Tapparan tahdissa Tampereella
Hakametsässä Tappara sai vastaansa liigan kärkipaikkaa kärkkyneen Kärppälauman. Ennakkoon senttereiden Barkovin ja Makkosen poissaolon odotettiin kääntävän ottelua vieraiden hyväksi, mutta itse ottelussa tahti oli aivan toinen ja kultakypärä Ville Niemisen johdolla kirvesrinnat lähettivat vieraat kotiin ilman pisteitä.
Niemisen peli-ilo oli tässäkin ottelussa kohdallaan.
Kärpät ottivatkin nopeasti miehen tarkempaan vartiointiin.
Tapparan pyöritys avasi viivaan vetopaikkoja.
Rautakorven kannustuksesta huolimatta avausmaalia ei erässä nähty.
Toisen erän alkuhetkillä Karhusella piti edelleen kiirettä.
Erän puolivälissä vierailijoiden ylivoima loi tekopaikkoja.
Jäähyn jo päätyttyä kiekko onnistuttiin iskemään Tapparamaaliin.
Maalintekijänä kunnostautui Mikko Lehtonen.
Erän lopussa huiskat heiluivat tasoituksen kunniaksi.
Kolmannessa erässä Koskiranta vie takatolpalta Tapparan 2-1-johtoon.
Chris Connolly pelotteli pelikatkolla Julius Junttilaa.
Pelin taas jatkuttua Eminger tarjosi kunnon pusun.
Kärpille avautui vielä tasoitusmahdollisuus.
Mutta seuraava osuma syntyi kuitenkin Jannik Hansenin lavasta.
Tämän maalin myötä Tapparalle kotivoitto lukemin 3-1.
Kaikki kuvakoosteet
Yksi paikkakunta, useita sarjoja − Vauhdikas jääkiekkoviikonloppu Espoossa
LIIGA, Muut Sarjat | 29.9.2024 21:01
Sitkeiden raumalaisten vierailu piti jännityksen yllä viime sekunneille saakka
LIIGA | 29.9.2024 17:36
KeuPa HT jatkaa voittoputkessa
MESTIS | 28.9.2024 7:58
Tapparan vahva alku koitui Kärppien kohtaloksi
LIIGA | 27.9.2024 23:28
- 1 / 1363
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -keskushyökkääjät: Ulkomaalaista tähtiloistoa, ikinuorta peliälyä ja monitoimityökaluja
LIIGA | 10.9.2024 7:30
Artikkeli
Kärpät ja Tappara ylitse muiden median veikkauksissa – Kiekko-Espoota povataan heti pudotuspeleihin
LIIGA | 9.9.2024 18:30
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -puolustajat: "Liigan ulkopuolelta hankituista yksikään ei mahdu ennalta viiden parhaan joukkoon"
LIIGA | 8.9.2024 16:36
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -maalivahdit: suomalaiset huippulupaukset puuttuvat listalta
LIIGA | 6.9.2024 18:00
Haastattelu
Kahdet erilaiset karsinnat, kaksi mestaruutta ja paljon muuta kokemuspankissa – Niko Hovinen siirtyi jo valmennukseen ja virittelee päihdetyötä
LIIGA | MAAJOUKKUE | NHL | KHL | Muut Sarjat | SHL | 6.8.2024 7:00