Tapparan ja HPK:n kokoonpanot keväällä 2003 kuhisivat liigamittarilla legendaarisia pelaajia. Osalle heistä kokemusta kertyi myös NHL:stä. Kokoonpanot on napattu sarjan neljännestä ottelusta, joka poikkesi hieman kahdesta ensimmäisestä.
TAPPARA
Marko Ojanen - Aleksandr Barkov - Jussi Tarvainen / Janne Grönvall - Jiri Marusak
− "Iso-Sashasta" jäänyt mieleen se, kun häntä sanoi vanhaksi pelaajaksi, niin hän korjasi aina vahvasti murtaen suomeksi että "minä en vanha pelaaja, vaan kokenut pelaaja". (Kimmo Koskenkorva)
− Huikea pelaaja. Fyysisesti iso ja taitava, kuten poikansakin. (Timo Lehkonen)
− Marusak tuli kesken kauden ja selkeytti valtavasti puolustustamme. Rightin puolen jämpti pakki. Meillä ei ollut muita rightin pakkeja silloin vakiokokoonpanossa. (Esa Pirnes)
Tapparan ykkösestä Marko Ojanen on toiminut liigajoukkueen apuvalmentajana pian kymmenen vuotta, Grönvall viimeiset kaksi. Florida Panthersissa pelaavan Aleksander Barkovin isä pelasi SM-liigassa kymmenen kautta ja 518 ottelua, ollen nykyisin kaikkien aikojen kolmanneksi eniten pisteitä tehnyt ulkomaalaispelaaja ja eniten niitä tehnyt venäläispelaaja.
Jaakko Uhlbäck - Esa Pirnes - Tom Bissett / Pasi Puistola - Mikko Luoma
− Bissett oli valtavan iso apu laitahyökkääjäni. Oli ollut enemmän sniper, mutta minulle oli iso kiekollinen tuki ja myös syötti. Konkaripelaaja, joka oli voittanut Ruotsissa ja halusi auttaa nuorempia kavereita. Edelleen pidämme yhteyksiä. (Esa Pirnes)
Bissett ehti aiemmin pelata myös HIFK:ssa. Puistola kunnostautui etenkin Ruotsin vuosiensa aikana kovana pistenikkarina. Ura vei myös KHL:ään ja MM-kisoihin ja päättyi 2017. Tilille tuli SM-kulta, Ruotsin mestaruus, MM-kulta ja nuorten MM-kulta.
Johannes Alanen - Janne Ojanen - Lasse Jämsen / Pekka Saravo - Tuukka Mäntylä
Janne Ojanen on eräs suurimpia Tapparan legendoja koskaan. Hallussa on myös lukuisia ennätyksiä. Tuukka Mäntylä on Tapparan pelaajista ainoa myös vuonna 2019 pelaava. Oman biisinsäkin saanut Saravo lopetti komean uransa vuonna 2017 kolmanteen liigamestaruuteensa. Mitaleita ehti tulla liigasta yhteensä kahdeksan.
Kimmo Koskenkorva - Arto Kuki - Marko Mäkinen / Miska Kangasniemi - Ville Hämäläinen (13. hyökkääjä)
− Mäkisen Marko ja muut harmaalla alueella pelanneet saivat kuulla eniten Sikakatsomolta, ja ottivat myös kontaktia yleisön. (Pirnes)
− Tapparankin nelosketjussa oli kovakuntoisia vääntäjiä ja isoja pelaajia. He pystyivät oikeasti tekemään joukkueen eteen siellä jotain. Pystyivät tekemään myös pisteitä kauhealla taistelulla. (Lehkonen)
Liigan parhaaksi nelosketjuksi yhdessä vaiheessa kehuttu vitja ehti yhdessäolonsa aikana olla myös kolmosketjuna. Herätti huomiota ja ärsytti vastustajia. Koskenkorva nousi SaiPassa vielä askeleen eteenpäin ja teki parhaalla kaudellaan 42 tehopistettä. Mäkinen voitti Tapparan lisäksi kultaa TPS:ssä vuonna 2010. Kuki kävi Tapparan kahden hopean ja yhden kullan jälkeen Jokereissa ja Bluesissa ottamassa kolme hopeaa lisää.
Mika Lehto (Pasi Kuivalainen)
− Kuivalainen oli kuukauden pelaaja joskus helmikuussa. Bluesia vastaan emme hävinneet Kuivalaisen takia, mutta Lehto pääsi "jumalamoodiin" tultuaan maalille. (Pirnes)
Pudotuspeleissä pelasivat lisäksi Sami Venäläinen ja Ville Mäntymaa.
HPK
Antti Miettinen - Tommi Santala - Eero Somervuori / Marko Tuulola - Martin Strbak
− Tuulola veti todella hyvän kauden. Myös pelitapa auttoi paljon. Hänhän oli nero pelaajana. Jos jalkoja olisi ollut enemmän, hän olisi pelannut NHL:ssäkin komean uran. Ajoitukset ja kaikki olivat viimeisen päälle, avaukset ja muut. (Lehkonen)
− Miettisen todennäköisesti paras kausi. Oli aivan pitelemätön, treeneistä lähtien helvetin hyvä. Persoonana sama rauhallinen itsensä, katselee vähän taustalta, mutta tehot ratkaisevat. Todennäköisesti kaikkien kovin kausi. (Lehkonen)
HPK:n ykkösketju oli yksi kovimmista koskaan SM-liigassa pelanneista ketjuista. Kolmikon yhteissaldo runkosarjan reiluissa 50 ottelussa oli yhteensä 143 pistettä. Kaikki kolme mahtuivat kahdeksan parhaan pistemiehen joukkoon. Tuulola puolestaan oli pakkien pistepörssin toinen. Kesken kauden tullut kookas Strbak siirtyi Miettisen, Santalan ja Somervuoren tavoin seuraavaksi kaudeksi rapakon taakse.
Jaroslav Balastik - Tomas Kucharchik - Jan Pardavy / Vladimir Sicak - Aki Heino
− Kucharchik oli sellainen "lonely rider". Hän jäi erätauolla aina huilailemaan sinne vaihtoaitioon. Välillä ihmettelimme, että missä se äijä on. Sicak pakkina oli luonnonlapsi. Välillä tuntui, että vaikka mitä hänelle sanoi, hän nyökkäili ja sanoi "juujuu". Jos miettii että he olivat maajoukkueen ykkös- ja kakkosketjulaisia MM-kisoissa, niin eihän sellaisia pelaajia enää tule. (Lehkonen).
− Pardavyn kondis loppui, jos ollaan ihan rehellisiä. Urheilu ei ollut hänellä ihan keskiössä. Hyvä pelaaja hän oli, mutta kun pudotuspelit olivat kovaa vääntämistä, hän vähän piiputti. (Lehkonen)
Pardavylle kevät ei ollut helppo. Slovakialaislaituri iski runkosarjassa 44 pistettä, mutta 13 pudotuspeliä tuottivat pahan pettymyksen − vain 1+1 pistettä. Kucharchik ehti pelata HPK:ssa yhteensä kolme kautta, minkä lisäksi hänet nähtiin heikommalla tuloksella Ässissä ja Lukossa. Balastikille vajaa kausi jäi ainoaksi SM-liigassa, minkä lisäksi hän ehti kokeilla myös NHL:ssä kahden kauden verran.
Jyrki Louhi - Tero Lehterä - Olli Sillanpää / Tuomas Eskelinen - Teemu Aalto
Kolmosketjun Jyrki Louhin paita on jäädytetty Rinkelinmäen kattoon. Tero Lehterä voitti urallaan kaksi SM-kultaa Jokereissa, Teemu Aalto yhden Tapparassa. Sillanpää pelasi SM-liigassa vain kolme täyttä kautta ja yhden vajaan, mutta yhteensä kolme niistä päättyi pronssimitaliin. Helsinkiläislähtöinen Eskelinen pelasi HPK:n jälkeen kaksi kautta Bluesissa voittaen yhden pronssin.
Erkki Rajamäki - Juhamatti Yli-Junnila - Tuukka Mäkelä / Max Kenig (13. hyökkääjä) - Olli Korkeavuori
− Jos puhutaan mestaruuksista, niin nelosketju ei voi olla mikään hiirikenttä. Kovia taistelijoita kaikki. Heidät pystyi pistämään myös vastustajan ykköstä vastaan. (Lehkonen)
HPK:n kulttipelaajiin lukeutuva Tuukka Mäkelä pelasi urallaan enemmän puolustajana. Erkki Rajamäki oli voimahyökkääjänä rakastettu ja vihattu. Rajamäki edesauttoi HPK:n mestaruutta vuonna 2006 jyräämällä Kärppien silloisen ykkösvahdin Niklas Bäckströmin päälle. Kärpät pelasi välierän Ässiä vastaan kakkosvahdillaan − ja hävisi. Rajamäki keräsi urallaan runkosarjassa peräti 1053 jäähyminuuttia.
Joni Puurula (Hannu Toivonen)
Puurula voitti urallaan kolme SM-pronssia ja yhden alle 18-vuotiaiden MM-kullan. Lisäksi tilille tuli kaksi Mestiksen mestaruutta. Kakkosvahti Hannu Toivonen ehti NHL:ään asti.
Vuonna 2003 pudotuspeleissä pelasivat lisäksi Janne Laakkonen, Harri Suutarinen, Janne Lahti ja Kasper Kenig.