Toisten unelmia romuttamassa?

LIIGA / Ennakko
Pelicans jatkaa taisteluaan silkasta kunniasta ja pistesaldon kaunistelusta, mutta torstaina vieraaksi saapuvalla patapakalla tilanne on toisenlainen. Lahtelaisten harjoittama kiusaaminen saattaa onnistuessaan viedä Ässien mahdollisuudet pudotuspeleihin.

Myrskyvaroituksen yllätysvalmiudestaan Pelicans antoi lauantaina Hakametsässä, kun kauden ensimmäinen vierasvoitto näki päivänvalon Tapparaa vastaan. Paljon oli apua vastustajan huonoudestakin, mutta apinan ravistaminen selästä näin myöhäisessä kauden vaiheessa oli tärkeä saavutus nuorelle joukkueelle.

Rämö kaimansa jalanjäljillä

HPK:ta vastaan kolmannen erän pelannut, vasta 17-vuotias maalivahti Karri Rämö ei suostunut antautumaan liigauransa ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen aikana. Varmaotteinen esitys poiki nuorukaiselle aloituskokoonpanon paikan Ässä-otteluun.

Karri Rämö ei ole sukua Pelicansista Hämeenlinnaan vuokratulle sukunimikaimalleen Mikolle, mutta ainekset tämän viitoittaman tien seuraamiseen ovat olemassa. Mikkokin nousi pikkuhiljaa ilman kohinaa Pasi Kuivalaisen varjossa liigatason maalivahdiksi ja on kasvanut selkeäksi vastuunkantajaksi. Nyt vanhemman Rämön taistellessa isommissa ympyröissä Karrille tarjoutuu mahdollisuus ensiaskelten ottamiseen menestyksen tiellä – ilman suuria paineita.

Ässillä kovat paineet

Monet maalivahdit ovat heti ensimmäisessä täydessä ottelussaan pistäneet jauhot vastustajan suuhun. Ässien kamppaillessa kesäloman alkamista vastaan maalinteko voi tuottaa suuria vaikeuksia, joten klassinen ”tehtiin vastustajan maalivahdista sankari” saattaa hyvinkin kuulua porilaisten suusta ottelun jälkeen.

Viime aikoina kukaan ässäpelaaja ei ole noussut joukkuetovereidensa yläpuolelle, vaan pisteet ovat jakautuneet tasaisesti koko joukkueen kesken. Vieraat eivät siis ole yhden tai kahden ketjun varassa.

Toisaalta herää kysymys: onko kenestäkään ratkaisemaan elintärkeää ottelua? Ratkaisevassa asemassa on myös se, kuinka hyvin Ässien pelituntuma on säilynyt viiden päivän pelitauon aikana. Esitysten jatkuessa edellisten malliin kolmen ottelun voittoputki ei varmasti katkea.

» Lähetä palautetta toimitukselle