Suomalainen tv-formaatti Pitääkö olla huolissaan ei liene levinnyt Kanadaan, mutta jos olisi, kanadalaiset voisivat ilmaista huolestumistaan paikallisen jääkiekon puolesta. Syytä huoleen nimittäin on, vaikkei jääkiekon suurmaasta heti uskoisikaan.
Edellisen kerran kanadalaisjoukkue on voittanut Stanley Cupin vuonna 1993, kun Montreal Canadiens päihitti finaaleissa Wayne Gretzkyn johtaman Los Angeles Kingsin. Viimeisin kanadalainen Stanley Cup -finalisti on Vancouver Canucks keväältä 2011.
Canucks on myös viimeisin kanadalainen runkosarjan voittaja – peräkkäisinä kausina 2010–11 ja 2011–12. Tuolloin joukkuetta johtivat ruotsalaiskaksoset Henrik ja Daniel Sedin. Tällä hetkellä Canucksin tulevaisuus näyttää suht valoisalta Elias Petterssonin ja muiden huippulupausten myötä, mutta mestarikandidaatista ei voi vielä vuosiin puhua.
Winnipeg Jets ja Ottawa Senators selviytyivät peräkkäisinä keväinä 2017 ja 2018 konferenssifinaaleihin asti, mutta kaudella 2015–16 yksikään kanadalaisjoukkue ei päässyt pudotuspeleihin – ensimmäistä kertaa sitten kauden 1969–70.
Senators on huippukautensa jälkeen romahtanut NHL:n hännille ja yleiseksi vitsiksi. Jets on ajankohtaisesti laadukkain kanadalaisjoukkue, mutta tänä keväänä pudotuspelit päättyivät pettymykseen, ja joukkueen kokoonpanoon on odotettavissa muutoksia, millä voi olla pelaamiseen myös huonoja vaikutuksia.
Toronto Maple Leafsilla on riveissään Auston Matthewsin, William Nylanderin ja Mitch Marnerin kaltaisia nuoria huippuhyökkääjiä, joista jälkimmäisen kohdalla on tosin vielä edessä mahdollisesti vaikeat jatkosopimusneuvottelut. Laadukkaasta hyökkäyksestä huolimatta joukkueella on erityisesti puolustuksen – ja palkkakaton – kanssa ongelmia.
Calgary Flames voitti tällä kaudella yllättäen Läntisen konferenssin, mutta kausi päättyi jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Flamesiäkään on vaikea mieltää kestomenestyjäksi muutamasta huippuyksilöstä huolimatta. Tällä vuosikymmenellä joukkue on useammin päättänyt kautensa runkosarjaan ja vain kerran päässyt pudotuspeleissä ensimmäistä kierrosta pidemmälle.
Edmonton Oilers pelasi Stanley Cupin finaaleissa keväällä 2006, mutta jäi kymmenellä seuraavalla kaudella pudotuspelien ulkopuolelle. Joukkue on tällä vuosikymmenellä neljästi päässyt valitsemaan varaustilaisuuden ensimmäisen pelaajan, mutta näistä Nail Jakupov floppasi ja pelaa jo KHL:ssä, Taylor Hall kaupattiin New Jersey Devilsiin räikeään alihintaan ja Ryan Nugent-Hopkins on toistuvasti kauppahuhujen kohteena.
Connor McDavidin avulla Oilers selviytyi pudotuspeleihin keväällä 2017, mutta kaksi viimeisintä kautta on mennyt penkin alle nuoren supertähden tehoista huolimatta. Tulevaisuuden rakennuspalikoita Oilersilla riittää, mutta pitkään huonosti hoidettua organisaatiota on vaikea kääntää oikeaan suuntaan edes GM Ken Hollandin kokemuksella.
Canadiens on se viimeisin kanadalainen Stanley Cup -voittaja, mutta mestaruuden jälkeen menestys on ollut vaihtelevaa. Tällä vuosikymmenellä joukkue on päässyt kahdesti konferenssifinaaleihin asti, mutta neljän viime kauden aikana Canadiens on jäänyt kolmesti pudotuspelien ulkopuolelle.
Kanadalaisjoukkueista Jetsin kannuhaaveet tuntuvat lähivuosina realistisimmilta, mutta kysymysmerkkejäkin riittää. Maple Leafsiin kohdistui kovat odotukset John Tavaresin hankinnan jälkeen, mutta kokonaisuus on vielä kaukana mestarikandidaatista.
Kanadalaisjoukkueet sentään luottavat pohjoisamerikkalaisiin – Jets kerettiläisesti yhdysvaltalaiseen Blake Wheeleriin – kapteeneihin, mutta yhteensä kahdeksan joukkuetta nimesi viime kaudella eurooppalaispelaajan kapteenikseen.
Yksilötasolla ei suju merkittävästi paremmin
"Hampaaton kanukki" on vakiotoive erityisesti maalintekovaikeuksista kärsivien Liiga-seurojen fanien keskuudessa. NHL:ssä maalintekoa dominoi kuitenkin venäläinen – Aleksandr Ovetškin. 33-vuotias hyökkääjä on tällä vuosikymmenellä voittanut maalipörssin kuudesti – neljästi peräkkäin kausilla 2012–2016 ja kahtena viime kautena.
Kanadalaisista Sidney Crosby on yltänyt maalipörssin voittoon kahdesti ja Corey Perry sekä Steven Stamkos molemmat kerran. Tällä kaudella Ovetškinin lähin uhkaaja oli saksalainen Leon Draisaitl.
McDavid on pelannut kolme peräkkäistä vähintään 100 tehopisteen runkosarjaa ja voitti pistepörssin kahdella peräkkäisellä kaudella, mutta hallitseva Art Ross Trophyn voittaja Nikita Kutšerov on pelimäärään suhteutettuna aivan kannoilla.
Kolmen viime kauden ajalta 20 parhaan pistemiehen joukossa on kahdeksan kanadalaista, neljä yhdysvaltalaista, neljä venäläistä, yksi tšekkiläinen, yksi saksalainen, yksi ruotsalainen ja yksi suomalainen.
Parhaalle maalivahdille annettavan Vezina Trophyn on tällä vuosikymmenellä voittanut vain kahdesti kanadalainen: vuonna 2015 Carey Price ja 2016 Braden Holtby. Venäläinen Sergei Bobrovski on palkittu parhaana maalivahtina vuosina 2013 ja 2017 – tämän kauden todennäköinen voittaja on maanmies Andrei Vasilevski.
Suomalaistorjujat Tuukka Rask ja Pekka Rinne ovat voittaneet kertaalleen, samoin ruotsalainen Henrik Lundqvist ja yhdysvaltalaiset Tim Thomas ja Ryan Miller.
Parhaan puolustajan Norris Trophyn ovat tällä vuosikymmenellä voittaneet ruotsalaiset Victor Hedman, Erik Karlsson – kahdesti – ja Nicklas Lidström – 41-vuotiaana. Hedman saattaa pokata palkinnon tänä kesänä jo toisen kerran peräkkäin, jolloin tämän vuosikymmenen osalta palkinnot menisivät tasan Kanadan ja muun maailman kanssa.
Maailman parhaan pelaajan epävirallisesta tittelistä debatoidaan edelleen vain Crosbyn ja McDavidin välillä. Venäläistähti Kutšerov, ruotsalainen superlahjakkuus Pettersson ja nuoret suomalaiset Aleksander Barkov, Mikko Rantanen ja Sebastian Aho kuitenkin rynnivät kohti NHL:n terävintä kärkeä.
McDavidin takana nuoria kanadalaistähtiä ovat etunenässä Marner ja Brayden Point. Listaa voisi myös jatkaa yhdysvaltalaisilla Matthewsilla ja Jack Eichelilla.
NHL:n kaikkien aikojen pistepörssiä kanadalaiset sentään dominoivat. Kanadalaisen kärkikymmenikön rikkoo ainoana eurooppalaisena Jaromir Jagr, joka kipusi kaikkien aikojen pistepörssissä peräti toiselle sijalle Gretzkyn jälkeen. Teemu Selänne ylsi sijalle 16 ja Jari Kurri ja Mats Sundin mahtuvat vielä 30 parhaan joukkoon.
Aktiivipelaajista Ovetškin voi nousta vielä kymmeniä sijoja ylöspäin − samoin samanikäinen maanmies Jevgeni Malkin. Kaikkien aikojen maalipörssissä Ovetškin voi nousta kärkikymmenikköön jo alkavalla kaudella, jos maalitahti pysyy nykyisellään.
Hyökkäävämmällä aikakaudella tehtyihin hirmutehoihin on nykypelaajien kuitenkin vaikea yltää, joten kanadalaiset saavat sentään jonkinlaisena lohdutuspalkintona pitää ylivoima-asemansa kaikkien aikojen tehotilastossa.
Kanadalaiset joukkueet eivät aivan hetkeen voita Stanley Cupia, eikä kanadalaispelaaja ole ennakkosuosikki mihinkään yksilöpalkintoon – paitsi korkeintaan Patrice Bergeron parhaalle puolustavalle hyökkääjälle annettavaan Selke Trophyyn, mutta pikku hiljaa sekin mandaatti alkaa siirtyä Barkoville.
Varaustilaisuuden kärjessä huudetaan eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia nimiä
Kolme viimeisintä NHL:n ykkösvarausta on ollut ruotsalainen, sveitsiläinen ja yhdysvaltalainen. Tänä kesänä ensimmäisenä valitaan joko yhdysvaltalainen Jack Hughes tai suomalainen Kaapo Kakko.
Suomalaisia pelaajia on kolmen viime vuoden aikana varattu viiden ensimmäisen joukossa enemmän kuin kanadalaisia – tosin Jesse Puljujärven NHL-taival on ollut tuskainen, eikä Olli Juolevi ole vielä päässyt edes kokeilemaan NHL-tasolla.
Viimeisin kanadalainen ykkösvaraus on sukupolvensa ylivertainen tähti McDavid vuodelta 2015. Kyseisen varausikäluokan muita tähtiä ovat kanadalainen Marner, yhdysvaltalainen Eichel ja suomalainen Rantanen. Myös sveitsiläinen Timo Meier on nousemassa maalintekijäeliittiin.
2010-luvulla on varattu viisi kanadalaista varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana – Taylor Hall, Ryan Nugent-Hopkins, Nathan MacKinnon, Aaron Ekblad ja Connor McDavid. Heistä Nugent-Hopkins ja Ekblad ovat alisuorittaneet odotuksiin nähden, tosin vuonna 2012 ensimmäisenä varattu venäläinen Jakupov ei käytännössä pystynyt pelaamaan NHL-tasolla.
2000-luvulla erityisesti eurooppalaisten osuus varaustilaisuuksien kärkikymmeniköissä oli selvästi pienempi kuin tällä vuosikymmenellä ja varsinkin kolmena viime vuonna. Tämän kauden tulokkaista säväyttivät erityisesti viime kesän ruotsalainen ykkösvaraus Rasmus Dahlin ja vuotta aiemmin viidentenä varattu maanmies Pettersson.
Myös kaksi vuoroa ennen Petterssonia valittu Miro Heiskanen pelasi todella vakuuttavan tulokaskauden. Patrik Laine puolestaan on kolmen viime kauden ajalta kuudenneksi paras maalintekijä.
Kanadalaisia pelaajia varataan edelleen kokonaisuutena eniten, mutta kärjessä kanadalaisten osuus alkaa olla pienempi.
Kanadaa jyrätään myös maajoukkuetasolla
NHL-miehistö hävisi juuri MM-finaalissa enimmäkseen eurooppalaisista sarjoista kootulle leijonamiehistölle. Kanada on toki viiden viime vuoden aikana päässyt neljästi MM-finaaliin ja voittanut kultaa peräkkäisissä kisoissa 2015 ja 2016.
NHL-pelaajillaan Kanada myös voitti peräkkäiset olympiakullat 2010 ja 2014 ja dominoi World Cupia syksyllä 2016. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 joukkue kuitenkin hävisi välierissä yllättäen Saksalle, mutta pronssiottelussa kaatui Tšekki.
Sinänsä on ymmärrettävää ja jopa lähes hyväksyttävää, että Kanada ei menestynyt ilman NHL-pelaajiaan. On kuitenkin skandaali, että NHL-miehistöllä pelannut Kanada hävisi MM-finaalin Suomelle, jolla ei ollut yhtään kokonaisen NHL-kauden pelannutta pelaajaa riveissään.
Kaikki kunnia Marko Anttilalle ja Kevin Lankiselle, mutta tuhansien NHL-pelien kokemus pitäisi riittää jopa lempääläläistä Mörköä ja kirjoja lukevaa maalivahtia vastaan.
Ikäkausimaajoukkueissa Kanadan heikentyminen näkyy erityisen hyvin. Esimerkiksi Suomi on tällä vuosikymmenellä voittanut sekä alle 20-vuotiaiden että alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuksia enemmän kuin Kanada. Kaksissa viimeisissä mestaruuteen päättyneissä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa juuri Suomi on pudottanut Kanadan jo puolivälierissä.
Vielä 2000-luvulla Kanada dominoi alle 20-vuotiaiden MM-kisoja ollen joka vuosi mitaleilla, kahdeksan kertaa peräkkäin finaalissa ja viidesti peräkkäin mestari.
Alle 18-vuotiaiden MM-kisoja on dominoinut Yhdysvallat, mikä jo sinänsä kismittää jääkiekon suurvaltaa Kanadaa. Lisäksi Kanadan suoritustaso on laskenut viime vuosikymmeneen verrattuna.
Viimeisellekin valtaistuimelle tunkee eurooppalaista jalkaa
NHL-joukkueiden päävalmentajina kanadalaiset jyräävät. Yli 100-vuotisen historian aikana vain seitsemän kertaa Stanley Cupin on voittanut yhdysvaltalainen päävalmentaja – Bill Stewart Chicago Black Hawksissa 1938, Bob Johnson Pittsburgh Penguinsissa 1991, John Tortorella Tampa Bay Lightningissa 2004, Peter Laviolette Carolina Hurricanesissa 2006, Dan Bylsma Penguinsissa 2009 ja Mike Sullivan Penguinsissa 2016 ja 2017.
Eurooppalaisista vain Alpo Suhonen ja Ivan Hlinka ovat toimineet modernin ajan NHL:ssä päävalmentajina – Venäjän keisarikunnassa syntynyt Johnny Gottselig valmensi Black Hawksia neljällä kaudella 1940-luvulla. Tällä hetkellä Colorado Avalanchella on suomalainen maalivahtivalmentaja Jussi Parkkila ja Blackhawksissa aloittaa ensi kaudella apuvalmentajana ruotsalainen Tomas Mitell.
Aiemmin eurooppalaisia on ollut NHL-joukkueiden valmennusryhmissä muun muassa Vasili Tihonov San Jose Sharksissa kausilla 1993–96 ja Calle Johansson Washington Capitalsissa kausina 2012–14.
Tuore maailmanmestarivalmentaja Jukka Jalonen ja Tre Kronorin pitkäaikainen päävalmentaja Rikard Grönborg ovat olleet viime aikoina spekulaatioissa päävalmentajan tehtäviin NHL:ssä. Myös Sveitsiin siirtyneen Grönborgin tilalle Ruotsin maajoukkueen päävalmentajaksi noussut Johan Garpenlöv voisi – Ruotsin menestyksestä riippuen – olla tulevaisuudessa potentiaalinen päävalmentaja NHL:ssä. Takana on 600 NHL-ottelua pelaajana ja kaksi kautta pelaajatarkkailijana Dallas Starsissa.
Toistaiseksi kanadalaiset saavat hallita NHL:n valmentajamarkkinoita, mutta tähänkään tilaan ei ole syytä tuudittautua. NHL:n voisi kuvitella olevan myös joka valmentajan unelma, ja eurooppalaiset ovat valmiita iskemään säröjä lasikattoon.
Jos kyseessä olisi Pitääkö olla huolissaan -paneeliohjelma, tässä kohtaa Jenni Pääskysaari pitäisi sarkastisen loppupuheenvuoronsa. Itse tyydyn totisesti toteamaan, että Kanada on ja tulee jatkossakin olemaan jääkiekon suurmaa. Tämän ajatuksen varaan ei kuitenkaan kannata rakentaa.
Sekä naapurimaa Yhdysvallat että Euroopan parhaat kiekkomaat ovat ottaneet isoja kehitysaskeleita. Pelaajamäärässä Kanada dominoinee tuomiopäivään asti, mutta muussa tekemisessä kärkimaat ovat kirineet eroa, eikä Kanada tänä päivänä ole ehdoton ennakkosuosikki – varsinkin kun NHL ei päästä pelaajiaan olympialaisiin.
Kaikki mainitsemani asiat varmasti tiedostetaan myös Kanadassa, ja huolehtimisen sijaan on mahdollisesti jo mietitty ja lähdetty toteuttamaan ratkaisuja.
Alkavalla vuosikymmenellä nähdään taas kanadalaisen jääkiekkoilun suunta.
Juttua muokattu 18.6. klo 11.10: Korjattu Venäjän suuriruhtinaskunta Venäjän keisarikunnaksi.