Viikko ja päivän verran päälle on jälleen vierähtänyt edellisestä katsauksesta ja on jälleen aika suunnata katseet NHL:n ihmeelliseen maailmaan. Askissa ovat tuttuun tapaan Leevi Kiesiläinen ja Niko Virolainen.
Niko Mikkola on tämän hetken aliarvostetuin suomalainen
Kiesiläinen: Niko Mikkolasta on aina silloin tällöin puhuttu, mutta hän ansaitsee ehdottomasti lisää kehuja. Mikkolan aloitus Florida Panthersin riveissä on ollut häneen kohdistettujen odotuksien ja hänelle maksettavan 2,5 miljoonan dollarin vuosikohtaisen palkkanauhansa suhteen loistava. Voidaan puhua jopa suomalaisten NHL-pelaajien yllättävimmästä kauden aloituksesta.
Vaikka Mikkolan rooli on kaikkea muuta kuin tehopisteiden tekoa, on hän tykittämässä henkilökohtaiset ennätyksensä kovaa vauhtia uusiksi. Hänen henkilökohtainen tehopiste-ennätyksensä on kaudelta 2019–20, jolloin hän teki St. Louis Bluesin paidassa 54 runkosarjaotteluun 13 tehopistettä. 12 pudotuspeliottelua tuottivat kyseisen kauden saldoon vielä yhden syöttöpisteen lisää, mutta tällä kaudella Mikkola on tehnyt jo 11 tehopistettä, kun ottelumäärä on vasta 28.
Sitten tarkkaillaan sitä osastoa, mistä Mikkolalle oikeasti maksetaan. Hän on pelannut koko Panthersin joukkueesta neljänneksi eniten ja on joukkueensa kärkipäätä taklauksissa. Mikkola johtaa myös blokattujen laukausten tilastoa. Lisäksi hän kääntää pelatessaan sekä laukaukset että maalit prosentuaalisesti Panthersille. Mikkola on ollut entistä laadukkaampi pelaaja hyvässä joukkueessa ja ansaitsee enemmän huomiota.
Virolainen: Ei mielestäni aliarvostetuin, mutta enemmän huomiota häneen olisi syytä kääntää. Mikkolan Panthers-siirto oli hänen uransa kannalta käänteentekevä. Aiemmin St. Louis Bluesia ja New York Rangersia edustanut suomalainen on tehnyt itsensä tunnetuksi uhanalaisella pelitavallaan. Puolustavan puolustajan tapoihin ei kuulu tehopisteillä mässäily saati kiekon kanssa loistaminen, vaikka voimakkaan luistelunsa avulla hän on pystynytkin tukemaan hyökkäyksiä.
Uudessa seurassaan Mikkola on saanut luvan osallistua myös hyökkäyspeliin, mikä on näkynyt pistesarakkeessa ja komeasti. Mikkolan fyysinen pelaaminen, pitkä ja ulottuva maila sekä kova työmoraali sopivat töitä paiskivaan pantterilaumaan komeasti.
Tarkoitan käänteentekevällä siirrolla siis sitä, että aiemmin täsmäpuolustajaksi profiloitunut Mikkola saa nykyisessä roolissaan itseään huomattavasti enemmän esille. Puolustustontti on edelleen kiiminkiläisen ensisijainen työpaikka, mutta omien vahvuuksien hyödyntäminen neljäntenä hyökkäykseen osallistuvana pelaajana palvelee hänen itsensä lisäksi myös koko joukkuetta. Tiettyä aliarvostusta hänen kohdallaan varmasti on, mutta itse nostaisin aliarvostetuimmaksi suomalaiseksi Dallas Starsin Roope Hintzin.
Connor Bedard luo omalla tehokkuudellaan uran myös Philipp Kurasheville
Kiesiläinen: Chicago Blackhawksin kauden ainoa valopilkku on odotetusti ollut nuori tähti Connor Bedard, mutta Bedardin menestys on luonut myös mielenkiintoisen sivuilmiön nimeltään Philipp Kurashev. Kurashev on 24-vuotias, aikaisemmin pohjaketjupelaajana tunnettu hyökkääjä, joka on onnistunut yllättäen löytämään pelivireen juuri Bedardin rinnalla hyökätessään ja on luomassa Bedardin tehoilla itselleen NHL-uran.
Kurashevin pelissä itsessään ei ole mitään poikkeuksellista tai ensimmäisen hyökkäysketjun paikkaa perustelevaa. Bedardin heikko aloittamiskyky on toki mahdollinen syy Kurashevin peluutukselle, sillä Kurashev on sentteriään parempi aloittaja. Bedardin kyseinen heikkous poiki myös Ryan Donatolle ensimmäisen ketjun minuutteja kauden alussa.
Bedardilla on vapaat kädet tehdä kiekon kanssa mitä haluaa ja Kurashev on omaksunut paikkaajan roolin samalla, kun peluutus nuoren tähden vierellä on tehnyt hänestä joukkueensa toiseksi eniten tehopisteitä tehneen pelaajan.
Tältä näyttää, kun joku osuu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Kurashevin NHL-ura eteni ylhäällä kausi kerrallaan, kunnes Bedard ilmestyi paikalle ja kaksikon yhteensopivuus varmistaa NHL-pelaajana muuten varsin keskinkertaiselle Kurasheville useamman kauden mittaisen uran maailman parhaassa jääkiekkosarjassa.
Virolainen: On helppo olettaa, että Bedard on se, joka pitää Kurashevin pisteissä kiinni ja että Kurashev itse nauttii vain Bedardin oivaltavista ratkaisuista jäällä. Ja näinhän se tuppaa kieltämättä olemaankin, mutta antaa toisen nauttia, kun sellainen mahdollisuus on annettu. Vasta 24-vuotiaalla Kurashevilla on Blackhawksin näköisessä joukkueessa käyttöä vielä useita vuosia, varsinkin, kun orkesterilla on jo soittaja, jonka ansiosta leipätyön tekemisestä on tullut huomattavasti helpompaa.
Sveitsiä kansainvälisissä turnauksissa edustava ja kahden maan passia hallussaan pitävä Kurashev siirtyi Bedardin luotsaamaan ykkösnyrkkiin juuri samaan aikaan, kun menneen kesän ykkösvaraus alkoi saamaan kipinänsä tuottamaan liekkiä. Näiden kahden pelaajan välinen kemia on toiminut erinomaisesti ja molemmilla heillä on kyky tietää, missä toinen liikkuu ja mitä kentällä tekee.
Kurashevia on aiemmilla kausilla leimannut tietynlainen epätasaisuus, joka tämän alkukauden osalta näyttäisi vihdoin poistuneen. Kurashevin kannalta olisi sääli, mikäli Bedard loukkaantuisi. Se olisi tosin vaikea isku koko joukkueelle, jonka keskikaista on hyvin ohut.
Jesse Puljujärvi voittaa, jos sopimusta Penguinsiin ei synny
Kiesiläinen: Äkkiseltään Jesse Puljujärven koeaika Pittsburgh Penguinsissa vaikuttaa täydelliseltä yhtälöltä. Mahdollisesti NHL:n kapeimman laituriosaston joukkue tarjoaa mahdollisuuden entiselle kärkivaraukselle, joka on täynnä intoa ja uskoa valmiina tekemään paluun jääkiekon huipulle. Puljujärvelle on varmasti tilaa Penguinsin nykyisessä, valmiiksi jo loukkaantumisten raatelemassa hyökkäyksessä.
Tilanne ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Mitä jos paikka Penguinsista aukeaa ja Puljujärvi asetetaan korkeaan vastuuseen, mutta homma ei toimikaan välittömästi? Penguinsin pelilliset ongelmat ovat nimittäin juuri sellaisia, joihin Puljujärvellä ei tunnetusti ole vastausta. Penguins pelaa hyvää jääkiekkoa ja luo kapeallakin kokoonpanolla paljon maalipaikkoja, mutta tehokkuuden kanssa on ongelmia. Kuulostaako tutulta erään suomalaisen laitahyökkääjän kohdalla?
Niin paljon kuin mahdollinen loppukauden kestävä sopimus Penguinsiin on Puljujärvelle mahdollisuus, on se myös uhka hänen lopulle NHL-uralleen. Jos hän nimittäin näyttäytyy vielä kolmannenkin joukkueen tarpeisiin peilaten epäonnistuneena hankintana, uuden mahdollisuuden on pakko jäädä tulematta.
Kieltämättä kyseessä on hankala tilanne, sillä ottajia ei varmasti ollut jonoksi asti ja johonkin oli tartuttava. Nyt Puljujärven on vain onnistuttava urallaan ensimmäistä kertaa tuotannollisesti. Muuten hän voi vilkuttaa hyvästit Pohjois-Amerikkaan.
Virolainen: Viimeistä viedään, eikö vain? Menneen NHL-viikon yksi kiinnostavimmista uutisista suomalaisittain oli Puljujärven solmima koeaikasopimus Penguinsin kanssa. Kyseinen sopimus ei mahdollista seitsemän vuoden takaisen varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana huudetun Puljujärven pelata yhtäkään ottelua, joten näytöt tulisi lyödä tauluun treeneissä.
Lonkkaleikkauksesta toipunut ja sittemmin Kärppien mukana harjoitelleen Puljujärven kehitys NHL:ssä on taantunut, minkä vuoksi viimeinenkin toivon kipinä pitkän NHL-uran suhteen on hänen kohdalla sammumassa. On totta, että Ruotsissa syntynyt suomalaishyökkääjä on edelleen hyvä suorassa luistelussa, kun hän vain saa vauhtia alleen ja ympärillä on tilaa, mutta muuten hänen luistelunsa ja terän käyttönsä eivät vastaa NHL:n nykyvaatimuksia. Tämä on tuottanut Puljujärven kohdalla ongelmia, mikä on näkynyt pistetaulukossa ja sitä myöten hänen itseluottamuksessaankin.
Penguinsin loukkaantumissuma tarjoaa Puljujärvelle huippumahdollisuuden vakuuttaa seurapomot ja mahdollisuus loppukauden mittaisen sopimuksen solmimiseen on olemassa. Hänelle olisi varmasti käyttöä joukkueen alaketjuissa ja karvauspelaamisessa, vaikka häntä on kaavailtukin jopa itse Sidney Crosbyn vierelle.
Moni Puljujärveä puolustava tuo esille sen tosiseikan, että kyseessä on vasta 25-vuotias kiekkoilija. Täysin tottahan se on, mutta aika ajaa myös nuoren pelaajan ohitse mikäli tilaisuuksiaan ei onnistu käyttämään.
Summa summarum, näen tässä olevan Biisonikuninkaan last dance, jonka Penguins hyödyntää maltillisella sopimuksella. Riskejä ei Kyle Dubasilla tässä ole, sillä kaikki kivet on nyt käännettävä, jotta joukkue pelaa vuoden tauon jälkeen jälleen pudotuspelikiekkoa.
NHL:n kurinpito teki jälleen itsestään naurunalaisen
Kiesiläinen: David Perron selvisi helpolla saadessaan vain kuusi ottelua pelikieltoa. Joukkuekaverin puolustaminen on ymmärrettävää, varsinkin kun hän makaa tajuttomana jään pinnassa. Puolustaminen muuttuu kuitenkin kostamiseksi siinä vaiheessa, kun kahdesta loukkaantumiseen osallistuneesta pelaajasta kumpikin on jo kadonnut lähistöltä ja kohteeksi joutuu täysin tilanteen ulkopuolella ollut pelaaja, tässä tapauksessa Artem Zub.
Perron iski poikittaisella mailalla täysin viatonta miestä päähän puhtaasta kostonhalusta. Kuusi peliä on lähihistoriaan peilaten kova rangaistus ja Perron ei ole tunnetusti likainen pelaaja, joten toivottavasti rangaistus tekee tehtävänsä hänen kohdallaan. Määrä tuntuu silti vähäiseltä ottaen huomioon, että kyseessä oli puhdas kosto.
Vielä järkyttävämpi vihkoonveto oli Columbus Blue Jacketsin ja Florida Panthersin ottelu. Kamppailun tapahtumista Erik Gudbranson sai yhden ottelun pelikiellon ja Nick Cousins ei yhtäkään.
Cousinsin taklaus Gudbransoniin oli järjetön ja Blue Jacketsin järkäle selvisi vammoitta puhtaalla tuurilla, mutta hänen reaktionsa tilanteeseen oli mahdollisesti vielä pahempi. Gudbranson iski heti tilanteen saatuaan kiinni Cousinsiin, repi tämän jäähän ja alkoi takomaan nyrkeillä takaraivoon.
Ottelussa nähtiin siis kaksi sekä järjetöntä että pelaajan turvallisuuden kannalta erittäin vaarallista tilannetta. Mikä estää lähettämästä molempia miettimään tekojaan pidemmäksi aikaa? Tuntuu siltä kuin Cousins olisi saanut omat tekonsa anteeksi tulemalla kaulituksi jään pintaan ja Gudbransonin rangaistuksesta lähti suuri määrä otteluita.
Molemmat pelaajat asettivat toisensa halvaantumisriskin alaiseksi ja yhteensä yhden ottelun pelikielto on vain kurinpidon tapa näyttää keskisormea vastuualueilleen ja viestiä, että kentällä saa tehdä täysin mitä haluaa.
Virolainen: Sama aihe jaksaa nostaa päätään viikosta toiseen. Lähestyn aihetta tällä kertaa hieman toisella tavalla, enkä edes näe tarpeelliseksi toistaa Kiesiläisen mainitsemia tapahtumia menneeltä viikolta.
Jääkiekossa elää etenkin Pohjois-Amerikassa edelleen erittäin vanhoillinen kulttuuri, jossa kohtuuttoman kovat otteet ovat yhä sallittuja, eivätkä vanhan liiton kiekkoihmiset katso hyvällä, mikäli haasteeseen ei vastata toisen pudotettua hanskat. NHL:n lätkäparrat pitävät tällaista kulttuuria vielä 2020-luvulle sopivana, eivätkä näin ollen edes yritä kitkeä sitä pois. Suomen lintukodossa samaisista tempauksista olisi Liigan kurinpito langettanut mittavat sanktiot. Jopa Kalervo Kummola olisi saattanut jyrähtää.
Näen yhtymäkohtia menneen NHL-viikon tapahtumilla SM-Liigakauden 1986 episodiin, jossa Jokerien Petri Lampinen taklasi HIFK:n kärkipuolustaja Simo Saarista, minkä seurauksena Saarisen joukkuekaverin Ari Lähteenmäen pinna paloi. Lähteenmäki iski Lampiselta kaksi etuhammasta kurkkuun poikittaisella mailalla. Tilanne jatkui vielä niin, että Lähteenmäki takoi Lampisen päätä jäähän. Tämän seurauksena Lampisen leukaluu murtui. 27 ottelun mittaisen pelikiellon sekä rahallisen korvausvaatimuksen lisäksi asiaa päädyttiin käsittelemään käräjäoikeudessa.
Seuraukset olivat vakavammat, mitä NHL-jäillä nähtiin, mutta vaikeiden vammojen mahdollisuus on aina olemassa, kun pelaajalla pimenee ja sarja sallii sen. NHL:ssä istuu edelleen vahvana käsitys siitä, kuinka entisaikojen jumalaisia gladiaattoreita ihaillaan. Sillä erotuksella, että jumalaisista on tullut barbaareja, koska nykyisen sukupolven ihmisillä nyt vain sattuu katkeamaan pinna hieman nopeammin.
korjaus 14.12.2023 klo 17.56: Korjattu Petri Lampisen nimi oikein.
