Atlantin divisioona: Kaksi valmentajaa vaihtui, kolmas tulilinjalla

NHL / Artikkeli
Atlantin divisioonassa kaksi joukkuetta vaihtoi valmentajaa joulukuun aikana. Pittsburghia Ed Olczykin vaihto Michel Therrieniin on piristänyt, mutta New Jersey Devils jatkaa edelleen epätasaista kulkuaan, tällä hetkellä toimitusjohtaja Lou Lamoriellon komennossa. Kolmaskin valmentaja samassa divisioonassa on nukkunut öitään huonosti, sillä Islandersin päävalmentaja Steve Stirlingin käsissä joukkue ei ole onnistunut pelaamaan tasollaan kuin hetkittäin.

Syksyn sensaatiojoukkue Rangers on hieman jäähtynyt pakkasien iskettyä New Yorkiin. Joukkueesta on kuitenkin nostettava esiin yksi joulukuun mielenkiintoisimmista pelaajista, tsekkitulokas Petr Prucha, joka iski maaleja vakuuttavaan tahtiin. Rangersin voittoja on seurannut liian usein tappio. Jos tahti jatkuu samana, voi keväästä tulla vielä tiukka.

Divisioonan ykkösjoukkue on edelleen Philadelphia Flyers. Sairasosasto on edelleen täysi, mutta materiaalin leveys riitää vahvoihin esityksiin. Joukkueen avainpelaajia joulukuussa olivat Antero Niittymäki ja Sami Kapanen.

Outoja aikoja New Jerseyssä

Moni New Jersey Devilsin kannattaja odotti joukkueen pelin asettuvan uomiinsa ailahtelujen jälkeen joulukuun aikana. Näin ei suinkaan käynyt. Pirujen pasmat vaikuttavat entistäkin sekaisemmilta, eikä välitöntä pelastusta ole näköpiirissä. Viidestätoista joulukuussa pelaamastaan ottelusta Devils kykeni voittamaan ainoastaan neljä - ja vain kaksi varsinaisella peliajalla. Kolmesti tappio tuli jatkoajan tai rangaistuslaukausten jälkeen; kahdeksan kertaa Pirut hävisivät 60 minuutissa. 39 pelatun ottelun jälkeen sijoitus Itäisessä konferenssissa on kymmenes, neljä pistettä viimeistä pudotuspelipaikkaa jäljessä. Ei hyvä.

Kovin pommi viime kuun aikana New Jerseyssä oli eittämättä valmentaja Larry Robinsonin ero stressistä, päänsäryistä ja unettomuudesta johtuen. Toimitusjohtaja Lou Lamoriello teki virmaset ja hyppäsi penkin päähän; uutta valmentajaa on etsitty koko ajan. Huhut ovat istuttaneet pestille milloin ketäkin Ted Nolanista Slava Fetisoviin. Aika näyttää. Vladimir Malakhov lopetti uransa samaan syssyyn (monen fanin mielestä ei hetkeäkään liian aikaisin) ja Dan McGillis pyörähti waivers-listan kautta takaisin Devilsiin ja hetimiten Albanyyn. Ei mennyt Scottien korvaajilla ihan nappiin.

Vaikka Penteleitten ylivoimapeli onkin ollut luvalla sanoen surkeaa, voidaan positiivisena seikkana panna merkille ykkössentteri Scott Gomezin huima pelivire. Kahdessa viimeisimmässä ottelussa mies on viruttanut verkkoja viidesti (kaikki Devilsin maalit noissa peleissä!) ja alkaa vaisuhkon alkukauden jälkeen olla kykyjensä tasolla. Brian Gionta ja John Madden sekä puolustuksessa eritoten Brian Rafalski ovat häärineet jäällä tehokkaina. Maalissa Martin Brodeur ei ole vakuuttanut edelliskausien malliin; osasyynä tähän on toki ollut joukkueen puolustuspelin heikkous kokonaisuudessaan.

Uudella Devils-valmentajalla, kuka hän sitten lieneekään, on runsaasti haasteita edessään. Joukkueen vuoristoratamaisiin esityksiin (7-2-voittoa seuraa 6-2-tappio) olisi tultava loppu. Ylivoimapeli kuntoon, puolustukseen pitävyyttä, kiekot paikoista sisään jne jne. Pitkäaikaistoipilas Patrik Elias on saanut jo harjoitteluluvan ja uhkunee pelihaluja, mutta pelituntuman saavuttamisen kanssa mennee vielä kotvanen. Tammikuun aikana mies tositoimissa luultavasti jo nähdään. Nyt vain voittojen tielle ja pudotuspeliviivan päälle - keväällähän tämä porukka on taas valmis mihin vain!


1. Brian Gionta 40 23+18=41

2. Scott Gomez 40 14+21=35

3. Aleksandr Mogilny 34 12+13=25

4. Jamie Langenbrunner 38 6+17=23

5. Viktor Kozlov 39 8+13=21

Islanders vahva länttä vastaan, idässä ei kulje

New York Islandersin joulukuu alkoi valoisissa merkeissä. Joukkue pelasi kuusi ensimmäistä peliä lännen joukkueita vastaan ja nappasi näistä otteluista komeasti yhdeksän pistettä. Minnesota oli vahvempi Nassau Coliseumilla ja Columbus kukisti Ohiossa Islandersin rankkareilla, mutta vierasvoitto Detroitista loppuhetkien vierasmaalilla 2-1 ja Coloradon kaatuminen kotona 5-4 lupasivat hyvää pudotuspelijahtia ajatellen.

Sitten pelattiin surullisen kuuluisa peli Torontossa. Joukkueet mättivät kilpaa maaleja. Islanders maalasi kuudesti, mutta yhdeksän kertaa kiekko kaivettiin Islandersin verkosta. Joukkue ryhdistäytyi vielä vierasvoittoon New Jerseyssä, mutta sen jälkeen alkoi viiden ottelun tappioputki.

Vastus oli toki kovaa luokkaa. Kaksi kertaa Islandersin niisti Ottawa, kerran NY Rangers, Buffalo ja Tampa. Hyville häviäminen ei ole häpeä, mutta tapa hävitä voi olla. Buffaloa vastaan Islanders johti 3-1, mutta hävisi 3-6. Seuraavassa pelissä Islanders johti Rangersia vastaan, kunnes Rangers takoi viisi maalia peräkkäin. Seuraavassa pelissä Ottawaa vastaan peli oli tasainen, mutta Ottawa ratkaisi kamppailun kolmella peräkkäisellä osumalla. Tampaa vastaan peli oli loppuhetkillä tasan, mutta Islanders opnnistui senkin pelin häviämään. Ymmärrettävästi tällaiset kompastelut saivat fanit raivoin valtaan. Eivätkä pelkät fanit reagoineet.

Islandersin legendaarinen toimitusjohtaja Mike Milbury otti puhelimen kauniiseen käteen ja soitti päävalmentaja Steve Stirlingille. Julkisuuteen Milbury sanoi saman asian, josta fanit ovat pauhanneet jo pitkään: joukkue ei tunnu välittävän. Ja kun Mad Mike Kilbury huomaa ongelman, korjausliikkeet ovat suuria. Niinpä pelaajilla alkaa olla kiire herätä. Sylkukuppi Oleg Kvasha esimerkiksi taisi saada herätyksen, sillä mies pelasi hienon pelin, kun Isles palasi voittojen tielle jatkoaikavoitolla Floridaa vastaan. Kvashan päivät Islanders-paidassa saattavat kuitenkin olla luetut. Samoin pelko painaa ainakin Mattias Weinhandlia.

Päävalmerntaja Stirlingin paineet ovat kovat. Islanders on kärsinyt loukkaantumisista ja vammat ovat osuneet tärkeille pelaajille. Joukkueesta erottuu pari taistelijaa, jotka ovat olleet sivussa. Shawn Bates ja Jason Blake ovat maksaneet hinnan pelityylistään. Lisäksi maalivahdeille on sattunut ikävyyksiä. Ykkösvahti Rick DiPietron terveys reistailee ja Floridaa vastaan sivuun joutui Garth Snow. Siinä alkaa olla todellisia ongelmia kasassa. Ehkä kaikein pelottavin menetys on puolustaja Aleksei Zhitnikin loukkaantuminen.

Puolustus ei ole Zhitnikiä ja Chris Campolia lukuunottamatta toiminut kovinkaan hyvin, eikä varaa loukkaantumisiin ole. Stirling istutti jo Stanley Cup -voittaja Brad Lukowichia penkin päässä. Vielä suurempi nimi kuitenkin puri tuppia myöhemmin: Aleksei Jashin, joukkueen kapteeni, joutui sivuun otettuaan Stirlingin mielestä turhan jäähyn. Jashin sanoi hyväksyvänsä penkityksen, mutta ei tilannetta, jonka perusteella viltti kutsui. Jos Jashinilla ja Stirlingilla ei synkkaa, lähtee Stirling. Siitä pitää huolen Jashinin pitkä 7,6 miljoonan taalan sopimus.

Islandersia ei vielä viiden ottelun tappioputki pudota kevään peleistä, mutta voittoputkikin on saatava auki. Toistaiseksi joukkue ei ole pystynyt pitämään tasoaan illasta toiseen, tai edes pelien sisällä. Romahdukset ovat liian tavallisia. Pelottavinta on kuitenkin surkeat saldot kovia kilpailijoita vastaan. Esimerkiksi Buffalo on kurittanut Islandersia miten tahtoo. Yksi hätkähdyttävä tilasto vuodenvaihteen tienoilta kertoi, että voiton jälkeen joukkue on voittanut neljä kertaa ja hävinnyt 11 kertaa varsinaisella peliajalla. Se on huono tilasto, vaikka toisaalta tappion jälkeen Islanders on kyennyt hyviin tuloksiin. Samaan aikaan Islandersin saldo idän huippujoukkueita vastaan näytti 18 ottelusta vain neljää voittoa, eikä tilanne siitä ole kaunistunut. Näillä keinoin ei jatkoon mennä.

Islandersin kuukauden pelaajan palkinnon pokatkoon Mark Parrish, joka on jo parinkymmenen pelin ajan pelannut piste per peli tahtia. Lisäksi Parrish on ampunut pari voittomaaliakin. Myös Wyatt Smith on esiintynyt edukseen. Joukkueessa on myös nähty lukuisia tuoreita kasvoja, kuten ex-kärppä Jeff Hamilton. Muut pelaajat ovat enimmäkseen epätasaisia, tai tasaisen heikkoja. Mattias Weinhandlin esimerkiksi piti olla ykkösketjun mies. Kauden saldo näyttää kuitenkin kahta maalia. Jos nelosketjuna on Satan- Jashin-Godard, niin materiaalissa ei pitäisi olla vikaa. Vikoja kuitenkin on, ja ne pitää paikallistaa ja korjata. Mieluiten hyvin pian.


1. Aleksei Jashin 39 15+23=38

2. Jason Blake 37 17+14=31

3. Mike York 39 9+21=30

4. Miroslav Satan 39 16+12=28

5. Mark Parrish 35 15+11=26

Rangersin vauhti laantui joulukuussa

New York Rangersin hurja vire laantui hieman joulukuussa. Tuloksena syyskauden loppurutistuksesta oli kuusi voittoa ja seitsemän tappiota. Voitto-ottelua seurasi usein tappio, eikä kauden alun tapaisia voittoputkia enää nähty. Rangersin hyökkäyksen kannalta tärkeää oli pitkään loukkaantuneena olleen Martin Rucinskyn paluu jäille.

Erinomaisen alkukauden pelannut ruotsalaismaalivahti Henrik Lundqvist kaappasi ykköstorjujan paikan joulukuussa. 23-vuotias tulokas vartioi Rangers-maalia yhdeksässä ottelussa kolmestatoista. Lupaava Lundqvist on tämän hetken kuumimpia nuoria maalivahteja NHL:ssä ja valinta tulokkaiden tähtikentälliseen on tällä vauhdilla lähes selviö. Rangersin maalivahtiosasto on muutenkin kunnossa, sillä kokeneemman Kevin Weekesin voi huoletta milloin vain heittää maalin suulle.

Rangersin puolustuskalusto välttyi myös joulukuussa pahemmilta loukkaantumisilta. Kokeneempia Tom Potia, Michal Rozsivalia ja Darius Kasparaitista tukivat hyvin nuoret Fedor Tyutin sekä Maxim Kondratiev. Varsinkin Tyutin, joka saa myös ylivoimalla vastuuta, on osoittanut potentiaalinsa viimeaikoina. Yhtä kovemman luokan vahvistusta Rangersin puolustus vielä silti kaipaa, sillä loukkaantumisten vaara piilee aina.

Hyökkäyksessä jatkui joulukuussa samat sävelet, kuin aiemmin syksyllä. NHL:n pistepörssin ykkönen, Jaromir Jagr, tehtaili 13 ottelussa peräti 22 pistettä. Loukkaantumisestaan toipunut tsekkiveteraani Martin Rucinsky, pääsi heti pisteiden makuun tehden 14 pistettä 13 ottelussa.

Nuori tulokas Petr Prucha jatkoi erinomaisia otteitaan joulukuussa nousten Rangersin maalintekijätilaston kakkoseksi 18 maalillaan. Uusi Madison Square Gardenin suosikki saa tärkeää oppia monilta kokeneilta Rangersin eurooppalaishyökkääjiltä. Prucha on maalivahti Lundqvistin kanssa vielä vahvasti mukana kisassa vuoden tulokkaan tittelistä.

Kulunut kuukausi ei Lundqvistia lukuun ottamatta ollut vahva Rangersin skandinaaveille. Ruotsin olympiajoukkueen ulkopuolelle jätetty Michael Nylander kärsi tehottomuudesta joulukuussa. Mies onnistui kuun aikana vain kerran maalinteossa. Niin ikään Torinon joukkueen ulkopuolelle jätetty Ville Nieminen, joutui pettymään. Suomalaislaiturin tilille ei kertynyt yhtäkään tehopistettä ja joutuipa hän muutaman kerran seuraamaan myös katsomon puolelta oman joukkueensa edesottamuksia.

Seuraavaksi Rangersilla on edessään peräti viiden ottelun mittainen kotiotteluiden putki. Vastaan luistelee muun muassa divisioonavastustaja Philadelphia Flyers. Tuossa niin sanotussa neljän pisteen ottelussa on paljon panosta, sillä Rangers on divisioonasta ainoa joukkue, joka on vielä jotenkuten pysynyt Flyersien vauhdissa.


1. Jaromir Jagr 40 25+36=61

2. Martin Straka 40 8+32=40

3. Michael Nylander 39 9+25=34

4. Martin Rucinsky 25 10+18=28

5. Petr Prucha 34 18+4=22

Philadelphia suomalaisten johdolla nousukiitoon

Loukkaantumisista edelleen kärsinyt Flyers nousi joulukuussa divisioonan kärkipaikalle, kun edellisestä 15 ottelusta kertyi 10 voittoa. Joukkueen pitkäaikaispotilaista ovat edelleen sivussa pahasta aivotärähdyksestä kärsivä Keith Primeau, puolustaja Eric Desjardins sekä hyökkääjä Turner Stevenson. Lisäksi alkukauden aikana joukkueen ykköspuolustajaksi noussut Joni Pitkänen loukkaantui joulukuun alussa, ja kauteen ykkösvahtina lähtenyt Robert Esche loukkasi uudelleen aiemmin vihoitelleen nivusensa. Näistä ainakin Pitkäsen ja Eschen pitäisi palata kaukaloon parin viikon sisällä. Lisäksi pienemmistä vammoista kärsivät muun muassa Peter Forsberg, Simon Gagne, Mike Richards ja Jeff Carter.

Joulukuussa nähtiin myös kaksi pelaajakauppaa, kun sentteri Patrick Sharp ja lähinnä farmissa esiintynyt laituri Eric Meloche siirtyivät Chicagoon vaihdossa laituri Matt Ellisoniin sekä Chicagon vuoden 2006 varaustilaisuuden kolmannen kierroksen varausoikeuteen. Lupaavan Sharpin ongelmaksi muodostui Flyersin kivikova keskushyökkääjien taso, jonka seurauksena hän joutui pelaamaan neloskentässä sekä myös laiturina. Organisaatioon siirtyi myös Phoenixin farmijoukkueessa pelannut isokokoinen keskushyökkääjä Kiel McLeod, joka lähetettiin välittömästi myös Philadelphian farmijoukkueeseen. Vaihdossa Phoenixiin suuntasi Eric Chouinard, joka ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa pelaavassa kokoonpanossa.

Eschen loukkaantumisen myötä Antero Niittymäki sai elämänsä tilaisuuden, ja ainakin toistaiseksi hän on hyödyntänyt sen liki täydellisesti. Eschen parannellessa vammaansa Niittymäki on pelannut yhdeksän kokonaista ottelua (seitsemän vieraissa), joista saldona on seitsemän voittoa (kaksi nollapeliä) ja kaksi tappiota rangaistuslaukauskisoissa. Lisäksi ’Frankin’ torjuntaprosentti on huikea 92,7 sekä päästettyjen maalien keskiarvo 2,16. Niittymäki onkin ollut eräs joukkueen positiivisimmista yllättäjistä sekä eräs tärkeimmistä pelaajista menestyksen takana.

Puolustajista suurinta vastuuta Pitkäsen loukkaantumisen aikana ovat kantaneet kokeneet Kim Johnsson sekä Derian Hatcher, jotka ovat molemmat parantaneet peliään vaisuhkon kauden alun jälkeen. Varsinkin Hatcher on nostanut tasoaan todella paljon vaikean alkukauden jälkeen, ja menneen kuun aikana hän on ollut kokonaisuudessaan ehkäpä joukkueen paras puolustaja.

Puolustuksen yllättäjänä voidaan pitää Freddy Meyeria, joka nostettiin Flyersin kokoonpanoon loukkaantumisten takia. Meyer on pelannut yllättävänkin varmasti kolmospakkiparissa. Samaa ei voida sanoa Chris Therienista, joka kaikesta huolimatta pelasi 2. tammikuuta 741:nnen pelinsä Flyersin paidassa nousten samalla tilastossa jaetulle viidennelle sijalle Bob Kellyn ja Rick McLeishin arvostettuun seuraan.

Hyökkäysten ehdottomana valopilkkuna on säihkynyt loukkaantumisesta toipunut Sami Kapanen, joka oli Flyersin paras pistemies joulukuussa. Kapanen pääsi myös NHL:n historian kirjoihin ratkaisemalla peräkkäisinä päivinä kaksi jatkoaikaottelua toisena pelaajana vuoden 1983 jatkoaikauudistuksen jälkeen. Ensimmäisenä pelaajana tähän pystyi Tom Poti kaudella 2003-04.

Flyers on tehnyt itäisessä konferenssissa toiseksi eniten maaleja, ja suurimpana syynä tähän oli alkukaudesta ykkösketjun Gagne-Forsberg-Knuble huimat tehot. Kapasen paluun sekä nuorten pelaajien esiinmarssin myötä tilanne on tasoittunut, sillä nyt valmentaja Hitchcockilla on käytössään neljä maalintekoon pystyvää ketjua. Huomionarvoista on myös se, että tällä hetkellä joukkueen pelaavassa kokoonpanossa on peräti kuusi tulokasta merkittävissä rooleissa, ja lisäksi yksittäisissä peleissä on esiintynyt neljä muuta tulokasta.

Flyersin menestykselle ei näy tällä hetkellä suurempia esteitä, ellei edelleenkin hieman ontuvaa erikoistilannepelaamista sekä loukkaantumisten suurta määrää lasketa sellaiseksi. Nyt kun Niittymäki on hiljentynyt maalivahtikriitikot ainakin hetkeksi ja varsinkin hyökkäyspäästä löytyy tasoa moneen ketjuun, niin kaikki osa-alueet ovat hyvällä mallilla.


1. Peter Forsberg 33 13+40=53

2. Simon Gagne 33 27+17=44

3. Mike Knuble 39 19+13=32

4. Michael Handzus 39 7+23=30

5. Joni Pitkänen 25 8+15=23

Penguins piristynyt valmentajanvaihdon myötä

Pittsburgh Penguinsin merkittävin tapahtuma joulukuun aikana oli valmentajan vaihtuminen. Ed Olczyk sai väistyä päävalmentajan paikalta ja tilalle nimitettiin farmijoukkue Wilkes-Barre/Scrantonia valmentanut Michel Therrien, jolla on kokemusta Montrealin valmentamisesta NHL-tasolla. Ennen Therrienin nostamista Pittsburghiin joukkue oli voittanut kuudesta joulukuussa pelatusta ottelusta vain yhden.

Therrien luotsasi Penguinsia ensimmäisen kerran 16.12. Penguinsin kohdatessa Buffalon tuplakohtaamisen ensimmäisessä näytöksessä. Ottelu päättyi joulukuun kuumimpiin joukkueisiin lukeutuvan Buffalon voittoon vasta jatkoajalla. Ottelun jälkeen Therrien kritisoi joukkueen heikkoa kuntopohjaa ja kertoi aikovansa pitää kovan lyhyen treenijakson ennen joulua.

Jälkimmäinen Buffalo-ottelu päättyi Penguinsin häviöön, kuten 23.12. pelattu Philadelphia-ottelu. Tämän jälkeen Penguins on saavuttanut kahdeksan pistettä viidessä pelaamassaan pelistä.

Pelaajapuolella uusi tulokas Pingviini-laumassa on Eric Boguniecki. St. Louisista saapunut hyökkääjä vaihdettiin konkaripuolustaja Steve Poapstiin. Bogunieckin alku on ollut vaisu, sillä parhaimmillaan 49 pistettä NHL-kaudella tehnyt pienikokoinen hyökkääjä on toistaiseksi pelannut kahdeksan peliä ilman pisteitä.

Merkittävämpi asia pelaajapuolella on kuitenkin ollut Mario Lemieux'n sairastelu. Sydänvaivoista kärsivä Lemieux pelasi joulukuussa vain kolme peliä, joissa tehot jäivät varsin vaatimattomiksi.

Oman organisaation sisällä uudet pelaajat ovat nousseet entistä vahvemmin esiin. Wilkes-Barressa runkomiehiin kuuluneet Tomas Surovy ja Michel Ouellet ovat saaneet Therrienin tulon jälkeen entistä enemmän vastuuta ylhäällä. Surovyn saalis kymmenestä tällä kaudella pelaamastaan ottelusta on yhdeksän pistettä. Ouellet on pelannut 11 ottelua ja tehnyt 11 pistettä. Kaksikko onkin ollut yhdessä Mark Recchin, Sidney Crosbyn ja Zigmund Palffyn kanssa ollut tärkeä osa joulun jälkeisissä voitoissa.

Puolustuspäässä Penguins on viimein löytänyt maalivahdin johon joukkue luottaa. Penguinsille on edelleen tehty eniten maaleja koko NHL:ssä, mutta joulun jälkeen pelitilannemaaleja on uponnut vain 14 kappaletta. Yksi rangaistuslaukausmaali päälle laskettuna joulun jälkeinen saldo on kolme maalia omiin per peli. Ennen joulua pelattujen pelien keskiarvoksi jäi yli neljän oleva lukema.

Yksittäisistä puolustajista Sergei Gontshar on alkanut osoittaa jonkin verran piristymisen merkkejä. Gontshar on jäänyt pisteittä vain yhdessä joulun jälkeen pelatussa ottelussa.

Penguins lähtee tammikuuhun melko mahdottomalta vaikuttavan urakan kanssa. Pudotuspelipaikka on karannut jo yli kymmenen pisteen päähän ja otteiden täytyy olla todella huikeita, jotta joukkue nousisi vielä taisteluun paikasta auringossa. Ennen olympiataukoa joukkue pelaa vielä 20 ottelua.


1. Sidney Crosby 39. 21+24=45

2. Zigmund Palffy 35. 11+27=38

3. Mark Recchi 39. 11+20=31

4. Richard Jackman 31. 5+18=23

5. Mario Lemieux 26. 7+15=22

» Lähetä palautetta toimitukselle