Tappara pyrkii karkumatkalle

LIIGA / Ennakko
Nousevatko tunteet pintaan sarjan toisessa ottelussa?
Kuva © Anna Ahola - anna.ahola@jatkoaika.com
Lukko ja Tappara jatkavat välieräsarjaansa Raumalla. Toinen kohtaaminen luo ensimmäistä enemmän jännitteitä kenttätapahtumiin. Lukon haaveissa on tasoittaa sarja 1-1:een, kun taas Tappara haluaa siirtyä jo kahden voiton karkumatkalle.

Välieräsarja Lukon ja Tapparan välillä jatkuu yhden huilipäivän jälkeen Raumalla. Ensimmäinen kohtaaminen Tampereella oli tasaista vääntöä ja ratkaisu jouduttiin hakemaan aina jatkoerästä asti. Sarjan toisesta ottelusta on odotettavissa myös tasaista vääntöä, jossa yksikin maali voi näytellä suurta roolia.

Lukko jäi Tampereella ottelun alussa hieman telineisiin, mutta piristyi kummasti pelin vanhetessa. Nyt Lukon olisikin tärkeää saada pelinsä kulkemaan heti aloituskiekosta lähtien. Vahvan ja tiiviin puolustuspelin Tappara on vaikea voitettava, mikäli heidät laskee johtoasemaan.

Lukon kannalta avausottelun ylivoimapeli jätti ehkä eniten toivomisen varaa. Kolme yritystä Tappara tarjosi, mutta Lukko jätti paikkansa käyttämättä. Tasaisissa taisteluissa erikoistilanteet nousevat isoon rooliin, ja tässä Lukolla on selkeä parannuksen paikka.

Lisäksi Tapparan tiivis viisikkopuolustus piti raumalaiset pois parhailta tekopaikoilta. Myös liikettä Lukon pitää saada enemmän Tappara-vahti Juha Metsolan eteen, mikäli joukkue haluaa tehdä ottelussa useamman maalin.

Vierasjoukkue oli avausottelussa hieman vaikean tilanteen edessä, kun kaksi kärkihyökkääjää jäi sairauslomalle HIFK-sarjan päättäneessä kamppailussa. Paikkaajat hoitivat hommansa kuitenkin kunnialla ja saivat ottelun jälkeen päävalmentaja Jukka Rautakorvelta kehut suorituksistaan.

Läpi runkosarjan hyvin toiminut ylivoimapeli oli myöskin heti elementissään, vaikka kaksi miestä puuttuikin. Joukkue teki käytännössä kaksi maaleistaan ylivoimalla, joskin toinen meni verkkoon vasta pari sekuntia jäähyn päättymisen jälkeen.

Niin Lukko-vahti Petri Vehanen kuin virkaveli Metsolakin tekivät työnsä hyvin ensimmäisessä ottelussa. Kyseessä on varsin tasavahva pari, joten pienillä marginaaleilla mennään maalivahtien suhteen. Päivän kunto näyttelee isoa roolia maalivahteja verrattaessa.

Lukolla on nyt takanaan kymmenen pudotuspeliottelua. Joukkueen sinnikkyyttä kuvaa hyvin se, ettei tappioita ole tullut kahta peräkkäin. Samaa sisukkuutta perää joukkueen pääkäskijä Risto Dufva tässäkin ottelussa.

Tapparan osalta pudotuspelit ovat menneet huomattavasti voittoisampien sävelten saattelemana. Kuusi peliä, joista viisi on päättynyt kirvesrintojen eduksi. Tässä on iso ero Tapparan eduksi.

Kokoonpanot

Kotijoukkueen osalta toipilasosastolla jatkavat puolustaja Tommi Kovanen sekä hyökkääjä Jussi Pesonen. Reservissä on muutama pelaaja, joita Dufva saattaa hyvinkin peluttaa tiivistahtisessa sarjassa.

Vieraiden osalta toipilaina pois kokoonpanosta jäävät hyökkääjät Aleksander Barkov ja Chris Connolly.

Seuraa Heitä

Milan Jurcina #68 | Medveščak

Puolustaja

Kova laukaus tuotti yhden osuman sarjan avausottelussa. Onnistuuko sama kotiyleisön edessä?

Teemu Aalto #38 |

Puolustaja

Omaa Jurcinan tavoin hurjan laukauksen. Miten käy Vehasen torjuntayritysten tällä kertaa?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Justin Azevedo 4 2 6
2.Jerry Ahtola 3 2 5
3.Milan Jurcina 1 3 4
4.Harri Tikkanen 0 3 3
5.Teemu Nurmi 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle