Ässät tiesi saaneensa haaviinsa kultakimpaleen, kun Stephen Dixon rustasi allekirjoituksensa sopimuspapereihin kuluvan kauden alla. Nyt porilaisyleisöllä on pudotuspelihuuman lisäksi aihetta lisäjuhlaan, kun sentteri jatkaa vielä seuraavallakin kaudella patapaidassa. Keskustelut sopimuksesta aloitettiin kanadalaisen mukaan jo aikaisin.
– Oli hienoa saada jatkosopimus. Olen iloinen ja innostunut, kun saan jäädä tänne, sillä meillä on ollut hyvä kausi. Agenttini ja Mika Toivola keskustelivat hetken aikaa, joten minulla ei ollut kiireitä tehdä päätöstä, vaan sain rauhassa miettiä, 26-vuotias hyökkääjä toteaa.
– Minun iässäni yhden vuoden jatko on ehkä paras ratkaisu, sillä olen sen ikäinen, että on aika perustaa perhe ja vähän kaikkea muutakin. Olen tehnyt viimeisen neljän vuoden aikana ainoastaan yhden vuoden sopimuksia. Se pitää minut motivoituneena.
Myös Ässien päävalmentaja Karri Kivellä on sanottavaa suojatistaan.
– Dixon on ollut koko kauden ykkössentterimme. Hän on muodostanut loistavan parivaljakon Tomas Zaborskyn kanssa, ja tehnyt paljon enemmän pisteitä kuin aiemmilla kausillaan. Ykkösäijä alivoimassa, Kivi kehuu kanadalaista.
Dixon jää helposti laitahyökkääjänsä, Tomas Zaborskyn, varjoon maalitehtailussa, mutta slovakkitykin loukkaannuttua ja jäätyä sivuun kokoonpanosta, on Dixon ollut Ässien tärkeimpiä hyökkääjiä. Sentteri paukutti runkosarjan aikana tehot 14+39=53 ja pelasi suuria minuutteja. Mutta mikä kanadalainen oikein on miehiään?
Takapihalta tosipeleihin
Dixonin kiekkoura lähti liikkeelle heti nuorella iällä, pojan ollessa noin 4-6-vuotias, kun hänen isänsä kyhäsi kaukalon takapihalle. Perheen ainoana lapsena Dixonilla ei ollut kiekkoilevien sisarusten tuomaa painetta niskassaan, mutta sukulaiset olivat kyllä osallisena kiekkouran alkuun.
– Kasvoin siihen. Kaikki kaverini ja serkkuni pelasivat, ja isäni piti jääkiekosta, joten aloin pelata. Minulla on paljon serkkuja, ja seurasin heidän pelaamistaan.
Perhe on aina kannustanut Dixonia ja vanhemmat viettivätkin poikansa luona kuukauden joulun aikoihin. Hyökkääjä harmittelee, ettei tyttöystävän näkemiseen jää aikaa, mutta kertoo, että tavatessaan puolisonsa tai perheensä jokaisesta yhteisestä hetkestä nautitaan.
– Koko perheeni pitää jääkiekosta. Heistä on aina hienoa nähdä pelejäni, koska se on heille hankalaa, kun olen ollut Euroopassa nyt neljä vuotta. On silti kivaa, että olen saanut olla täällä näin pitkään.
– Tyttöystäväni oli täällä hetken aikaa. Minulle on hieman vaikeaa, kun ei ole aikaa mennä takaisin Kanadaan, sentteri tuumaa.
Dixon aloitti kiekkoilun kotikaupungissaan Halifaxissa, jonka jälkeen juniorivuodet jatkuivat Cape Breton Screaming Eaglesin joukoissa. Jääkiekko ei kuitenkaan ollut hyökkääjän ainut vaihtoehto. Osa ajasta kului kaukalon sijaan hiekkakentillä.
– Rakastin baseballin pelaamista lapsena. Minulle oli melkein sama asia pelata sitä kesällä kuin että pelaisin jääkiekkoa talvella. Tullessani tiettyyn ikään täytyi kuitenkin valita, kumpaa lajia jatkan, joten valitsin lätkän.
Pittsburgh Penguins varasi Dixonin vuonna 2003 seitsemännellä kierroksella. Keskushyökkääjä päätyi lopulta kahdeksi vuodeksi NHL-joukkueen farmiseura Wilkes-Barre Scranton Penguinsin riveihin, missä Dixon pelasi yhteensä 160 ottelua ja iski tehot 29+41=70. Kaudeksi 2007–2008 kanadalainen siirrettiin Portland Piratesiin, jonka jälkeen Dixon on jättänyt luistimen piirtonsa niin Ruotsin Elitserieniin kuin Venäjän KHL:ään.
– Pelasin Venäjällä kaukana idässä. Kaupunki oli hieno ja siellä oli paljon englanninkielisiä ravintoloita. Meillä oli upeat asunnot. Ihmiset rakastivat jääkiekkoa, ja jokainen peli oli loppuunmyyty. He kohtelivat minua hyvin, joten minulla ei ole valitettavaa.
– Ainoastaan matkustaminen oli raskasta. Ei niinkään välimatkat, vaan aikaerot. Kun matkusti Moskovaan 7-8 tuntia, tuli saman verran aikaeroa, ja oli rankkaa pelata seuraavana päivänä. Se oli mielestäni silti hieno kokemus ja olen onnellinen, että tein sen.
Miten hyökkääjä sitten päätyi valitsemaan SM-liigan ja Porin Ässät?
– Olen koko ikäni tiennyt, että Suomella on hyvä maine kaikkialla maailmassa jääkiekon parissa. Juttelin Toivolan kanssa agenttini kautta ja mielestäni oli hyvä idea tulla tänne Venäjällä pelaamisen jälkeen. Olen todella tyytyväinen, että se onnistui.
Hiljainen mies
Kirosanat luonnollisesti oppinut, mutta muuten suomea taitamaton sentteri on kotiutunut Poriin hyvin. Hyökkääjä on luistellut itsensä fanien sydämiin, mutta vaikka jääkiekkoilija herättääkin kaduilla huomiota, eivät kannattajat ole oikeastaan paljoa lähestyneet kanadalaista. Ainoastaan hyvin menneiden pelien jälkeen hallilla on vaihdettu muutama sana.
– Täällä on ollut mahtavaa, kun kaikki ovat olleet mukavia. Tämä on hieno lätkäkaupunki. Eihän tämä iso kaupunki ole, mutta täällä on hyvä tunnelma pelata. On hienoa astella kaukaloon, kun on hyvät fanit, se auttaa aina pelaajia. Ässäfanit ovat todella intohimoisia ja äänekkäitä joka pelissä, emmekä voi toivoa enempää.
Nukkumisesta pitävä Dixon kuvailee itseään huolettomaksi tyypiksi, ja tämän voivat todistaa niin pelaajat kuin valmennusjohtokin. Hyvällä huumorintajulla varustettu kanukki antaa helposti muille suunvuoron.
– Dixon on hiljainen, enemmän Raimo Helmisen tyylinen. Ei päpätä paljoa, on kopissa hiljainen. Hän johtaa enemmän kentällä, Kivi luonnehtii 180-senttistä hyökkääjää.
Dixon myöntää, ettei ole kovin paljoa äänessä kopissa.
– Jotkut puhuvat paljon kopissa, minä en. Yritän näyttää sen jäällä. Olen melko rento, varsinkin kaukalon ulkopuolella. Yritän olla stressaamatta.
SM-liigajoukkueilla ei ole kauden aikana kovinkaan paljoa ylimääräistä vapaa-aikaa lähteä pidemmille reissuille, mutta lempielokuvakseen Tombstonen mainitseva Dixon kehittää kuitenkin tarvittaessa tekemistä myös länsirannikolla.
– Pelien välissä katselen elokuvia ja TV:tä, olen kavereiden kanssa. Jos on pari päivää vapaata, yritän matkustaa jonnekin, esimerkiksi Helsinkiin tai Tampereelle, ja kokea uusia juttuja. Maaottelutauot ovat kivoja, kun saa rentoutua hetken.
Alkukankeuden päätyttyä johtohahmoksi
Dixonin alkukausi ei lähtenyt kanuunamaisesti liikkeelle, mutta hyökkääjä pääsi lopulta mukaan rytmiin ja tottui liigan pelityyliin. Kausi on kulunut pitkälti kakkosketjussa Zaborskyn ja Veli-Matti Savinaisen kanssa. Vitja onkin ollut läpi kauden joukkueen tehokkain, eikä tahti ole hiipunut Joel Armian otettua laiturin paikan Zaborskyn poissaolon jälkeen.
– Minulla kesti hetken päästä mukaan, varmaan ensimmäiset kymmenen peliä menivät totutteluun, mutta onneksi Karri oli kärsivällinen. Auttoi, että joukkue voitti pelejä, joten pelini ei näyttänyt niin kamalalta kuin olisi voinut.
– Valmentajat ovat olleet mahtavia. Heillä on suuri osuus menestykseemme, kanadalainen jakaa kiitoksia valmennusryhmälle.
Dixonin ketju on saanut myös runsaasti peliaikaa pitkin kautta, ja rasitus näkyy pelaajissa. Dixon on kuitenkin sitä mieltä, että suuret peliminuutit eivät ole liiemmin vaikuttaneet menoon, vaan että aina jossain vaiheessa kautta tulee pelejä, jolloin ei pelaa omalla tasollaan.
– Maalit tulevat yleensä peliajan myötä, Ässät-luotsi Kivi toteaa.
Kahteen suuntaan tunnollisesti pelaava kanadalainen on saanut vastuuta myös erikoistilannepelaamisessa. Ässien puolustaja Ryan Caldwell kuvaileekin joukkuetoveriaan fyysiseksi ja kovaksi hyökkääjäksi, joka pystyy haastamaan ja syöttämään hyvin.
– Yritän pelata vähän kaikkialla, molempiin suuntiin, tehdä kaikkea. Koetan hyökätä ja puolustaa, voittaa kaksinkamppailuja. Vahvuutenani pidän kiekon kuljettamista, kentän näkemistä hyvin ja syöttötaitoa. Jos joku on vapaana, yritän saada kiekon hänelle. Lauon, jos se on paras vaihtoehto. Yritän tehdä oikeita päätöksiä, Dixon vastaa luonnehdintaan.
– Meillä on todella hyvä sekoitus vanhempia ja nuorempia pelaajia. Se auttaa aina pitämään homman tuoreena.
Ensikertalainen pudotuspeleissä
Ässien kauteen on mahtunut niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Joukkueen ovet ovat käyneet molempiin suuntiin, kun pelaajia on tullut ja mennyt. Radek Smolenak lähti kohun saattelemana Lahden Pelicansin miehistöön, mutta Dixon ei usko sen vaikuttaneen kummemmin joukkueen ilmapiiriin.
– Radek oli hyvä tyyppi, hauska kaveri. Joka kerta, kun menettää kenet tahansa pelaajan, se muuttaa asioita ja tilannetta hieman, mutta kaikki ovat ammattilaisia, joten emme oikein voi miettiä sellaisia.
Johtopelaajia on pudonnut sairastuvalle tärkeillä hetkillä, jolloin muiden on ollut aika nostaa päätään. Ässät kuitenkin selviytyi Zaborskyn sivussaolosta, sillä muutaman heikon pelin jälkeen joukkue palasi voittokantaan ja täytti kauden tavoitteensa, kuuden joukossa pysymisen.
– Kun menetämme kaverin ja 35 maalia, se on iso menetys. Emme voi silti jäädä miettimään sellaista. Nyt täytyy pelata sillä, mitä on jäljellä. Täytyy tuoda ylimääräiset 10 prosenttia mukaan, Dixon kertoo.
– Koko jengillä on parannettavaa, johtavilla pelaajilla on isot ruudut, Kivi tuumaa.
Ässät kohtaa neljännesfinaaleissa Jyväskylän JYPin, jonka patapaidat ovat onnistuneet voittamaan ainoastaan kerran runkosarjassa. Dixon on pelannut kaikki kuluvan kauden ottelut, mutta pudotuspelit ovat hänelle ensimmäiset SM-liigassa, joten kanadalainen odottaa tulevia koitoksia innolla.
– Odotan, että niissä tulee enemmän taklauksia ja että ne ovat nopeampia, täysin erilaisia kuin runkosarjamatsit, kuuluu yksiselitteinen vastaus.
