HIFK:n pelaaja-arviot 2018-2019: Kauteen mahtui vain kourallinen tasaisia onnistujia

LIIGA / Artikkeli
HIFK:n ykkösketju oli tuttu näky tuulettamassa.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
HIFK:n kauteen mahtui jälleen kerran jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Pelaajarintamalla tasaisia suorittajia löytyi vain kourallinen. Erityisesti hyökkäyksessä vain ykkösketju pystyi tuottamaan tasaisesti pisteitä.

Maalivahdit

7,5
Atte Engren
Kausi oli edellisen sesongin tapaan kaksijakoinen. Viime kaudella Engren tuli vakuuttavasti joukkueeseen, mutta kadotti kevätkaudella vireensä Kevin Lankisen palattua kokoonpanoon. Kulunut kausi alkoi heikosti ja HIFK:lla näytti olevan jo maalivahtikriisi käsissään, mutta kevätkaudella palaset loksahtivat kohdilleen ja maalivahti oli joukkueensa tuki ja turva. Ilman Engrenin huippuotteita helsinkiläisten pudotuspelitaival olisi päättynyt jo puolivälieriin.
6
Markus Ruusu
Entinen huippulupaus ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa ykkösvahtina viime kaudella Liigassa. Tällä kaudella Ruusulle avautui uusi paikka ykkösvahdin paikan nappaamiseen Engrenin haparoidessa, mutta nuorukainen ei onnistunut käyttämään tilaisuuttaan. Alkukaudesta HIFK peluutti maalivahtikaksikkoaan tasaisesti, mutta kevätkaudella Ruusulle jäi vain satunnaistuuraajan rooli. Ura jatkuu JYPisssä, jonne Ruusu palaa kahden vuoden reissultaan.

Puolustajat

6,5
Markus Kankaanperä
Kokenut konkari toi joukkueen takalinjoille äijämäisyyttä ja rauhallisuutta. Pelillisesti parhaat päivät ovat jo selvästi takanapäin. Kankaanperä on edelleen käyttökelpoinen pelaaja alivoimalla ja johtoa suojatessa, mutta muuten rooli on varsin pieni. Kauden kohokohdaksi jäi 2000 jäähyminuutin rajapyykin ylittäminen, jonka Kankaanperä sai täyteen otettuaan maaliskuun ottelussa Ässiä vastaan kymmenen minuutin käytösrangaistuksen pelin jo päätyttyä.
5
Joe Finley
Toinen peräkkäinen loukkaantumisten sävyttämä kausi. Järkälemäinen puolustaja pystyi pelaamaan vain 19 ottelussa ilman tehomerkintöjä, eikä parhaiden päivien fyysisestä pelistä näkynyt viitteitä. Ensimmäinen HIFK-kausi oli vain kaukainen muisto kahdella jälkimmäisellä kaudella. Aika HIFK:ssa päättyy tähän kevääseen ja koko uran jatkon yllä leijailee uhkakuvat.
8
Joonas Lyytinen
Nashville Predatorsin farmissa sivuraiteella ajautunut puolustaja siirtyi kesken kauden HIFK:hon. Esiintyi heti ensimmäisissä otteluissa Ari-Pekka Selinin alaisuudessa tehokkaasti, mutta tehot laskivat Pikkaraisen astuttua puikkoihin. Sortui ajoittain virheisiin kiekollisena, mutta toisaalta pystyi myös rohkeudellaan siirtämään kiekon paineen alta tyhjään tilaan. Jatkaa HIFK:ssa myös ensi kaudella.

Kyle Quincey toi HIFK:n takalinjoille kamppailuvoimaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
7,5
Ville Varakas
Kokeneen puolustajan viime kausi oli vaikea, mutta tällä kaudella esiintyminen oli varmempaa. Ei pysty tuottamaan enää pisteitä enää takavuosien tahtiin, mutta kovat taklaukset löytävät edelleen tiensä vastustajiin. Omaksui kauden aikana roolinsa tasapainottavana pelaajana ja yhteistyö Lyytisen kanssa oli mallikasta.
7
Ryan O'Connor
Viides kausi Suomessa sujui odotusten tasolla. Koko Suomessa vietetyn ajan jenkkipakki näytti potentiaaliselta, mutta ura jäi junnaamaan paikalleen. Täytti HIFK:ssa paikkansa, muttei noussut avainpelaajien joukkoon. Seuraavaa askelta huippupelaajaksi O'Connor hakee DEL-liigan Iserlohn Roostersista.
8
Kyle Quincey
586 NHL-ottelun konkari saapui kauden kynnyksellä takalinjoille tuomaan äijämäisyyttä. Kävi pelaamassa Kanadan paidassa Spengler Cupia, josta tuliaisena oli lähes kaksi kuukautta Quinceyn sivussa pitänyt loukkaantuminen. Runkosarjan vakaa perustaso nousi vielä pykälän ylemmäs pudotuspeleissä, jossa nousi joukkueen tehokkaimmaksi pelaajaksi yhdessä Sakari Salmisen kanssa.
7
Aleksi Laakso
Palasi vuoden ulkomaan visiitiltä Liigaan ja tällä kertaa HIFK:n riveihin. Tuli lähtökohtaisesti rotaatiopuolustajaksi ja sellaisena myös pysyi. Pääsi loukkaantumisten vuoksi pelaamaan yli puolet runkosarjan otteluista. Ei sortunut virheisiin, muttei toisaalta pystynyt myöskään säväyttämään.
9
Teemu Eronen
Kolmas kausi HIFK:ssa nosti Erosen lopullisesti Liigan eliittipuolustajien joukkoon. Sijoittui puolustajien pistepörssissä neljänneksi, vaikka oli sivussa yhdestätoista ottelusta. Pudotuspeleissä ei pystynyt kannattelemaan joukkuetta, vaan menetti ykköspuolustajan paikan Kyle Quinceylle. Runkosarjassa Eronen oli kiekonhallintatilastoissa Liigan kärkipäätä, Corsiprosentti oli puolustajista paras.
6
Elias Ulander
Kaksi vuotta sitten A-nuorten parhaaksi puolustajaksi valitun Ulanderin läpimurtoa on odotettu kaksi kautta, mutta kuluneella kaudella puolustaja otti ennemminkin takapakkia. 22-vuotiaasta pelaajasta ei voi puhua enää pelkkänä tulevaisuuden nimenä, eikä olosuhteet läpimurtoon näytä olevan HIFK:ssa optimaaliset. Sopimuksesta huolimatta Ulanderia on viety huhuissa pois HIFK:sta.
6,5
Johan Motin
Raumalta Helsinkiin saapunut ruotsalaispuolustaja vakiinnutti kauden aikana paikkansa HIFK:n ykkösparissa Teemu Erosen rinnalla. Jäi kuitenkin kauas pakkiparinsa tasosta ja kokonaisuutena rooli oli liian suuri taitotasoon nähden. Teki varsinkin pudotuspeleissä virheitä, jotka kävivät joukkueelle kalliiksi. Sopimus jatkuu myös ensi kaudelle, mutta ykkösparissa Motin tuskin ensi kaudella enää viilettää.

Hyökkääjät

7
Iikka Kangasniemi
Kangasniemi on yksi niistä pelaajista, joiden kauden voi laskea kahteen osaan; Selinin aikaan ja Pikkaraisen aikaan. Vikkeläliikkeinen hyökkääjä aloitti kauden hurjassa lennossa. Ennen Selinin potkuja Kangasniemi takoi 27 ottelussa 32 pistettä, mutta Pikkaraisen alaisuudessa pistetili karttui pudotuspelit mukaan lukien 23 ottelussa vain kuudella. Vastaava ailahtelu on tuttua myös aiemmilta kausilta. Kangasniemi kärsi kauden aikana myös lukuisista loukkaantumisista ja sairasteluista, joiden vuoksi väliin jäi kaikkiaan 21 ottelua. HIFK jäi välierissä Kärppien jalkoihin erityisesti avainpelaajien tehottomuuden vuoksi, juuri siinä katseet kääntyvät Kangasniemen suuntaan.
9
Juhani Tyrväinen
Romuluinen hyökkääjä jatkoi siitä, mihin viime kaudella jäi. Joukkueen ykkössentteri jäi vain yhden pisteen päähän uransa piste-ennätyksestä. Vaikka kokonaisuutena kausi oli kiitettävä, syyskaudella pahimman loukkaantumissuman aikaan Tyrväinen ei pystynyt kannattelemaan joukkuetta. Yksin Tyrväisen piikkiin ongelmaa ei voi kuitenkaan kaataa. Ura jatkuu SHL:ssä Luleå HF:n riveissä.
6,5
Teemu Engberg
19-vuotias hyökkääjä pääsi pelaamaan 38 ottelua Liigassa. Rooli jäi kuitenkin pieneksi ja lopullinen läpimurto jäi tekemättä. Ensi kaudella Engbergillä on näytön paikka, sillä sopimus on loppuu ensi kevääseen.
9
Anton Lundell
Kauden alkaessa vasta 16-vuotiaalta sentteriltä ei odotettu suuria, mutta toisin kävi. HIFK:n keskusta oli kauden alussa vajaalukuinen ja toisen polven kiekkoilija käytti tilaisuutensa. Pelasi runkosarjassa kaikkiaan 38 ottelua, joissa syntyi 19 tehopistettä. Lundell pelasi tunnollisesti molempiin suuntiin, mutta kevään koittaessa hyökkäyspään tehot jäivät piippuun. Ensi kaudella odotettavissa askel seuraavalle tasolle ja joukkuetta kantavaksi pelaajaksi.

Kauden alkuvaiheilla Santala kantoi kultaista kypärää, loppukaudesta sentteri vajosi nelosketjuun.
6
Teemu Tallberg
Viime kausien teräsmies kärsi isosta loukkaantumisesta, jonka vuoksi väliin jäi yli puolet runkosarjasta. Tallberg palasi kokoonpanoon runkosarjan viimeisillä kierroksilla ja pudotuspeleissä hyökkääjä pelasi yhtä vaille kaikki ottelut. Ei päässyt viime kauden vakuuttavien otteiden tasolle. Varsinkin loukkaantumisen jälkeen Tallbergilla vaikutti olevan vaikeuksia päästä astetta nopeatempoisempaan pelitapaan käsiksi. Sopimus jatkuu vielä ensi kauden.
7
Juho Keränen
Kokenut ja monipuolinen hyökkääjä tuli HIFK:hon tuomaan ryminää ja leveyttä. Viidellä edelliskaudella Keränen oli ollut sivussa yhteensä 26 ottelusta. Ei teräsmieslukemia, mutta kokonaisuutena Keräsen pelimäärät ovat olleet korkeita lähes koko aikuisuran. Kuluneella kaudella loukkaantuminen piti miehen sivussa 37 ottelusta, mikä on Keräsen koko uran korkein lukema. Pudotuspeleissä Keränen iski maaleja tärkeisiin paikkoihin ja oli yksi suurimmista onnistujista, tilanne kertoo kuitenkin yhtä HIFK:n avainpelaajien alisuorittamisesta kuin Keräsen hurjasta tasonnostosta.
6
Tommi Santala
Palkattiin tuomaan eturivin johtajuutta ja erikoisosaamista kiekolliseen peliin. Runkosarjassa pelasi pari kuumaa jaksoa Kangasniemen vierellä, mutta kauden lopulla taso laski ja konkari putosi eturivistä täytemieheksi. Roolin pieneneminen näkyi turhautumisena, josta paras osoitus ensimmäisen pudotuspelin törkytaklaus Pelicansin Mikko Kousaan, josta oli palkintona viiden ottelun pelikielto. Pudotuspeleissä suurin arvo aloitusympyrässä, jossa oli Liigan paras erikoismies, mutta Santalasta odotettiin vastuunkantajaa nimenomaan kevään pelejä silmällä pitäen, joten arvosana ei nouse järin korkeaksi runkosarjan 39 pisteestä huolimatta. Sopimus - ja kenties koko ura katkolla.
7
Jasse Ikonen
Ikonen ajatui Kärpissä sivuraiteelle ja edessä oli toisen kerran uralla siirto HIFK:hon kesken kauden. Urheilullinen hyökkäjä ei pystynyt nappaamaan paikkaa tulosketjuissa myöskään HIFK:ssa, vaan jäi alempien ketjujen työmyyräksi, joskin vastuuta tuli huomattavasti enemmän kuin Kärpissä. Varsinkin alivoimalla Ikonen kuului eniten pelaavien hyökkääjien joukkoon. Sopimus kattoi vain loppukauden.
6
Lennart Petrell
Kapteenin runkosarja oli heikko. Petrellin pelaamisesta näytti puuttuvan rentous ja peli näytti väkinäiseltä, eikä taso riittänyt kiekollisessa pelissä, vaikka esittikin muutaman tahtomaalin kauden aikana. Auttaisiko kapteenin natsoista luopuminen? Sekä kiekonhallintatilastoissa että tehotilastossa joukkueen heikoimpia pelaajia. Pudotuspeleissä rymisteljä-Lennu palasi kaukaloon, mutta herää kysymys, miksi joukkueen kapteeni näytti heräävän vasta kevään peleissä. Pelkän runkosarjan perusteella arvosana olisi ollut vieläkin huonompi. Sopimus jatkuu vielä kaksi kautta.
7
Ilmari Pitkänen
Nelosketjun puurtajaksi profiloitunut hyökkääjä tuli HIFK:hon loppukesästä koesopimuksella täydentämään kokoonpanoa. Pääosin pelipaikka löytyi alemmista ketjuista, mutta pääsi näyttämään osaamistaan myös ylemmissä ketjuissa. Nöyrä joukkuepelaaja teki parhaansa, mutta ilman loukkaantumissumaa Pitkäsen pelimäärä olisi jäänyt paljon nähtyä pienemmäksi. Täytti paikkansa rotaatiopelaajana.
7,5
Sakari Salminen
Taikuri saapui Porista kesken kauden kovien odotusten saattelemana. Ässissä lähes pisteen ottelukeskiarvolla takonut Salminen ei löytänyt paikkaansa helsinkiläisten riveissä, ja vaikka pystyi iskemään kohtalaiset tehot, erityisesti viisikkopelissä Salminen ei päässyt Jarno Pikkaraisen aktiiviseen pelitapaan kunnolla sisään. Pudotuspeleissä nosti tasoaan ja iski Pelicansia vastaan HIFK:n välieriin lopulta vieneen voitto-osuman. Kokonaisuutena Salmisesta jäi kuva, että on parhaimmillaan joukkueen ylivoimaisena ykköstähtenä ja suurella peliajalla. HIFK:ssa joutui sopeutumaan kakkosviulistin rooliin.
7
Micke Åsten
Seitsemännen kautensa HIFK:n edustusjoukkueessa pelannut Åsten jatkoi siitä, mihin on viime kausilla jäänyt. Tekee pyyteetöntä työtä joukkueen eteen ja pystyy silloin tällöin iskemään maaleja, mutta toisaalta ura tuntuu junnaavan paikoillaan. Hyökkääjä ei petä, muttei toisaalta juuri yllätäkään. Kauden kohokohdaksi voidaan laskea kahden tehopisteen ilta Tapparaa vastaan syyskaudella. Sopimus jatkuu vielä kahden seuraavan kauden ajan.
8
Juha Jääskä
Hyökkäyksen monitoimimies pelasi jokaisessa roolissa aina kärkiketjun laitahyökkääjästä nelosketjun keskushyökkääjään. Pelipaikkansa HIFK:n miehistössä vakiinnuttanut Jääskä paranteli piste-ennätystään 21 pisteeseen ja sijoittui joukkueen sisäisessä pistepörssin kärkikymmenikköön. Pudotuspeleissä joutui olosuhteiden pakosta liian suureen rooliin kakkosketjun keskelle. Jatkaa HIFK:ssa myös ensi kaudella.
7
Niklas Nordgren
Viime kesä meni pilalle loukkaantumisen vuoksi. Pääsi mukaan kauden alkuvaiheilla, mutta loukkaantuminen pilasi jälleen kauden. Pelaamissaan otteluissa Nordgren ehti väläyttelemään kiekollista osaamistaan, mutta fysiikassa ja kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on vielä tekemistä, jotta nuorukainen pystyy ottamaan seuraavan askeleen ja vakituisen paikan Liiga-joukkueen kokoonpanosta. Sopimus jatkuu vielä kaksi kautta, joten aikaa läpimurrolle on.
7
Thomas Nykopp
Edelliskausilta tutut loukkaantumiset pilasivat Nykoppilta myös tämän kauden. Keskushyökkääjänä kauden aloittanut Nykopp ehti pelaamaan kauden aikana 21 ottelua, joissa pistesarakkeeseen kertyi täytettä vain yhden syöttöpisteen verran. Loukkaantui joulukuussa ja alun perin loukkaantumisen piti pitää Nykopp sivussa koko loppukauden, mutta palasi kokoonpanoon kahteen viimeiseen pudotuspeliotteluun. Viime kauden alussa 23 pelissä 15 pistettä tehneen, mutta sittemmin tehonsa kadottaneen Nykoppin sopimus jatkuu vielä ensi kauden.
6
Henrik Koivisto
Viime kaudella Jukureissa ja KooKoossa epäonnistunut Koivisto tuli HIFK:hon alkujaan koesopimuksella paikkaamaan sentterivajetta. Loukkaantui koeajan aikana, mutta Koivistolle sorvattiin siitä huolimatta kauden loppuun asti kestävä sopimus. Joutui tyytymään paikkaan rotaatiossa ja loppukaudella katseli pelejä katsomon puolelta. Kaikkiaan pelejä kertyi vain kaksitoista.
9
Erik Thorell
Liukasliikkeinen ja sulava ruotsalainen oli helsinkiläisten kiekollisen pelin sielu. Joukkueen tasaisin suorittaja jäi kolmessa pelissä ilman pisteitä vain kertaalleen, kaikkiaan Thorellin nimi löytyi pistesarakkeista 32 ottelussa, kun pelejä kertyi 47. Thorellin loukkaantuminen syyskauden lopulla antoi alkusysäyksen myös Ari-Pekka Selinin potkuihin johtaneessa tapahtumasarjassa. Thorellin poissaolo sattui muutenkin pahimman loukkaantumissuman keskelle ja ruotsalaisen poissaolo hyydytti sillä hetkellä ainoana toimineen ketjun pelaamisen ja HIFK putosi pahimmillaan taistelemaan paikasta pudotuspeleihin. Sopimus on katkolla ja hallipuheissa Thorellia viedään takaisin kotimaahansa..
9
Joonas Rask
Tulisieluinen taistelija pelasi rikkonaisten viime kausien jälkeen lähes täyden runkosarjan, mutta tällä kaudella loukkaantuminen tuli pahimpaan mahdolliseen paikkaan, toisessa välieräottelussa Kärppiä vastaan. Käsivamma päätti lopulta Raskin kauden. 29-vuotiaan hyökkääjän merkityksen huomasi parhaiten loukkaantumisen jälkeen. Raskin nimeä ei löydy pistesarakkeista jokaisella kierroksella, mutta ei ole sattumaa, että Rask on jokaisella HIFK-kaudellaan ollut osa joukkueen tuottavinta ketjua. Ykkösketju katosi kuvasta Raskin pudottua kokoonpanosta. Hyökkääjä jatkaa uraansa Ruotsissa Örebro HK:n riveissä.
Juttua muokattu 10.08, korjattu Jääskän sopimustilanne.

» Lähetä palautetta toimitukselle