Kultaisella, nyt jo nostalgisella 2000-luvulla suomalainen jääkiekon ystävä saattoi aloittaa aamunsa teksti-TV:n tuolloin arkiselta tuntuneella näyllä:
Philadelphia Flyers - Anaheim Ducks 3-1
Antero Niittymäki 29/30
Teemu Selänne 1+0
Florida Panthers - Calgary Flames 0-2
Miikka Kiprusoff 42/42
Olli Jokinen 0+0
Toronto Maple Leafs - Montreal Canadiens 5-1
Vesa Toskala 37/38
Saku Koivu (ei kokoonpanossa)
Columbus Blue Jackets - Atlanta Thrashers 2-6
Fredrik Norrena 14/18
Kari Lehtonen 32/34
Nykyään näky on erilainen:
Nashville Predators - Chicago Blackhawks 2-7
Pekka Rinne 6/10
Juuse Saros 12/15
Olli Määttä 0+2
Columbus Blue Jackets - Carolina Hurricanes 1-3
Joonas Korpisalo 22/25
Teuvo Teräväinen 1+2
Sebastian Aho 2+1
Florida Panthers - Boston Bruins 1-2 ja.
Aleksander Barkov 1+0
Tuukka Rask 39/40
Winnipeg Jets - Calgary Flames 6-1
Patrik Laine 2+2
Joona Luoto 0+1
Huomio kiinnittyy maalivahteihin. Suomalaisten torjujien kärki on yhä terävä, mutta kaventunut kovasti. Kun kansallinen maalivahtituotanto on hyytynyt, sinivalkoisten kenttäpelaajien määrä NHL:ssä on kasvanut. Onko ongelma siis negatiivinen vai positiivinen?
Suomen profiloituminen maalivahtien maaksi
Pienenä jääkiekkomaana Suomi tarvitsi aikanaan oman mahtivalttinsa, oman vientituotteensa päästäkseen lajin huipulle. Heikomman pelaajamateriaalin vuoksi Suomi rakensi usein pelaamistaan puolustamisen varaan. Tällöin luonnollisesti maalivahti korostui.
Seurauksena maalivahtipelaamiseen myös panostettiin. Valmennus oli huippuluokkaa ja harjoittelu laadukasta. Ensimmäinen suomalaisvahti varattiin NHL:ään jo vuonna 1977, kun Markus Mattsson kuulutettiin viidennellä varauskierroksella.
Pitkään oli kasvua: 1980-luvulla NHL-varauksen sai kuusi maalivahtia. 1990-luvulla kymmenen, mukana Miikka Kiprusoff ja Fredrik Norrena. Huippu koitti 2000-luvulla. 22 NHL-vahdista peräti seitsemän onnistui nousemaan merkittävään asemaan organisaatiossaan, keihäänkärkinä Kari Lehtonen ja Tuukka Rask.
2010-luvulla NHL:ään varattiin 17 suomalaista maalivahtia. Juuse Saros ja Joonas Korpisalo ovat heistä ainoat, joiden molemmat jalat ovat kynnyksen yli NHL:n puolella. Tasonsa pysyvästi todistaneita ykkösmaalivahteja heistäkään ei ole kumpikaan. Koko 2010-luvulla ei siis yksikään suomalainen noussut ykkösmaalivahdiksi NHL:ään.
Vuonna 2005 varattu Rask on edelleen edellinen varaustilaisuudessa huudettu suomalainen ykkösvahti. Toissa vuosikymmenellä maalivahteja huudettiin ykköskierroksella enemmän (3) kuin viime vuosikymmenellä ensimmäisten kahden kierroksen aikana (2). Korkeimman varauksen tällä vuosikymmenellä sai Christopher Gibson vuonna 2011 toisella kierroksella, yhteensä 49. varauksena.
2000-luvun korkeassa varausmäärässä täytyy huomioida, että silloin oli huomattavasti nykyistä tavanomaisempaa varata maalivahteja myös varsinaisen varausvuoden jälkeen. 2000-luvulla varatuista suomalaismaalivahdeista kymmenen oli yli-ikäisiä, kun taas 2010-luvulla sellaisia oli neljä. Kokonaismäärästä prosentuaalisesti 45 prosenttia 2000-luvulla ja 25 prosenttia 2010-luvulla.
Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että erityisesti uuden vuosikymmenen alkupuolelta ei todennäköisesti kannata odotella uusia kotimaisia NHL-torjujia ainakaan ykkösrooliin. Vuosikymmenen loppupuolelta mahdollisuutta odottavat vielä esimerkiksi Veini Vehviläinen, Ukko-Pekka Luukkonen ja Justus Annunen.
NHL-varauksia yksinään ei kannata tuijottaa. Osa pelaajista varataan yli-ikäisinä ja osa nousee NHL:ään ilman varausta, kuten esimerkiksi Antit Niemi ja Raanta ovat osoittaneet. Silti NHL-varausten tarkastelu antaa rehellisen näkemyksen, kuinka lahjakasta maalivahtiainesta maat tuottavat.
| 2010-luvulla kahden ensimmäisen kierroksen aikana varatun maalivahdin kotimaa | Määrä |
| Kanada | 13 |
| USA | 9 |
| Ruotsi | 4 |
| Venäjä | 3 |
| Suomi | 2 |
Taulukosta nähdään, että lahjakkaiden vahtien suhteen Kanada kerää suurimman kunnian, mikä toki massan määränkin suhteen ei ole yllättävää. Sen takia tilastoa on syytä täsmentää katsomalla, kuinka varatuista maalivahdeista on tullut NHL-tason vahteja. Rajana on 50 ottelua NHL:ssä, mikä on toisaalta matala rima, mutta antaa helpommin mahdollisuuden myös viimeisimpinä vuosina varatuille vahdeille.
Ehdoton ykkösnimi viime vuosikymmenellä oli Andrei Vasilevski, Tampa Bay Lightningin ykkösvahti. Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on Malcolm Subban, joka on harvoja ykköskierroksella varattuja maalivahteja. Subban jumahti hänet varanneessa Boston Bruinsissa Raskin taakse. Laajennusvaraustilaisuudessa Vegas Golden Knightsiin siirtynyt vahti jatkoi äskettäin olleella siirtotakarajalla matkaansa Chicago Blackhawksiin.
Mukaan mahtuu myös Calvin Pickardin ja Tristan Jarryn kaltaisia herroja, jotka ovat seilanneet AHL:n ja NHL:n väliä. Jarryn tilanneon tällä kaudella hieman parantunut, kun vastuu on jakautunut lähes puoliksi Matt Murrayn kanssa.
| Otoskoosta vähintään 50 ottelua pelanneiden maalivahtien kotimaa | Määrä |
| Kanada | 5 |
| USA | 2 |
| Suomi | 2 |
| Venäjä | 2 |
| Ruotsi | 0 |
Kaikkien 2010-luvulla NHL-varattujen vahtien uran voi arvioida jatkuvan vielä 10–20 vuotta. Kanadalla kärkinimiä ovat Carter Hart ja Mackenzie Blackwood, Yhdysvalloilla John Gibson. Suomen kaksikon muodostavat Saros ja Korpisalo, kun taas Venäjän kaksikon täydentää Vasilevskin rinnalla Ilja Samsonov.
Ehdottomasti huolestuttavin tilanne onkin Ruotsilla, jonka neljästä viime vuosikymmenellä NHL:ään varatusta maalivahdista yksikään ei ole onnistunut tarraamaan NHL-paikkaan. Henrik Lundqvist jättää vääjäämättä ison aukon Tre Kronorin maalille.
Jo tuosta porukasta nähdään, etteivät Suomen nimet ole kiistatonta kärkeä. Suomen ehdoton kilpailuetu on siis kiritty kiinni. Valmennukseen on panostettu myös muissa maissa merkittävästi, eikä vähiten suomalaisten avustuksella. Siinä missä esimerkiksi kanadalaisvalmentajat ovat vierailleet Suomessa oppimassa suomalaisesta maalivahtivalmennuksesta, NHL:ssä ja KHL:ssä on suomalaisia maalivahtivalmentajia. Tunnetuimpana esimerkkinä Jussi Parkkila, joka työskentelee Colorado Avalanchen maalivahtivalmentajana.
– Muissa maissa ei ennen ollut maalivahtivalmennusta pienestä lähtien. Nyt on. Meillä ei siis ole enää kilpailuetua, Jääkiekkoliiton maalivahtikouluttaja Aki Näykki sanoi Ylen haastattelussa viime vuonna.
Ironista kyllä, maalivahtivalmennus ei ole saanut Suomessa ansaitsemaansa kunnioitusta, mikä on näkynyt huippunimien karkaamisena ulkomaille. Liiga-tasollakin täysipäiväiset maalivahtivalmentajat ovat todella vähissä. Usein nähdäänkin tilanteita, joissa maalivahtivalmentaja ottaa kontolleen myös esimerkiksi joukkueenjohtajan tai fysiikkavalmentajan vastuut, jotta työstä saa täysipäistä ansiota.
Mestis-tasolla, mahdollisesti jopa Liigaa tärkeämpi nuorten kehittämispaikka, useat maalivahtivalmentajat tekevät työtään ilman varsinaista palkkaa. Korvauksena kyseeseen saattavat tulla esimerkiksi kilometrikorvaukset matkoista.
Toinen laskee, toinen nousee
Suomen kenttäpelaajatuotannon kärki on kokenut kuitenkin huiman loikan. Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vielä vuosituhannen ensimmäisellä kymmenellä oli lähestulkoon itsestäänselvyys, että Liiga-pelaaja pääsee vuodenvaihteen MM-kisoihin. Tuoreimmissa nuorten MM-kisoista taas karsiutui seitsemän Liigaa pelaavaa pelaajaa. Ja päälle vielä loukkaantunut Anton Lundell sekä rajatapauksia, kuten Lukon Miska Kukkonen. NHL:n ensi kesän varaustilaisuuden ykköskierrokselle povatulle Roni Hirvoselle ei joukkueessa nähty roolia.
Suomalaisen juniorityön kohentunut taso näkyy suoraan NHL:n varaustilaisuuksissa.
| Kahdella ensimmäisellä kierroksella NHL:ään varatut suomalaiset kenttäpelaajat | Määrä |
| 1990-luku | 15 |
| 2000-luku | 13 |
| 2010-luku | 41 |
Viime vuosikymmenen korkean profiilin varausten määrän kasvu oli suorastaan räjähdysmäinen. Yli kolminkertaiset lukemat aiempiin vuosikymmeniin ovat tehneet Suomen pelaajamateriaalin kärjestä selvästi leveämmän.
Muutos kulminoitui erinomaisesti Suomessa vuonna 2016 pelattuihin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Suomi ei pärjännyt maalivahtipelaamisella, vaan nimenomaan räiskyvällä hyökkäyspelillä. Puhtaassa maalintekokilpailussa kaatui puolivälierissä jääkiekon kehtomaa Kanada, eikä loppuottelu Venäjääkään vastaan ollut kovin tarkkaa vääntöä.
Kaikki eivät tietenkään pääse suoraan varaustilaisuuden jälkeen NHL:ään. Se on positiivinen asia kotimaisen Liigan kiinnostavuuden kannalta. Mahdollinen nuorten maailmanmestari, joka on vastikään varattu NHL:ään on omalle Liiga-seuralle erinomainen markkinointivälinen.
Pelaajamassoiltaan rajallisena maana Suomi ei voi jatkuvalla syötöllä kehittää huippumaalivahteja, erinomaisia puolustajia ja säkenöiviä hyökkääjiä. On luonnollista, että jollain osa-alueella lupauksia ei tule samanlaista määrää. Nyt puntit ovat selvästi tasoittuneet ja tasoittumassa kenttäpelaajien osalta, kun taas maalivahtien määrä on hyvä, vaikkei aiempien vuosien tapaan loistelias.
Pelaajakehityksen on Suomen tapaisessa maassa pakko mennä sykleittäin. Aistittavissa on ollut myös tyytyväisyyttä tilanteeseen, mikä on rajannut nyt maalivahtien kehittymistä, kun valmennus on polkenut paikoillaan.
– Ehkä Suomessa tuudittauduimme siihen, että maalivahtigeeni on äidinmaidossa. Emme kehittyneet tarpeeksi. Nyt kehitystä on taas otettu kiinni, Näykki totesi Ylelle.
Kuinka pahasti kilpailuetu edes on kadonnut?
Suomalaisten ykkösvahtien määrä on vähentynyt niin Liigassa kuin NHL:ssäkin. Liigan kohdalla selvää trendiä ei ole asiassa havaittavissa. Tänä vuonna ulkomaalaisten ykkösvahtien invaasio on ollut poikkeava.
NHL:n kohdalla käyrä on kuitenkin ollut laskeva. Maailman suurimmassa kiekkoliigassa on tällä hetkellä kuusi vahtia, joita voi pitää selvästi ison roolin torjujana: Rinne, Rask, Raanta, Joonas Korpisalo, Mikko Koskinen ja Saros, joka tosin on Rinteen takana kakkosena.
Heidän takanaan tulee suuri määrä lupaavia nuoria vahteja Leijonat viime vuonna maailmanmestaruuteen torjuneesta Kevin Lankisesta lähtien.
Eivätkä maalivahtitoivot lopu pelkästään jo huippusarjoissa oleviin. Kaikissa tärkeimmissä ikäkausimaajoukkueissa eli alle 20-, 18-, ja 16-vuotiaissa Suomen ykkösvahti on jos ei maailman paras, aivan kirkkainta kärkeä. Justus Annunen, Joel Blomqvist ja Topias Leinonen ovat kaikki nimiä, joille voi tällä hetkellä povata äärimmäisen kirkasta tulevaisuutta.
Kun tähän lisätään maalivahteihin usein liittyvä vaikeasti ennustettava kehittyminen, määrä kasvaa jo roimasti. Miten käy Lassi Lehtisen, joka sai vastikään tulikasteensa aikuisten maajoukkueessa? Entä Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa pelaavat lahjakkuudet, kuten Filip Lindberg?
Maalivahtiurat ovat pitkiä
Nämä seikat huomioiden puheet maalivahtikriisistä ovat liioiteltuja. Jos maalivahtitilannetta ajatellaan esimerkiksi olympiadeittain, neljän vuoden jaksoissa, maajoukkuetoimintaan tarjontaa on edelleen vähintään riittämiin.
Mainituista nimistä Raskin, Koskisen ja Raannan kaltaisten huippuvahtien uran voi ynnäillä jatkuvan vielä kahden olympiadin ajan. Nuorimmat Annusen, 19, Blomqivstin, 17, ja Leinosen, 15, voivat jatkaa uraansa jopa viisi olympiadia, 20 vuotta.
Nuorimpiin lupauksiin liittyy aina omat kysymysmerkkinsä, mutta vastavuoroisesti täytyy korostaa sitä, että taustalta saatta nousta yllättäviä nimiä. Maalivahti on kentän rooleista herkin, ja yhden lisäpalasen loksahtaminen voi nostaa vahdin tasoa roimasti. Esimerkiksi urheilijan elämän vaatimukset voi ymmärtää toisella paikkakunnalla paremmin tai tekniikan osa-alue loksahtaa kohdalleen toisella paikkakunnalla.
Ylipäätään Suomen profiloituminen myös kenttäpelaajia tuottavaksi maaksi on positiivinen asia. Sehän on etu, että esimerkiksi kolmen vuoden aikana Suomesta varataan yksi miikkakiprusoff, yksi teemuselänne ja yksi tepponumminen, eikä kolmea kiprusoffia, yhtä vesatoskalaa ja yhtä pasinurmista.