Tilastoanalyysissa pureudutaan Leijonien pelaamiseen siniviivojen kohdalla. Eräkohtaisesti on laskettu, kuinka usein Leijonat ylitti tasaviisikoin hyökkäys- ja puolustussiniviivansa kiekon kanssa ja kuinka usein se turvautui siirtokiekkoihin. Myös siniviivojen ylityksien yhteydessä tapahtuneet kiekonmenetykset on laskettu.

Meidän peliä parhaimmillaan

Leijonien pelaaminen puolivälierässä Yhdysvaltoja vastaan oli täsmävalmennettu. Kanada-ottelusta oli otettu opiksi. Suomi lähti tietoisesti laskemaan pelin tempoa.

Leijonat palasi Meidän pelin perusjuurille eli tiiviiseen viisikkoon. Sen avulla pelin tempo oli todella alhainen, kun otetaan huomioon, että vastassa oli Yhdysvallat.

Käytännössä pelin tempoa laskettiin pelaamalla paljon viivelähtöjä ja taas toisaalta riskittömästi päätykiekkoja, joiden osuus hyökkäyssiniviivan ylityksissä oli erittäin suuri.

Hyökkäyksien jälkeen Leijonat vetäytyi keskialueen 3−2-trapiin, minkä myötä Yhdysvallat joutui hyökkäämään jatkuvasti Suomen organisoitua viisikkoa vastaan. Yhdysvaltojen nopea pelin kääntäminen ja suorahyökkäyspelaaminen loistivat poissaolollaan. Lauri Marjamäki valmennustiimeineen onnistui siinä mielessä pelitaktiikan osalta.

Leijonat ei lähtenyt kiekollisena höntyilemään. Se kasasi viisikon erän aikana useammin kuin koko Kanada-ottelussa yhteensä. Hyvä esimerkki kiekkokontrollin painottamisesta oli Mikko Rantasen syöttö hyökkäyssiniviivalta omalle alueelle puolustajalle. Rantanen näki, että ei kannata lähteä puskemaan, joten hän päätti palauttaa kiekon puolustukseen.

Yhdysvallat puski päätään Suomen puolustukseen

Syy, miksi Yhdysvallat ei toisen erän hallinnasta huolimatta onnistunut maalinteossa, oli Leijonien onnistunut pelitaktiikka, joka turhautti Yhdysvaltoja. Kun Yhdysvallat ei päässyt pelaamaan haluamallaan tavalla, sen itseluottamus ei ollut kovin korkealla tasolla.

Suomi pakotti Yhdysvallat pelaamaan jatkuvasti hitaasti organisoitua viisikkoa vastaan. Sen myötä Yhdysvaltojen hyökkäyspeli nojasi päätypeliin, jossa se toki on hyvä, mutta joka ei ole varsinaisesti sen haluama tapa pelata.

Suomi taas luotti omaan pelitaktiikkaansa, joka tosin toisessa erässä meni kovin puolustusvoittoiseksi. Yhdysvallat vyöryi hyökkäysalueelle, ja Suomi joutui pelaamaan roimasti siirtokiekkoja keskialueelle. Avauserän hyvä rytmittäminen hieman katosi pelistä.

Silti Yhdysvaltojen maalipaikat olivat vähissä, vaikka kiekkokontrolli oli tiukasti sillä. Suomen puolustuspelaaminen oli äärimmäisen tiivistä.

Tilastot osoittavat, että Suomen hyökkäyspelaaminen oli todella vähäistä. Hyökkäyssiniviivan Suomi ylitti pelaamalla vain seitsemän kertaa, ja kun erää oli pelattu kuusi minuuttia, Suomi oli ylittänyt pelaamalla hyökkäyssiniviivansa vain kerran.

Yhdysvallat oli pelillisesti niskan päällä, mutta Suomi oli henkisesti.

Leijonat sinnitteli johdossa

Leijonat otti niin kovan henkisen niskalenkin pelissä, että se kantoi päätöserään asti. Yhdysvallat piti kiekkoa huomattavasti Suomea enemmän luoden huiman määrän pitkiä hyökkäyksiä, mutta ei silti luonut riittävästi huippumaalipaikkoja.

Suomen tiiviistä puolustusalueen puolustuspelistä hyvä osoitus oli se, että Yhdysvallat kovasta hallinnastaan huolimatta onnistui saamaan vain kuusi laukausta enemmän maalia kohti kuin Suomi.

Kolmannessa erässä Leijonat joutui jälleen turvautumaan suureen määrään siirtokiekkoja molempien siniviivojen kohdalla. Oma hyökkäyspelaaminen nojasi lähinnä vastahyökkäyksiin, josta pelin lopullinen ratkaisumaalikin syntyi.

Yhdysvallat turhautui entisestään. Kevin Hayesin huitomisjäähy vaikutti olevan jo lopun alkua. Suomi oli onnistunut taitavamman joukkueen turhauttamisessa.

Pelisuunnitelma toimi hyökkäyspelaamisen osalta vain avauserässä

Leijonat tavallaan onnistui siinä, mitä se lähti hakemaan eli vastustajan pelin sekoittamisessa. Avauserä oli hyvä, sillä tiiviin puolustuspelin lisäksi joukkueen pelirohkeus oli hienolla tasolla. Se johti viivelähtöihin ja kiekkokontrolliin, eikä Yhdysvallat päässyt pelin päälle.

Toisessa ja kolmannessa erässä Leijonat alkoi hieman pelätä. Puolustusalueella viivelähdön ja palauttamisen sijaan se valitsi siirtokiekot. Omalla alueella avauserässä Suomi turvautui siirtokiekkoihin vain viisi kertaa, kun kahdessa viimeisessä erässä lukema oli yli kymmenen erää kohti.

Leijonat hallitsi ottelua pelillisesti todella vähän. Kolme ottelua peräkkäin on todella haastava voittaa, jos peliä ei pysty hallitsemaan. Oma pelirohkeus on pystyttävä säilyttämään paremmin.

Leijonat lähti pelaamaan rohkeasti, mutta joukkueen perisynti eli liiallinen varmistelu ja pelokkuus astui pelin edetessä yhä enemmän esiin.

Otteluun valittu taktiikka oli kuitenkin hyvä osoitus siitä, että Marjamäki tietää mitä tekee. Kanada-ottelu oli hyvää opetusta, kuinka nopeita joukkueita vastaan kannattaa lähteä pelaamaan.

Avauserässä nähty pelin temmon jäädyttäminen hitailla hyökkäyksiinlähdöillä ei olisi ollut mahdollista, jos joukkueella ei olisi ollut alkusarjan peleistä kokemusta siitä, kuinka pelataan hitaasti.

Alkusarjan voi nähdä kokeilu- ja oppimisprosessina, joka tuottaa nyt hedelmää. Leijonilla on kokemuksia erilaisista peleistä, niin kova- kuin hidastempoisista sekä hitaasta että nopeasta kiekkokontrollipelistä. Nyt Suomi pystyy säätelemään peliä laadukkaasti vastustajan mukaan. Siitä voi olla merkittävästi hyötyä mitalipeleissä.