Espoolaisten kausi oli jälleen sitä samaa, pettymyksiä pettymysten perään. Edellisellä kaudella katastrofaalisen huonosti pelannut joukkue onnistui alittamaan itsensä ja jäi jopa säälipleijareina paremmin tunnettujen play-off-karsintojen ulkopuolelle.
Onnistujia ei joukkueessa siis liiemmin ole, mutta yksittäiset valopilkut rikkovat kokonaisuuden. Täyttä viittä 'tähteä' on silti perin vaikeaa antaa kenellekään joukkueesta, joka sijoittui runkosarjan sijalle 11. Yksittäisiin pelaajiin ei Blues kuitenkaan pitkässä runkosarjassa kaatunut, sillä huonojen suoritusten esityö tehtiin jo kesällä joukkuetta, ja ennenkaikkea valmennusta, kasattaessa.
Maalivahdit
Mika Oksa
Pitkäaikaisen kakkosmaalivahdin Mika Oksan odotettiin nousevan tällä kaudella vihdoin selväksi ykköseksi ja kannattelevan joukkuettaan vaikeina aikoina. Alkukaudella otteet olivatkin hyviä ja vaikka joukkue hävisi ottelun toisensa perään, ei maalivahtia voinut tappioista syyttää. Loppusyksystä Oksan otteet alkoivat heiketä ja tuloksena oli Myllyniemen nouseminen vähintään tasa-arvoiseksi kilpakumppaniksi. Nosti vuoden vaihteessa jälleen tasoaan, mutta liian myöhään. Fanien sympatiseeraaman Oksan torjuntaprosentti (90,19%) jäi liigamaalivahtien toiseksi huonoimmaksi, joten varsinaisesta onnistumisesta ei millään voi puhua. Siirtyi Bluesin kauden päätyttyä Sveitsiin, jossa ei kuitenkaan ole pukenut yhteenkään otteluun. Jatko joukkueessa epävarmaa.
Jere Myllyniemi
22-vuotiaan Myllyniemen kolmas kausi liigajoukkueen mukana sujui hitusen paremmin kuin edellinen, mutta kokemattomuus paistoi monesti esityksissä kentällä. Myllyniemen omintakeinen torjuntatyyli on parhaimmillaan erittäin tehokas, mutta rebound-kiekkojen määrä vaatisi puolustukselta huomattavasti tehokkaampaa työskentelyä kuin männäkaudella nähtiin. Myllyniemi oli lopulta juuri sitä mitä häneltä odotettiin, hyvä kakkosmaalivahti, mutta joutui liian suureen rooliin selkeän ykkösen puututtua joukkueesta. Myllyniemen tulevaisuus on auki, sillä sopimuksessa ollut optio purettiin aiemmin keväällä.
Puolustajat
Bryan Muir
Kun etsit ‘täsmähankintaa’ espoolaiseen malliin, tee näin: yhdistä NHL-tausta, isokokoinen, kovaa laukova pakki ja epäonnistunut alkukausi toisessa joukkueessa. Saat takuuvarman flopin, jollaisia joukkueessa on pyörinyt kausi toisensa jälkeen niin pitkään kuin liigaa on Espoon rannoilla pelattu. Muir on jälleen yksi lisä tähän jatkuvasti kasvavaan epäonnistuneiden hankintojen sarjaan. Mies, joka on hidas, kankea, käsittämättömän onnettomalla pelisilmällä varustettu ‘vahvistus’, nosti tullessaan Bluesin ulkomaalaisten määrän viiteen, joka tarkoitti yhden ulkomaalaisen automaattista huilaamista kiintiön vuoksi. Ylivoimaisesti huonoimpia pakkeja, joita Bluesissa on koskaan pelannut. Ei jatka Espoossa – hyvä asia jääkiekolle, huono asia nitrokauppiaille.
Janne Jalasvaara
Junioreissa kenttää dominoinut Jalasvaara murtautui loppukaudesta ensimmäistä kertaa vakituisesti pelaavaan kokoonpanoon. Aiemmin lähinnä hajavaihtoja saanut, ja hiukan hasardimaiselta vaikuttanut, puolustaja yllätti kypsällä pelillään. Jalasvaara pelaa kokoisekseen hyvin fyysistä peliä ja liikkuu todella hyvin. Myös kiekollinen peli rauhoittui viime kaudesta. Liigauran avausmaali saanee jatkoa ensi kaudella, sillä Jalasvaaran sopimus espoolaisseuran kanssa jatkuu vuoteen 2006.
Tommi Pelkonen
Jalasvaaran ikäinen Pelkonen vuokrattiin kauden alussa Mestiksen Salamoihin, jossa pelasi koko syksyn. Jäisen rauhallinen peruspakki vakuutti liigaan päästyään ja oli selkeästi monia kokeneempia ja kalliimpia kollegojaan parempi pelin jokaisella osa-alueella. Harvojen Bluesissa liigaan nousseiden espoolaispakkien listaan nimensä kaiverruttaneen Pelkosen sopimus loppui tähän kauteen, mutta kaiken järjen mukaan uutta diiliä sorvataan jo.
Tero Määttä
Viidettä kauttaan Bluesissa pelannut Määttä teki todellisen vaikutuksen pistämättömän varmalla pelityylillään. Pakkien paras +/- -saldo (+2) kertoo tietysti jotain koko puolustuksen onnistumisesta, mutta suuri osa siitä on Määtän huimasti nousseen suoritustason ansiota. Vaikka isokokoisena peruspakkina tunnetulla Määtällä on kiekollisessa pelissään paljonkin parantamisen varaa, syntyi kaudella kaksi maalia, joista toinen jopa maalivahdin taakse. Sopimusta Määtällä ei minnekään vielä ole, mutta jatko Espoossa on enemmän kuin toivottua. Tämä mies on legendan ainesta.
Rami Alanko
Yksi suurista pettymyksistä. Kolmas kausi Bluesissa, toinen sen kapteenina ja yksi koko puolustuksen heikoimmista pelaajista koko kauden ajan. Alangon, kuten monen muunkin pelaajan, heikon kauden syytä voi tietysti hakea joukkueen pelitavasta ja –systeemistä, mutta on Ramillakin peiliin katsomisen paikka. Joutui toisaalta väärään rooliin, sillä fyysisessä peruspelissä parhaimmillaan olevaa puolustajaa peluutettiin jatkuvasti jopa ylivoimalla yhdessä toisen saman tyyppisen pelaajan, Kari Haakanan, kanssa. Siirtyy ensi kaudeksi Ruotsin Elitserienissä pelaavaan Färjestadiin.
Mika Niskanen
Hankittiin puolustuksen liideriksi ja kiekolliseksi johtomieheksi. Epäonnistui kuitenkin täydellisesti. Pelasi erinomaisesti kautta edeltäneissä harjoitusotteluissa, mutta floppasi joukkueen tavoin varsinaisen kauden alettua. Siirtyi siirtorajan kynnyksellä Ruotsiin HV 71:een, jossa pelasi kaksi kautta ennen Espoon visiittiään.
Kari Haakana
Espoossa neljä kautta liigaa 90-luvulla pelannut puolustajakolossi Kari Haakana oli kauden kynnyksellä tervetullut paluumuuttaja. Haakanalta odotettiin perusvarmaa puolustuspeliä fyysisellä mausteella. Sitä saatiin kuitenkin yllättävän harvoin. Haakana kärsi Alangon tavoin väärästä roolituksesta. Kun 12-vuotisella ammattilaiskaudellaan 19 maalia tehnyt puolustaja pelaa jatkuvaa ylivoimaa ja kantaa joukkuessaan kiekollisen pakin manttelia, on vikaa muuallakin kuin pelaajan esityksissä. Haakanan sopimuksessa on optio ensi kaudesta ja se mitä ilmeisimmin käytetään.
Arto Laatikainen
Blues-kasvatin läpimurtoa kiekollisten pakkien liigaeliittiin on odotettu jo niin monta vuotta, että aika alkaa olla lopussa. Edellisen kauden parhaimmistoon kuulunut puolustaja pelasi kaikenkaikkiaan ihan mukiinmenevän kauden, vaikka vajosi ajoittain kauas normaalista tasostaan. Hiukan vaisusta kaudesta huolimatta “Lada” oli Blues-pakkien paras pistemies. 24-vuotias Laatikainen aloittaa ensi kaudella jo kahdeksannen liigakautensa, senkin Espoossa.
Mika Lehtinen
Lehtiseltä ei hirvittävän paljoa odotettu, mutta mies oli varsin mallikas vahvistus - etenkin kiekollisen pelinsä ansiosta – muuten niin vaisussa Blues-pakistossa. Pienikokoisena pelaajana Lehtisen suurimmat puutteet olivat puolustuspelissä, mutta kiekollisena 29-vuotias oli mies paikallaan. Yksivuotisella sopimuksella Espoossa pelanneella puolustajalla ei ole ensi kaudeksi vielä sopimusta.
Hyökkääjät
Landon Wilson
Wilson hankittiin kauden alla joukkueeseen nimenomaan maalintekijäksi, ja hänestä odotettiin uutta supertähteä SM-liigaan. Toiveet olivat perusteltuja, olihan mies pelannut jo pitkään NHL-tasolla, eikä miehen otteissa juuri heikkouksia ollut havaittavissa myöskään harjoitusotteluiden perusteella. Kaudesta tuli kuitenkin myös Wilsonille erittäin vaikea, eikä mies pystynyt millään vastaamaan odotuksiin. Lisäksi Wilson kärsi selkävaivoista läpi kauden, eikä pystynyt pelaamaan kuin 37 peliä, tehden niissä vain 19 pistettä. Selkeä pettymys pelillisesti, mutta erityismainintana Landonista on kuitenkin todettava, että luonteeltaan kyseessä oli ihanteellinen pelaajatyyppi. Etenkin kaukalon ulkopuolella. Wilson ei jatkane joukkueessa.
Donald Maclean
”Daddy” nousi heikon alkusyksyn jälkeen aivan uudelle tasolle, ja otti takaisin paikkansa joukkueen ykkössentterinä. Alun kaavaillusta tutkaparista Wilson-MacLean muodostuivatkin parit MacLean-Kolanos ja myöhemmin MacLean-Ribeiro. Nopeudellaan MacLean ei ketään vakuuttanut, mutta miehessä oli ”sitä jotain”. Sympaattinen tukkimies MacLean ihastutti rauhallisella pelityylillään ja oikea-aikaisuudellaan viimeistelytilanteissa. Miehen tasapaino kentällä oli ihailtavaa, ja loistava laukaus lähti vaikeistakin asennoista. Kosketus kiekkoon MacLeanilla on erinomainen. Tehtaili lopulta 43 pistettä 51 ottelussa, mikä on erinomainen suoritus menneen kauden Bluesissa ottaen vielä huomioon sen, että huonon alun takia MacLean istui pitkään penkillä. Fanien suureksi harmiksi MacLeanin sopimusta ei haluttu jatkaa.
Joni Töykkälä
Töykkälän toinen puhdas kausi ei sujunut pelillisesti miesten riveissä aivan yhtä hyvin kuin ensimmäinen, vaikka A-junioripelit olivatkin asia erikseen. Viisi pistettä pelaavassa kokoonpanossa koko kauden ajan ei vakuuta ketään, mutta eivät vakuuttaneet otteetkaan. Töitä ja luistelua kentällä kyllä riitti, mutta järkeä pelissä oli sitäkin vähemmän. Rauhallisuutta ja kiekollista varmuutta pitää tulla otteisiin paljon enemmän, jotta tie suurempiin ympyröihin aukeaisi. Lisäksi Töykkälä on toistaiseksi auttamatta liian köykäinen fyysisesti koviin vääntöihin liigassa.
Markku Hurme
Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että Hurmeen pelit Bluesissa ovat pelatut. Voi olla, että miehen olisi kannattanut lähteä joukkueesta jo ennen tätä kautta. Ikävä käsivamma pakotti miehen olemaan sivussa lähes koko alkukauden, ja pelaamissaan 33 pelissä Hurme sai aikaan 16 pistettä. Hurme pelasi kauden toisessa tai kolmannessa viisikossa enimmäkseen Teemu Elomon ja Niko Niemisen sekä junioreiden kanssa. Hänen paras aikansa sijoittui ensimmäisiin peleihin, joissa Hurme teki pisteitä kovalla tahdilla. Sitten tahti hiipui varjoihin, eikä ihmeitä enää nähty. Nyt miehen ura Espoossa on ohi, ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä: ei minuuttiakaan liian aikaisin.
Olli Ahonen
”Spock” Ahonen aloitti kauden varsin mallikkaasti, mutta hyytyi pian muun joukkueen tavoin. 17 pistettä 52 ottelussa ei anna aihetta riemunkiljahduksiin, vaikkei Ahonen mikään pistenikkari koskaan ole ollutkaan. Aloitti kauden yhdessä Teemu Elomon ja Ladislav Kohnin kanssa kakkosketjussa, joka alkoi toimia erinomaisesti toissakauden loppua kohden. Tällä kertaa peli ei lähtenyt luistamaan halutulla tavalla, eikä Ahosesta ollut peliä tekeväksi ja suurta vastuuta kantavaksi sentteriksi Espoossa. Kuului tavallaan koko joukkueen tuskaa ilmentäviin pelaajiin. Jatko joukkueessa on yhä auki, mutta miehelle on varsin vaikea keksiä käyttöä tulevalle kaudelle.
Ladislav Kohn
”Laddy” ei pettänyt kannattajiaan. Loistavan kauden surkeasti pelanneessa joukkueessa pelannut tähtilaituri tahkoi läpi kaikki 56 surullista runkosarjan peliä tehden niissä yhteensä 45 pistettä. Vain maaleja oltaisiin kenties voitu odottaa Kohnilta enemmän kuin 17. Muutoin mieheltä nähtiin yritteliästä ja sähäkkää peliä läpi kauden ilman suurempia notkahduksia. Myös hermonsa mies hallitsi ihmeen hyvin joukkueen tuskan huomioon ottaen. Kultakypärää lähes koko kauden pitänyttä pelaajaa muistivat puutavaralla myös vastustajat tuttuun tyyliinsä, mutta se ei menoa haitannut. Yksi harvoista ratkaisuihin kykenevistä ja vastuuta kantaneista pelaajista Espoossa menneellä kaudella. Mikä parasta, Kohn on jatkamassa uraansa Bluesin riveissä.
Antti Pihlström
Bluesin taskuraketti oli oikeastaan ainoa selkeästi tasoaan nostanut juniori puolustaja Janne Jalasvaaran kanssa. Tästä huolimatta mies pelasi nuorista selvästi vähiten, mikäli Jarkko Immosta ei lasketa mukaan. Syitä tähän pohdittiin usellakin taholla, mutta kukaan ei tuntunut niitä löytävän. 52 ottelua pienessä roolissa toivat seitsemän tehopistettä ja erittäin energistä, fyysistä ja yritteliästä peliä. Juuri sitä, minkä takia halliin tullaan katsomaan kiekkoa. Pihlström ei pelkää laittaa kroppaansa likoon, vaan vie taklaukset oikeaoppisesti loppuun kerta toisensa jälkeen seurauksia pelkäämättä. Lisäksi miehen luisteluvauhti on suorastaan huikaisevan kova. Fanit toivovat miehen jatkavan joukkueessa, ja sitä todella sopiikin toivoa, sillä Pihlströmissä on aineksia paljon vielä nähtyä parempaan.
Jarkko A. Immonen
Immonen pelasi ensimmäisen lähes täyden kautensa miesten sarjassa, mutta peliaikaa heltisi varsin vähän. Vähällä peliajalla mies ei ihmeisiin pystynyt, mutta väläytteli taitojaan aika ajoin. Immonen on Bluesin nykyisistä nuorista pelaajista selvästi taitavin ja kiekollisin. Miehessä on samoja elementtejä kuin Jokereiden Valtteri Filppulassa. Jonkun vain pitäisi tuoda ne esille vastuun ja peliajan kautta. Immosen sopimus jatkuu myös ensi kaudelle, ja eväitä suureenkin rooliin on.
Lauri Tukonen
Kymmenen tehopistettä kauden aikana saalistanut superlupaus ei kaikesta huolimatta onnistunut täyttämään hänelle asetettuja tavoitteita. Tarjolla oli runsaasti peliaikaa ja vastuuta, ja sitä Tukonen myös sai. Väläytteli ajoittain röyhkeyttään ja pelisilmäänsä, muttei esittänyt mitään normaalista poikkeavaa. Tukosen puolustukseksi on tosin sanottava, että mies on vasta 18-vuotias, eikä kausi Bluesissa todellakaan ollut kenellekään helppo. Aikaa on, ja Tukonen jatkaa Bluesissa myös ensi kaudella, jolloin häneltä odotetaan ehdotonta tason nostoa. Muutoin vaarana on se, että kehitys jää junnaamaan paikalleen. Vastuuta lienee edelleen luvassa parantuneen valmennuksen ohella. Edelleen yksi kirkkaimmista nuorista tähdistä Suomessa.
Teemu Elomo
Pisteiden valossa nuorempi Elomoista pelasi koko SM-liigauransa toiseksi parhaan kauden edellään vain kausi Calounin vitjassa, jolloin Blues sijoittui runkosarjassa neljänneksi. Todellisuudessa kausi oli Teemu Elomon osalta suuri pettymys. Hänestä ei lopulta ollut astumaan maalintekijän saappaisiin, vaan osumia kauden aikana kertyi pelkästään kahdeksan. Luistelu- ja laukausvoimaa mieheltä löytyy, mutta turhautuminen näkyi katsomoon asti, ja epätarkka laukaus häiritsi viimeistelyä. Neljäs kausi Bluesissa jäi mitä todennäköisimmin Teemu Elomon viimeiseksi Espoossa.
Mike Ribeiro
17 peliä, 17 pistettä. Niin, mitäpä muuta voisi edes odottaa pelaajalta, joka toissakaudella mätti 65 tehopistettä NHL:ssä Montréal Canadiensin joukkueessa? Ribeiro ei onneksi liittynyt kerhoon muiden lockout-floppien kanssa, vaan ihastutti taidoillaan ja pelisilmällään harvalukuista espoolaisyleisöä. Välillä ”Ribis” esitteli sellaisia manööverejä jäällä, että kiekko karkasi hetkeksi jopa katsojan silmistä, vaan ei mieheltä itseltään. Maailmanluokan ammattilainen, joka ei kuitenkaan pystynyt tekemään ihmettä, ja nostamaan Bluesia mukaan playoff-karsintaan. Pehmeydestään kaksinkamppailutilanteissa huolimatta Ribeiro auttoi joukkuetta valtavasti ja pelasi kuin todellinen ammattilainen kauden loppuun asti. Siitä miehelle iso kiitos.
Kari Kalto
Monipuolisuudestaan tunnettu hyökkääjä Kalto pelasi loukkaantumisten täyttämän kautensa myös pelillisesti alle odotusten kenties ensimmäistä kertaa Espoon aikanaan. ”Garyltä” oli totuttu aina näkemään varmoja ja hyviä otteita, mutta tällä kaudella mies keskittyi enemmän pikkusikailuun ja sitä kautta jäähyilyyn. Kaltolle oli ennen kautta luvassa ennennäkemättömän suuri rooli ykkösketjusta Landon Wilsonin ja Donald MacLeanin kanssa, mutta tähän rooliin Kalto ei pystynyt vastaamaan. Pian koko ketju hajosi, ja Kalto itse loukkaantui. Yksi suurimmista pettymyksistä odotuksiin ja historiaan nähden. Pystyy kuitenkin pelaamaan valovuoden nähtyä paremmin, ja jatkaa joukkueessa myös ensi kaudella.
Matti Näätänen
Näätäsen kausi oli melko mitäänsanomaton. Joukkueen mukana mies oli käytännössä koko kauden, mutta peliaika jäi satunnaiseksi. Hänen kohdallaan voi tosin sanoa: syystäkin. Vauhtia miehellä piisaa, mutta fysiikka ei ole SM-liigatasoa. Tarvitsisi paljon enemmän vääntövoimaa menestyäkseen kunnolla liigassa. Kolme tehtyä maalia ei juurikaan lämmitä. Pelillisesti Näätänen oli turha pelaaja joukkueessa, eikä jatkolle ole mitään perusteita.
Niko Nieminen
Nieminen pelasi pisteiden valossa toistaiseksi uransa parhaan kauden liigassa tehden kymmenen tehopistettä. Lähes kaikki ottelut pelannut suoraviivainen laituri ei kuitenkaan ole onnistunut nostamaan kehitystään odotetulla tavalla. Sai runsaasti peliaikaa, ja ajoittain vastasi huutoon, mutta parempaan olisi ollut varaa ja enemmän odotettiin. Kuuluu joukkueen runkopelaajistoon, ja jatkaa ensi kaudella joukkueessa.