Helsingin IFK saavutti historiansa ensimmäisen runkosarjan voiton keräämällä kasaan 60 ottelussa peräti 37 täyttä kolmen pisteen voittoa. Tasaisessa taistelussa runkosarjan voitosta Oulun Kärppien kanssa HIFK erottui lopulta edukseen vahvan viimeisen kolmanneksen ansiosta. Viimeisestä 22 runkosarjaottelusta HIFK keräsi 19 voittoa.
HIFK saavutti runkosarjassa seurahistorian parhaan tuloksen, miksi?
Henri Havusela: HIFK:n tämän kauden menestys runkosarjassa on jatkuvuuden ja organisaation kärsivällisen työn summa. Kuten kirjoitin kauden alla Jatkoajan kausiennakossa, lopetettiin HIFK:ssa hötkyily sillä hetkellä, kun Antti Törmäsen kolmen vuoden projekti alkoi vuonna 2014.
HIFK otti selkeitä askeleita eteenpäin jo viime kaudella, kun Törmänen toi HIFK:hon muutaman vuoden tauon jälkeen selkeän pelitavan ja identiteetin, jota lähdettiin harkitusti ajamaan sisään. Samalla seurassa lopetettiin älytön pelaajaruletti, joka vaihtui päinvastoin erittäin maltilliseen ja järkevään pelaajapolitiikkaan. Onnistujat palkittiin viime kauden jälkeen jatkosopimuksilla, ja lähteneet pelaajat korvattiin juuri oikeanlaisilla palasilla.
Nuorille pelaajille on annettu Törmäsen HIFK:ssa vastuuta ja työrauha kehittymisen suhteen, minkä ansiosta muun muassa Robert Leino, Mika Partanen, Joonas Rask ja Miihkali Teppo ovat nostaneet huimasti omaa tasoaan ja samalla koko joukkueen iskukykyä.
Parin vuoden takaisessa HIFK:ssa heidän pelipaikoilleen olisi kesken viime kauden hankittu kokeneempia palkkasotureita nopean menestymisen toivossa, mutta fanien onneksi tämän hetken HIFK:ssa katsottiin pidemmälle tulevaisuuteen. Sen ansiosta HIFK on alkanut tehdä tulosta.
Sami Iilomo: Tässä kohtaa mieleen palaa tiedotustilaisuus toissakesältä, jossa Tom Nybondas totesi jopa uhmakkaasti HIFK:n turbulenssin loppuvan siihen. Samassa tilaisuudessa kerrottiin myös Antti Törmäsen siirto punapaitojen penkin taakse.
Suomessa ja suomalaisten valmentajien keskuudessa kiekkokontrolli on noussut jo lähes pyhään asemaan, samalla peli on hidastunut. Törmäsen HIFK on pystynyt kääntämään viivelähdöt ja kontrollin edukseen. Hitaiden lähtöjen perusidea on kiekon pitäminen omalla joukkueella, jolloin vastustajan on mahdoton luoda maalipaikkoja.
Helsinkiläisten aktiivinen ja korkea karvaus on tuonut maalipaikkoja, koska riisto on tapahtunut jo hyökkäysalueella keski- tai oman puolustusalueen sijaan. Vastaavasti nopea pelin avaaminen ei jätä aikaa vastustajille organisoida omaa puolustustaan. Pelinopeus, aktiivisuus ja yllättävyys ovat aseita, joihin HIFK:n menestys on tällä kaudella nojannut.
Tunnustusta pitää jakaa myös vuosien varrella paljon rapaa saaneen Nybondaksen suuntaan, joka on yhdessä Törmäsen kanssa rakentanut valmentajansa näköisen joukkueen. Viime kesän kovin työnäyte oli heiveröisen puolustuksen vahvistaminen kahdella nyt MM-kisajoukkueen portteja kolkuttelevalla pelaajalla.
Jaakko Gummerus: Kuten herrat totesivat, järkevästi ja pitkäjänteisesti toteutettu joukkueenrakentaminen on todellakin alkanut tuottaa tulosta. Varsinkin, kun joukkueen roolituksessa palaset alkavat olla paikoillaan ja yhteispeli toimii. Useiden muiden joukkueiden kohdalla esimerkiksi maalintekotehokkuus nojaa pääasiassa muutamien henkilöiden varaan, mutta HIFK:ssa on löytynyt kauden aikana ratkaisijoija laajalta rintamalta. Punanuttujen pelaajista 12 teki kuluneessa runkosarjassa 20 pistettä tai enemmän.
Kulunut fraasi maalivahtipelin tärkeydestä pitää paikkaansa myös HIFK:n tämän kauden menestyksen osalta. Joukkueessa on kaksi hyvää maalivahtia ja molemmat heistä ovat valmiita pelaamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Haastattelin runkosarjan päätösottelun jälkeen Ville Hussoa ja hän kertoi, että heillä on Kevin Lankisen kanssa positiivinen kilpailutilanne joukkueen sisällä, mikä entisestään ruokkii molempien kehitystä terveellä tavalla.
Runkosarjavoitosta huolimatta HIFK ei ole kaikkien silmissä suurin mestarisuosikki, mitä joukkue voi tehdä paremmin?
Havusela: Runkosarjan otteiden perusteella laskisin HIFK:n jopa kovimmaksi mestarisuosikiksi, mutta nyt vasta mitataan todella tämän joukkueen henkinen puoli. Joukkueessa on paljon nuoria pelaajia, joille suuressa roolissa pudotuspeleihin lähteminen on täysin uusi tilanne.Jos homma ei lähdekään liikkeelle kuin tanssi, miten henkinen kantti kestää?
Pelillisesti on kuitenkin vaikea asettaa selkeitä uhkakuvia HIFK:n ympärille, kun paletti on pysynyt niin hyvin kasassa koko runkosarjan.
Iilomo: Niin, edelleen Kärpät on se suurin suosikki voittamaan Suomen mestaruuden ja tässä kohtaa HIFK:lla on todistettavaa. Kärpät on monivuotinen menestyjä ja voittaja, jonka viisikkopelaaminen on ylivoimaisesti sarjan parasta.
Vaikka HIFK voitti runkosarjan, joukkueen kohdalla kysymysmerkit ovat suurempia, kuin hallitsevan mestarin. Pudotuspeleissä henkiset ominaisuudet nostavat päätään ja voittamisen kulttuuri korostuu. HIFK on myös uudessa tilanteessa. Runkosarjavoitto on seurahistorian ensimmäinen ja edes finaalisuosikin viittaa ei ole kovin usein aseteltu helsinkiläisten harteille.
Myös pelillisesti punapaidat ovat näyttäneet haavoittuvaisuutensa. Nopea suunnanmuutospeli jättää ajoittain myös vastustajalle tilaa kääntää peliä nopeiden vasta- ja ylivoimahyökkäysten turvin. Syvältä karvaavilla ja keskialueen tiukasti tukkivilla joukkueilla on mahdollisuus rikkoa pelin rakenne ja ohjata punapaitojen peli laidalle ja sitä kautta kulmiin.
Gummerus: Kärpät lähtee edelleen ehkä hitusen kovempana suosikkina jahtaamaan Kanada-maljaa. Pudotuspelien kovissa kamppailuissa pelaajien ja valmennusjohdon paineensietokyky mitataan todenteolla ja Oulussa näistä tilanteista on helsinkiläisiä enemmän kokemusta. Toisaalta HIFK:ssa nälkä voittaa on kova ja runkosarjan voitto osoitti joukkueelle, että se pystyy menestymään.
Stadissa faneilla nälkä kasvaa syödessä ja historiallisen runkosarjavoiton jälkeen usko mestaruuden saavuttamiseen kasvoi jälleen. Joukkueen täytyy kääntää nämä menestymisen paineet positiiviseksi asiaksi. Jos paineet alkavat näkyä negatiivisesti, se vie rentouden ja ilon pelaamisesta ja joukkueen tie saattaa tällöin katketa lyhyeen.
Pelillisesti joukkueen tekeminen on hyvällä tolalla ja siltä osin en näe esteitä jopa mestaruuden voittamiseen.
Kuka oli Runkosarjan paras HIFK-pelaaja?
Havusela: Tommi Taimi on varsinkin keväällä ollut koko joukkueen MVP-pelaaja. Taimi ei ole pelkästään pelote vastustajan siniviivalla, vaan hänen kykynsä rakentaa peliä alakerrasta käsin on korvaamatonta HIFK:lle. Tämän lisäksi puolustajan henkinen valmius ja itseluottamus ovat sellaisia asioita, joiden ansiosta Taimi on tällä hetkellä korvaamaton lenkki stadilaisten kokoonpanossa.
Iilomo: HIFK:n joukkue on niin laaja ja laadukas, että yksittäisen pelaajan nostaminen tuntuu lähes rikolliselta ja kaikkia muita väheksyvältä.
Maalilla Ville Husso palasi rytinällä huipulle, puolustuksessa Joonas Järvinen on kokonaisvaltaisesti loistava pelaaja ja Tommi Taimi kiekollisen- ja ylivoimapelin virtuoosi. Hyökkäyksessä Corey Elkins tekee vierellään olevista pelaajista jatkuvasti parempia, mutta silti kultakypärän sivuuttaminen tässä kohtaa on mahdotonta.
Teemu Ramstedt iski runkosarjassa 52 pistettä ja 44 syöttöä. Vastaavaan tai kovempaan pistemäärään on viimeksi yltänyt Ville Peltonen kaudella 2010-11 ja syöttömäärään Kim Hirschovits 2008-09.
Ramstedt on vuosi vuodelta kehittänyt kokonaisvaltaista peliään, samalla hyvän ja huonon päivän ero on kaventunut. HIFK:lla on tällä hetkellä sentteri, joka pystyy huononakin päivänä luomaan ketjukavereilleen useamman laadukkaan maalipaikan. Ramstedt oli myös joukkueen teräsmies, joka ainoana pelaajana pystyi pelaamaan kaikki runkosarjan 60 ottelua.
Gummerus: Nostaisin itse myös Teemu Ramstedtin joukkueen parhaaksi pelaajaksi runkosarjassa. Joukkueen kultakypärä, koko runkosarjan pistepörssin kolmonen, eniten syöttöpisteitä runkosarjassa. Jo nämä asiat kertovat siitä, miten arvokas pelaaja Ramstedt on HIFK:lle tällä hetkellä. Hänellä oli kauden aikana vähän vaikeampia vaiheita, mutta "Ramu" onnistui edelleen nostamaan pelaamisensa tasoa ja oli runkosarjan loppuvaiheessa erittäin kovassa liidossa.
Entä suurin yllättäjä?
Havusela: Robert Leinon nousu yli 30 tehopisteen keskushyökkääjäksi näin nopeassa ajassa on mieletöntä. Olen nähnyt hänen pelejään jo HPK:n junioreissa ja tiesin hänet älykkääksi ja taitavaksi pelaajaksi, mutta näin kovaa tulosta en odottanut vielä tässä vaiheessa. Leinon tasaisuudesta kertoo sisäisen pistepörssin kolmas sija.
Iilomo: Alkukaudella olisi ollut helppo vastata kultaista kypärääkin päähänsä sovitellut Mika Partanen, Robert Leino oli vastaavasti koko kauden tasainen ja nousi sisäisen pistepörssin kolmanneksi, mutta silti pidän Roope Hintzin kautta yllättävänä, vaikka potentiaali oli tiedossa.
Kesäharjoittelun pilannut loukkaantuminen loi varjoja Hintzin kauden ylle. Täyteen kuntoon toivuttuaan ja nuorten maailmanmestaruuden tuoman itseluottamuksen turvin nuorukainen nousi runkosarjan loppuneljänneksellä joukkueen tukipilariksi ja yhdeksi tehokkaimmista pelaajista. Siirto laidalta keskushyökkääjäksi auttoi entisestään pääsemään peliin sisälle.
Eikä Hintzin peliä voi mitata vain pisteissä, sillä nuoresta iästään huolimatta hän pelaa tunnollisesti molemmissa kenttäpäädyissä. Vaikka Hintz aloittaa pelin useammin puolustus- kuin hyökkäysalueelta, laukaustilastoissa hän kuuluu joukkueen kärkipäähän. Ammuttuja ja vastaanotettuja laukauksia mittaavassa Corsitilastossa Hintzilla on joukkueen vakiopelaajista kolmanneksi paras lukema.
Gummerus: Roope Hintz ja Robert Leino ovat kovan potentiaalin pelaajia, mutta molemmat nousivat kauden aikana isoihin rooleihin, eikä kummankaan kehityspotentiaalia ole vielä käytetty loppuun. Leinon yli 30 tehopisteen runkosarja oli hieno ja pisteitä kertyi tasaisen varmalla tahdilla läpi kauden.
Hintzin kausi lähti tosiaan myöhässä liikkeelle, mutta hän onnistui silti rikkomaan oman runkosarjan piste-ennätyksensä ja iski runkosarjan päätteeksi kypärätempun Ässiä vastaan. Nuorten maailmanmestarilla on kokemusta voittamisesta, enkä usko, että nuorukaisen päätä palelee pudotuspelien ratkaisupaikoissa.
Kenellä jäi vielä runkosarjan osalta parannettavaa?
Havusela: Juuso Puustisen runkosarja oli erittäin vaikea, vaikka viimeisissä otteluissa olikin nähtävissä parempia otteita. Joka tapauksessa yleensä alati vaarallinen maalitykki on ollut tällä kaudella kuin varjo itsestään. Jalka ei liiku tutun raikkaasti, ja maalipaikoissa itseluottamuksen puute on näkynyt yläkatsomoon asti. Hyvät pudotuspelit voivat vielä toki pelastaa Puustisen kauden.
Iilomo: Juuso Puustinen tuskin on täydellisen tyytyväinen kauteensa, varsinkaan tasaisuuden osalta. Hyvin kauden aloittanut kuopiolainen vaelsi pitkään varjojen mailla ja tuskaili onnistumistensa kanssa, mutta runkosarjan viimeisillä kierroksilla henkinen takalukko näytti helpottavan ja myös tulosta tuli. Neljän viimeisen ottelun saldo oli kaksi maalia ja kolme maalisyöttöä.
Yhteispeli Roope Hintzin kanssa näytti toimivan ja pudotuspeleissä romuluinen Puustinen saa nousta kirkkaimpien tähtien taustalta. Potentiaalia on ja työmäärästä homma tuskin jää kiinni.
Gummerus: Juuso Puustiselta odotettiin ennen kauden alkua paljon ja olisi voinut kuvitella miehen olevan nyt vielä korkeammalla ainakin joukkueen sisäisessä pistepörssissä. Kauden vaikeiden vaiheiden jälkeen Puustinen sai runkosarjan loppuvaiheessa kirivaihteen päälle pisteitä kertyi. 27 tehopistettä on sama lukema, kuin edellisellä kaudella. Kauden 2013-14 40 tehopisteeseen jäi silti vielä matkaa.
Pudotuspelit ovat nyt kuitekin edessä ja Puustisella luulisi olevan halua onnistua. Mahdollisuudet siihen ovat olemassa.