Kumpi pesee kasvonsa?

MESTIS / Ennakko
Hermes on tasapaksuhkojen otteidensa myötä valahtanut tasaisessa sarjassa karsijan paikalle. Vierailija Salamat on viidentenä, mutta vieraskiertue on alkanut todellisella ilotulituksella omien maalivahtien selkien taakse. Ennakkoasetelmiltaan ympäripyöreä ottelua tarjoaa toiselle mahdollisuuden hymyyn viikon päätteeksi.

Kotijoukkue Hermeksen murheena ovat olleet pelaajien jatkuvat poissaolot ja kehno erikoistilannepelaaminen. Peruspelaaminen ei ole huonoa, mutta loiston puuttuessa sijoitus on valahtanut karsintarajan alapuolelle. Lauantain otteluun lähdettäessä Pasi Arvosen suojateilla on tilillään kaksi perättäistappiota Jukureiden ja KooKoon oltua kahden maalin verran parempia.

Torstaisen, viime hetkillä Hermeksen tappioksi ratkenneen Kouvolan vierailun seurauksena kokkolalaisten vahvuudesta puuttuu yksi syksyn valopilkuista. Tehokkaasti kauden aloittaneelle 21-vuotiaalle laitahyökkääjä Joni Lindlöfille tuomittiin ottelurangaistus, joka toi mukanaan automaattisesti yhden ottelun pelikiellon.

Hermeksen vahvuudesta puuttuvat myös loukkaantuneet keskushyökkääjä Jani Uski ja puolustaja Mikko Jortikka. Voimalaituri Jarno Kantelus sen sijaan palannee kaukaloon kuumeen jäljiltä. Kanteluksella lienee näyttöhaluja, sillä Salamoiden ja Hermeksen edellisessä kohtaamisessa syyskuussa Kirkkonummella Kantelus kohelsi joukkueensa ulos voittotaistosta. Hermes-kapteenin 27 rangaistusminuutin aikana Salamat taiteili neljä ylivoimamaalia ja voitti lopulta 6-2.

Meitä jyrätään

Kirkkonummen Salamoille Uudellamaalla lokakuussa pelatut ottelut tuottivat kuusi voittoa ja vain kaksi tappiota, mutta kiertue pohjoisempaan Suomeen on alkanut heikosti. Kouvolassa kirkkonummelaiset hävisivät KooKoolle maalein 4-8 ja Vaasassa Sportille peräti 0-7. Salamoiden iloisen hyökkäävä pelityyli vaatii sataprosenttista puolustustahtoa ja -tarkkuutta, tai jälki voi olla karua.

- Meillä on pojat katselleet pistepörssiä ja plus-miinus -tilastoja ja miettineet, että ollaanpa hyviä. Tuntuu, että pojilla on ollut vatsa täynnä, nyt meillä on sellainen pelillinen suvanto, arvioi päävalmentaja Niki Andersson torstain ottelun jälkeen Vaasassa.

Ykköskentällisen miehistä Karo Koivunen, Sami Ryhänen ja Ville Uusitalo löytyvät edelleen pistepörssin kymmenen parhaan joukosta sekä Immo Suutarinen ja Lasse Korhonen tehotilaston top-kympistä, mutta lauantaina nähdään, minkä verran 0-7-Siperia on sytyttänyt salamaryhmää.

Olosuhteista Salamoiden ryhdistäytymisen ei pitäisi olla kiinni, sillä joukkue jäi torstain ottelun jälkeen Vaasaan kylpylähotelliin, joten edestakainen bussiralli Pohjanmaan ja eteläisen Suomen jäi väliin.

- Siitä on fyysistä ja etenkin henkistä etua, kun ei tarvitse istua tuntikausia bussissa. Perjantaina kylvetään ja illalla on joukkueen keilailuturnaus. Päästään viettämään laatuaikaa poikien kanssa, Andersson kertoi ohjelmasta.

Lauantain ottelu on ennakkoasetelmiltaan erittäin tasainen. Vierailija Salamat on tasoltaan luokkaa parempi ja kiekollisena selkeästi taitavampi, mutta viime otteluiden perusteella joukkueen pelityyli on osoittautunut erittäin riskialttiiksi. Koko kauden mittakaavassa Hermes on tosin päästänyt viisi maalia enemmän, joten puutteita on kokkolalaistenkin puolustuspelaamisessa ollut. Kotiedun myötä Hermes on niukka suosikki.

Viimeisimpien otteluiden pistepörssit eivät valitettavasti toimi toistaiseksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle