Jussi Ahokkaan Nuoret Leijonat on tarjonnut kotikatsomoihin turnauksen alussa lähinnä tuskanhuutoja. Peli ei ole ollut kovin vakaata tai näyttävää. Slovakiaa vastaan kaukaloon asteli kuitenkin taktisesti erittäin kypsä Suomen joukkue.

Nuorten Leijonien otteet näyttivät vihdoin siltä kuin pitääkin tuolla joukkueella.

– Oltiin kärsivällisiä ja työteliäitä ja pystyttiin pysymään kiekossa hyvin. Pystyimme hyökkäämään laadukkaasti. Koko ajan meidän joukkue teki yhteiseen laariin töitä, päävalmentaja Ahokas sanoi pelin jälkeen.

Aihiot ovat toki olleet olemassa. Suomen pelaajat ymmärtävät tilan voittamisen ja tilan tekemisen periaatteet ja pystyvät toteuttamaan niitä käytännössä, mikä on antanut jatkuvasti viitteitä paremmasta. Pelin rytmien ymmärtäminen on myös se iso muutos, joka on Suomen otteissa tapahtunut vuodentakaisesta.

Suomen pelaaminen oli nopeaa ja yhtenäistä.

Jo harjoituspelissä Kanadaa vastaan Suomi pystyi pelaamaan suomalaisen jääkiekon vahvuuksilla ja rytmittämään peliä. Rytmittäminen toimi myös Kazakstania ja Ruotsia vastaan, mutta niissä peleissä homma sakkasi muuten.

Slovakiaa vastaan Suomi kaivoi kokonaisuutena saman kypsyyden esiin kuin harjoituspeleissä. Ennen kaikkea peli tuli nyt selkäytimestä ja se näytti luontevalta.

Nuoret Leijonat löi pöytään sellaisen peliesityksen, että ei sinne vastustajalle paljon armopaloja annettu. Lähinnä jäähyilyn myötä Slovakialle tarjottiin mahdollisuutta roikkua mukana.

Viidellä viittä vastaan Suomi hallitsi kiekkoa mielin määrin. Hyökkäyspelaamista rytmitettiin optimaalisesti.

Slovakia pelasi, kuten Jatkoaika ennakoi, tiivistä keskialueen trapia. Suomi pelasi juuri niin kuin tuota trapia vastaan pitikin: maltilla ja tiiviisti. Suomi haki vauhtia koko viisikon voimin, malttoi laittaa ensimmäisen syötön riittävän ajoissa liikkeelle ja pääsi sitä kautta murtamaan keskialueen.

Kuusi viivelähtöä pelin avauserässä kertoi jo siitä, että Slovakian trapia vastaan haluttiin hyökätä hyvin organisoituneena.

Suomen pelaaminen oli nopeaa ja yhtenäistä. Koko viisikko oli samassa rytmissä ja peli soljui vaivattomasti. Toki muutamia kiekonmenetyksiä ja harhasyöttöjä tuli edelleen, mutta ne eivät kääntäneet pelin virtausta kuten aiemmissa peleissä.

Kiekonmenetyksiä tuli myös selvästi vähemmän kuin aikaisemmissa peleissä.

Tilastoitu Suomen kiekollinen pelaaminen siniviivoilla.

Kiekonhallinta oli suvereenisti Suomella. Kiekkokontrollijääkiekkoa voi pelata myös pienessä kaukalossa.

Tällainen esitys antaa paljon hyviä viitteitä jatkoa ajatellen. Lohkon päätöspelissä Yhdysvaltoja vastaan Suomen on kyettävä rytmittämään peliä yhtä harmonisesti.

Tolvaselle saatava vetopaikkoja

Pari pientä säröä Nuorten Leijonien pelaamisesta oli kuitenkin havaittavissa. Ensinnäkin puolustajista Urho Vaakanainen vaikuttaisi edelleen olevan hieman hakoteillä pelin rytmittämisen kanssa. Hän ei aina tunnista, miten peliä tulisi pelata kiekolla pelin vaatimalla tavalla. Se näkyy siinä, että Vaakanainen nostaa jalalla kiekkoa huonoissa tilanteissa tai lyö omista siirtokiekon keskialueelle, kun olisi muitakin vaihtoehtoja.

Nuorten Leijonien kannalta onneksi Vaakanainen vaikuttaisi kuitenkin olevan ainoa, joka ei vielä ole ihan täysin kartalla valmennuksen pelitavasta. Pieni särö pitäisi olla helposti korjattavissa.

Toinen seikka, johon valmennuksen on syytä kiinnittää huomiota, on Eeli Tolvasen ylivoimaviisikon pelaaminen. Siinä ei nyt pystytä nyt tarjoamaan Tolvaselle riittävän laadukkaita vetopaikkoja suoraan syötöstä. Viivamies Henri Jokiharjun kätisyys on isoin ongelma, eikä ongelma ole korjaantunut, vaikka Suomi on harrastanut ylivoimassa vielä hieman mysteeriksi jäänyttä paikanvaihtopelaamista, jossa Tolvanen liukuu Jokiharjun paikalle keskelle. 

Jos Suomi mielii menestyä turnauksessa, Tolvasen ratkaisuosaaminen ylivoimalla on saatava esiin. Pudotuspeleissä erikoistilanteet ovat ratkaisevassa roolissa. 

Mallia Tolvasen hyödyntämiseen Ahokas ja kumppanit voivat katsoa viime kauden Jokereista ja maajoukkueesta, kun Sami Lepistö tarjoili kuin liukuhihnalta Tolvaselle paikkoja.