Ässien huikea vire jaksaa äimistyttää. Palaset ovat loksahtaneet paikoilleen, ja joukkue porskuttaa vastustamattomasti kohti parhainta runkosarjasijoitustaan lähes 10 vuoteen.
Keväällä 1998 porilaiset selviytyivät vielä sijalta seitsemän, mutta sen jälkeen paikka on löytynyt vuosi toisensa jälkeen tukevasti sarjan alakerrasta. Juuri nyt näyttää siltä, että tällä kaudella Ässät on vakaasti matkalla kuuden joukkoon.
Kotiedusta puhuminen on toki kovin ennenaikaista, mutta yhtä kaikki, tämän hetkisillä asetelmilla se on homman nimi lauantain kamppailussa. Isomäkeen saapuva Tappara on sarjassa neljäntenä 65 pisteellä. Kuudentena majaileva Ässät hengittää niskaan 63 pisteellään. Eli voitolla patapaidat painelevat tässä vaiheessa kirvesrintojen ohi.
Maali-iloittelua vai puolustusjuhlaa?
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Tahti on ollut vuoroin vieraissa, sillä Tappara haki niukan voiton Porista ja Ässät vastaavan Tampereelta.
Ensimmäinen Porin peli oli luonteeltaan varsin avointa ja virherikasta pelailua. Ässien tarkkuus ja huolellisuus olivat hakusessa, joten Tappara pääsi korjaamaan täyden pistepotin loppuminuuttien voittomaalinsa ansiosta. Hakametsässä oli puolestaan puolustus kunniassaan. Kurinalaisella ja nöyrällä esityksellä patapaidat hakivat pisteet 1-3-voitollaan.
Ainakin Ässien valmentaja Mika Toivola odottaa lauantain kärkikamppailusta enemmänkin juuri Tampereen pelin kaltaista puolustusnäytöstä.
- Tappara on sellainen liaanijoukkue. Siihen meidän on löydettävä lääkkeet. On vain pyristeltävä irti niistä verkoista ja mustekaloista, joita Tappara jäälle virittää.
Maalitykki Vertala huilaa
Kirvesrinnat joutuvat Poriin ilman tämän kauden maalitykkiään Timo Vertalaa. 15 maalia pyssyttänyt laituri huilaa kymppitilin täyttymisen vuoksi. Polvivammainen ex-ässä Teemu Virkkunen huilaa puolestaan koko loppukauden.
Tapparan kokoonpanossa tapahtui viikolla myös muutoksia, kun pettymykseksi osoittautuneelle kanadalaispuolustajalle Greg Hawgoodille näytettiin ovea. Hylätty NHL-konkari lähti hakemaan parempia fiiliksiä Hannu Jortikan TPS-leiristä.
Ässissä ei muutoksia ole nähty. Kokoonpano pysyy yhä ennallaan, kun MM-pronssimitalistit Jesse Joensuu ja Leo Komarov eivät ehdi vielä tähän peliin.
Kiimaa ja teroittelua
Ässien ja Tapparan pelit ovat perinteisesti olleet Isomäessä varsin arvaamattomia. Niin voi olla nytkin. Tapparalla on puolellaan materiaaliero, mutta kaikesta huolimatta Ässät lähtee nykyiskussaan käytännössä jokaiseen kotipeliinsä ennakkosuosikkina.
Toisaalta porilaisten paras terävyys osoitti torstaina pieniä hiipumisen merkkejä. Ässien potku ei ollut aivan parhaimmillaan, eikä puolustuspeli ollut yhtä tarkasti kontrollissa kuin aiemmin. Juuso Riksmanin torjunnat ja hurja tahtotila pitivät patanutut kuitenkin voittojen tiellä.
Tappara on puolestaan ollut viime aikoina kaukana maksimaalisesta tulostasostaan. Neljän ottelun tappioputki kuitenkin katkesi, kun Blues kaatui rangaistuslaukauksien jälkeen.
Nykyvire puhuu selkeästi Ässien puolesta. Porilaiset porskuttavat rinta rottingilla, vaikka Jokerit-peli ei parasta mahdollista esitystä ollutkaan. Joukkue on kuitenkin erittäin vaikeasti lyötävissä niin kauan kuin Riksmanin vire ja kenttäpelaajien kiima kestävät. Toistaiseksi ne eivät näytä hiipumisen merkkejä.
Jukka Rautakorvella näyttää olevan vielä pienoinen teroitusvaihe päällä kevättä ajatellen. On kuitekin muistettava, että Rautakorven joukkiot ovat olleet Toivolan miehistöille lähes mahdoton kanto kaskessa. Lauantai näyttää omalta osaltaan, oliko Ässien viime kertainen Tappara-voitto pelkkää sattumaa, vai onko Toivola todella löytänyt kehitystiellään lääkkeet myös Rautakorven liaanikiekkoon.