| lisää Heikkinen tavoittelee mestaruutta
[lue lisää] |
Paul Baxter sai viime talvena käsiinsä täysin sekaisin olleen HIFK:n. Edellisen valmentajan, Bob Francisin alaisuudessa, pelaajat olivat hukanneet peli-ilon, pelisysteemin eikä kuntokaan ollut paras mahdollinen. Baxter teki sen minhin pystyi ja onnistui lopulta hilaamaan HIFK:n runkosarjan kuutoseksi ja varsinaisiin pudotuspeleihin. Sen pidemmälle HIFK ei päässyt vaan noutaja tuli Hämeenlinnasta puolivälierissä.
Tällä kaudella Baxterilla ja valmennustiimiin palanneella Harri Rindellillä on ollut koko kesä aikaa hoitaa joukkue sellaisen kuntoon, että pelejä pelataan Helsingin Jäähallissa vielä huhtikuussakin.
Maalivahtirintamalla ei muutoksia
HIFK aloittaa kauden tutulla maalivahtikaksikolla, Jan Lundellilla ja Aleksis Ahlqvistilla. Lupaavia otteita väläytellyt Ahqvist ei ainakaan toistaiseksi pysty haastaaman Lundellia kamppailussa ykköstorjujan paikasta. Ahlqvistin takana peliaikaa kärkkyy Jani Nieminen, joka pelasi hienosti viime keväällä A-junioreiden pudotuspeleissä, vaikka HIFK joutui välierissä toteamaan Pelicansin paremmakseen. Nieminen alkaa olla siinä iässä, että hänen pitäisi aikuisten tasolla löytää joukkue, jossa saada tasaisesti peliaikaa. HIFK ei ole tuo joukkue, mutta pelejä saattaa kuitenkin loukkaantumisten myötä muutama kertyä. Toistaiseksi marssijärjestys on kuitenkin selkeä Lundell-Ahlqvist-Nieminen.
Lundell on maalivahti, joka jakaa mielipiteet voimakkaasti. Toiset näkevät hänessä ykkösluokan torjujan, toiset taas näkevät hänessä vain länget. Runkosarjassa Lundell on hyvää liigatasoa ja yleensä hänen tilastonsa ovat kelvolliset.
Tosin runkosarjassakin Lundellilla saattaa joissakin otteluissa upota aivan kaikki vedot. Lundellin ongelma on kuitenkin pudotuspelit. Ykkösmaalivahdin tulisi olla se viimeinen lukko, joka pystyy tarjoamaan joukkueelleen mahdollisuuden voittaa jokainen ottelu.
Lundell ei kuitenkaan pysty nostamaan tasoaan pudotuspeleissä, vaan hän jatkaa samoin ottein kuin runkosarjassa. Yksikin lipsahdus kiihkeässä pudotuspeliottelussa voi kääntää ottelusarjan vastustajalle. Onkin hyvin vaikea kuvitella, että Lundell pystyisi koskaan johdattamaan HIFK:ta finaaleihin. Jo neljän sakkiin pääseminen olisi Lundellilta kova saavutus. HIFK:n kurinalainen puolustuspeli mahdollistaa kuitenkin sen, että Lundellin ei tarvitse joka pelissä pelata huikeasti, ja joukkue saattaa keväällä pelata aivan kirkkaimmista mitaleista Lundellista huolimatta.
Kevyt ja kapea puolustuskalusto
Viime kauden paras pelaaja, puolustaja Cory Murphy siirtyi kesällä odotetusti rapakon taakse. Yllättäviä ja merkittäviä menetyksiä sen sijaan olivat Tuomas Eskelisen ja Jere Karalahden puuttuminen joukkueesta. Eskelisen vammat lienevät sitä luokkaa, että kaukaloon hänellä ei ole enää menemistä. Entinen seuraikoni Jere Karalahti taasen kyllästyi Baxterin vaativaan kesäharjoitteluun, ja siirtyi Oulun Kärppien riveihin. Eskelisen ja Karalahden poissaolon myötä HIFK menetti niin kokemusta, kovuutta kuin kilojakin. HIFK:n puolustus onkin nyt melkoisen köykäinen, eikä sitä ilkeää maalinedustan siivoajaa tahdo löytyä.
Joukkueen isokokoisin puolustaja on 188-senttinen ja 87-kiloinen Raumalta Helsinkiin siirtynyt Ilkka Heikkinen. Heikkinen on kuitenkin omimmillaan kiekollisessa pelissä, eikä hänessä ole ainakaan vielä maalinedustaluutijalle sopivaa ilkeyttä. Heikkinen on kuitenkin puolustaja, jonka ura on selkeässä nousujohteessa. Raumalaisen kiekkokoulun kasvatille on luvassa rutkasti peliaikaa niin tasakentällisin, kuin erikoistilanteissa. Paikka kahdessa ensimmäisessä puolustajaparissa on selviö.
Heikkisen lisäksi toinen mielenkiintoinen ”tulokas” joukkueessa on tuttu Hannu Pikkarainen. Viime kaudeksi rapakon taakse siirtynyt Pikkarainen on tuttu pelaaja HIFK:n riveissä, sillä hän on edustanut HIFK:ta jo junioreissa, ja täysiä kausia SM-liigassa Pikkaraisella on takanaan kaksi. Pikkarainen on kauden alla joukkueen selkeä ykköspuolustaja, eikä vähiten monipuolisuutensa takia. Pikkarainen on vahva kiekollisessa pelissä eivätkä kovat taklauksetkaan ole vieras käsite Pikkaraiselle.
Charlie Cook on kotimaisille kiekonystäville vielä melko tuntematon nimi, sitä hän saattaa olla myös kauden päätyttyä. Cook on kelpo puolustaja, mutta häntä voisi pitää peruspuolustajan prototyyppinä, joka ei juuri otsikoissa paistattele. Cook ei ole millään osa-alueella poikkeuksellisen hyvä, mutta toisaalta hän ei ole myöskään millään osa-alueella huono. Harjoituspeleissä Cook on jonkin verran esittänyt pahan pojan elkeitä, mutta liigan pyörähtäessä käyntiin tilanne voi olla Baxterin vaikutuksesta toinen.
HIFK:n juniorimyllyn läpikäynyt Teemu Laakso allekirjoitti täksi kaudeksi sopimuksen Nashvillen kanssa, mutta joukkueet sopivat, että Laakso pelaa vielä yhden kauden HIFK:n riveissä. Varmasti hyvä ratkaisu Laakson kannalta, mutta ennen kaikkea HIFK:n kannalta. Laaksolla on nyt mainio tilaisuus todelliseen läpimurtoon ja ei olisi mikään ihme, jos Laakso pukisi päälleen maajoukkuepaidan johonkin talven EHL-turnauksista.
Edellä mainittu nelikko on selvästi omassa kastissaan HIFK:n puolustajahierarkiassa. Timo Seppäseltä on odotettu vahvaa esiinnousua, mutta sitä ei ole toistaiseksi nähty. Nyt siihen olisi tilaisuus. Tasonnostoa odotetaan myös viime kaudella flopanneelta Tommi Kovaselta, jonka piti olla kiekollinen puolustaja, mutta jonka saldoksi 20 pelissä kertyi vaivainen yksi syöttöpiste.
Hyökkäyspäässä riittää leveyttä
HIFK:n vahvuus tällä kaudella on ehdottomasti hyökkäysrintaman leveys. Laadukkaita hyökkääjiä riitää aina kolmeen ketjuun eikä nelosketjukaan ole kelvoton. Baxterilla on ilman pahoja loukkaantumisia mahdollisuus koota joko kaksi todellista superketjua tai sitten kolme tasaista ketjua.
Mikäli Baxter päättää tehdä kolme tasaisen laadukasta ketjua, hänen sentterinsä ovat Steve Guolla-Rem Murray-Ryan Vesce-Janne Keränen. Guollan, Murrayn ja Vescen keskinäinen järjestys voi luonnollisesti vaihdella paljonkin kauden mittaan.
Murray pystyy pelaamaan myös laidassa, ja onkin todennäköistä, että ainakin alkukaudella paikka löytyy laidasta, jolloin Keränen nousee kolmossentteriksi ja Jermu Porthen ja Juha Fagerstedt kisaavat nelossentterin roolista.
Helsinkiläisten ongelmana on monena kautena ollut senttereiden vähyys, jolloin laitahyökkääjät ovat joutuneet pelaamaan senttereinä. Tällä kaudella moista ongelmaa ei ole, eikä ongelma ratkaisuun tarvittu kuin yhden uuden sentterin hankinta. Ryan Vesce on pienikokoinen yhdysvaltalainen taitosentteri, jonka vahvuuksia ovat hyvä pelisilmä ja ketjukavereille napsahtelevat tarkat syötöt. Vescen yhteispeli harjoitusotteluissa on toiminut mainiosti erityisesti toisen uuden hankinnan, Jussi Pesosen kanssa.
Ilveksessä viime kaudella hyvin pelannut Pesonen sopii mainiosti HIFK:n pelaajistoon ja hänen saaminen HIFK:n riveihin oli kova veto seurajohdolta. Pesonen on isokokoinen pelaaja, joka ei arastele maalille menoa ja joka tarvittaessa pystyy pelaamaan kovaakin. Pesoselle on Baxterin papereissa varattuna iso rooli niin tasakentällisin, kuin erikoistilanteissa. Kaiken mennessä nappiin Vesce-Pesonen voi olla koko liigan ykköstutkapari.
Pesosen ja Vescen lisäksi joukkueeseen ei ole hankittu muita uusia hyökkääjiä eikä siihen ole juuri tarvettakaan. Kimmo Kuhta, Lennart Petrell, Ilkka Pikkarainen ja Janne Laakkonen ovat kaikki neljä laadukkaita laitahyökkääjiä, joista jokaisella on eväitä pelata vastuullisessa roolissa.
HIFK jahtaa tällä kaudella tosissaan mestaruutta. Baxter luottaa kurinalaiseen puolustuspeliin, jossa ei ole sijaa yltiöpäiselle hyökkäämiselle, ylilyönneistä puhumattakaan. Peli ei välttämättä ole sitä mitä Helsingin Jäähallissa on vuosien saatossa totuttu näkemään. Mutta kaiken mennessä nappiin tuloskin voi olla sellaista, mitä ei ole vähään aikaan Nordenskiölkdinkadun jääkiekkopyhätössä nähty.
