Tyvipään TPS pisterohmua horjuttamaan

LIIGA / Ennakko
Corey Lockelta ja koko TPS-laumalta vaaditaan petraamista vieraspelaamiseen.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Jyväskylässä toisensa kohtaavat sarjajohdossa kiitävä JYP ja tyvipäähän jumittunut TPS. Turkulaiset hamuavat kauden ensimmäistä täyttä pistesaalistaan.

Siinä missä JYP on onnistunut haalimaan jo kahdeksan täyttä pistepottia, ei TPS ole saalistanut vielä ensimmäistäkään. Kolme pistettä ovat illalla turkulaisten tähtäimessä sarjajohtajan kustannuksella. Joukkueiden välimatka taulukossa on jo valtava – lähes kaksikymmentä pistettä. Asenteestaan jyväskyläläiset eivät kuitenkaan saa tinkiä tässäkään ottelussa.

JYPin rullaava syysvire nytkähti kunnolla liikkeelle edellisen TPS-väännön jälkeen 19.9. Tuolloin turkulaiset nappasivat pisteet vierailijoiltaan voittomaalikisassa. Tämän jälkeen hurrikaanit etenivät kuitenkin pitkään voitosta voittoon ennen perjantaista kotitappiota KalPalle. Lauantaina vahvistuneen Lukon kaatanut JYP lähtee jälleen tavoittelemaan uutta alkua putkelle. 

- TPS tulee varmasti tekemään kaikkensa pisteiden eteen. Meidän pitää saada ensimmäinen erä toisen ja kolmannen tasolle, Marko Virtanen JYP-valmennuksesta painottaa.

- Suurin yksittäinen syy löytyy valmistautumisesta. Tiedostetaan, että ensimmäiset erät ovat olleet vaikeita. Näin oli myös Raumalla, missä pelattiin sitten toinen erä jopa erinomaisesti, Virtanen jatkaa.

Kaksinkamppailut arvossaan

Tähän saumaan vierailijoiden iskettävä. Mikäli JYP nukkuu valmistautumisesta huolimatta ensimmäisen erän, on TPS:n siinä taasen onnistuttava. Käsittämättömässä seitsemän ottelun maaliputkessa lipuva Brian Willsie on kannatellut ajoittain yksinään joukkuettaan – onko sen aika jälleen? Vähiten maaleja sarjassa iskenyt TPS janoaa onnistumisia laajalla rintamalla.

Päävalmentaja Pekka Virran peräänkuuluttama kaksinkamppailupelaaminen on ollut turkulaisten murheena. Kovaan testiin TPS-puolustajat joutuvat jälleen, sillä erityisesti Ramzi Abid ja Max Wärn tulevat tuttuun tapaansa hämmentäämän maalinedustaa jo pelkällä olemuksellaan. Turkulaisten on kyettävä antamaan JYP-pelaajistolle kovuutta niin molemmissa kenttäpäädyissä. 

Kotiluolassaan TPS on onnistunut taistelemaan tiukkoja pelejä toisensa jälkeen, mutta vierasotteluissa paketti on hajonnut ikävästi. Tasaisuuttaa ja terävyyttä tekemiseen tarvitaan, sillä JYPin tekeminen Hippoksella perustuu äärimmäiseen työntekoon. Tämä on omiaan horjuuttamaan sekavaa TPS-pakkaa, mikäli vireystila ei ole kunnossa. 

Jäähyjä molemmat joukkueet välttävät viimeiseen asti, sillä huonoja muistoja pitkistä alivoimajaksoista on ehtinyt kertymään molemmille tähän mennessä jo riittämiin.

Kokoonpanot

Poissa JYPin vahvuudesta on vielä ylävartalovammaansa paranteleva Yohann Auvitu, joka tuskin tekee paluuta vahvuuteen vielä tämän viikon aikana. Kauden avausottelunsa Lukkoa vastaan pelannut Joni Myllykoski jatkaa hurrikaanilauman veräjällä.

- Mukavampi olisi pelata tasaisesti. Löytyisi fiilis automaattisesti. Nyt on joutunut pumppaamaan enemmän. Onneksi on päässyt pelaamaan JYP-Akatemiassa muutaman pelin, Myllykoski itse tunnelmoi.

Turkulaiset odottavat varmasti jo innolla Lauri Korpikosken avausottelua. Perjantaina tutun paidan ylleensä pukeva Korpikoski ei siis kuitenkaan ole vielä mukana Jyväskylässä. Sen sijaan toinen tuore NHL-hankinta Alec Martinez lienee jo mukana ryhmityksessä. Markus Palmroth ja Timo Salo ovat edelleen poissa kokoonpanosta.

 

Seuraa Heitä

Corey Locke #61 | AHL

Keskushyökkääjä

Lockelta kaivataan enemmän maaleja ja vähemmän harhasyöttöjä. Putoaako apina Hippoksen jäälle? Ratkaisi joukkueiden edellisessä kohtaamisessa ottelun voittomaalikisassa.

Ramzi Abid #16 |

Laitahyökkääjä

Ollut tällä kaudella pelottavan vahva maalinedustalla. Abidin voimaa vaaditaan myös turkulaisia vastaan. Jäänyt pisteittä viimeisessä kahdessa ottelussa, tekeekö paluun teholukemille?

Joni Myllykoski #32 | SønderjyskE

Maalivahti

Pelasi huikaisevan ja jopa odottamattoman hyvin voittoon päättyneessä Lukko-ottelussa. Saa ansaitusti jatkaa myös kohti kauden ensimmäistä kotipeliään.

» Lähetä palautetta toimitukselle