansiokkaasti hyökännyt Tom Laaksonen sekä kesken kauden porukkaan liittynyt Petteri Niinikoski. Yhteistyö HIFK:n kanssa toi PiTaan puolestaan lukuisia lyhytaikaisia lainoja (Tero Hämäläinen, Roland Carlsson, Markku Hurme...) sekä Miro Haapaniemen pidemmäksi aikaa. Muita uusia hyökkääjiä olivat edellisellä kaudella K-Kissoissa pelanneet Jari Ikonen ja Kristian Fagerström sekä Kim Roslund ja Kimmo Mäki-Kokkila. Puolustukseensa PiTa hankki Mikko Koiviston raahesta sekä Jaakko Liimataisen. Pelaajamateriaaliin ja vaikeuksiin nähden PiTan yhdeksäs sija kerrassaan erinomainen saavutus. Parempaankin olisi kuitenkin ollut mahdollisuuksia, mikäli maalinteko ei olisi ollut koko joukkueelle tuskallista.
Järvenpään Haukat hävisi yhden ottelun PiTaa enemmän ja jäi täten 43 pisteellään kymmenenneksi. Sijoitus heikkeni tulokasvuodesta neljällä pykälällä, mutta suurta hätää järvenpääläisillä ei missään vaiheessa ollut. Vahvasti kautensa aloittanut joukkue oli vielä kauden puolen välin tienoilla kuudentena, mutta löysi sitten paikkansa viimeisiltä pudotuspelisijoilta. Kevätpuolen pelillinen notkahdus maksoi Ari Kuisman valmentajan pestin. Tilalle tuli alunperin ainoastaan konsultoijaksi suunniteltu Samu Kuitunen, jonka johdolla Haukat skarppasi loppukiriin.
Haukkojen joukkue oli yksi eniten muuttuneista, vaikka Ari Kuisma jatkoikin valmentajana. Edelliskauden pelaajista joukkueessa jatkoi tusinan verran, lähinnä kylläkin parhaimmistoa. Tärkeimmistä pelaajista vain Kai Ravander oli lähtökuopissa, mutta hänkin palasi jo syksyn aikana takaisin Uudellemaalle Vaasasta. Muutkin merkittävät lähtijät siirtyivät kakkosdivariin: hyökkääjät Janne Suuronen ja Kari Tuiskula sekä puolustaja Harri Salama Ahmoihin, minne myös Jukka Lempinen siirtyi kesken kauden. Kakkosvahti Matti Lehmusmies jatkoi pelejään OKK:ssa ja Timo Mäkinen vaihtoi K-Kissoihin.
Haukkojen hankinnat olivat varsin kovia. Markku Takala palasi Ruuhka-Suomeen Kalajoelta ja jätti välittömästi edelliskauden vaikeudet taakseen. Pitkälti Haukkojen hyökkäyspelistä vastanneen Takalan (27+28) ansiosta joukkue tekikin sarjassa 177 maalia – eli enemmän kuin esimerkiksi Hermes – ja päästi yhden enemmän. Alkukaudesta Takalan partnerina tehoja tililleen napsi kokenut Timo Norppa; viidestä pelistä 3+8. Norppa sai paikan K-Espoosta, mutta järvenpääläisten onneksi Takala ei pystynyt vakuuttamaan tammikuussa Lukon johtoa koepeleissään ja pysyi divarissa. Tulikuumassa pelivireessä olleen Marko Halosen joukkue sen sijaan menetti Hämeenlinnaan. Kouvolasta siirtynyt jokeritaustainen puolustaja keräsi kauden ensimmäisistä kymmenestä pelissä tehot 8+6 ja oli vielä joulutauolle mentäessäkin piste/peli-tahdissa.
Myös muut vahvistuksista onnistuivat varsin hyvin. Tapparasta siirtynyt Kimmo Hyttinen mahtui sarjan kymmenen tehokkaimman puolustajan listalle, KalPassa pelannut maalivahti Jarkko Kortesoja oli kohtuullisen luotettava kakkosvahti ja Jokereiden A-nuorissa pelannut Jani Mikonaho Haukkojen kolmanneksi tehokkain hyökkääjä. Uusia hyökkääjiä olivat myös K-Espoon nuorissa pelannut Jere Keskinen, Miikka Teimonen K-Kissoista ja Joni Vuohtoniemi Imatralta. Kauden aikana lainassa kävi taas liuta Jokereiden ja K-Espoon pelaajia. Pisimpään, eli 19 pelin ajan, joukkuetta vahvisti vanhastaan tuttu puolustaja Santeri Immonen. Lyhyemmillä visiiteillä kävivät nimekkäimmistä miehistä muun muassa maalivahti Marko Rantanen, Timo Saarikoski sekä suuriin lupauksiin lukeutuneet A-J Niemi sekä Eero Somervuori.
Jari Helteen komennossa jatkanut Titaanit sai kasaan yhtä monta pistettä kuin Haukat, mutta maaliero (152-162) oli yhdeksän yksikköä huonompi. Tulokaskauden sijoitukseksi tuli siiis pudotuspeleihin oikeuttanut yhdestoista sija. Parhaimmillaan kuudentena viihtyneellä joukkueella olisi ollut mahdollisuutensa jopa kotietuun, mutta nousun myötä nuorentuneen porukan kantti ei lopulta kestänyt: kymmenestä viimeistä ottelustaan kotkalaiset voittivat vain yhden. Vain Junkkarit pelasi joulutauon jälkeisen loppupätkän Titaaneja huonommin. Kesän aikana Kotkaan hankittiin kentällisen verran uusia miehiä. Lähtöpuolelle taas merkittiin neljä tärkeää ja kokenutta hyökkääjää: Jyväskylään palannut Pasi Sinikunnas, KalPaan siirtynyt Jarno Levonen, Igor Ossipenkov ja Ari Kotro.
Ässistä alkusyksystä saatu yli 400 liigapelin Arto Heiskanen oli todellinen johtohahmo kotkalaisjoukkueelle. Kokenut peluri teki pelaamissaan 22 ottelussa tehot 15+16, mutta seura ei pystynyt pitämään hyökkääjää riveissään koko kautta, vaan Ranska kutsui miestä joulutauolla. Reippaasta tulleen Jari Multasen joukkue sentään pystyi pitämään riveissään puolipakollakin, vaikka Heiskasen jalanjäljet houkuttelivatkin Ässissä käväissyttä Multasta kovasti. Heiskasenkin olisi ehkä kannattanut jäädä Kotkaan, sillä reissu patonginpurijoiden maahan alkoi epäonnisesti: jalka murtui ensimmäisissä harjoituksissa ja pakkolepoa tuli yli kuukausi. Kolmas tärkeä hyökkäyspään vahvistus oli Hermekselle maaleja mättänyt Mikko Nieminen, joka hänkin onnistui hyvin Kotkassa. Puolustusta tulivat vahvistamaan kokenut Roni Mesikämmen, joka oli pelannut edellisen talven Italiassa, sekä Janne Tormonen Kokkolasta. Kauden aikana yhteistyötä Ässien kanssa oli muutaman muunkin pelaajan suhteen.
Heiskasen ja Multasen lisäksi päänvaivaa Kotkassa aiheuttivat muutkin pelaajat. Jyrki Koskinen ja Janne Tormonen kuuluivat pitkäaikaistoipilaisiin, Marko Kupari joutui tärkeällä hetkellä sairaslomalle täräytettyään päänsä trukin tuulilasiin ja Mika Johansson sekä Tony Arima leikkivät perinneleikkiä nimeltään "tulen-enpäs tuu!". Lopulta maanviljelijäksi ryhtynyt Arima sitten tulikin Titaaneihin ja pelasi neljä runkosarjan peliä ja pleijarit. Myöskään maalivahtipeli ei onnistunut Kotkassa täysin: edelliskevään sankareihin kuulunutta Pasi Rätyä ei enää hirveästi kehuttu ja Sami Äikää sai luvan vaihtaa takaisin KooKoon pelipaitaan jo syksyllä. Runkosarjan lopulla juuri kouvolalaiset kurittivat paikallisvastustaan lukemin 10-2 viisi pistettä keränneiden Mika Soimakallion ja Tommi Valin johdolla. Titaanien kolmas vahti oli kakkosen AaKoosta siirtynyt Risto Reijasalo.
KooKoo puolustajapulassa
Kahdenneksitoista, eli viimeiseen pudotuspelipaikkaan oikeuttaneeseen sijaan, ylsi Timo Turusen valmennuksessa jatkanut KooKoo. Edellisellä kaudella KooKoo oli jopa haastanut SaiPan runkosarjan voitosta, mutta nyt meno oli varsin tuskaista heti kauden alusta lähtien. Kakkosluotsiksi oli tullut peliuransa Titaaneissa lopettanut Jarmo Sopanen ja melko merkittäviä muutoksia oli myös joukkueessa. Hyökkääjistään KooKoo menetti kolme tehokkainta: kestotähti Mikko Laaksonen koukkasi TuTon kautta Ranskaan, kokenut Harri Niukkanen suuntasi Tanskaan ja maaliahne Jyrki Poikolainen Ruotsiin. Hyökkäyspään ainoa hankinta, Forssasta siirtynyt Tommi Vali, pystyi epäilyistä huolimatta korvaamaan Laaksosen ja muut hyökkääjät ottivat aiempaa enemmän vastuuta. Kesken kauden hyökkäystä vahvistettiin vielä pitkänhuiskealla Jarno Yli-Junnila. Paperilla kalusto ei ollut aivan yhtä kova kuin aiemmin, mutta jälki oli yhtä tehokasta.
Kouvolalaisia enemmän maaleja koko sarjassa pystyi tekemään vain FPS, mutta oma pää soi Kouvolassa liikaa.
Peräpää olikin mennyt täysin uusiksi, kun Markku Väisästä lukuunottamatta kaikki edelliskauden pakit vaihtoivat maisemia. Normunds Sejejs’in taidoista saatiin nauttia Suomessa vain vuosi, Petteri Leskinen siirtyi Ruotsiin, Marko Halonen Haukkojen kautta liigaan, Mikko Turunen Diskokseen ja Timo Liila sekä pienemmän roolin pakit alasarjoihin. Lisäksi maalivahti Sami Äikää aloitti kautensa Kotkassa. Joukkueella oli puolustuspäässään kosolti huonoa tuuriakin, sillä pahimmillaan loukkaantumisten johdosta KooKoo tahkosi otteluita neljällä puolustajalla, mutta paljon menee myös seuran omaan piikkiin. Kouvolalaiset lähtivät kauteen seitsemällä puolustajalla: Mikko Outinen palasi Kalajoelta, Pasi Unkuri tuli Sportista, J-P Mäkinen Tapparan junnuista, Michael McCourt tuli rapakon takaa, Gatis Ceplis Latviasta ja Jani Nivala nostettiin mukaan omista junnuista.
Kielivaikeuksista johtuen Latvian maajoukkueessakin esiintyneen Ceplisin divariura jäi kahden pelin mittaiseksi. Loukkaantumiset pitivät Markku Väisäsen sivussa puolet kaudesta ja Pasi Unkuri osoitti lojaalisuutta rikkomalla sopimuksen ja jättämällä seuran, matkaten tammikuussa pelaamaan Englantiin. Unkurin tapausta puitiin pelaajasiirtovaliokuntaa myöten, sillä KooKoo oli maksanut puolustajasta asiaankuuluvat siirtokorvaukset KalPalle. Vuotavaa pakistoa koitettiin paikata lainamiehillä, Jokereiden junioreissa pelanneella Jani-Matti Loikalalla ja HPK:n junnuista tulleella Kim Vähäsellä, ja lopulta Kouvolaan lennätettiin toinenkin kanukkipakki Jeff Sebastian.
KooKoon varsin surkeaan syksyyn kuului muun muassa 30-vuotisjuhlaottelun häviäminen FPS:lle luvuin 4-10 ja joukkue oli aina tammikuuhun asti playoff-viivan alapuolella. Vaikka karsintoihin joutuminen ei kovin varteenotettava uhka ollutkaan, oli käsissä kaikki kriisin ainekset. Joukkue kuitenkin ryhdistäytyi samalla kun se sai miehiä sairastuvalta takaisin. KooKoo voitti kymmenestä viimeisestä pelistään seitsemän ja onnistui täten nousemaan viivan yläpuolelle maalierolla 187-196 ja pistein 42.
Kauden aikana paljon apuja naapuriseuroiltaan saanut KooVee otti sekin loppurutistuksen, mutta jäi KooKoosta kolme pistettä. Tampereen kolmosseura teki kauden aikana 166 ja päästi 171 maalia. Miehet vaihtuivat joukkueessa todella taajaan, mutta siitäkin huolimatta KooVeen kausi oli varsin tasainen. Se pysytteli koko kauden ajan sijoilla 10-13. Viimeisistä viidestä pelistään se hävisi vain yhden, muttei saanut enää mahdollisuutta KooKoolta, joka eteni yhtä varmasti ja piti etumatkansa.
Ilpo Myllyniemi jatkoi KooVeen valmentajana, eikä joukkueen hyökkäyspäässä hirveästi ollut täksi kaudeksi muutoksia tapahtunut. Jo Ilveksestä palannut Jarno Suokko ja Hermeksestä siirtynyt Jari Kanervisto olivat huomattavasti tehokkaampia kuin kokeneet menetykset Eero Brander ja Jukka isotalo. Kesken kauden divariin siirtyivät vielä Sami Karjalainen ja Janne Seva Ilveksestä. Puolustuksestaan se tosin olikin menettänyt avainpelaajiaan: maalivahti Mika Pietilä (HPK) sekä pakit Jarkko Glad (Kalpa), Mikko Tamminen (K-67), Teemu Vuorinen (Ilves) ja Jari Lehtivuori. Uusia pakkeja olivat TuTosta Ilveksen kautta siirtynyt Kristian Taubert, Tuukka Rantala A-nuorista ja Tommi Pihlava Kokkolasta. Loppukaudeksi mukaan tuli vielä VaPS:n kakkosdivariporukassa puolustanut Toni Karinen sekä Junkkareissa kauden aloittanut maalivahti Tommi Hietala –
ja lainakavereitahan KooVeessa lappasi jatkuvalla syötöllä. Pisimpään divarissa keikkamiehistä viihtyivät Tapparan Antti Rahkonen ja Sami-Ville Salomaa, jotka pelasivat yli neljäsosan KooVeen kaudesta. Nimekkäimpiä vierailijoita olivat Vesa Toskala, Martti Järventie, Ville Nieminen ja Tommy Kiviaho.
Pisilä 63 maalia miinuksella
Imatran hallilla trafiikki oli kesäkuukausien aikana varsin kova. SaiPaan siirtynyt valmentaja Mälkiä vei mukanaan ykkösvahti Valtosen, tehohyökkääjä Marko Saarisen ja Ketterän parhaan pakkiparin Lohko–Rinkinen. Muutenkin tähdet jäivät vähiin: ykköskentän hyökkääjäistä Sergei Zhebrovski palasi Venäjälle, Mihail Korshunov Viroon ja Mikko Helisten siirtyi Tapparaan. Runkomiehiin kuuluneista hyökkääjistä poistuivat myös Joni Vuohtoniemi, Jouko Viljakainen, Okko Reku, Pasi Mustonen ja Jouni Parkkonen. Uudeksi valmentajapariksi tuli Jorma Räisänen ja Jari Lifländer, uusia pelaajiakin hankittiin noin tusinan verran. Puolustajalegenda Jari Lippojoki ilmoitti kesällä jättävänsä kaukalot nuoremmille – jälleen kerran. 34-vuotias pakki pelasi kuitenkin yhtä vaille kaikki joukkuensa pelit ja oli Ketterän neljänneksi paras pistemies.
Imatralaisetn peräpää oli kuitenkin edelliskauden joukkueeseen verrattuna jonkin verran heikompi, sillä hankinnat Sami Segerman (KalPan junioreista) ja Teemu Kalliokoski (SaiPasta) eivät pystyneet joukkuetta varsinkaan hyökkäyspäässä juurikaan avittamaan. Uusia hyökkääjiä Imatralla olivat puolestaan Teo Harju-Jeanty (K-Kissat), Mika Kylliäinen (SaiPa), Mikko Suninen (SaiPa-A), Jyrki Tikka (Jymäkkä), Petteri Tuominen (Junkkarit), Marko Lahti (Reipas) ja junnuista mukaan nostettu 18-vuotias Olli Sipiläinen. Lisäksi SaiPan Mika Federley liittyi loppukaudeksi porukkaan ja kolmekymppinen venäläinen Sergei Svetshov pelasi 15 pelissä. Vaikka joukkoon liittyikin ennalta mielenkiintoisia kenttäpelaajia ja Harju-Jeanty, Kylliäinen sekä Suninen miehittivät joukkueen pistepörssin kärkipään, löytyi tärkein tulija muualta. Ketterän suurin yllättäjä seisoi nimittäin maalin suulla. Pari edellistä kautta Reippaan divarijoukkueen mukana roikkuneelle Pasi Nurmiselle ei enää Lahdesta käyttöä löytynyt. Molari sai mahdollisuuden näyttää taitojaan muutamassa ottelussa Ketterän paidassa ja käytti tuon paikan hyväkseen. Nurminen tilastoi heikohkon puolustuksen takana hyvät torjuntalukemat 90,97% pelaamistaan 38 ottelusta.
Ketterän kausi alkoi kohtalaisesti ja lokakuussa Imatralla uskottiin vielä tosissaan pudotuspelipaikkaan. Kuun lopussa oli kuitenkin ensimmäisen rämpimisen aika. Ketterä pelasi tuolloin yhdeksän peliä voitotta ja ajautui hännille – pahalta näytti myös tammikuun samanlainen putki. Ensimmäisen tappioputken aikana kokenut puolustaja Esa Puuska ajautui erimielisyyksiin valmennusjohdon kanssa ja siirtyi kakkosdivarin Jymäkkään. Myöhemmin kakkoskoutsina aloittanut Lifländer sai ottaa Räisäsen paikan vastuuvalmentajana. Imatralaisen kiekkoyleisön ei kuitenkaan enää maaliskuussa tarvinnut jännittää edelliskausien malliin, sillä kahden vielä huonommin pelanneen joukkueen ansiosta Ketterä sijoittui neljänneksitoista ja vältti näin vakiokekkerinsä. Ketterä voitti koko kauden aikana vain yhdeksän ottelua, mutta pelasi peräti kahdeksan tasapeliä, kasaten näin 26 pistettä. Sen maaliero oli 118-178.
Ketterän alapuolella ja karsimaan jäi siis kaksi joukkuetta. Nousijajoukkue Diskos oli kovasta yrityksestään (44 eri pelaajaa kauden aikana) liikaa muutaman yksilön varassa: Pasit Kangas (14+29) ja Sinikunnas (20+22) sekä Jukka Hentunen (23+18) tekivät kolmestaan lähes puolet jyväskyläläisten kauden maalimäärästä (113). Hermeksestä, Titaaneista ja Kiekko-Warkaudesta hankitut tehohyökkääjät olivat oivia vahvistuksia, mutta muuten divaritason pelaajat olivat harvassa. Kolmisensataa liigapeliä pelannut puolustaja Jarmo Jokilahtikin tyytyi Diskoksessa peruspeliin, kuten myös KooKoosta siirtynyt puolustaja Mikko Turunenkin. Nuorista ei ollut vastuunkantajiksi ja JYP:n lainat jäivät lyhytaikaisiksi iloiksi. Diskoksessa käväisseistä pelaajista JYP päästi Markku Ikosen SaiPaan ja Petri Kujalan Forssaan, vaikka saman kaupunginj kakkosseurallakin olisi tarpeita selvästi ollut. Loppukauden vahvistuksia olivat KooKoossa käväissyt Olli Tarhonen sekä Mikko Inkinen ja Jani Hakkarainen JYP:n nuorista. Tero Kujalan varavahtina torjui JYP:n nuorissa pelannut Ville Koivula.
Kovin suurin odotuksia ei Diskosta kohtaan asetettu, sillä muutamaa kovan luokan vahvistusta lukuunottamatta ryhmä oli varsin nuori ja nousijoista heikoin. Timo Tuomi oli jättänyt Jyväskylän, joten Diskos lähti seurahistoriansa ensimmäiseen divarikauteen entisen kakkosvalmentaja Olli Salmen opein. Diskoksen taival divarissa alkoi 6-1 kotivoitolla Junkkareista, mutta seuraavaa voittoa saatiinkin odotella kuukauden päivät, eli yhdeksän pelin verran. Kauden keskivaiheilla joukkue tahkosi voitotta kaksitoista peliä perätysten, kunnes se JYP:stä vapautuneen ja Salmen korvanneen Risto Dufvan luotsaamana saalisti kymmenen pistettä 14 viimeisestä pelistään, summaten lopulliseksi saldokseen 21 pistettä. Maalierokin (113-199) oli sarjan toiseksi huonoin.
Jumbon tittelistä ei kuitenkaan jyväskyläläistenkään tarvinnut olla huolissaan, sillä yksi seura oli vielä surkeampi –
mitattiin surkeutta sitten millä mittarilla tahansa. Liiton herrat olivat käyneet jo kesällä tarkistamassa omin silmin Kalajoen Junkkareiden mahdollisuuksia osallistua sarjaan. Turkimukset eivät ehkä olleet aivan riittävän perinpohjaisia, sillä Junkkareiden kausi oli niin täydellinen mahalasku kuin olla vain voi. Saaga paremminkin hiekkadyyneistään tunnetun Kalajoen divarikiekkoilusta alkio vääjäämättä vaikuttaa jäävän neljän kauden mittaiseksi, sillä Junkkarit voitti runkosarjan 44 pelistään ainoastaan kaksi ja saalisti murskaavan maalieron 102-301.
Jo aiempina vuosina meno Kalajoella oli muistuttanut kesäteatterien perinteisiä puskafarsseja ihmeellisine käänteineen. Tuttuun tapaan tähänkin kauteen valmistauduttiin etsimällä pelaajia. Vuoden takaisesta miehistöstä Kalajoelle jäivät kakkos- ja kolmosmolarit sekä neljä kenttäpelaajaa. Alalauri, Elorinne, Outinen, Perkiö, Ritoniemi, Takala ja ykkösvahti Järvinen vaihtoivat seuraa divarissa. Pasi Kemppainen siirtyi KalPaan, Jozef Pethö ja Janne Leppänen ulkomaille. Lisäksi lähtijöihin kuuluivat muun muassa 21 maalia iskenyt Vesa Goman, konkaripakit Mikko Tavi ja Harri Lakkala sekä kakkosdivariin siirtyneet Tero Laukala, Risto Ottavainen ja Pasi Tammela.
Hankintoja Kalajoelle tehtiin läpi kauden, sitä mukaa kun edelliset kyllästyivät ja lähtivät karkuun. Ensimmäisen aalloon tulijoista tärkeimpiä olivat hyökkääjät Ari Klint (Raahen Kiekko), Timo Loukasvuori (Kärpät) ja Sami Markkanen (KalPa-A). Puolustukseen liittyi kaksi slovakkia: Radovan Sipos ja Miroslav Saga, joista vain parikymppinen Sipos pelasi koko kauden. Myös Hermeksestä siirtynyt maalivahti Tommi Hietala jätti joukkueen kesken kauden. Muut pelurit kaivettiinkin sitten joko kakkosdivarista tai omista junioreista. Harri Viitanen tuli Titaaneista, Pasi Backman Kiimingistä, Tomi Saarikko Jukureista, Marko Koski Kuhmosta ja A-J Larumo Kuusamosta. Pelaajista nuorin oli vuonna 1979 syntynyt hyökkääjä V-P Raitapuro, runkopakkeihin kuuluneet Juha Mäyrä, Arto Pisilä ja Ville Vähäsarja olivat häntä vain vuoden tai kaksi vanhempia.
Koko kauden Junkkareissa pelanneet pelaajat pystyi laskemaan helposti sormilla. Maksut olivat jatkuvasti myöhässä, joten monelle pelaajalle Lohja tai Nivala tarjosivat lopulta kiinnostavamman vaihtoehdon ja kato oli aika kova. Joukkueen jo ennestään ankeaa tilannetta ja pelaajapulaa pahensivat vielä loukkaantumisetkin; valmentaja Jan Jasko joutui tänäkin vuonna kaivamaan hokkarinsa naulasta loppukaudeksi.
Ensimmäisen voittonsa Junkkarit sai kahdeksannella kierroksella, kun Diskos kaatui 5-1. Pisteet jäivät yksinäisiksi, sillä seuraavan voiton joukkue sai Haukoista (7-4) neljätoista häviötä myöhemmin. Lopuista 21 pelistä ei Junkkareille herunut enää pistettäkään. Suurimmat numerot Kalajoen hallin tulostaululla nähtiin, kun Kärpät, KooKoo ja Reipas kävivät kukin vuorollaan takomassa taululle kymmenen maalia. Vieraissa FPS ja SaPKo olivat parempia luvuin 13-1. myös Titaanien voitto oli aika iloinen: 11-0 ja bussimatkan Kymenlaaksosta takaisin Kalajoelle on täytynyt tuntua pitkältä. Junkkareiden kausi oli toki otollinen myös henkilökohtaisille ennätyksille. 17-vuotias puolustaja Pisilä jäi kaudesta miinukselle kuudenkymmenenkolmen maalin verran.
Aaltonen tehokkaana
Runkosarjan pistepörssin kärkinimet tulivat kaikki eri seuroista. Suhteellisen selvän voiton otti FPS:n Jarkko Aaltonen (38+25), joka oli myös sarjan paras maalintekijä sekä kärkinimi plusmiinustilastossa (+35). Perinteisesti kärkisijoilla viihtynyt forssalaisikoni Mika Helkearo mahtui kahdenkymmenen parhaan pistenikkarin joukkoon enää vain parin pisteen turvin, mutta saalisti kauden aikana 800. divaripisteensä syötettyään Chris Tuckerin maalin KooKoota vastaan. Syksyllä 1977 divarissa aloittanut Helkearo ilmoittikin, että tämä talvi olisi hänelle ehdottomasti viimeinen kaukalossa. Helkearo ei voittanut koskaan uransa aikana pistepörssiä, mutta keräsi pisteitä tasaiseen tahtiin illasta toiseen – eikä Helkearon ottelu- ja piste-ennätyksiä tulla luultavasti koskaan rikkomaan.
Kuudentoista divarikauden lisäksi forssalaisikoni ehti pelata kolme kautta liigassa (HIFK 1981-83 ja HPK 83-84), mutta muuten mies pelasi koko uransa Forssan Palloseurassa. 35-vuotiaana uransa lopettaneen Helkearo pelasi numerolla viisitoista, jonka Palloseura on myös ansaitusti jäädyttänyt. Helkearo päätti uransa Palloseuran toiseksi tehokkaimpa pelaajana (11+36). Tucker sai kasaan tehot 25+21 ja hurjavireinen Matti Raunio iski keskimäärin puolitoista pinnaa per peli. Tomi Suoniemi (17+19), Jukka Leikkilä (10+21) ja Jari Kesti (15+15) olivat hekin tehokkaita, kuten myös 24 pelissään kolmetoista kertaa osunut Petri Kujala.
Pörssikakkoseksi ylsi Aaltosen vanha ketjukaveri, Mikko Laaksosen paikkaajaksi Kouvolaan hankittu herrasmieshyökkääjä Tommi Vali, joka keräsi tehot 21+36. Joulutauolla Ranskaan haviteltu Vali aloitti kauden tökkien, mutta keräsi runkosarjan kuudesta viimeisestä pelistä muhkean pistepotin: 6+9. Heinolalaislähtöinen Arto Miettinen keräsi KooKoolle runkosarjasta tehot 17+36. Kapteenina toiminut Miettinen nappasi kauden aikana sekä kolmentoista (6+13) että kymmenen (6+10) ottelun mittaiset pisteputket. Kouvolalaisten paras maalintekijä oli Tero Kaasinen (22+5), jonka edellä sisäisessä pörssissä olivat kuitenkin vielä Mika Soimakallio (18+18) ja Antti Kiljunen (14+17). Puolustajista Mikko Outinen (7+20) sekä loukkaantumisista kärsinyt Michael McCourt (11+15) kuuluivat sarjan tehokkaimpiin.
Titaanien Jari Multanen (20+36) jäi Valista vain maalin päähän ja pistepörssissä kolmanneksi. Multanen oli mukana useammassa kuin joka kolmannessa kauden kotkalaismaalissa. Mikko Nieminen oli joukkueen toiseksi tehokkain (15+17) ja vain syksyn pelannut Arto Heiskanen loppujen lopuksikin kolmas (15+16). Kotkastakin löytyi tulivoimainen pakkipari. Aleksander Fatkullin paukutti peräti viisitoista maalia ja syötti vielä toiset viisitoista. Marko Sten puolestaan keräsi sarjan pakkien neljänneksi suurimmat tehot (5+23).
Reippaan ykköspisteilijä oli Sami Wikström (19+37). Toinen tärkeä pelintekijä oli Jani Uski, joka teki Reippaalle 28 pelissä tehot 10+24. Kauden alun yhdeksän FPS-matsia olivat tuoneet 11 tehopistettä, joten kauden kokonaissaldo (17+28) riitti pistepörssissä seitsemännelletoista sijalle. Herrojen syötöistä sai nauttia eniten Sami Kokko (31+20), joka sijoittuikin maalipörssissä toiseksi. Puolustajalegenda Kari Eloranta oli sarjan toiseksi tehokkain pakki (5+25). Edellämainittujen lisäksi onnistujiin on laskettava myös Jonni Vauhkonen, jonka 33 pelissä keräämät tehot 12+13 veivät kesken kauden liigaan. Sen sijaan kanukkisentteri Kevin McKinnonin panokseen ei Lahdessa täysin tyytyväisiä oltu. Tehot 18+13 olivat toki kohtalaiset, mutta plusmiinustilastossa pakkasen puolelle jäänyt nikkari oli turhankin ailahteleva.
Tervonen taitaa pelin
Viidennen sijan pörssissä jakoivat Haukkojen Markku Takala ja K-Karhujen Mika Kupiainen. Kummankin taustalta löytyi visiitti Kalajoelle ja nyt myös pisteet olivat täysin samat: 27+28. Molemmat istuivat kauden aikana myös saman verran (30 min) rangaistusaitiossa. Ottelumäärissä ja teholukemassa sentään oli pienoisia eroja. Sarjan kolmanneksi tehokkaimmat maalintekijät olivat myös kiistatta joukkueidensa tärkeimmät kenttäpelaajat. Järvenpäässä Takalan ohella vain Jussi Vienonen (21+23) erottui tasaisesta massasta, kolmeenkymmeneen pinnaan ylsivät Jani Mikonaho (14+17) ja Pasi Toivonen (13+18). HPK:n kesken kauden nappaama puolustaja Marko Halonen oli vielä runkosarjan jälkeenkin joukkueen viidenneksi tehokkain (14+10) perässään toiset pakit Kimmo Hyttinen (8+16) ja Mika Niskanen (11+11). Kai Ravander keräsi pelaamistaan 11 pelistä pisteet 1+8 ja Timo Saarikosken ainoa divarimatsi jätti aikakirjoihin merkinnän 1+1. Joensuussa Kupiaista seurasivat Mika Skyttä (16+24), 27 pelin jälkeen Hämeenlinnaan siirtynyt Jarkko Savijoki (10+24), Pasi Volotinen (16+17) ja Mika Saukkonen (6+24). Karhupakeista tehokkain oli Lahdesta siirtynyt Kuusisto (11+11).
Pistepörssin tasaista rintamaa jatkoi Kärppien Juha Joenväärä (16+38), joka jakoi eniten syöttöjä sarjassa. Parhaiten Joenväärän passeista sai naatiskella Janne Salpa (27+20), mutta myös Harri Helama (14+36), Sami Alalauri (11+26) ja Markku Holappa (15+19) taitoivat tehojen teon. Marko Pieniniemi oli sarjan kahdeksanneksi tehokkain puolustaja pisteillä 7+18. SaiPa teki yhdessä KooKoon kanssa sarjassa toiseksi eniten maaleja. Siitä huolimatta sen paras pistemies Jonas Hemming (25+26) mahtui pörssissä vasta kymmenennelle sijalle. SaiPan kovaotteinen Kai Tervonen oli koko sarjan tehokkain puolustaja. Tervonen iski peräti 19 maalia, antoi 25 syöttöä ja istui jäähyaitiossa 141 minuutin verran.
FPS-pakki Timo Willman keräsi huomattavasti vaatimattomat tehot 3+11, mutta nokitti Tervosta 15 rangaistusminuutilla. Jäähypörssin voitosta olisi taistellut myös KooKoon voimalaituri Jari Suorsa, ellei liiga olisi vienyt miestä joulutauolla. Piste/peli –tahtia tahkoneen Suorsan jäähyminuutit arveluttivat liigaseuroja, mutta lopulta Ilves nappasi 99 jäähyminuuttia napanneen Suorsan riveihinsä. Erityismaininnan ansaitsee myös Ilveksestä tuttu kanukkipakki Brian Tutt. Kanadan edelliskevään MM-joukkueen kapteeni pelasi runkosarjassa 22 ottelua SaPKon paidassa keräten 131 rangaistusminuuttia, eli lähes kuusi minuuttia per peli.
Vähintään kahteenkymmeneen tehopinnaan ylsi kaksitoista lappeenrantalaista. Hemmingin ja Tervosen seuraajina olivat Mika Karapuu (19+21), Teemu Kohvakka (11+17) ja Matti Nevalainen (14+18). Ari Santanen sai pelatuksi vain vajaat puolet kaudesta: 21 matsissa pisteet 10+18. Joel Salonen pelasi neljätoista SaiPa-peliään piste/peli-tahdilla. Vesa Ruotsalainen (9+16) taas oli sarjan seitsemänneksi tehokkain pakki ja koko porukan ahkerin laukoja 279 vedollaan. Sarjan tehokkain ulkomaalaisvahvistus oli taasen SaPKon Gennadi Kurdin. Kuumaverinen venäläishyökkääjä kasasi pisteet 15+35 ja istui jäähyllä 131 minuutin verran. Myös Pasi Varhevaara (13+28) ja Tommi Tarvainen (18+17) saivat pinnoja tileilleen. Kimmo Nurro pelasi 30 ottelua. Niistä hyökkääjä keräsi pisteet 11+17 ja joukkueensa ylivoimaisesti parhaan plusmiinuslukeman +21.
Hermeksen tasainen rintama
KooVeen joukkueesta löytyi peräti 33 eri maalintekijää. Ahkerimmin punavalon sytyttämiseen syypäänä oli Jari Kanervisto. Tamperelaisista ainoana pörssissä kahdenkymmenen joukkoon mahtunut hyökkääjä keräsi pisteet 17+28. KooVeen toiseksi tehokkain oli koko kauden pelannut Petri Sullanmaa (11+20), mutta kovimmassa vireessä olivat kai kuitenkin Ilveksessä yrittäneet pelurit. Jarno Suokko keräsi 27 divaripelistä tehot 12+16 ja Petri Murtovaarakin 34 matsistaan 5+15 ennen kuin siirtyi Englantiin. Tappara-laina Mika Niittymäki iski kahdeksassa divaripelissään kuusi maalia. Harvinaista kyllä, mutta myös Kiekko-67 sai edustajansa pistepörssiin. Jani Kiviharju (10+35) paransi tulokaskauden saldoaan seitsemällä pisteellä ja ylsi pörssisijalle 17. Todennäköisesti vielä kovempiin lukuihin turkulaisista olisi päätynyt Mikko Eloranta (8. 6+7), jonka Ilves kuitenkin nappasi riveihinsä heti syksyllä. Niinpä joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja oli Jani Tuominen (19+18).
Runkosarjan voittaneesta Hermeksestä siis mahtui sarjan kahdenkymmenen tehokkaimman äijän joukkoon vain yksi – Jouni Kalliokoski (22+22) – ja hänkin vain äärimmäisen niukasti yhdeksännelletoista sijalle. Joukkue oli kuitenkin kaikkein tasaisin ja levein. Kalliokosken lisäksi kuusi muutakin kokkolalaishyökkääjää ylsi vähintään 38 pisteeseen: Mika Ritoniemi (18+23), Aleksanders Semjonovs (20+20), Marko Lapinkoski (17+23), Igor Vjazmikin (18+20), Pasi Forsberg (17+21) ja Jussi Polvi (17+21). Tehot jakautuivat siis varsin tasaisesti kolmen kentällisen varaan. Ykköskentän takan luutineet Kai Ahlroth ja Jouni Vuorinen saivat kasaan 23 tehopistettä.
Diskoksen tehokolmikko puolestaan jäi niukasti ulos kahdenkymmenen parhaan pisteilijän listalta. Sisäisessä pörssissä kolmikko oli kuitenkin omilla lukemillaan: Pasi Kangas 14+29, Pasi Sinikunnas 20+22 ja Jukka Hentunen 23+18. Joukkueen neljänneksi tehokkain hyökkääjä, Mikko Rantala, sai runkosarjassa kasaan vain viisitoista pistettä. Hänen edelleen mahtuivat vielä ykköskentän takana syöttöpinnoja keränneet puolustajat Jori Halonen (2+18) ja Sami Siren (6+11). Muista häntäpään joukkueista ei potentiaalisia pistekunkkuja löytynyt yhtäkään.
Junkkareiden vähistä tehoista vastasivat lähinnä muutamat miehet. Kuusi parasta pistemiestä teki yli seitsemänkymmentä prosenttia kalajokelaisten maaleista: Ari Klint (13+19), Pasi Priuska (19+10), Timo Loukasvuori (15+8), Sami Markkanen (11+11), Timo Seikkula (9+9) ja Radovan Sipos (5+11). Jan Jaskon tehot kahdeksasta comeback-matsista olivat 2+4. Loppukauden joukkueessa puolustanut Tommi Lundgren saalisti yhdeksästä pelistään tehot 1+6. Ketterästä tai PiTasta ei puolestaan löytynyt yhtään kolmenkymmenen pisteen ylittäjää. Ketterän tehokkain oli Teo Harju-Jeanty (11+17). Konkaripakki Jari Lippojoki oli imatralaisten neljänneksi tehokkain pisteillä 7+13. Pitäjänmäkeläisten tehokkaimpia olivat Harri Kuusniemi (14+15) ja puolustaja Jari Rosenberg (5+20). Lainamies Juha Nurminen iski viidessä matsissaan tehot 2+5.
Nikkaripakkeja ja tähtien serkkuja
Hermeksen Igor Vjazmikin pelasi runkosarjassa 29 ottelua, saldonaan 18 maalia ja 129 minuuttia. Vuosina '83 ja '84 nuorten kisojen pistepörssin Neuvostoliiton paidassa voittanut Vjazmikin herätti kiinnostusta myös liigaseuroissa. P-Amerikan farmisarjoista kovuutta saanut edellisen kauden Italiassa pelannut venäläinen käväisi joulutauolla HPK:n testissä, mutta miehen asenne ei natsannut Kerhon toiveiden kanssa yksiin. Ässät puolestaan oli halukas ottamaan miehen jäähymääristä huolimatta, mutta laiturin palkkapyyntö oli porilaisille liikaa. Saman joukkueen latvialaishyökkääjä Semjonovs oli hänkin varsin kuumaverinen, vaikkakin pelimiehiä Vjazmikinin tapaan. Latvialainen istui 106 minuuttia jäähyllä, oli Hermeksen kolmanneksi tehokkain pisteissä ja teholukemaltaan (+24) kokkolalaisten paras.
Tuttin lisäksi Kanadan kiekkomainetta piti yllä myös parhaiten punaisista hanskoistaan muistettu KooKoon Michael McCourt, joka vielä edellisellä kaudella oli puolustanut vaahterapaidoissa. KooKoon toinen ulkomaalaispaikka meni vaihtoon jo parin kierroksen jälkeen, kun latvialaispakki Gatis Ceplis sai lähteä kieliongelmien johdosta ja tilalle hankittiin niin ikään Kanadan maajoukkueessa edellisen kauden pelannut Winnipegin varaama Jeff "Kymppikone" Sebastian. Isokokoinen kanukki onnistui kauden aikana saamaan Turussa samasta tilanteesta lähes täyskäden: kolme eri syistä tuomittua kakkosta ja ison käytösrangaistuksen.
NHL-peluri Chris Grattonin Brad-serkku puolestaan käväisi Jyväskylässä kesken pimeintä syksyä. Ruotsin divarin palkanmaksuongelmiin kyllästynyt hyökkääjä teki kolme maalia kuudessa pelissään, ennenkuin Jyväskylän uudet tuulet tarkoittivat kengänkuvaa persauksiin. Grattonin visiitti maksoi Diskokselle ainakin kaksi sarjapistettä. Joukkue oli voittanut Ketterän 4-2, mutta peli tuomittiin päättyneeksi 0-5, koska Grattonin pelilupa ei ollut kunnossa. Seura oli faksannut luvan liittoon perjantaina, mutta asia käsiteltiin vasta maanantaina. Viikonlopun aikana Gratton pelasi myös KooKoota vastaan, mutta 5-0-tuomiolla ei ollut juurikaan väliä, sillä peli oli hävitty kaukalossakin. Sen sijaan Diskoksen protestointi PiTan edustuskelvottomasta pelaajasta ei mennyt läpi, sillä siinä tapauksessa liitto sovelsi maalaisjärkeään.
Sarjassa pelasi kauden aikana yhteensä viisitoista ulkomaalaista. Kanadalaista koko kauden pelasivat vain McCourt ja McKinnon. Venäläisiä sarjassa pelasi kolme: Kurdin, Vjazmikin ja Fatkullin – kaikki sarjan eliittiä. Junkkarit vastasi kaikista kolmesta slovakkien divariesiintymisestä. Valmentaja Jaskon ja ykköspakki Siposin kera pelanneelle Miroslav Sagalle merkittiin 29 pelistä pisteet 1+6. Latvialaisia sarjassa oli kaksi, jos pikavisiitin tehnyt Ceplis lasketaan mukaan. FPS:n Tucker oli ainoa jenkki ja K-67:n erikoisuutena oli yhden matsin pelannut virolainen René Lambin.
Plusmiinustilaston kärkeen mahtui miehiä monesta seurasta. FPS otti kuitenkin kolmoisvoiton Jarkko Aaltosen (+35), Esa Säterin (+30) ja Matti Raunion (+28) johdolla. SaiPasta kymmenen kärkeen mahtui neljä peluria, kuten Forssastakin, Reippaasta ja K-67:sta yksi. Pahimmat miinukset merkittiin luonnollisesti niille Junkkareiden pelaajille, jotka eniten kentällä olivat. 63 kassia miinukselle jäänyttä Arto Pisilää seurasivat tilastoissa Timo Seikkula (-44), Sami Markkanen (-43) ja Miroslav Saga (-41). Diskoksen huonoin oli Anssi Tauriainen (-27).
Maalivahdeista parhaimmat tilastot keräsivät keikkamiehet Miikka Kiprusoff ja Jani Hurme sekä SaPKon ja Ässien kaksikko Härkönen & Suvelo. Kiprusoff torjui viisi peliään yli 95 prosentin varmuudella, muut edellä mainiutusta nelikosta ylsivät hekin lähes 92% lukemaan, kuten kolmaskin turkulaisvahti Kimmo Lecklin. Varsinaisista koko kauden pelanneista divarimolareista parhaiten onnistuivat SaiPan Matti Viitakoski (91,07%), K-Karhujen Timo Järvinen (91,31%) ja Hermeksen Kimmo Vesa (91,87%). Yksi kauden kuumimmista kähinöistä käytiin Kärppien Antti Kankaan maalilla. Marraskuisessa pelissä Kärpät johti peliä päätöserässä Lappeenrannassa kahdella maalilla, kun Heikki Mälkiä otti aikalisän. Heti pelin jatkuttua Kankaan maalilla alkoi kova mylläkkä ja joukkueet saivat aikaiseksi perinteisen joukkotappelun. Raskaimmat jälkiseuraumukset sai Kangas, jonka pelikielto oli kolmen matsin pituinen.
Tiivistahtinen maajoukkuevuosi
Reippaan paidassa miesten tasolla debytoinut Toni Lydman puki päälleen leijonapaidan neljään A-maaotteluun. Kärppien ykköstykki Juha Joenväärä sai hänkin näyttää taitojaan Curt Lindströmille neljässä harjoituspelissä – vieläpä varsin mukavin tehoin 1+3. Kullan neljänteen sijaan vaihtaneeseen MM-joukkueeseen ei toki kummallakaan mahdollisuuksia ollut. Hermeksessä vahvan kauden (20+20) pelannut Aleksanders Semjonovs sen sijaan pelasi neljä peliä Latvian joukkueessa joka nousi MM-kisojen A-sarjaan.
Leijonien B-maajoukkue puolestaan pelasi kauden aikana peräti seitsemäntoista ottelua, joten mukaan mahtui hurja määrä pelaajia. Divaristakin 76 pelaajan joukkuoon mahtui lähes joukkueellinen. TPS/K-67-miesten (Miika Elomo, Kimmo Rintanen, Teemu Numminen, Marko Mäkinen, Sami Salonen, Tomi Kallio, Mikko Tamminen, Mikko Markkanen) lisäksi ringissä olivat KooVeessa käväisseet Tomi Hirvonen, Tuomas Reijonen, Vesa Toskala, Mika Manninen, Antti Rahkonen, Sami-Ville Salomaa ja Pekka kangasalusta. Varsinaisista divarimiehistä mukana olivat Kärppien Esa Pirnes, Jaako Niskavaara ja Petri Isotalus sekä neljä peliä ilman tilastomerkintöjä pelanneet Juha-Pekka Rinkinen (SaiPa) ja Jussi Salminen (Reipas).
20-vuotiaiden MM-kisoissa Bostonissa Suomi jäi kuudenneksi Harri Rindellin ja Timo Sutisen komennossa. Divarista peliaikaa hakeneet turkulaiset olivat vatsataudista kärsineen joukkueen avainpelaajia: Miika Elomo keräsi tehot 4+5 ja Juho Jokinen 3+5. Lisäksi Tomi Kallio oli joukkueen kolmanneksi tehokkain hyökkääjä ja Miikka Kiprusoff jakoi torjuntavastuun Vesa Toskalan kanssa. Mukana matkassa oli myös K-67:ssa täyden kauden pelannut Marko Mäkinen, joukkueen parhaaksi puolustajaksi valittu Reippaan Toni Lydman ja turnauksesta tehot 1+2 kerännyt Kärppien Janne Salpa. Lisäksi mukana olivat kauden aikana KooVeessa käväisseet Ilveksen Tomi Hirvonen ja Martti Järventie, Diskoksessa käväissyt Jukka Laamanen ja Haukoissa neljä matsia pelanneet Jokereiden A-J Niemi ja K-Espoon Teemu Riihijärvi. Harkkapeleissä joukkueessa käväisivät myös Mikot Markkanen ja Tamminen (K-67) sekä Kärpistä Jaako Niskavaara ja maalivahti Antti Kangas.
18-vuotiaat puolestaan toivat EM-kisoista mukanaan hopeaa. Kultaa voitti isäntämaa Venäjä. Rauno Korven ja Kari Jalosen miehistöstä löytyi myös muutama mies divarista. 41 runkosarjapeliä Junkkareissa tehoilla 9+9 pelannut Timo Seikkula syötti EM-hopean ratkaisseen maalin. Teemu Elomo pelasi seitsemäntoista ottelua K-67:n edustuksessa ja 18-vuotiaiden kisajoukkueessa neljä ottelua. Kärpissä kymmenellä divaripelillä debytoinut Ilkka Mikkola pelasi turnauksen viidestä pelistä neljä ja pelasihan turnauksessa myös Jokereiden Eero Somervuori (yksi peli Haukoissa). Ehdolla joukkueeseen olivat kauden mittaan myös muun muassa ensimetrinsä divarissa luistelleet SaPKon Ari Karjalainen ja Kärppien Kimmo Koskenkorva.
Seikkula varattiin kesäkuussa Pittsburghiin varaustilaisuuden neljänneksi viimeisenä pelaajana. Seuraavana huudettiin muuten ilmoille Sami Salon nimi. Calgary Flames varasi puolestaan Toni Lydmanin jo neljännen kierroksen alussa, Ottawa oli napannut jokeripakki Niemen vain hetkeä aiemmin. Loppukaneettina mianittakoon vielä, että ennen kauden alkua ykkösdivarin All Stars –joukkue oli käväissyt pelaamassa pari matsia Puolaa vastaan. Valitettavasti en onnistunut löytämään tuloksia tai kokoonpanotietoja kyseisen reissun otteluista.
Nousu- ja putoamiskarsinnat
Artikkelin pituuden vuoksi kevään ratkaisupelit oli pantava linkin taakse. Toivottavasti tänne asti kahlanneilta löytyy kuitenkin vielä sen verran lukuintoa, että jaksavat paneutua kauden kohokohtiin...