Canucksin loistavan, Stanley Cupin finaaleihin vievän taistelun jälkeisellä kaudella joukkue uudisti organisaatiotaan merkittävästi.
Roger Neilsonista tuli päätoiminen ykkösvalmentaja ja entisestä ykkösvalmentajasta (Neilsonin kanssa) Harry Nealesta tuli Canucksin historian viides toimitusjohtaja ja "Vice-President". Entisestä Minnesotan toimitusjohtajasta Jack Gordonista tuli apulaistoimitusjohtaja ja Jake Milfordista "Senior Vice-President.
Stan Smyl otti kapteenin vastuun Kevin McCarthyltä kantaakseen sitä lopulta seitsemän tulevaa kautta...
Kaikki avainpelaajat edelliseltä keväältä jatkoivat joukkueessa ja kun Ruotsista saatiin vielä taitava keskushyökkääjä Patrik Sundström, joukkue odotti itseltään hyvää menestystä.
Kausi ei mennyt kuitenkaan odotuksia vastaavasti ja Canucks tekikin lopulta, tammikuun 6. päivä siirron, jossa odotuksia heikommin pelannut ykkösketjun vasen laitahyökkääjä Curt Fraser siirtyi Chicagoon vaihdossa 19-vuotiaaseen, kolme NHL ottelua pelanneeseen Tony Tantiin. Tästä siirrosta tuli lopulta yksi kaikkien aikojen parhaita Canucksien historiassa...
Läntisessä konferenssissa joukkue jäi lopulta vastoin kovia odotuksia sijalle viisi (10 joukkuetta) keräten 75 pistettä 80:ssä ottelussa.
Mutta maaleja ja pisteitä Canucksit saivat tehtyä hyvin. Joukkueen pistepörssin voitti kapteeni Smyl keräten 88 pistettä, maalipörssin Darcy Rota joukkueen silloisella ennätyksellä 42 maalia ja puolustaja Doug Halward teki 52 pistettä ja 19 maalia, rikkoen Dale Tallonin tulokaskaudella tekemän puolustajien maaliennätyksen 17 maalia.
Play offeissa vastassa Calgary Flames
Playoffeissa joukkue sai vastaansa Calgaryn, joka oli kerännyt runkosarjassa kolme pistettä enemmän.
Ensimmäisessä ottelussa tilanne varsinaisen peliajan jälkeen oli 3-3 ja mentiin jatkoajalle. Jatkoajalla Calgaryn Håkan Loob teki voittomaalin ja Calgary johti sarjaa 1-0.
Toista ottelua Calgary johti 4-3 vain minuutti ennen loppua. Neilson veti Brodeurin maalilta yrittäessään kuudella pelaajalla tasoitusta, mutta Calgaryn maalivahti Rejean Lemelin teki viimeisellä minuutilla voittomaaliksi jääneen 5-3 maalin tyhjään Canucks maaliin.
Kolmannessa ottelussa Canucks johti kahden erän jälkeen jo 4-1 kunnes Calgaryn kova kiri kolmannessa erässä tasoitti ottelun. Näytti siltä kuin Calgary olisi saanut kirinsä ansiosta lisää energiaa ja tulisi kääntämään ottelun, mutta ratkaisu syntyi kuitenkin Calgaryn maaliin viimeisellä minuutilla Canucks kapteeni Stan Smylin viimeistellessä kovan ottelun ratkaisuksi jääneen 5-4 voittomaalin läpiajonsa päätteeksi.
Neljännessä ottelussa syntyi sarjan lopullinen ratkaisu, sillä Calgary voitti ottelun ja sarjan lopullisesti ratkaisevalla Greg Meredithin jatkoaikamaalilla maalein 4-3.
Kausi 1983-1984: Canucks varaa Cam Neelyn, Tony Tanti nousee esiin...
Canuckseilla oli seuraavan kesän Entry Draftissa varausnumero yhdeksän, jolla joukkue varasi tulevaisuudessa NHL:n parhaimpiin voimahyökkääjiin lukeutuvan Cam Neelyn. Neely oli johtanut Draftia edeltävällä juniorikaudellaan junioriseuransa Portland Winterhawksin Memorial Cupin mestariksi.
Vaikka Neely tunnetaankin ennenkaikkea Boston Bruinsin pelaajana, NHL uran alkuvaiheet hän pelasi Canuckseissa. Neely pelasi hyvän tulokaskauden NHL:ssä kaudella 1983-1984, jolloin hän teki 56:ssa ottelussa 31 pistettä ja sai 57 minuuttia jäähyjä.
Tanti nousee esiin...
Kauden toisessa ottelussa Canucks voitti Minnesota North Starsin 10-9 (!). Tuossa ottelussa Ruotsista edellisellä kaudella tullut Patrik Sundström teki maalin ja syötti peräti viisi osumaa. Tony Tanti, joka pelasi Sundtrömin ja Dave Williamsin kanssa Canucksien ykköskentässä teki samassa ottelussa kaksi maalia ja antoi kolme maalisyöttöä.
Kaksi iltaa myöhemmin samainen kolmikko oli jälleen hurjalla pelipäällä, sillä vastassa ollut Toronto taipui maalein 7-4, Tantin tehdessä kolme maalia ja Sundströmin antaessa kaikkiin Tantin maaleihin syötöt...
Kausi oli kaiken kaikkiaan loistava tälle Canucksien ykkösketjulle. Tanti teki joukkueen silloisen maaliennätyksen 45 maalia, Sundtröm joukkueen silloisen piste-ennätyksen 91 pistettä ja ketjun kolmas lenkki Williams voitti jälleen NHL:n jäähypörssin - keräten 294 minuuttia.
Joukkue ei kuitenkaan loistavasta ykkösketjustaan huolimatta pelannut kokonaisuudessaan hyvin - se pelasi surkeasti. Niinpä tammikuun 26. päivä joukkueen valmentaja Roger Neilson sai kenkää ja tilalle tuli joukkueen manageri Harry Neale.
Canucks sai pelinsä kulkemaan Nealen johdattamana runkosarjan 30:n viimeiseen otteluun ja pääsi kuin pääsikin vaivoin play offeihin.
Play offeissa vastassa jälleen Calgary...
Calgary voitti kaksi ensimmäistä ottelua kotonaan Sadledomessa maalein 4-2 ja 5-3 kunnes siirryttiin Vancouveriin.
Kolmannessa ottelussa Doug Halwardista tuli kolmas puolustaja NHL:n silloisessa historiassa, joka oli tehnyt playoffeissa samassa ottelussa kolme maalia ja Halwardin johdolla Canucks murskasi Calgaryn ylivoimaisen esityksen jälkeen maalein 7-0.
Neljänteen otteluun Calgary oli koonnut kuitenkin jälleen rivinsä ja he voittivat selvästi 1-5.
Näin Canucksit joutuivat jo toisen kerran peräkkäin todistamaan Calgaryn ensimmäisellä kierroksella paremmakseen.
Kausi 1984-1985: Petri Skriko saapuu Vancouveriin...
Kesällä 1984 Canucks vaihtoi "Tiger" Williamsin Detroitiin vaihdossa keskushyökkääjä Rob McClanahaniin. Tämä siirto oli yksi Canucksien historian huonoimpia, sillä McClanahan lopetti pelaaja-uransa vain muutamaa viikkoa siirron jälkeen! Vaihdossa Detroitiin mennyt Williams oli puolestaan yksi Vancouverin fanien suosikeista ja joukkueen yksi tärkeimmistä johtajista.
Vähän ennen Williamsin siirtoa Neale oli tehnyt myös toisenkin merkittävän siirron. Silloin joukkueen pitkäaikainen puolustuksen johtaja ja joukkueen kaikkien aikojen eniten otteluita pelannut pelaaja Harold Snepsts siirtyi Minesotaan vaihdossa Al MacAdamiin.
Neale palkkasi Canucksin uudeksi valmentajaksi Kamloops Oilersin Memorial Cupin mestaruuteen vuonna 1984 vieneen Bill Laforgen. Entinen Vancouverin pelaaja (ja nykyinenkin kakkosvalmentaja) Jack Mcllhargey tuli Laforgen apulaiseksi.
Puolustusta, jota pidettiin edellisellä kaudella Canucksin heikkona osa-alueena vahvistettiin merkittävästi. Kanadan Olympiajoukkueessa pelanneet Michel Petit ja Doug Lidster olivat liittyneet edellisen kauden lopulla joukkueeseen ja ykkösvaraus Jean-Jacques Daigneault tulisi pelaamaan myös ensimmäisen täyden kauden.
Suomalaisittain merkittävin uutinen oli kuitenkin Petri Skrikon saapuminen Canucksiin kolme vuotta varauksensa jälkeen. (Canucks varasi Skrikon vuonna 1981 seitsemännellä kierroksella numerolla 151). Skriko pelasi alussa Canucksien kakkosketjussa Stan Smylin ja Thomas Gradinin kanssa, mutta sai pian hyvien esitysten jälkeen paikan ykkösketjusta Tantin ja Sundströmin viereltä.
Canucksien kausi alkoi kuitenkin huonosti uuden valmentajan Laforgen alaisuudessa. Laforge osoitti täydellisesti alusta saakka, että juniorisarjoissa menestymään ja valmentamaan tottunut valmentaja oli vielä liian "vihreä" NHL kaukaloihin. Kun kautta oli pelattu 20 ottelua (4-14-2), Laforge sai kenkää ja tilalle tuli jälleen toimitusjohtaja Harry Neale.
Huolimatta valmentajan vaihdosta, Canucks hävisi seuraavat seitsemän ottelua ja 29:n ottelun jälkeen tilillä oli vielä vain neljä voittoa!
Canucks voitti Skrikon tulokaskaudella lopulta vain 25 ottelua, jääden Smythe Divisioonan viimeiseksi ja koko NHL:n neljänneksi viimeiseksi.
Skriko pelasi 72 ottelua, joissa hän teki 35 pistettä (21+14) ja keräsi 10 minuuttia jäähyjä.
Muista pelaajista (Canucksien surkean kauden pelanneesta joukkueesta) nousi esiin Smyl, joka rikkoi Don Leverin maaliennätyksen joukkueen runkosarjamaaleissa tekemällä kauden lopulla 187:n maalinsa Canuckseissa.
Merkittävää oli myös Thomas Gradinin saavuttama 500:n NHL pisteen rajan - kaikki Canuckseissa.
Jokatapauksessa, Canucks jäi nyt ensimmäisen kerran playoffien ulkopuolelle seitsemään vuoteen. Runkosarjassa viimeiseen playoff joukkueeseen Los Angeles Kingsiin tuli lopulta eroa peräti 23 pistettä.
Marraskuun 29. päivä Canucksin pitkäaikainen toimitusjohtaja John "Jake" Milford - joka valittiin Hockey Hall of Fameen edellisenä syksynä - menehtyi aivokasvaimeen.
Milfordin kuoleman johdosta Canucks käytti loppukauden paidassaan nimikirjaimia "JCM" kunnioittaakseen tätä loistavaa joukkueen rakentajaa.
Kausi 1985-1986: Paljon muutoksia...
Canucks oli vaihtanut valmentajaa edellisten kolmen kauden aikana kolmesti ja sama trendi jatkui nytkin kun se uudisti jälleen johtoportaansa täydellisesti. Harry Neale, joka oli ollut edellisenä kautena niin valmentaja kuin toimitusjohtajakin, sai lähteä ja tilalle palkattiin manageriksi apulaismanageri Jack Gordon.
Nealen tilalle valmentajaksi tuli vuonna 1982 Jack Adams palkinnon vuoden valmentajana vienyt Tom Watt.
Joukkueen logona aikaisemmin ollut suuri "V" sai poistua pelipaidasta ja tilalle tuli joukkueen logona pitkälle 90-luvulle ollut "nimilogo"...
Canucksien kausi meni paremmin kuin edellisellä kaudella ja he pääsivät lopulta playoffeihin vahvan loppukauden ansiosta. Canucks taisteli Los Angelesin ja Winnipegin kanssa ankarasti play off paikasta ja taistelu päättyi Canucksien ja Winnipegin voittoon. Runkosarjan lopussa Canuckseilla ja Jetseillä oli 59 pistettä, Los Angelesin jäädessä play offien ulkopuolelle 54:llä pisteellä.
Skriko teki läpimurtonsa NHL:ssä tehden peräti 38 maalia ja keräten yhteensä 78 pistettä. Canucksien sisäisessä pistepörssissä Skriko oli pisteillään joukkueen paras. Sen sijaan joukkueen eniten maaleja tehnyt pelaaja oli jälleen Skrikon ketjukaveri Tony Tanti, joka teki 39 maalia.
Valitettavasti Skriko oli Tantin ohella joukkueen ainoita hyvän kauden pelanneita pelaajia tällä kaudella ja joukkue jäikin "kuoleman paikalle", eli Edmontonin vastustajaksi playoffien avauskierroksella.
Edmonton-sarja ratkesi oikeastaan ennenkuin se oli alkanutkaan. Oilers voitti sarjan suoraan kolmessa ottelussa maalein 7-3, 5-1 ja 1-5 ja Canucksien tie play offeissa oli jälleen katkennut ensimmäisellä kierroksella.
Kausi 1986-1987: Neely vaihdetaan Bostoniin
6. kesäkuuta 1986. Tuona päivänä Canucksien toimitusjohtaja Jack Gordon vaihtoi nuoren, lupaavan laitahyökkääjän Cam Neelyn yhdessä ykköskierroksen varauksen (1987) kanssa Bostoniin. (Boston otti Canucksien varausnumerolla vuoden 1987 Draftissa Glen Wesleyn).
Vaihdossa Canucks sai Bostonista keskushyökkääjä Barry Pedersonin, miehen joka oli tehnyt kahdella edellisellä kaudellaan yli 100 pistettä, eikä kertaakaan urallaan alle 76:ttä pistettä. Neely vastaavasti oli tehnyt kolmella aikaisemmalla kaudellaan ainoastaan 39 pistettä... Vaihto ei siis näyttänyt tekohetkellä niin pahalta, mitä muutama vuosi sen jälkeen.
Kritiikkiä siitä silti tuli fanien taholta melkoisesti, sillä Neely oli näyttänyt selviä kehittymisen merkkejä ja monet uskoivat hänen lyövän itsensä läpi seuraavalla kaudella Canuckseissa.
Neely löiki itsensä läpi suoraan NHL:n eliittiin seuraavalla kaudella - mutta Bostonissa.
Samana kesänä Canucksien managerista Gordonista tuli todellinen Boston-fanien suosikki, sillä Neelyn treidistä kolmen viikon kuluttua Boston sai (Canucksien silloisen kaikkien aikojen pistepörssin johtajan) Thomas Gradinin nimen paperiin free-agent sopimuksella.
Gordon yritti kyllä pitää Gradinia ja Smyliä yhdessä, mutta ei onnistunut neuvotteluissa.
Joulukuussa 1987 Canucksien johto teki ratkaisun, jolla oli tulevaisuudessa suuri merkitys joukkueen kehittymiseen ja rakentumiseen. Joukkue teki sopimuksen Los Angeles Kingsien valmentajan Pat Quinnin kanssa, vaikka tällä oli voimassa oleva sopimus Los Angelesin kanssa.
Canucks tarjosi Quinnille kuitenkin toimitusjohtajan virkaa, jota Quinn oli itsekin julkisuudessa halunnut, mutta ei saanut sitä Los Angelesissa, sillä siellä oli toimitusjohtajana vahva Rogie Vachon, eikä seuraajaa etsitty tai tarvittu.
Asiasta seurasi tietenkin suuri kohu ja sitä käsiteltiin monissa tv-lähetyksissä Kanadassa. Los Angeles teki erinäisiä vaatimuksia Vancouverin suuntaan, mutta kaikki muut vaatimukset ratkesivat Canucksien kannalta positiivisesti, paitsi yksi. Pat Quinn ei saanut toimia Canucksien toimitusjohtajana sillä kaudella. Niinpä kaikkien Canucks fanien kauhuksi joukkueen toimitusjohtajana jatkoi kauden loppuun Jack Gordon.
Kentällä "toimitusjohtaja sekoilut" näkyivät peliesityksissä ja fanien keskuudessa oli selvää joukkueeseen ja johtoportaaseen tyytymätöntä kirjoittelua. Neelyn hyvät esitykset Bostonissa tietysti huomioitiin ja lehtien yleisö-osastoilla muistettiin olla jälkiviisaita.
Joukkueen katsojamäärät tippuivat merkittävästi. Kotiotteluissa yleisökeskiarvo oli vaatimaton 10 046, eikä menestys joukkueena ollut kummoista. Canucks jäi play offien ulkopuolelle keräten 66 pistettä.
Skriko pelasi kuitenkin muusta joukkueesta poiketen jälleen hyvän kauden. Marraskuussa tuli jopa valinta NHL:n kuukauden pelaajaksi (!) Canucksin surkeasta menestyksestä huolimatta. Skrikon marraskuussa kolmessa peräkkäisessä ottelussa laukomat hattutemput olivatkin kuukauden parhaaksi pelaajaksi valinnalle oikeutettuja. Skriko keräsi lopulta 74 pistettä, mitkä oikeuttivat Suomalaisen joukkueen sisäisessä pistepörssissä kolmannelle sijalle.
Skrikon ketjukaveri Tony Tanti iski jälleen yli 40 maalia ja keräsi lopulta pisteet 41+38=79. Joukkueen sisäisen pistepörssin kakkonen oli Bostonista siirtynyt keskushyökkääjä Barry Pederson, joka syötti 52 maalia ja sai lopulta 76 pistettä. Pederson voitti samalla myös joukkueen MVP palkinnon, joka Canuckseissa kantaa yhä edelleen nimeä "Cyclone Taylor Award" (1910-luvun Vancouver Millionairesin tähtipelaajan mukaan).
Patrik Sundström rikkoi jälleen 60:n pisteen rajan (neljännen kerran peräkkäin) tekemällä lopulta 71 pistettä. Kapteeni Smyll jäi 43:n pisteeseen ja tulokashyökkääjä, vuoden 1985 ykkösvaraus, 192 senttinen keskushyökkääjä Jim Sandlak valittiin tulokkaiden all-star kentälliseen.
Puolustajien ykkönen oli Doug Lidster, joka rikkoi 10 vuotta vanhan Dennis Kearnsin puolustajien piste-ennätyksen tekemällä yhä edelleen voimassa olevan puolustajien piste-ennätyksen 63 pistettä (12+51).
Runkosarjan lopussa Canucksiin liittyi Skrikon seuraksi Edmontonista toinen Suomalainen, Raimo Summanen, joka pelasi loppukaudella 10 ottelua hyvin, näyttäen heti kyntensä, sillä hän teki neljä maalia ja antoi neljä maalisyöttöä eli mukavat kahdeksan pistettä.
Kausi 1987-1988: Quinn uudistaa Canucksia
Uusi toimitusjohtaja Pat Quinn otti lopulta virallisesti ohjat tammikuun 1. vuonna 1987. Pian tulonsa jälkeen hän palkkasi kaksi Philadelphian ajoiltaan (jossa hän toimi valmentajana vuodesta 1978 vuoteen 1982) tuntemaansa jääkiekon ammattilaista Canucksiin.
Jääkiekkoasioista "Director of Hockey Operations" tuli päättämään Brian Burke (Canucksin nykyinen toimitusjohtaja) ja valmentajaksi Quinn palkkasi Bob McCammonin.
Quinn teki kesällä 1987 myös uransa ensimmäisen siirron Canuckseissa kun hän vaihtoi ykköskeskushyökkääjän Patrik Sundströmin New Jerseyhin vaihdossa maalivahti Kirk McLeaniin ja keskushyökkääjä Greg Adamsiin. Molemmat herrat olivat varsin merkittävässä roolissa Canucksien vuoden 1994 finaalikaudella...
Adams teki loistavan ensi-esiintymisen Canuckseissa kun hän iski kauden avausottelussa St. Louisin verkkoon peräti neljä maalia 8-2 voitossa.
Adams pelasi loistavan kauden Canucksin ykkösketjussa Tony Tantin vierellä ja onnistui paikkaamaan Patrik Sundströmin jättämän aukon Tantin "ruokkijana" hyvin.
Tantista tuli Adamsin avustamana ensimmäinen Canucksin pelaaja, joka oli tehnyt kahdella peräkkäisellä kaudellaan yli 40 maalia. Tantin arvokkuutta maalintekijänä osoittaa hyvin se, että Tantin huonoin maalisaldo viiden edellisen kauden aikana oli 39 maalia.
Tanti teki 77 pistettä ja voitti Canucksien pistepörssin yhdellä pisteellä ennen Adamsia. Kolmas oli Barry Pederson, joka syötti jo toisena kautena peräkkäin 52 maalia ja teki lopulta 71 pistettä.
New Jerseystä kesällä siirtynyt maalivahti Kirk McLean vei Richard Brodeurilta ykkösmaalivahdin paikan ja lopulta Brodeur vaihdettiin viimeisenä siirtopäivänä Hartfordiin maalivahti Steve Weeksiin.
Skriko rikkoi jälleen 30:n maalin rajan ja hänen loppupisteensä olivat 30+34=64, joilla hän oli Canucksien pistepörssissä hienosti neljäs.
Summanen sensijaan ei pelannut NHL:ssä kuin yhdeksän ottelua, joissa hän teki 2+3=5 pistettä ja vietti lopun aikaa farmissa.
Summanen lopetti NHL uransa Vancouverissa, jota hän kehuu edelleen "Yhdeksi maailman kauneimmista kaupungeista" (Suomalaiset NHL:ssä - Pasi Kostiainen)
Joukkueena Canuckseilla ei mennyt loppukauden laman vuoksi kuitenkaan vieläkään hyvin ja se jäi jälleen ulos play offeista. Joukkue keräsi 59 pistettä, mikä oli NHL:n kolmanneksi vähiten.
Kausi 1988-1989: Canucks ylpeänä ilmoittaa varaavansa ykkösvarauksenaan Trevor Lindenin WHL:n Medicine Hat Tigersista...
Canucks sai varata toisena kesän 1988 Entry Draftissa Minnesota North Starsin jälkeen, joka oli varannut ensimmäisenä taitavan, mutta fyysisesti heikohkon Mike Modanon. Canucksien scouttien papereissa (jo ennen Draftia) ykkösenä oli Trevor Lindenin nimi, joten Modanon meno Minnesotaan oli oikeastaan helpotus Quinnille ja scouteille.
Canucks sai pelaajan, jota haluttiin ja jolle tultaisiin antamaan kaikki mahdollinen tuki tulevaisuudessa. Pelaaja oli Trevor Linden...
Joukkueen rakentaminen Quinnin johdolla alkoi todenteolla syyskuun 6. päivä kun hän vaihtoi vuoden 1989 kolmannen kierroksen varauksen (Veli-Pekka Kautonen) Calgaryyn saaden tilalle veteraanipuolustaja Paul Reinhartin ja niinikään veteraani laitahyökkääjä Steve Bozekin.
Seuraavana päivänä puolustaja Robert Nordmark ja toisen kierroksen varaus (Craig Darby) vuodelta 1989 vaihdettiin St. Louisista Canucksiin, jonne lähetettiin veteraanipuolustaja Dave Richter. Näin Canucks sai ylivoimapeliinsä kaksi "point menia" vaihdoilla, jossa toiseen suuntaan ei mennyt oikeastaan mitään merkittävää.
Kun Quinn vielä teki sopimuksen Canucks fanien kestosuosikin Harold Snepstsin kanssa, joka oli free-agent, joukkueen puolustus näytti todella hyvältä.
Maalivahtiosastokin oli kunnossa, sillä siitä vastasivat miehet McLean ja Weeks ja kun kovuuttakin joukkueesta löytyi hyvin, (Garth Butcher, Rich Sutter, Stan Smyl, Jim Sandlak, Ronnie Stern, Darryl Stanley ja Harold Snepsts) Canucks oli joukkue, jota vastaan ei kenenkään ollut mukava pelata.
Harjoitusottelut lähtivätkin hyvin käyntiin ja joukkue voitti kahdeksasta harjoitusottelustaan kuusi maalierolla 30-13, joten odotukset olivat korkealla Canucks leirissä. Vielä kun Canucksien alkukaudella pelaama ottelu kovaa Edmontonia vastaan - jota ei oltu voitettu kolmeen vuoteen, eikä 27:n otteluun - voitettiin murskaavasti 6-2, kaupungin suurimmat sanomalehdet alkoivat kirjoittaa uudesta Canucksien suurjoukkueesta ja mahdollisesta tulevasta Stanley Cupin voittajasta.
Joukkueella oli kuitenkin yksi suuri ongelma. Maalinteko. Nimittäin vaikka Canuckseissa pelasivat sellaiset tekijämiehet kuin Tanti, Smyl, Adams, Pederson, Linden ja Skriko, joukkue ei saanut maaleja tarpeeksi menestyäkseen hyvin.
Toisaalta merkittävä syy maalimäärien laskuun oli valmentaja McCammonin käyttämä pelitaktiikka, jossa kiekko vedettiin siniviivan jälkeen päätyyn ja halukkaat menivät perään.
McCammon suosi myös paljon kovaa, fyysistä pelityyliä, jota kaikkien piti noudattaa.
McCammonin käyttämä pelitaktiikka ei sopinut ennenkaikkea joukkueen tähdille Smylille ja Tantille, joiden pisteet vähenivät selvästi totutusta. Lopulta Smyl teki ainoastaan 25 ja Tanti 47 pistettä. Myös Adams ja Pederson olivat normaalia vaisumpia, Adamsin tehdessä 33 ja Pedersonin 41 pistettä.
Skriko sensijaan pelasi totutun tehokkaasti tehden 66 (30+36) pistettä ja rikkoen jo neljännen kerran peräkkäin 30:n maalin rajan. Samoin tulokashyökkääjä Linden nousi heti ensimmäisellä kaudellaan yleisön suosikiksi tekemällä 59 pistettä ja pelaten ehjän, hyvän tulokaskauden.
Puolustajista Reinhart teki 57 ja Nordmark 41 pistettä.
Kauden puolivälissä Canucksit olivat sarjataulukossa puolenvälin paikkeilla, eikä joukkueen playoff paikkakaan ollut vielä ollenkaan varma. Vasta helmikuussa tullut seitsemän ottelun voittoputki ja sen mukana tullut 12:sta kotiottelun tappioton putki (11-0-1) varmistivat lopullisesti play off paikan ja fanit saivat jälleen uutta toivoa.
Lopulta Canucks keräsi 74 pistettä, joka oikeutti läntisessä konferenssissa kuudenteen sijaan ja play offeihin, jossa vastaan tuli runkosarjan voittanut Calgary...
Playoffien ensimmäisen kierroksen ikimuistoisessa sarjassa vastassa jälleen Calgary...
Tästä playoff sarjasta tuli ikimuistettava Canucks fanien keskuudessa. Joukkueiden piste-ero oli runkosarjassa peräti 43 pistettä ja Calgaryä pidettiin niin selvänä voittajasuosikkina, että esimerkiksi Vancouver Provincen jääkiekkotoimittaja Jim Taylor sanoi sarjan olevan ensimmäinen tuon vuoden playoffeissa, joka ratkeaa suoraan neljällä voitolla Calgaryn eduksi. Samoin joukkueiden vedonlyöntisuhteet näyttivät ennen sarjaa selviltä. Calgaryn vedonlyöntisuhde oli 3:1 kun Canucksien vastaava oli 100:1...
Ensimmäisen ottelun voitti kuitenkin Canucks vastoin kaikkia ennakko-odotuksia kun puolustaja (ex-Flame) Paul Reinhartin kova rannelaukaus ruuhkan takaa ratkaisi ottelun kolmannen erän lopussa vieraille ja Canucks voitti 3-4.
Toisessa ja kolmannessa ottelussa Calgary näytti, että runkosarjan voitto meni oikealle joukkueelle. Vaikka Canucks taistelikin hurjasti, Calgaryn kova joukkue ei antanut mitään mahdollisuuksia ja he voittivat kaksi seuraavaa ottelua erinomaisten esitysten jälkeen maalein 5-2 ja 4-0. Sarjasta odotettiin tulevan yksipuolista Calgary näytöstä, mutta toisin kävi.
Canucks taisteli neljännessä ottelussa erinomaisesti ärsyttäen kovalla taklauspelillään Calgaryn taitavampia pelaajia ottamaan turhia jäähyjä. Ylivoimista Canucks teki kahdessa erässä neljä maalia ja johit kahden erän jälkeen 5-0.
Kolmanteen erään Calgary tuli jälleen hurjalla sykkeellä, mutta aika loppui kesken, eikä Calgary päässyt kuin kahden maalin päähän. Näin Canucks oli tasoittanut sarjan otteluvoitot 2-2:n.
Sarja oli ollut kuitenkin liian kuluttava, eikä Canuckseilla ollut viidennessä ottelussa paljonkaan energiaa taistella laajemmalla materiaalilla pelaavan Calgaryn kanssa voitosta. Niinpä Calgary voitti viidennen ottelun jälleen maalein 4-0 ja sarjan odotettiin jälleen katkeavan seuraavassa ottelussa.
Jälleen Canucksien kotiyleisö näytti kuitenkin, mitä Vancouverin fanit saavat playoffeissa aikaan. Vaikka Canucks näytti erittäin väsyneeltä viidennen pelin jälkeen, Vancouverin Pacific Coliseumilla kuudennessa ottelussa oli niin mahtava tunnelma, että se tarttui nopeasti pelaajiin ja joukkue taisteli upeasti Calgaryn silloista huippujoukkuetta vastaan.
Calgary meni ottelussa ensin 1-0 johtoon ensimmäisen erän alussa tulleella maalilla. Tämän jälkeen Canucksin tulokashyökkääjä Trevor Linden näytti itsessään olevat todelliset playoff taistelijan lahjansa iskemällä toisessa erässä hienon yksilösuorituksen jälkeen 1-1 tasoituksen.
Lindenin maalista ei ehtinyt kulua kuin muutama minuutti kunnes Calgary siirtyi jälleen johtoon. Toisen erän lopussa Canucks teki kuitenkin muutamassa minuutissa kolme maalia ja joukkueet siirtyivät kolmanteen erään Canucksin kahden maalin johto-asemasta.
Kolmannessa erässä peliä käytiin paljon Canucksin puolustusalueella, sillä Calgary ei olisi tietenkään halunnut seitsemänteen peliin ja he painoivatkin pelin väkisin vaihto-vaihdolta Canucks päätyyn. Lopulta kova työ palkittiin ja Calgary onnistui kaventamaan ottelun lukemiin 4-3.
Tämän jälkeen Calgary pääsi pelaamaan pelottavaa ylivoimapeliään Al MacInniksen johdolla ja kotiyleisö pelkäsi tasoitusta. Sitä ei kuitenkaan tullut, sillä Canucks onnistui tekemään ratkaisevan viidennen maalin alivoimalla johti tämän jälkeen 5-3. Lopussa Canucks teki vielä maalin tyhjiin ja voitti kuudennen ottelun 6-3.
Ratkaiseva seitsemäs ottelu pelattiin jälleen Calgaryn Sadledomessa. Calgary pääsi ensimmäisessä erässä pienen onnen avustamana 2-0 johtoon, mutta Canucks tasoitti ottelun toisessa erässä 2-2:n. Toisen erän lopussa Calgary pääsi uudelleen johtoon ja kolmanteen erään siirryttiin Calgaryn 3-2 johto-asemasta.
Kolmannessa erässä Trevor Linden näytti jälleen, kuka on todellinen playoff taistelija ja hän nosti Canucksit kolmannen erän alussa 3-3 tasalukemiin. Näissä numeroissa siirryttiin jälleen jatkoajalle.
Jatkoajalla Canuckseilla oli selvästi vaarallisemmat paikat, esimerkkeinä Skrikon tolppalaukaus puolimaalia avoinna olleeseen Mike Vernonin vartioimaan maaliin, sekä Tantin ja Lidsterin loistavat maalipaikat. Yksi hyvä maalipaikka tuli Canucksin kapteenille Smyllille, joka pääsi läpiajoon, mutta Calgaryn Vernon pelasi loistavasti.
Erän viimeisellä minuutilla syntyi ratkaisu. Kovalle ottelulle ratkaisu oli jälleen tyypillinen; halpamainen räkämaali. Calgaryn Jim Peplinski laukoi ranteella löysän laukauksen maalille, joka meni Canucks maaliin Calgaryn hyökkääjän Joel Otton luistimesta. Otto seisoi kaiken lisäksi vielä maalivahdin alueella, joten Canucksin pelaajat protestoivat ankarasti tuomarin ratkaisua hyväksyä maali.
Maali kuitenkin hyväksyttiin ja näin Calgary voitti ottelun maalein 4-3 ja koko sarjan otteluvoitoin 4-3. Lopulta Calgary eteni aina Stanley Cupin loppuotteluihin, joissa se voitti historian ainoan mestaruutensa kukistamalla Montreal Canadiensin.
Joka tapauksessa Canucksin pelaajat olivat taistelleet hienosti läpi raskaan Calgary sarjan ja joukkue oli saanut uuden, tulevan johtajan Trevor Lindenin, joka oli kovalla työllä näyttänyt todellista esimerkkiä muille. Lindenistä kehittyi tulevaisuudessa Canucksien yksi kaikkien aikojen suurimmista johtajista ja hänellä oli merkittävä rooli myös seuraavassa Canucksin menestystarinassa viisi vuotta myöhemmin kun joukkue selvitti tiensä Stanlay Cupin loppuotteluihin...
Kauden jälkeen Canucksin pelaajat Linden (Calder Trophy), Smyl (Masterton Trophy) ja McLean (Vezina) olivat ehdolla palkittavien joukossa NHL:n vuotuisassa palkitsemisjuhlassa, mutta yksikään heistä ei palkintoa saanut. Lähimmäksi pääsi loistavan tulokasvuotensa pelannut Linden, mutta hän hävisi äänestyksessä enemmän näkyvyyttä saaneelle New York Rangersin Brian Leetchille ja jäi toiseksi.
Kausi 1989-1990: Neuvostoliittolaiset tulevat...
Odotukset ennen kauden alkua olivat korkealla Canucks leirissä, olihan joukkue mennyt edellisellä kaudella selkeästi eteenpäin ja joukkueella oli nuori johtaja Trevor Linden, vanhemman ja kokeneemman Stan Smylin opissa. Lisäksi Canucks oli tehnyt kesällä 1989 sopimukset Neuvostoliittolaisten legendojen Igor Larionovin ja Vladimir Krutovin kanssa, joten odotukset maalimäärien kasvuun olivat realistisia.
Kun vielä tuleva kausi olisi organisaation 20:s NHL:ssä ja joukkueella oli uudet, komeat valkoiset kotipaidat, fanien odotus ennen kautta oli huipussaan. Canucksin organisaatio nostikin lippujen hintoja merkittävästi, sillä odotettavissa oli myös taloudellisesti hyvä kausi.
Canucks myös aloitti kauden ennakko-odotuksien mukaan paremmin kuin moneen vuoteen tätä ennen, voittaen 15:sta ensimmäisestä ottelustaan kahdeksan ja häviten kuudesti.
Krutovista tuli ensimmäinen Neuvosto-pelaaja, joka on tehnyt NHL maalin kun hän viimeisteli kauden toisessa ottelussa 5-3 loppulukemat tyhjään Detroit maaliin ja kaikki näytti hyvältä.
Sitten tapahtui kuitenkin jotain merkillistä, sillä joukkue ei saanut hyvistä hyökkääjistään huolimatta maaleja, eikä voittanut seuraavista 39:stä ottelustaan kuin kuusi.
Joulukuun 27. päivä 1989 Viktor Tihonovin valmentama Neuvosto-maajoukkue pelasi ystävyysottelun Canuckseja vastaan Pacific Coliseumilla Vancouverissa. Monet Canucks fanit olivat haltioissaan tästä ottelusta ja odottivat omien (Krutovin ja Larionovin) Neuvosto-pelaajien jälleen kohtaamista vanhan joukkueen kanssa. Ottelu päättyi kuitenkin Canucksien harmiksi nolosti, Neuvostoliiton hallitessa peliä ja tulevien NHL tähtien Arturs Irben ja Sergei Fedorovin näyttäessä taitojaan. Irbe pelasi ottelussa nollapelin ja Fedorov iski pelissä hattutempun...
Kauden alussa hyvinä vahvistuksina pidetyt Larionov ja Krutov menettivät tehojaan kauden edetessä muiden mukana, eivätkä nostaneet Canucksia sille tasolle kuin odotettiin. Molemmat tosin väläyttelivät taitojaan välillä, mutta eivät saaneet odotuksia vastaavia tehoja aikaan. Larionov tosin teki 44 pistettä 74:ssä ottelussa ja sen lisäksi näytti hyvät puolustuspään taitonsa, mutta Krutovin 34 pistettä 61:ssä ottelussa oli selkeä pettymys.
Lumme saapuu Canuckseihin...
Tammikuun 21. päivä toimitusjohtaja Pat Quinn teki suuren siirron, jossa jossa joukkueen tähdet Barry Pederson (C) ja Tony Tanti (RW) siirtyivät yhdessä Rod Buskasin (D) kanssa Pittsburghiin vaihdossa Dan Quiniin (C), Andrew McBainiin (RW) ja Dave Capuanoon (RW). Siirto näytti onnistuneelta, sillä Quinn pelasi kauden lopun loistavasti tehden loppukaudella 34 pistettä Canuckseissa ja ollen joukkueen tehokkain pelaaja siirtonsa jälkeen.
Canucksit tekivät myös viimeisenä siirtopäivänä kaksi treidiä, jossa ensimmäisessä Harold Snepsts, Rich Sutter ja toisen kierroksen varaus vuodelta 1990 siirtyivät St.Louisiin vaihdossa Adrian Plavsikiin, ensimmäisen kierroksen varaukseen vuodelta 1990 (Shawn Antoski) ja toisen kierroksen varaukseen vuodelta 1991 (Craig Darby).
Toinen siirto oli tulevaisuutta ajatellen huomattavasti merkittävämpi. Siinä nimittäin Canucks vaihtoi toisen kierroksen varauksen Montrealiin saaden vaihdossa entisen Ilveksen puolustajan Jyrki Lumpeen, jolla oli Montralissa sopimuserimielisyyksien lisäksi valmentaja Pat Burnssin kanssa ongelmia. Burns piti enemmän kovaotteisemmista puolustajista ja Lumpeen vahvuutena on aina ollut kiekollinen peli.
Lumme sai heti tullessaan Canuckseihin paljon vastuuta ja hän pelasikin erinomaisen loppukauden kuuluen Canucksien puolustuksen tukipilareihin yhdessä Doug Lidsterin kanssa. Loppukaudella pelaamissaan 11:sta ottelussa Lumme teki 3 maalia ja antoi seitsemän syöttöä, eli hän teki lähes pisteen per peli.
Lumme pelasi Canuckseissa yhteensä yhdeksänä kautena, keräten varsin vakuuttavan saldon; 579 ottelua, 83 maalia ja 238 syöttöä, eli 321 pistettä. Hän jakaa Canucksien kaikkien aikojen puolustajien piste-ennätyksen Dennis Kearnsin kanssa.
Lisäksi Lumpeen arvostuksesta joukkueen keskuudessa kertoo se, että hänet valittiin peräti neljänä Canuckseissa pelaamallaan kaudella joukkueen arvokkaimmaksi puolustajaksi.
Lumpeesta tuli lopulta erittäin suosittu Canucks fanien keskuudessa, sillä aina ystävällinen ja kaikkien kanssa toimeen tuleva Lumme oli pelillisten taitojensa lisäksi kentän ulkopuolella "se tavallinen Jyrki", jolta ei tähtipelaajalle valitettavan usein kuuluvia diivan elkeitä löytynyt millään.
Lumme nähtiinkin usein keskustelemassa jääkiekosta Canucks fanien kanssa Vancouverin katukuvassa.
Lumme todella piti Vancouverista, sillä kirjassa "Suomalaiset NHL:ssä" - Pasi Kostiainen -) Lumme kertoo Vancouverista sanoilla "Se oli ihan ehdoton kaupunki, paljon paremmaksi ei kyllä kaupunki tule"...
Canucks pelasi siirtojen jälkeen hyvän loppukauden, mutta ei päässyt lopulta play offeihin. Tämä oli joukkueelle suuri pettymys, olihan joukkue ennen kautta odottanut hyvää menestystä.
Canucksin paras pelaaja - huolimatta heikosta menestyksestä - oli maalivahti Kirk McLean, joka pelasi jopa paremmin kuin edellisellä - ”Vezina-ehdokas” - kaudellaan.
