Vuoden pimein aika kääntyy pian kohti kevättä, kun valo alkaa jälleen voittaa. Piippuhyllyn valokeilassa pimeyttä karistavat vakiojannut Lauri Lehtinen LeKi-toimituksesta ja Eero Mutanen Jokipojat-toimituksesta. Vieraaksi on tällä kertaa saatu lajitietämystä Jatkoajan Mestis-toimituspäällikkö Renne Ohtosen muodossa.
1. erä: Mikko Liukkosen paluu ilahduttaa Kouvolassa. Onnistuuko "Luigi" nousemaan kouvolalaisjoukkueen kärkikaartiin?
Lauri Lehtinen: Onnistuu aivan varmasti.
Lähtökohdat Liukkosen paluulle ovat ihanteelliset. KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaan mukaan hyökkääjä pääsee keskittymään kevään pelkästään lätkään, mikä auttaa pelituntuman kiinnikuromista merkittävästi.
Liukkosen on ensisijaisesti tärkeää olla vireessä kevään peleissä. KooKoolle ei mielestäni riitä mikään muu kuin finaalipaikka tänä keväänä. Muuten pettymysten ketju saa jatkoa.
Tässä päämäärässä Liukkosen hankinta on iso askel eteenpäin. On totuus, että 34-vuotias laituri oli viime kaudella KooKoon paras pistemies. On myös totta, että Liukkonen esiintyi edukseen viime kaudella jopa liigakentillä. Miehen läsnäolo tekee valtavasti hyvää sekä KooKoolle että koko Mestikselle.
Ladies and gentlemen, Luigi is back.
Renne Ohtonen: Liukkosen paluu ilahduttaa muuallakin kuin Kouvolassa. Pitäisi ainakin ilahduttaa. Luigin kaltaisia seura- ja sarjaikoneita kaivataan kiperästi koko ajan enemmän ja enemmän farmi- ja kasvattisarjamaisemmaksi muuttuvassa ympäristössä.
Uskon, että Liukkonen pystyy kiekkoilemaan kelpo loppukauden kouvolalaisten kakkos-kolmosketjussa iskien tasaisesti tärkeitä maaleja. Rosteri on nykyisellään (kuten aina) niin vahva, että murtautuminen isoimpiin rooleihin ja suurimmille peliajoille vaatii muutakin kuin pelkän nimen selässä.
Eero Mutanen: Voi onnistua, voi olla onnistumattakin. Riippuu täysin Liukkosesta itsestään. Liukkosen aiempi menestys on perustunut kohtuulliseen yritteliäisyyteen ja työntekoon, eli sinällään mistään luonnonlahjakkuudesta ei ole kyse. Nyt miehellä on hyvää aikaa panna itsensä kuntoon kevään tosipelejä varten. Aika näyttää, kuinka projekti onnistuu.
2. erä: 36-vuotias Pasi Järvinen pelaa yhä elämänsä jääkiekkoa. Onko Järvisestä pokkaamaan kauden päätteeksi sarjan parhaan puolustajan palkinto?
Lauri Lehtinen: Kysymys on haastava ja tietyiltä osin kaksipiippuinen.
Järvisestä eittämättä on voittamaan kyseinen pytty omakseen. "Pablo" on Mestiksen pakkien pistepörssin kolminkertainen voittaja ja on matkalla ykköstilaan myös tällä kaudella.
Samalla kiekollisena puolustajana tunnettu Järvinen komeilee plusmiinustilaston kolmantena lukemalla +18.
On kuitenkin selvää, että Jukureissa statsien takominen on helpompaa kuin heikommissa joukkueissa ja pitäisin LeKin Jarkko Näppilää Mestiksen kovimpana puolustajana kokonaisvaltaisesti ajatellen. Tai vähintään kotiinpäinvetoa ajatellen.
Järvinen pelaa kuitenkin aivan huikeaa kautta ja en ihmettelisi, jos Järvinen Jari Lippojoki -palkinnon pokkaisi nimiinsä kauden päätteeksi.
Renne Ohtonen: Tietysti on. Miksei olisi? Paljon vaan riippuu siitä, millaiseksi mikkeliläisten kevät muodostuu.
Järvinen sentään operoi sarjan parhaan ja ylivoimaisesti vähiten maaleja päästävän joukkueen puolustuksessa yli 20 minuuttia illassa. Suurimmat avut ovat tietty hyökkäyspäässä, mutta oman pään pelaaminen on Mestis-tasolle täysin riittävällä tasolla tietynlaisesta hitaudesta ja liiasta rauhallisesta huolimatta.
Paljon on matkaa vielä esimerkiksi siihen dominointiin, jotan nähtiin TuTon mestaruuskaudella Forsellien, Virpiöiden ja Syväsalmien rinnalla, mutta puolestani Järvinen voisi olla ehdolla parhaaksi puolustajaksi vaikka joka kausi.
Eero Mutanen: Vaikka Järvinen ei missään tapauksessa olekaan sarjan kokonaisvaltaisin puolustaja, on hän hyökkäyssuuntaan eittämättä sarjan parhaita pakkeja. Jukureiden kaltaisessa sikermässä Järvisellä on lupa pelata juuri omilla vahvuuksillaan. Ikä on todellakin pelkkä numero. Sarjan parhaan puolustajan palkinto on täysin miehen ulottuvilla, jos ja kun Jukureiden keväästä tulee menestys.
3. erä: Järvisen ja Liukkosen kaltaiset sarjajyrät ovat käymässä harvinaisiksi. Onko Mestis-ikoni sukupuuttoon kuoleva laji?
Lauri Lehtinen: Valitettavasti on. Jos liigan puolella kauhistellaan Petteri Nummelinin huhupuheiden mukaista siirtoa Raumalle rahan vuoksi, Mestiksen arki on vielä karumpi.
Jos haluat Mestiksessä nauttia edes kelvollisesta palkkiosta, havitella mestaruutta ja onkia itsellesi mahdollisuutta näyttöpaikkaan SM-liigassa, seurojen määrä jää kovin pieneksi ja näin ollen pelaaja pelaa missä kulloinkin nämä ehdot täyttyvät.
Mestiksessä ei myöskään osata arvostaa tarpeeksi omia legendoja. 316 ottelua Lempäälän Kisan paidassa tahkonnut Jose Nippala lopetti viime vuoteen pelaajauransa, mutta asiasta ei ole ilmoille putkahtanut minkäänlaista tiedotetta ja jo alkukaudesta Nippalan pelinumerolla #15 viiletti kaukalossa Tappara-laina Jussi Halme.
Nippala kuuluu lempääläisen jääkiekon legendoihin ja ansaitsisi pelipaitansa jäähallin kattoon, ei liiga-avun hartioille.
Renne Ohtonen: On tällä menolla. Niin valitettavaa kuin se onkin. Paljon on pelaajasta itsestään kiinni. Sitoutuminen omaan seuraan vaatii paljon myös siviilielämän puolelta.
Kuten Miikka Mikkola kirjoitti Jatkoaikaan kauden alussa, ovat todelliset Mestis-ikonit hyvin vähissä. Yhden käden sormilla laskettavissa. Tähänkin löytyvät osasyyt koko sarjajärjestelmän epäreiluudessa ja sitä myötä sarjan kehityssuunnalla. Tietyllä tapaa myös seurakulttuureissa. Ei kukaan voi esimerkiksi nousta JYP-Akatemia-ikoniksi.
Esimerkki on äärimmäinen, mutta Akatemia on hyvä ruumiillistuma farmispedeilystä, joka on valloittanut Mestiksen. Vantaallakin se olisi kenties voinut onnistua vuosikymmen sitten, mutta tuskin enää. Kuka näkee esimerkiksi Joel Lehtisen tai Artem Iossafovin lohipaidassa kaudella 2017-18?
Eero Mutanen: Ehkei sukupuuttoon kuoleva, mutta sangen uhanalainen. Syynä tähän ovat sarjaa ja sen toimintaympäristöä koskevat realiteetit, joista voisi kirjoittaa pidemminkin.
Tämän asian harmillisena sivujuonteena on se, että tällä hetkellä hokkarit menevät ihan turhan usein naulaan varsin potentiaalisiltakin pelimiehiltä, kun mahdollisuudet eivät anna periksi pelata ammattimaisuutta vaativaa sarjaa amatööripalkalla.
Pasisinikunnasten ja mikahelkearojen puuttuessa riemua voi hakea lähinnä Antti Virtasen kaltaisista kovista paluumuuttajista tai Iiro Vehmasen kaltaisista persoonallisuuksista. Ja kyllä sieltä varmasti vielä tulevaisuudessakin nousee niitä, joilla tekemisen palo ja olosuhteet mahdollistavat pitkän uran.
Jatkoaika: Viikon onnistuja ja epäonnistuja?
Lauri Lehtinen: JYP-Akatemian viikko sisälsi kolme upeaa vierasvoittoa. Joensuusta, Heinolasta ja Vaasasta haetut kahdeksan pistettä nostivat jyväskyläläiset jo pudotuspeliviivan paremmalle puolelle.
Peliitat puolestaan hävisi viikon molemmat ottelunsa. JYP-Akatemia ja Kiekko-Vantaa kuuluvat Peliittojen arkkivihollisiin pudotuspeliviivan tuntumassa, tasaisessa sarjassa tappioihin kilpakumppaneille ei ole varaa.
Renne Ohtonen: Onnistujana luonnollisestikin JYP-Akatemia. Kolme komeaa vierasvoittoa, joista jokainen vaikeilta vieraspaikkakunnilta, on upea suoritus playoff-paikasta taistelevalta ryhmältä. Myös HCK:n kurssi kääntyi viikonloppuna, liekö Timo Kuuluvaisen pelillinen ja henkinen vaikutus sitten noin iso?
Vaasan Sportin meno näyttää tällä hetkellä vaikealta. Kotona joukkue ottaa köniinsä heikommiltakin jengeiltä kerta toisensa jälkeen. Mikäli se ottaa turpiinsa vielä syyskauden päätöskierroksella Lempäälässä, alkaa sen paikka kuuden sakissa olla uhattuna. Joulutauko tulee vaasalaisille erinomaiseen paikkaan.
Eero Mutanen: Onnistujana on sarjataulukon tasaantuminen viikon tulosten myötä.
Epäonnistuja tulee sarjan ulkopuolelta. A-SM:n karsintasäädösten muuttaminen tässä vaiheessa ja niiden sisältö eivät kuulu sivistysvaltioon. On täysin käsittämätöntä, kuinka SM-liigaorganisaatiot voivat tehdä aivan mitä lystäävät vuodesta ja asiasta toiseen.
