Capitals siirtyi All Star-tauolle positiivisellä mielialalla. Viimeisestä viidestä pelistä tuli kolme voittoa, tasapeli ja tappio. Kotona joukkue on ollut voittamaton viiden viimeisen ottelun ajan. Suurimman ilon kuitenkin aiheutti Peter Bondran päätös jatkaa Washingtonissa, jossa on koko uransa pelannut tähän asti. Bondra teki neljän vuoden, 16 miljoonan dollarin sopimuksen, josta kaksi viimeistä vuotta ovat optiovuosia. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että Bonzai tulee pelaamaan koko uransa pääkaupungin joukkueessa. Bondra juhlisti sopimuksentekopäivää iskemällä hattutempun Torontoa vastaan Capitalsin voittaessa ottelun 5-4. Samassa ottelussa Capitalsin puolustuksen ikoniksikin titeerattu Calle Johansson saavutti 500. syötön rajapyykin.
Tällä hetkellä Capsien trendi näyttääkin olevan, että kun Bonzai tekee pisteitä, silloin tulee voittoja. 2-1-voitto-ottelussa Floridaa vastaan slovakki iski joukkueen kummatkin maalit ja Philadelphian kaatuessa 4-2 Bonzai teki maalin ja syötti kaksi. Toinen hyvässä vireessä oleva Kapitaali on Tähdistö-otteluun valittu puolustaja Sergei Gonchar, joka on neljässä viimeisessä ottelussa tehnyt kuusi pistettä(1+5). All Star-otteluun uransa seitsemännellä kaudella valittu Gonzo on ensimmäinen Caps-puolustaja kyseisessä tapahtumassa sitten Al Iafraten kaudella 1993-94.
Washingtonin vahvaan vireeseen on suuri vaikutus joukkueen hyvässä vireessä olevalla sentteriosastolla. Oates, Nikolishin, Halpern ja Whitfield ovat pärjänneet niin aloitusrintamalla kuin pistenikkareinakin. Capitals on NHL.n paras joukkue aloituksissa Aloitusten merkitystä monesti aliarvioidaan, mutta etenkin erien lopuissa ja aluissa aloitusten voittaminen on joukkueelle elintärkeää. Lisäksi tällä kaudella Capitals on ollut erittäin vaarallinen hyökkäyspään aloituksissa nimenomaan sen takia että viivalta löytyy hyvän lämärin omaavia pelaajia kuten Bondra ja Gonchar. Kyseiset herrat ovat tehneet monta maalia suoraan aloitusvoitosta.
Molson Center on ollut viimeiset viisi vuotta voitokas paikka Washingtonille, mutta tammikuun lopussa Montreal katkaisi Capsien kymmenen ottelun häviöttömän putken voittaen 4-2. Tuossa pelissä Caps oli todella ponneton ja tahdoton. Valmentaja Wilson oli tyytymätön Jan Buliksen, Richard Zednikin ja Ken Kleen panokseen ja istutti heidät katsomoon Philadelphia-pelin ajaksi. Zednik palasi kokoonpanoon ottelua myöhemmin ja Klee sitä seuraavassa pelissä, mutta Bulis näyttää jääneen ylimääräiseksi sentteriksi tällä hetkellä. Kun Capitalseilla on tarjolla nostaa joukkueeseen omia nuoria senttereitä ensi kaudeksi, on taitavan, mutta loukkaantumisherkän Buliksen kauppaaminen hyvin mahdollista. Myös Aleksei Tezikovin ja Richard Zednikin panoksiin ei olla oltu organisaatiossa täysin tyytyväisiä ja myös heidän osalta on puhuttu kauppaamisen mahdollisuudesta.
Capitals hankki Nashvillestä enforcer Brantt Myhresin lainalle ja passitti tämän suoraan farmijoukkue Portland Piratesiin. Vastapalveluksena Caps lainasi Jason Shmyrin ja Ken Hulstin Nashvillen farmijoukkueeseen. Tällä kaupalla Caps hankki itselleen NHL-tasoisen tappelijan. Ennen kuuden ottelun lännenkiertueelle lähtöä Caps nosti varuiksi farmista laiturit Matt Herrin ja Derek Bekarin mukaan kiertueelle, koska Dahlenilla ja Khristichillä on flunssa ja Sacolla olkapää kipeänä. Dmitri Mironovin kausi puolestaan voi loppua ennen aikojaan, sillä miehen selkä on alkanut jälleen oikkuilla.
Capitals pelaa seuraavat kuusi ottelua vieraissa Coloradoa, Anaheimia, Los Angelesia, Calgaryä, Vancouveria ja Montrealia vastaan. Ducks ja Kings- sekä Flames ja Canucks-pelit ovat peräkkäisinä iltoina, joten urakka ei tule olemaan helppo. Tehtävää ei tule helpottamaan se tieto, että joukkue on pelannut vierasotteluissa huomattavasti huonommin(8V-3T-15H) kuin kotonaan ja läntiset joukkueet ovat muutenkin olleet vaikeita vastustajia(4-1-8-1). Valmentaja Wilson sanoikin Washington Postissa olevansa tyytyväinen jos kyseiseltä kiertueelta saadaan puolet tarjolla olevista pisteistä.
Ketjut vs. Ottawa 30.1.
1 - Matt Pettinger / Adam Oates / Dimitri Khristich
2 - Chris Simon / Andrei Nikolsihin / Peter Bondra
3 - Steve Konowalchuk / Jeff Halpern / Ulf Dahlen
4 - Joe Sacco / Trent Whitfield / Richard Zednik
D1 - Joe Reekie / Sergei Gonchar
D2 - Brendan Witt / Calle Johansson
D3 - Rob Zettler / Sylvain Cote
G - Olaf Kolzig / Craig Billington