Leijonilla oli kuuluisa käsijarru päällä olympiaturnauksen ensimmäisessä otelussaan Saksaa vastaan. Käsijarru meni päälle, koska kiekollinen peli oli suorastaan tuskaista.
Leijonien pelaaminen oli varmistelevan sekavaa, ja ilman loistavaa ylivoimaansa Suomi olisi ollut tuloksellisestikin vaikeuksissa.
Nyt voitto, toimiva ylivoimapeli ja viisi tehtyä maalia antavat joukkueelle tietyn työrauhan.
Pelillistä ilotulistusta ei Lauri Marjamäen suojateilta nähty avausottelussa Saksaa vastaan. Voisi jopa sanoa, että Suomi oli kliinisen varmisteleva, silti sekava ja hermostunut. Suomi ei erottunut tasaviisikoin kentällä edukseen.
"Tiesimme, miten he pelaavat korkeaa trapia ja halusimme nopeasti toiseen päähän."
Saksan ylivoima- ja jopa tasavoimahyökkäykset haluttiin pitää mahdollisimman pienenä. Se näkyi erityisesti hyökkäysalueen hyökkäyspelissä, jossa puolustajat pysyivät visusti siniviivan tuntumassa. Esimerkiksi syksyn EHT-peleissä Suomi pyöritti hyökkäysalueen peliä monesti siten, että neljä pelaajaa oli syvällä.
Puolustajien hyökkäyspelaamisesta saatiin viitteitä lähinnä Lasse Kukkosen maalin muodossa, kun hän nousi tukemaan suoraa hyökkäystä.
Kaiken kaikkiaan Leijonien peli oli hyvin kaksijakoinen. Toisinaan näkyi hyviä elementtejä, nopeaa syöttelyä ja suorahyökkäyspeliä jopa Kärppien tapaan. Päällimmäisenä pelistä jäi kuitenkin Leijonien heikko tasaviisikoin pelaaminen ja kiekonmenetykset.
Hieman näytti siltä, että valmennus haukkasi taktisesti liian ison palan erityisesti avauspelaamisen osalta. Hitaissa hyökkäyksiinlähdöissä Leijonat harhaili miten sattui. Keskialueella hääri yksi kärkkyjä, ja neljä pelaajaa haki kiekkoa alhaalta.
Pyrittiin pelaamaan vaikeaa venäläistyylistä avauspeliä pitkillä syötöillä keskialueelle kärkkyjälle. Hyvin harvoin niistä syntyi mitään valmista. Kärkkyjä, "hauki", oli Saksan helppo pelata pois yhdellä yhtä vastaan.
Ongelma oli myös se, että muutaman kerran alakerran nelikko jäi täysin seisovin jaloin odottamaan avaussyöttöä.
Hyökkäykseenlähdöt olivat enemmän miettimistä kuin selkäytimen kautta pelaamista.
– Tiesimme, miten he pelaavat korkeaa trapia, ja halusimme nopeasti toiseen päähän. Jätimme yhden venyttäjän. Päästiinkin muutaman kerran siitä, mutta muutaman kerran sählättiin, jolloin sieltä tuli pahoja vastaiskuja, Marjamäki analysoi pelin jälkeen.
Kiekkoja jäi matkalle
Kiekonmenetysten määrä erityisesti keskialueella oli luvattoman iso.
– Huolimattomia olimme. Jäi kiekkoja vääriin paikkoihin, Marjamäki sanoi.
Oikeassa Marjamäki oli joukkueensa kiekollisesta pelistä. Tilastot osoittavat, että Leijonat menetti hyökkäyssiniviivaa ylittäessään kiekon peräti 14 kertaa. Saksan tasoista joukkuetta vastaan se on aivan liikaa.
| Kuinka Suomi ylitti siniviivat? | puolustussiniviiva | hyökkäyssiniviiva |
| kiekon kanssa | 49 kertaa (61%) | 30 kertaa (43%) |
| siirtokiekko | 26 kertaa (33%) | 25 kertaa (36%) |
| kiekonmenetys | 5 kertaa (6%) | 14 kertaa (20%) |
Kiekollisessa pelissä silmiinpistävää menetysten lisäksi oli siirtokiekkojen määrä oman siniviivan ylityksissä. Syksyn kovatasoisissa EHT-peleissä Suomi roiski oman siniviivan kohdalla kesämäärin 22 siirtokiekkoa ottelua kohden. Pelaajamateriaalilta selvästi heikompaa Saksaa vastaan niitä oli peräti 26.
Se kertoo myös omaa kieltään Leijonien kiekollisen pelin vaikeuksista Saksaa vastaan.
Hyökkäyssiniviivan Leijonat pääsi ylittämään enemmän kiekon kanssa kuin siirtokiekoilla. 30 kertaa pelaamalla hyökkäysalueelle on suhteellisen hyvä lukema, kun verrataan Suomen aikaisempiin peleihin tällä kaudella. Keskiarvo aikaisemmin on ollut 22 kertaa ottelua kohden.
Toki vastassa oli Saksa, jota vastaan Suomen tasoisella pelaajamateriaalilla pitääkin päästä kiekollisena hyökkäysalueelle.
