Ystävällinen ja kunnioitettu − tällaisen vaikutelman sain Willie O’Reestä katsottuani dokumentin "Willie", joka sijoittuu kevääseen ja kesään 2018, kun NHL:n ensimmäisen tummaihoisen pelaajan valintaa Hockey Hall of Fameen lobataan ja spekuloidaan.
Ensi-iltansa dokumentti sai Kanadassa vuonna 2019 ja Yhdysvalloissa 2020 − Suomessa "Willie" on katsottavissa Viaplay-palvelussa.
Puolitoistatuntinen dokumentti luonnollisesti kertaa O’Reen historiallista NHL-uraa ja sen merkitystä myöhemmille sukupolville, mutta näkökulma on laajempi. 1950-luvun lopussa ja 60-luvun alussa valkoiseen ja etuoikeutettuun NHL:ään murtautuneen tummaihoisen kanadalaisen tarina linkittyy koko Pohjois-Amerikan kansalaisoikeustaisteluun.
Rasismi iskee silmille
O’Ree vietti lapsuutensa Kanadan Frederictonissa, ja kotikadulla asui toinenkin tummaihoinen perhe. Urheilullisesti lahjakas lapsi kokeili useita eri lajeja, mutta mieluisimmiksi vakiintuivat baseball ja jääkiekko. Urheilumaailmassa O’Ree kohtasikin rasismin ensi kertaa − baseball-leirillä 50-luvun Atlantassa O’Ree näki käytännössä rotuerottelun ja joutui kuuntelemaan rasistisia herjoja.
Urheilullisten saavutusten rinnalle tuodaan O'Reen persoona, jota kehuvat kaikki hänen kanssaan tekemisissä olleet.
Rasistinen kohtelu sai miettimään jopa urheilun lopettamista, mutta O’Ree päättikin keskittyä jääkiekkoon ja olla välittämättä huuteluista. 14-vuotiaana syntyi tavoite tulla jääkiekkoammattilaiseksi ja päästä NHL:ään pelaamaan − molemmissa tavoitteissaan O’Ree jopa onnistui, vaikka joutuikin kuulemaan rasistisia herjoja jokaisessa ottelussaan.
Nämä saavutukset innoittivat seuraavia sukupolvia taistelemaan NHL-unelmansa eteen. Dokumentissa ääneen pääsevät esimerkiksi nykypelaajat Wayne Simmonds ja Devante Smith-Pelly, jotka ovat menestyksen ohella joutuneet kohtaamaan rasismia NHL:ssä.
Vaikka viisinkertainen Stanley Cup -voittaja Grant Fuhr ja naiskiekkotähti Angela James on valittu Hockey Hall of Fameen pelaajina ja O’Ree vaikuttajana, eivät ennakkoluulot ja vihaiset rasistiset asenteet ole muuttuneet mihinkään 60 vuodessa.
Henkilökuva − ei urakerta
O’Ree pelasi NHL:ssä kahdella kaudella yhteensä 45 ottelua, mutta ammattilaisura kesti 50-luvun lopulta kevääseen 1979. Pitkän uran ja NHL-tilaisuuden arvoa korostaa entisestään fakta, että O’Ree sai nuorena kiekon kasvoihinsa, minkä seurauksena hänen oikea silmänsä sokeutui ennen ensimmäistäkään NHL-peliä.
Urheilullisten saavutusten rinnalle − ja kenties jopa ohi − tuodaan O’Reen persoona, jota kehuvat kaikki hänen kanssaan tekemisissä olleet. Ja kuten heti alussa mainitsin, katsojallekin syntyy erittäin positiivinen mielikuva tästä nyt jo yli 80-vuotiaasta herrasmiehestä.
Erilaisten yhteistyökumppaneiden lisäksi ääneen pääsee iso liuta O’Reen läheisiä ja ystäviä eri ajanjaksoilta tämän pitkästä elämästä, ja he kaikki suitsuttavat Willietä nimenomaan puolisona, isänä, auttajana − eli yksinkertaisesti ihmisenä.
Pelaajauransa jälkeen O’Ree teki monenlaisia töitä, kunnes palasi jääkiekon pariin, kun Lou Vairo ja Bryant McBride pyysivät hänet mukaan monimuotoisuusohjelmaan. O’Ree on työskennellyt sittemmin monissa eri hankkeissa pyrkien lisäämään jääkiekkoon monimuotoisuutta.
Epäloogisuudestaan huolimatta elokuvaan syntyy toisteisuutta ja rytmiä, joiden avulla O'Ree pääsee jakamaan opetustaan kunnianhimosta ja unelmien toteuttamisesta.
Edes uhkauskirjeet, jotka esitellään dokumentissa selkäpiitä karmivan dramaattisesti, eivät estäneet O’Reetä auttamasta nuorempia kaltaisiaan tavoittelemaan unelmiaan. Sellainen Willie O’Ree on.
Epälooginen rakenne lisää jännitystä
Useimmat elämäkertakirjat ja dokumentit etenevät kronologisesti tai keskittyvät johonkin tiettyyn ajanjaksoon. "Willie" tavallaan keskittyy kevääseen ja kesään 2018, kun O’Reen mahdollista valintaa Hockey Hall of Fameen odotetaan.
Samaan aikaan käydään epäloogisessa järjestyksessä läpi O’Reen lapsuutta, peliuraa ja muuta työtä jääkiekon parissa sekä esimerkiksi sukutaustaa, kuinka Etelä-Carolinasta karannut orja päätyi Kanadaan suvun kantaäidiksi.
Dokumentin rakenne tuntuu varsinkin aluksi sekavalta ja tapahtumat irrallisilta, mutta mielenkiinnon ylläpitämiseen valinta oli oikein toimiva. Katsojan on lähes mahdoton päätellä etukäteen, mitä seuraavassa kohtauksessa käsitellään.
Epäloogisuudestaan huolimatta elokuvaan syntyy toisteisuutta ja rytmiä, joiden avulla O’Ree pääsee jakamaan opetustaan kunnianhimosta ja unelmien toteuttamisesta.
Vaikka ihonväri ja vähemmistöjen asema on dokumentissa keskeinen teema, ei "Willie" saarnaa tai hae vastakkainasettelua. Elokuvan näkökulma on sen sijaan, että hyvää tekemällä syntyy hyvää − Willie O’Ree on loistava esimerkki periaatteen toimivuudesta.
