Leijonien toimivin osa-alue olympiaturnauksen kahdessa ensimmäisessä pelissä on ollut ylivoima ja erityisesti Petri Kontiolan johtama ylivoimaviisikko, joka on latonut kahdessa pelissä Leijonien kaikki viisi ylivoimamaalia.
Kontiolan viisikko pelaa niin sanotulla takakolmiolla, joka on nykyjääkiekossa hyvinkin suosittu tapa pelata ylivoimaa. Siniviivalla on yksi puolustaja, ja kaksi hyökkääjää täydentävät kolmion b-pisteiden tuntumassa.
Kätisyydet käyvät hyvin niin, että laukausuhka suoraan syötöstä on periaatteessa molemmilla siivillä. Oikealta ampuva Kontiola tosin harvemmin omaa laukaustaan käyttää. Kontiolan paikka ylivoimalla on puolustaja Sami Lepistöstä katsottuna vasemmalla.
Sen sijaan toisella siivellä laukaisupaikkaa aktiivisesti hakeva, vasemmalta laukova Eeli Tolvanen on se pelaaja, jolle haetaan laukaisupaikkaa.
Tolvanen pystyy pyörittämään ylivoimapeliä, eikä hän vain odota maila pystyssä nappisyöttöä.
Tolvaselle haetaan useimmiten laukaisupaikkaa Lepistön kautta, sillä vastustajien tiiviiden neliöiden läpi on hankala saada poikittaissyöttöjä. Sellaisessa kuitenkin esimerkiksi Tolvanen onnistui Saksaa vastaan, mikä lopulta johti Lepistön maaliin.
Usein Tolvasen kohdalla unohtuu se, että poikkeuksellisen laukauksen lisäksi hänellä on loistava syöttö- ja pelinlukutaito. Tolvanen pystyy pyörittämään ylivoimapeliä, eikä hän vain odota maila pystyssä nappisyöttöä. Saksaa vastaan Leijonien viidennessä maalissa Tolvanen löysi juonikkaalla syötöllään maalin edestä Joonas Kemppaisen, jolla oli helppo työ laittaa kiekko maaliin.
Tolvasen lisäksi myös Lepistö käyttää ylivoimassa aktiivisesti laukaustaan, mistä on osoituksena jo kaksi maalia turnauksessa.
Ylivoimaviisikko on rakennettu kahden seurajoukkueessa meritoituneen tutkaparin varaan
Lepistö ja Tolvanen pelaavat KHL:ssä Helsingin Jokereissa, ja kaksikko mätti erityisesti alkukaudella mahtitehot ylivoimalla. Myös Jokerit pelasi ylivoimaa takakolmiolla. Usein maalintekijä oli Tolvanen ja ykkössyöttäjä Lepistö.
Lepistön ja Tolvasen yhteistyöstä, ja erityisesti 33-vuotiaan puolustajan loistavasta siniviivapelaamisesta, saatiin esimerkki Norjaa vastaan Suomen avausmaalissa. Lepistö teki Jokereista jo tutun liikkeen siniviivalla poispäin Tolvasesta, ja vasta juuri syötön hetkellä katse kääntyi 18-vuotiaaseen maalitykkiin. Nappisyöttö Tolvaselle, joka napautti kiekon maaliin.
Leijonien ylivoiman ydin löytyy kuitenkin maalin lähettyviltä. Ylivoimalla korostuva maalinteon tukitoimi, eli tässä tapauksessa maskin - usein vielä liikkuvan sellaisen - luominen, on ollut elinehto sille, että maaleja on syntynyt kuin liukuhihnalta.
Leijonien ylivoiman ydin löytyy maalin lähettyviltä.
Salavat Julajef Ufassa pelaavat Teemu Hartikainen ja Kemppainen ovat Leijonien ylivoiman toinen tutkapari.
Leijonien maskipelaaminen on rakennettu kahteen kerrokseen. Taitava maalinedus- ja maskipelaaja Kemppainen parkkeeraa itsensä aivan maalivahdin eteen ja Hartikainen hieman ylemmäs.
Näin Leijonien ylivoima muotoutuu kutakuinkin 1–3–1-asetelmaan, jossa on mahdollisuus pelata monipuolista ja nopeaa syöttökolmiopeliä. Sellaista nähdäänkin usein, kun kiekko ajautuu kulmaan, ja peli pitää rauhoittaa.
Kemppainen siirtyy maalin taustalle, Hartikainen on hieman ylempänä ja kolmion täydentää joko Kontiola tai Tolvanen riippuen siitä, kummalla puolella ollaan. Kolmion avulla kiekkoa pystytään liikuttamaan nopeasti ja vastustajan paine purkamaan.
Hartikainen tarjoaa neliön keskelle vaihtoehdon, tosin kansainvälisissä kovatasoisissa peleissä hänen kauttaan on vaikeampi pelata. Useimmiten ylivoima pyöriikin neliön ulkopuolella akselilla Kontiola-Lepistö-Tolvanen.
Hartikainen luo myös yhden laukausuhan lisää ylivoimaan, mutta sekin on niin ikään teoreettista. Neliön sisään ei pääse helposti.
– Tässä turnauksessa ei varmaan tule paljon laukaisupaikkoja keskelle, mutta tavoite on, että kun jätkät pääsevät pommittamaan niin veskari ei näkisi mitään. Hyvin on tähän asti on toiminut, Hartikainen sanoo.
Tärkein tehtävä Hartikaisella ja Kemppaisella onkin vastustajan maalivahdin näkökentän peittäminen. Se on kaksikolle tuttua hommaa jo seurajoukkueesta.
– Sitä olemme "Kepun" kanssa Ufassa tehneet. Aika iso rooli meillä on tuossa ylivoimassa. Ohjaillaan ja tehdään maskia maalin eteen.
Kahden kerroksen hyvin yhteenpelaava maski on sen verran petollinen maalivahdeille, että he joutuvat lähinnä luottamaan hyvään onneen. Esimerkiksi Saksan maalivahti Danny Aus den Birken sanoi avausottelun jälkeen, ettei ollut nähnyt ylivoimalla juuri mitään.
Kemppaisen ja Hartikaisen yhteispelaaminen on loistavalla tasolla.
– Minulla on aika paljon vapauksia siinä. Luemme toinen toisiamme. Se tulee aika itsestään, ei siinä tarvitse sen kummempaa. Ihan selkärangasta tulee.
Maskin lisäksi kaksikko voittaa kovalla prosentilla irtokiekkoja maalin edessä ja päädyssä. Kemppainen myös tarjoaa usein syöttövaihtoehdon maalin taakse, erityisesti silloin, kun Kontiolalla on kiekko.
Kun kiekko pelataan viivaan Lepistölle tai siivelle Tolvaselle, maalivahdin näkökenttä peitetään salamannopeasti.
Kakkosylivoima unten mailla
Leijonien toinen ylivoimaviisikko, jossa pelaavat Miro Heiskanen, Juuso Hietanen, Julius Junttila, Veli-Matti Savinainen ja Jani Lajunen, pelaa niin ikään takakolmiolla, vaikka viisikossa onkin kaksi puolustajaa.
Puolustajista Hietanen on viivapelaaja ja Heiskanen asettuu siniviivasta katsottuna vasemmalle puolelle. Toisella siivellä on Junttila.
Junttilalla on periaatteessa mahdollisuus kätisyyksien puolesta laukoa suoraan syötöstä, mutta kovin montaa yritystä häneltä ei olla toistaiseksi nähty. Lisäksi Junttilan laukaus etenkään suoraan syötöstä ei vastaa edes auttavasti Tolvasen vastaavaan.
Toisella siivellä Heiskanen on käyttänyt laukaustaan hieman aktiivisemmin, mutta kätisyyden vuoksi hän ei pääse ampumaan suoraan syötöstä. Kiekko täytyy joka kerta ottaa haltuun.
Kakkosylivoimaviisikko ei ole tehnyt Leijonille vielä yhtäkään maalia. Jopa maalipaikkojen luominen on ollut tuskaista. Tolvasen kaltaisen ylivoimapelotteen puuttuminen tekee kakkosylivoimaviisikosta hieman heiveröisen. Lisäksi kahden kerroksen maskin luovat Savinainen ja Lajunen eivät pysty yhtä monipuoliseen ja laadukkaaseen maalineduspelaamiseen kuin Hartikainen ja Kemppainen.